Ladataan...
Taksilla Thaimaaseen

Mulla on lentopelko. Se ei oo onneksi vielä rajoittanut mun matkustelua, mitä siis harrastan melko usein. Ja useimmiten toki matkustan lentämällä, vaikka reissuihin mahtuu myös muutama interrail Euroopassa, ja oli oikeastaan aika ihanaa ettei tarttenu joka paikkaan sillon lentää. Jonkinverran lentopelko silti häiritsee elämää, koska aina ennen sitä ihanaa reissua se alkaa kamalalla jännittämisellä ja on sellanen olo että lomasta voi alkaa nauttimaan vasta kun siitä lennosta on selvitty. Nuorempana mun haaveena oli lentoemännän ammatti ja kyllä mä sitä vieläkin joskus mietin, mutta niin kauan kun on lentopelkoa nii en näe sitä ollenkaan järkevänä tai mahdollisena. Joskus mun tekosyy siihen etten hakenu sai olla pituusraja, mutta nykyäänhän jopa 160-senttiset kelpuutetaan, jihuu! 

En pelkää lentämistä sillon, kun kaikki sujuu tasasesti, mutta heti kun pientäkin turbulenssia iskee niin en pysty jatkamaan vaikka kirjan lukua tai leffan kattomista sen turbulenssin aikana. Monestihan sanotaan että voi yrittää puuhailla sen aikana jotain että si vie ajatukset pois tärinästä mutta mulla se ei kyllä toimi niin. Tilastojen mukaan eniten lento-onnettomuuksiahan tapahtuu nousun ja laskun aikana, mutta sillon mua ei jännitä yhtään. Vaikka laskussa se viimeisin puol tuntia on melkein yhtenäistä tärinää ja kaartelua, se ei jännitä koska jotenkin tuntuu että se kuuluu laskeutuessa asiaan. Ja kuuluuhan turbulenssikin asiaan ilmassa ollessa, mutta logiikalla ajattelu ei useinkaan auta. En oo aina pelänny lentämistä, nuorempana oli musta suorastaan ihanaa päästä lentokoneeseen katsomaan leffoja ja syömään ei-niin-hyvää ruokaa koska siitä tuli vain se fiilis ja me lennettiinkin usein mm. Kanariansaarille tai Etelä-Eurooppaan lomalle, jollon lennot oli vähän pidempiäkin kuin muutama tunti. En yhtään muista milloin huomasin että aloin pelkäämään, kai se tapahtu niin pikkuhiljaa. En myöskään muista kokeneeni joskus mitään erityisen pahaa turbulenssia tai mitään muuta mistä olisin saanut jonkinsortin traumoja. Yhdeksi selitykseksi oon keksiny yksinkertaisesti sen että nuorempana ei älynny pelätä. 

Koskapa oon matkustellut niin usein, on monille kavereille ja läheisille ollu yllätys että mua koneessa alkaa jännittää. Joskus kaveri otti kädestä kiinni oikein kovaa, ja joskus seuralaiset puhelee kaikkea mukavaa että se jotenkin auttaisi. Itse asiassa, mua jotenki hävettää mun lentopelko, vaikka tietenkään siinä ei oo mitään hävettävää, ja yritän mahdollisimman paljon salata sitä, ja sillon jos joku ns. säälii tai yrittää mua piristää niin se tuntuu vaan pahemmalta. Hyvin loogista. 

Se ei myöskään siinä mielessä rajoita, että olisin päiväkausia ennen ihan hajalla ja miettisin pelkkää tulevaa lentoa hiki kämmenissä, vaan se jännäys käynnistyy juurikin vasta kun kone alkaa täristä ja heittelehtiä. Oon huomannut vasta muutamalla viimeisimmällä lentokerralla että samana aamuna mulla on ollut lievästi paha olo, vaikka en oo lentoa edes tietoisesti alkanut vielä jännittää. Mietin ennen Chileen lähtöä, kun edessä oli kolme lentoa, josko pitäisi napata naamaan rauhoittavia että lennot sujuisi paremmin. Mulle niitä ei oo määrätty mutta eräälle tutulle on, ei tosin rauhoittavana vaan rytmihäiriöön, ja tiesin että saisin muutaman napin lainaan. Kuitenkin mulle huomautettiin (sori jos luet tätä, ei pahalla <3) että "kyllä sä nyt varmaan ilman rauhottavii pärjäät." No kysehän ei ole siitä ettenkö pärjäisi, voihan olla että turbulenssia ei ees tule ja se olisi kuin auton kyydissä istuisi ja muutenkin kyllä mä oon tähänkin asti selvinnyt. Mutta ei mun mielestä oo myöskään mitään järkeä istua jännäjäykkänä 13h koneessa jos oloa kuitenkin voi helpottaa aika vaivattomasti ja turvallisesti. Parempi musta olis ottaa mieto rauhoittava kun vetää vaikka pää täyteen. Ja esim näitä tiettyjä pillereitä määrätäänkin mm. lihasrentoutumiseen ja esiitymisjännitykseen. Erityisesti pitkillä lennoilla mun haaveena olisi että voisin nukkua, silloin menisi aikakin nopeammin ja olisi perillä pirteempänä. Mun uusi taktiikka onkin, että valvon koko edellisen yön niin että valot sammuu heti penkille rojahtaessa. Kursseistakin olen kuullut, ja usein sanotaan että se että tietää mistä turbulenssi johtuu voi auttaa. Ehkä jos pelko alkaisi oikeasti rajoittaa reissausta, voisin harkita. 

Share

Ladataan...
Taksilla Thaimaaseen

Miksi toistaiseksi Chilestä kertova blogi on nimeltään Taksilla Thaimaaseen, kun kirjoittaja ei ole astunut jalallaankaan Thaimaan maaperälle? En muista tarkalleen mistä koko keskustelu lähti, mutta muistan sen kuinka puhuttiin siskon ja hänen poikaystävän herra T.n kanssa matkustelusta, mm. Thaimaasta ja jotenkin eksyttiin taksiaiheeseen. Herra T. ilmoitti sitten että Taksilla Thaimaaseen olisi hänen elämänkertansa tuleva nimi. Joskus myöhemmin keksin samankaltaisessa keskustelussa omallekkin elämänkerralleni nimen, mutta kaikesta nerokkuudestaan huolimatta oon unohtanut sen kokonaan! Se oli jotain sen suuntaista kuin koskenlaskua Kanarialle, mutta se nyt ei vaan ollut niin raflaava nimi, joten sori herra T.! 

Share

Ladataan...
Taksilla Thaimaaseen

Nyt kun on edessä viimeinen viikonloppu Puerto Varaksessa, oon miettinyt ja pohtinut paljon mitä veisin kotiin täältä. Monet on sanoneet, mikä on ihan totta, että on melko varmaa etten enää tuu Chilessä käymään, yksinkertaisesti koska maailmassa on niin paljon paikkoja missä haluisi käydä ja tuntuu "turhalta" tuhlata rahaa paikkaan jossa on viettänyt jo 4kk. Siispä, oon tehokkaasti syöttänyt itselle ajatusta että kaikkea mitä tekisi mieli viedä, saa ja pitääkin ostaa, koska niitä ei saa Suomesta. Niitä nyt ei onneksi oo löytynyt kuin muutama, mm. alpakanvillapaita (mistä sellasia muka enää ikinä saa!) ja pisco (viina josta tehäään aivan taivaallisia drinkkejä).  Enemmän onkin tullu mieleen mitä aineetonta vien mukanani.

Oon 4kk aikana huomannut kuinka paljon tai siis vähän ihminen loppujen lopuksi tarttee. Matkalaukusta eläminen on ollut aika helppoa, varsinkin kun täällä sää ei oo sallinut hirveen monipuolista pukeutumista. Mulla oli mukana ainakin 5 paitaa tai toppia joita en käyttäny kuin ehkä kerran pakosta, koska enimmäkseen heilun menemään villapaidoissa ja farkuissa. Mitään ns. krääsää omasta kodistani en edes oo kaivannut ja suunitelmana onkin kotiin päästyä vähän yrittää karsia mm. vaate ja tavaramäärää. Mulle on kehittynyt suorastaan epänormaali tarve päästä heittämään kaikki turha krääsä roskiin ja saada aikaiseksi tilava kämppä jossa kaikelle on oma paikka. Mulla on jokin krooninen sisustusvimma, viimesen 3 vuoden aikana mun kämpässä oon vaihtanu ainaki 3 kertaa järjestystä, ja esim. lapsuudenkodissa lähes sama järjestys on ollu varmaan 10 vuotta.  Mietin että mistä se johtuu, että oonko vaan liian rauhaton ja kyllästynkö liian helposti, mutta yritän ajatella niin että niin kauan ku sitä tekee mieli tuunata ja sisustaa se ei oo vielä täydellinen itselle. 

Mulla on kotiin mentyäni jo lista valmiina, johon lisäilen jatkuvasti niitä asioita mitä tulee tehdä. Monet on niinkin simppeleitä kuten käy pizzalla ja tee sushia, mutta myös listassa komeilee sellaiset asiat kuten aloita uusi mielenkiintoinen harrastus, liikunta, sisusta kotia, ja tärkeimpänä aloita oikea arki. Mulla on viimeisin parin vuoden aikana ollut kokoajan sellanen asenne, että ´mihin mä lähden seuraavaksi?´ Siitä lähtien kun oli opinnot loppusuoralla, oon käyny läpi kaikenmaailman vapaaehtoissivustot, työharjotteluohjelmat, graduatelandit, eures-työpaikat, siis summa summaarum kaikki mahdollisuudet mitä on lähteä töihin/opiskelemaan ulkomaille pidemmäksi aikaa. Suunnitelmana oli koko ajan että ensin kerään rahaa töissä noin vuoden verran ja sitten taas voin lähteä ja olla alottamatta sitä tavallista arkea. Nyt sitten vietin Chilessä 4 kk ja pakko sanoa että luulen että mun menot on nyt menty ainaki hetkeksi aikaa. Just nyt mikään ei tunnu niin hyältä ku se että pääsee taas kotiin, mielekkääseen työpaikkaan, ja ennen kaikkea sellaseen mielentilaan ettei tää vaihe oo nyt vaan joku väliaikanen ja koko ajan ei tartte odottaa että jotain ns. mielenkiintoista tapahtuu. Ei mun seikkaliut varmasti vielä tässä ollut, haaveissa siintää mm. kuukausia kestävä reppureissu Aasiassa, mutta osaan ajatella niin että sen ei tartte tapahtua ihan vielä, onhan mulla koko loppuelämä aikaa. 

Kun viimesen puolentoista vuoden aikana kävin vuorotöissä, pahimmillaan työpäivät saattoi olla 15h, ja 12h oli jo ihan tavallisia päivä, niin en jaksanu/voinu tehä paljon mitään töiden ohella. Olisi tehny mieli käydä vaikka millä kielikursseilla ja sillä yhellä ihanalla ryhmäliikuntatunnilla salilla, mutta tuntu aina turhalta maksaa kurssista kun tiesi että tunnille pääsisi pelkästään jos sattui olemaan vapaapäivä. Ainoa hyvä puoli siinä vuorotyössä oli se että sain melko helposti 4-5 päivän vapaita jolloin kaikennäköset pikku reissutkin oli mahdollisia. Nyt jos onnistuisin saamaan järkevät työajat, aion käyttää sen ihan täysillä hyväksi. 

Saattaa kuulostaa muiden korvaan täysin itsestäänselvältä, mutta opin myös että muutokset kannattaa harkita tarkoin. Olen taas kerran sortunut tänä aikana hiusten leikkaukseen 2 kertaa, ja katunut päätöksiä melkeen heti. Olin vaan yksinkertaisesti niin tylsistynyt jossain vaiheessa, että ajattelin hiustenleikkuun tuovan edes jotain muutosta mielentilaan. Noh, hiukset kasvaa aina tietty takaisin, mutta yritän muistaa pitää näppini erossa saksista ens kerran kun on tylsistynyt. :D 

Share
Ladataan...

Pages