Ladataan...
Tällä hetkellä

Palautteen antaminen ja saaminen. Tuo kompastuskivi meille suomalaisille.

Puhuimme eräänä päivänä opiskelijoiden kanssa palautteen antamisen merkityksestä lasten kanssa työskennellessä Kehu lapsi päivässä -materiaaliin tukeutuen. Vaikutti siltä, että opiskelijat ovat itse asiassa olleet hyvin aktiivisia palautteen antajia mitä tulee lapsiin. Aikuisille palautteen antamien olikin sitten asia erikseen. On luonnollista, että korjaavan tai kriittisen palautteen antaminen kollegalle tai ystävälle on usein vaikeaa. Sitä haluaisi sanoa sanottavansa suoraan, mutta kuitenkin toista loukkaamatta. Ei aina helppo tehtävä. Mutta entäpä positiivisen palautteen antaminen? Mikä siinäkin niin kovasti tökkii? Miksi se on niin vaikeaa?

Siskoni vaihtoi hiljattain työpaikkaa lähes kymmenen vuoden työrupeaman jälkeen ja oli aivan pöyristynyt kaikista kehuista ja vuolaista kiitoksista, mitä hän kollegoiltaan sai viimeisen työviikon aikana. Siskoni tiesi kyllä noiden työvuosien aikana, että hänen työhönsä oltiin tyytyväisiä, mutta suoraan se sanottiin ensimmäisen kerran hänen lähtiessään. Miksi? Oi, miksi! Ajatelkaas sitä hyvän mielen määrää, mikä olisi kummunnut ajallaan annetusta palautteesta vuosien varrella.

Olin vuosia sitten ihanassa merenrantakahvilassa. Vauvani nukkui vaunuissa, minä nautin hiljaisuudesta, alkukesän helteestä ja täydellisestä kahvista. Minua palveli aurinkoinen tarjoilija, jota lähtiessäni kiitin hyvästä palvelusta ja kauniista hymystä. Hän meni aivan pois tolaltaan, eikä saanut vastaukseksi kuin mumisevan hymyn. Oli varmasti aivan tavatonta, että hänen toimintaansa kommentointiin positiivisesti.

Pyysin tiivin päivän päätteeksi opiskelijoita kehumaan itseään paperille. Tehtävänä oli kirjata ylös omia vahvuuksiaan. Kynät pysyivät pöydillä tuskastuttavan pitkään ja luokka täyttyi huokailuista. "En mä keksi yhtään!" manaili eräs. Mutta tämä ope ei luovuttanut, jokainen sai tuskailla niin kauan, että paperilla oli vähintään kolme vahvuutta. Ja kyllähän niitä pienen painostuksen jälkeen alkoi löytymäänkin.

Olisikohan se ihan mielenvikaista jos alkaisi vähän kehumaan kaveria? Jos vaikka antaisi yhden kehun päivässä. Olisikohan meidän sitten helpompi löytää itsestämmekin niitä hyviä juttuja. Kannattaa ainakin kokeilla, niitä on lopulta naurettavan paljon!

//Millian

Share

Ladataan...
Tällä hetkellä

Minun on ollut pitkän aikaa kauhean vaikeaa tehdä minkäänlaisia pidemmän aikavälin suunnitelmia. Suunnittelu on tuntunut jostain syystä vastenmieliseltä ja liian työläältä. Miksi suunnitella, kun ei kuitenkaan tiedä mistään mitään? Ankeaa, myönnetään. Luulenpa, että tuohonkin on ollut syynä väsymys. En ole kyennyt suunnittelemaan tulevaa lomaa, seuraavaa kesää asuntolainan hankkimisesta puhumattakaan. Nyt huomaan, että suunnitelmien tekeminen sopivassa määrin alkaa tuntua yhä mielekkäämmältä. On kutkuttavaa ajatella, että jotain pientä kivaa on suunnitelmien takia aina tulossa.

Ensinnäkin olen hiljalleen alkanut selailla kalenteria ennakoivassa mielessä. Olen etsinyt sopivia rakoja tavata ystäviä tai järjestää aikaa miehen kanssa kahdestaan ja näitä menoja olen suunnitellut etukäteen. Olemme myös ensimmäisen kerran alkaneet vakavasti puhua säästämisestä ja asunnon ostamisesta ehkä muutaman vuoden säteellä. Sekin tuntuu isolta. Ja tuleva kesä. En ole ehkä koskaan aiemmin tuumaillut näin paljon etukäteen, mitä kaikkia juttuja kesän aikana voisi tehdä. Viime kesänä suunnittelemattomuus oli nimenomaan se juttu. Oli taivaallista, kun mikään ei sitonut ja sai vain toipua. Mutta kesän edetessä viiko viikolta huomasin, etten sitten toisaalta saanut spontaanisti toteutettua joitain kivoja juttuja, koska en ollut niitä mitenkään suunnitellut. Aika vain soljui menemään.

On ihanaa, kun voi ottaa lapset mukaan suunnitteluun ja hekin osaavat jo täpinöissään odottaa joitain tulossa olevia kivoja juttuja. Kaikki johtuu siitä, että nyt jaksan. Nyt haluan. Nyt näyttää siltä, että kannattaa taas suunnitella ja haaveilla. Elämää ei tarvitse aikatauluttaa, mutta on jälleen ihan sallittua suunnitella itselleen ja rakkailleen pieniä iloja arjen puurtamisen ohelle. Ihan hykerryttää, kun mietin tulevaa sopivan suunniteltua kesäämme.

//Millian

Share

Ladataan...
Tällä hetkellä

Onko olemassa asioita, joiden kanssa ei tarvitsisi jotenkin tasapainotella? Minä en keksi ainuttakaan. Tuntuu, että koko elämä koostuu enemmän tai vähemmän tästä jatkuvasta balanssin etsimisestä ja välillä core on aika kovilla. Tasapaino pitäisi löytyä klassisesti työn ja perhe-elämän välillä, liikunnan ja levon, terveellisten elämäntapojen ja sopivan huolettomuuden, sekä oman tilan ja parisuhteen ylläpitämisen välillä.

Aamuisin pitäisi löytää kaapista työpäivää varten vaatteet, jotka ovat siistit ja uskottavat, mutteivät liian viralliset. Kahvia olisi hyvä ottaa ennen liikkeelle lähtöä, että ylipäätään herää uuteen päivään, mutta tuon juoman liika ahnehtiminen tuottaisi vaan vatsavaivoja ja sydämentykytystä. Kulkuväline kohteeseen olisi hyvä valita luontoa ja omaa kuntoa silmälläpitäen, mutta sateen piiskatessa vaakatasossa olisi järkevää kuunnella myös omaa sisäistä ääntä (joka kyseisellä hetkellä todennäköisesti huutaa, että älä nyt helvetissä pyörällä lähde.) Päivän kuluessa pitäisi löytää soljuva tasapaino sen välille, kuinka paljon ohjeistaa ja opettaa suoraan ja kuinka paljon voi antaa opiskelijoiden tutkia ja selvittää itse. Illalla omien lasten kanssa touhutessa täytyisi kaikkien hyvinvoinnin ja verensokerikiukun välttämisen kannalta (jo kahdeksan vuoden kokemuksen jälkeen) tietää, milloin on ruuanlaittamisen ja milloin junaradan rakentamisen vuoro. Pitäisikö tyrkyttää itseään enemmän mukaan lasten leikkeihin, vaikka kaikki näyttää sujuvan ilman äitiäkin juuri nyt vai iloita siitä, ettei äitiä tarvita juuri nyt? Olisiko hyvä lasten mentyä nukkumaan kuunnella auliisti puolison päivän tapahtumia vai helliä itseään ensin epäsosiaalisesti sohvannurkkaan vajoamalla? Entäpä yöunille meno! Kannattaisiko mennä ajoissa nukkumaan, jotta aamulla olisi helpompi herätä vai katsoa sittenkin vielä yksi jakso Life in Piecesiä oman rakkaan kainalossa?

Tasapainottelua. Jatkuvaa tasapainottelua.

Mutta onneksi aikuisena voi ihan itse päättää aika monesta. Ihan hyvin voi ottaa lounaaksi pikkuruisen salaatin ja jättimäisen korvapuustin. Aivan hyvin säilyi tasapaino, testattu on!

//Millian

Share

Pages