Ladataan...

Taannoisen Post scriptum-postauksen jälkimainingeissa posti toi pari päivää sitten kirjan vuodelta 1946. Siinä on kuvattu niitä ideoita, joita PS-postauksessa esille nousseessa kirjassa on käsitelty. Aikaa kirjojen ilmestymisen välillä on kulunut vajaat 70 vuotta.  Lisäksi kuvan kirjasta löytyy mielenkiintoista tietoa vaikkapa siitä, kuinka kaivonpaikka on vuosikymmenet sitten etsitty.

Sivujen välistä paljastui myös hauska yllätys. Jossain vaiheessa kirjan edellinen omistaja oli laittanut kuvan kasvit sivujen väliin. Näin nämäkin virikkeet siirtyivät nykyaikaan. Tämä herätti monenlaisia mietteitä.

Miten ideat siirtyvät vuosikymmenien kuluessa paikasta toiseen ja kuinka pysyviä ne voivat olla? Mitä voikaan tapahtua, kun vanhoihin ideoihin ja ratkaisuihin yhdistetään uusia virikkeitä? Talonrakentamisessa ilmiö on erityisen konkreettinen ja tärkeä. Uusilla ratkaisuilla vanha talo on pahimmassa tapauksessa mahdollista pilata jopa kokonaan. 

Aihepiirin käsittely johti uudenlaisen sanan tai käsitteen pariin: rakennuskemia. Koetin löytää netistä aihetta käsittelevää tutkimusta, mutta sellaista ei ollut helpolla saatavilla. Eräs lopputyö käsitteli kemiallisia ilmiöitä rakennustekniikassa. Se antoi osviittaa aihepiirin tärkeyteen ja käsittelyyn vaadittavan  kokonaisvaltaisen lähestysmistavan tarpeellisuudesta. 

Meemeissä ja rakennuskemiassa voisi olla jotakin samankaltaista. Miten erilaiset ideat ja yhdisteet vuorovaikuttavat toistensa kanssa? Yhtäältä kyse on aineen rakenteesta ja ominaisuuksista, yhtäältä niiden muuttumisesta toisiksi aineiksi ja uusisiksi ominaisuuksiksi. Meemiviitekehyksessä kyseeseen voisi tulla meemien kytkeytyminen meemi(kom)leksiksi. Tärkeä kysymys on se, parantaako laajempi kompleksi elämäntilannetta ja millä tavoin? Aihepiiriin kytkeytyvät myös ei-aineettomat tekijät ja niiden merkitykset, esimerkiksi kauneus, viihtyisyys ja hyvä elämä, jotka vetävät puoleensa omanlaisia virikkeitä ja ratkaisuja.

T. Jari

Ladataan...

Tänään vietettiin penkkaripäivää. Seurasin kuorma-autojen kulkuetta Helsingissä Eino Leinon patsaan vierellä. Kävin reissullani myös kirjakaupassa, josta löysin Hannu Rinteen (2013) kirjoittaman Perinnemestarin rintamamiestalo -kirjan. En ole kirjaa vielä lukenut, mutta siinä käsitellään edellisissä postauksissa esille noussutta tyyppitalon teemaa rintamamiestalon näkökulmasta. Kirjassa kuvataan myös talon ylläpitoa sekä sen sisä- ja ulkoremontteja havainnollisesti kuvitettuna. Kirjan voisi ajatella sopivan hyvin myös uusiin talonrakennusprojekteihin. Tiedetään, miten talo toimii.

T. Jari

Rinne, H. (2013). Perinnemestarin rintamamiestalo. Kunnostus ja ylläpito. WSOY, 256 s.

 

Ladataan...

Kuvalähde: Pixabay.com

Tyyppitalopaketin avaus oli yllätys. Sen myötä löytyi viitteitä kestävään ja uudenlaisilla ideoilla varustettuihin pientaloihin ja niiden rakentamiseen.

Suomen Kulttuurirahasto edisti vuonna 2011 ns. K3-taloilla kestävää ja laadukasta rakentamista pyrkimyksenä uudistaa kansallista pientalorakentamista. Taloissa on painovoimainen ilmanvaihto ja ulkovaipan rakenteet on toteutettu ilman muovista höyrynsulkua. Lähes kaikki materiaalit ovat uusiutuvia. Talot täyttivät vuonna 2012 voimaan astuneet energiatehokkuusmääräykset.

Talojen suunnitelmiin pääsee tästä linkistä. Huomasin arvostavani talojen ominaisuuksia. Kiinnostuin eniten ns. Noppa-taloista. Kyseessä on kaksikerroksinen kompakti tyyppitalo, jolle ikkunoiden vapaan sijoittelun sanotaan antavan raikkaan ilmeen. Syntyneekö assosiaatio nopan heitossa syntyneistä silmäluvuista, sitä tarina ei kerro, mutta talo on helppo sijoittaa edullisten ilmansuuntien mukaan ja sopii rakennettavaksi myös pienille tonteille. Havainnekuvissa talossa on 4 h + k, sauna erillisessä piharakennuksessa + kellari. Lisäksi on viher/syyshuone. Huoneistoalaa on 146,5 neliötä + kellari 64,5 neliötä.

Tyyppitalopaketin avauksessa itselle yllätyksellisintä oli kuitenkin se, että koin paremmaksi luopua rakentamishankkeen ideoinnista ja jättää rakennushankkeen tällä erää silleen. Matkan aikana syntyi jonkinlainen kokonaiskäsitys siitä, mistä talonrakentamisessa on kyse, mitä se edellyttää, ja mitkä ovat oman elämäntilanteen realiteetit? Tärkeä kysymys oli sekin, viekö rakennushanke tällä hetkellä elämäntilannetta enemmän suotuisaan vai epäsuotuisaan suuntaan?

Käyttämäni meemi-näkökulma toi mukanaan oman twistinsä, vääntönsä. Kohdallani ajatus omakotitalosta oli ns. mukava ajatus, jota olin vuosikymmenien varrella pohtinut useaan otteeseen ja eri näkökulmista. Elämäntilanteen suotuisuutta pohtiessani hain suhdetta 'mukava ajatus omakotitalosta' -sanaketjuun seuraavalla tavalla: jätin ensin sanan omakotitalo pois. Mukava ajatus tuntui nyt keveämmältä. Jätin seuraavaksi ajatus-sanan pois, jonka myötä kokemus keveni edelleen. Kokemusta ei tarvinnut enää ajatella.

Lopulta jäljelle jäi sana mukava. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on mukava sana, mutta jos senkin jättää poistaa, merkityksiä, kirjoituksista puhumattakaan, ei sen jälkeen enää syntynyt. Näin kävi tällä kertaa. Muistona mielenmaisemaan jäi mutkitteleva ja monipolvinen kertomus talohankkeen ideoinnista, jota ylläoleva kuva voisi kuvastaa. Jälkiä lumessa. Jokin tarkoitus tällä kaikella saattoi kuitenkin olla: oli kivaa, ja ideat koostuivat  piirtyneiden jälkien tavoin näkyvään muotoon. Myös valmiit suunnitelmat toteutettavalle hankkeelle löytyivät. 

Kiitokset kanssakulkijoille jätetyistä jäljistä. Mukavaa lopputalvea ja alkavaa kevättä

t. Jari

Pages