Työhaastattelu on pokailua

Löysin hiljattain kiinnostavan kuuloisen ja vakituisen media-alan työpaikan, mikä on itsessään maailman suurin ihme alan nykytilanteessa.

Täytin verkkosivun hakulomaketta tuntitolkulla sunnuntai-iltana. Samalla puhisin sitä, että niin monia työpaikkoja pitää nykyään hakea vastaamalla sataan eri kysymykseen verkkolomakkeessa. Enää ei voi käyttää vanhoja hakemuksia muuttamalla vain "Annan" "Me Naisiksi" ja sitten vuoden päästä toisin päin.

Vastailin tunnollisesti kysymykseen toisensa perään, sillä oikeasti halusin sen työn. Liitteiden kanssa tuli kuitenkin jotain temppuilua lähetysvaiheessa. Koska en tietenkään ollut varannut ylimääräistä aikaa tällaisen varalle, myöhästyin lopulta yhden minuutin. Vitutuksen määrää ei tarvitse varmaan kuvailla.

Yritin huhuilla meilitse perään ja lähettää hakemusta liitteenä, mutta en saanut koskaan vastausta. Ehkä hyvä niin. Ehkä olisi ollut turha mennä inisemään haastatteluun, kuinka deadlinet eivät tuota minulle minkäänlaisia ongelmia hektisessä monikanavaympäristössä. 

Muutenkin tunsin pienen, salaisen helpotuksen huokauksen sisälläni, kun homma kosahti. Nyt ei ainakaan tartte mennä työhaastatteluun. Olen niissä surkeuden huippu, ja inhoan niitä muutenkin. Työhaastattelut ovat musta yhtä suurta teatteria. Joku sanoi joskus, että niissä kilpaillaan siinä, kuka valehtelee parhaiten. Ehkei ihan niin, mutta jotenkin en vain osaa sitä peliä. En tajua, mitä mulle niillä hetkillä tapahtuu. Kerron pari esimerkkiä.

Hain joskus opiskeluaikoinani, yli 10 vuotta sitten kesätoimittajaksi Trendi-lehteen. Olin jo tehnyt paljon toimittajan töitä siinä vaiheessa, ja paikka olisi varmasti ollut juuri nappi mulle. Olin tosi innostunut, mutta sähläsin haastattelun ihan kunnolla. Mieleen on jäänyt päänsisäisen epämukavan tunnelman lisäksi se, kun multa kysyttiin, olenko mä hyvä ideoimaan. Kaikkihan sen tietää, miten tuollaiseen kysymykseen vastataan. Mutta mitä teen minä? Kriittinen journalisti sisälläni nosti uinuvan päänsä juuri tällä hetkellä ja alkoi pohtia asiaa joka kantilta: 

- Joo, kyllä mä varmaan oon, aloitin epävarmasti.

Tähän asti ihan ok, ei kovin vakuuttava, mutta positiivisen puolella ollaan. En kuitenkaan jättänyt asiaa tähän.

- Tai no, mähän olen ollut vain free-toimittaja tähän asti enkä ole koskaan ollut toimituksessa. Voi olla, että jos pitäisi ideoida kahdeksan tuntia päivässä, se voisikin olla hankalaa.

Lopetin tähän. Haastattelijat katsoivat mua hämmentyneinä. Oliko tarkoitukseni siis sanoa, että ei voi tietää, mutta palkatkaa mut niin katotaan!

Tällaisia esimerkkejä riittää. Kerran multa kysyttiin, minkä luulen olevan syy, jos mua ei palkata (sikamainen kysymys muuten). Vastasin, että "riittämätön tietämykseni muodista". En esimerkiksi, että mulla ei ole vielä kovin paljon kokemusta tai että tämä on mulle uusi alue, josta olen kuitenkin kiinnostunut. Ei, minä halusin nimenomaan käyttää sanaa riittämätön.

Pikkuhiljaa olen päässyt tästä itsekriittisestä lörpöttelystä, mutta on yksi asia, johon syyllistyn edelleen työhaastatteluissa. Olen liian innokas. Kuulen jossain takaraivossa äidin tai opettajan äänen, joka neuvoo näyttämään, kuinka innokas olen. Ja minähän olen näyttänyt. Ihan siihen pisteeseen asti, että musta on tullut miellyttämishaluinen spanieli.

Nyt vasta olen tajunnut, että herranjestas. Tässähän pätee ihan samat säännöt kuin parinvalinnan alkumetreillä! Juuri niitä typeriä, teennäisiä sääntöjä, etteikö saisi muka soittaa heti, jos siltä tuntuu, vaan pitäisi odottaa pari päivää (mielellään kolme), jotta viestittää, että on mulla tässä muutakin elämää. Että pitää näyttää kiinnostus, mutta vain maltillisesti, ettei vaikuta epätoivoiselta. Että ei saa antaa sellaista kuvaa, että tämä olisi paras - tai vielä pahempi: ainoa - mahdollisuus. Ei saa olla liian helppo. 

Olen alkanut seurata ystävien ja omaa urakehitystä tästä sinkkumarkkina-näkökulmasta ja olen siitä koko ajan vakuuttuneempi.

Lyhyen empiirisen tutkimukseni perusteella työhaastattelujen alfanaaraat tai -urokset ovat tällaisia:

1. Ottajia kuulkaas on 

Tämä on tärkeä viestiä työhaastattelussa. Tarjouksia satelee, olette yksi muiden joukossa. 

2. Mä olen toisen oma

Jos olet kilpailijan oma, olet kuumista kuumin. Kukapa työnantaja ei haluais näpäyttää kilpakosijoita: meitsi pokas ton, sen nyksä ei riittänyt sille. 

3. Musta halutaan pitää kiinni

Tärkeää on myös livauttaa johonkin väliin edellisistä työsuhteista, että minuahan ei jätetty. Olen itse vaihtanut parempaan. Kuka hullu nyt musta luopuisi vapaaehtoisesti? 

4. En ole helppo enkä itsestäänselvyys

Olen tai ainakin esitän vaikeasti tavoiteltavaa. Miksi minun kannattaisi valita juuri tämä työpaikka? Mitä annettavaa tällä työllä olisi mulle? Kaikki haastattelijoiden kysymykset voi kääntää toisin päin.

5. Olisiko sinulla jotain kysyttävää meiltä?

Tämä kysymys tulee aina lopuksi. Kukaan, jolla on mistä valita, ei vastaa kieltävästi. No todellakin on kysyttävää! Ei kai tässä nyt niin selvää ole se, kumpi meistä on kohde ja kumpi valitsija! 

 

LOPPUSANAT

Mulla ei ihan putkeen ole tää työhaastatteluissa alfastelu koskaan mennyt. Koko touhu vituttaa. Sinkkumarkkinateoriaa tukee se, että olen usein saanut ne työpaikat, joista en ole ollut superkiinnostunut. Enkä ole saanut niitä, joita olen halunnut niin paljon, että musta on tullut läähättävä koiranpentu, joka toivoo vain, että mä kelpaisin ja että musta tykättäisiin tarpeeksi. Ihan järjetöntä! 

 

 

Kommentit

annepa (Ei varmistettu)

Sain nykyisen työpaikkani olemalla äärimmäisen rehellinen. "Miten ratkaisisit tämän esitetyn asian?" minulta kysyttiin. Vastasin, että en tiedä. Lisäsin, että en tiedä tilanteesta ja sen taustoista tarpeeksi, mutta ratkaisuvaihtoehtoja voivat olla esim. a, b ja c. Myöhemmin on selvinnyt, että muun haastateltavat ovat esimerkiksi lasketelleen ulkoa laatukäsikirjaa (soveltamatta sitä ko. työpaikkaan, mikä on virhe ja soveltamista ei voi tehdä, koska ei haastattelussa tiedä työstä tarpeeksi).
Kysyttäessä miksi olen työttömänä, sanoin, että edellisessä työpaikassa meillä oli erimielisyyksiä firman ja minun tulevaisuudesta. Totta, mutta todempaa olisi ollut sanoa, että firman henkilöstöpolitiikka oli ihan paska, syrjivä ja epäoikeudenmukainen ja minusta firman rahantekopolitiikka oli kovasti vahvan oikeudentajuni vastainen.
Ehkä tärkeintä on hoksata koska olla täysin rehellinen ja koska muotoilla asiat sieväksi kuitenkaan valehtelematta. Olin onnekas että me löysimme toisemme, minä ja nykyinen työpaikkani, sillä olemme täydellinen pari.

Meri-T

Hienoa, että löysitte toisenne sinä ja työsi! Onnea! Just noin sen pitäisikin mennä! 

Julia Thurén
Toimitus

Hahahahaha! Niin tuttua, niin tuttua - ja tuo allegoria pokailuun on täydellinen.

Itsehän esimerkiksi Hesburgerin työhaastattelussa "onko kysyttävää" -kohdassa ajattelin olevani hauska, ja kysyin: "Saako lisäpisteitä, jos osaa laulaa Hesen kastike -laulun?" Ei saanut. Sai vain todella halveksuvan katseen ja pitkän hiljaisuuden.

Mutta joo, itserakkaus, sitä tarvitaan työhaastatteluissa!

FFFifi
Fitness Führer

HESEN KASTIKE!

Tää soi varmaan ikuisesti mun päässä sun laulamana. En kyllä edelleenkään ymmärrä, miksi eivät palkanneet.

Meri-T

En mäkään ymmärrä! Ihan kamala rekryvirhe! Tässä sen just näkee. Toinen on valmis laulamaankin työn puolesta, mutta ei...

Julia Thurén
Toimitus

Tämä on selkeä trauma mun menneisyydessä, kun sitä pitää aina silloin tällöin päästä purkamaan :D

Julia Thurén
Toimitus

Ja toisaalta, ONHAN SE VALLOITTAVA BIISI:

Meri-T

Tietsä mä en ollut koskaan kuullut. Hmm, tää on varmaan taas yksi mun sivistyksen aukoista ja niitähän riittää! Hesen kastike!

Meri-T

Voi Julia, mä olisin antanut sulle PALJON lisäpisteitä tosta. Saat lisäpisteitä jo siitä, että oikeasti teit ton. :) :) :) 

On ollut varmaan itsensä keräämistä sen pitkän hiljaisuuden jälkeen. "Öö, tota, tai siis ei mulla oikeastaan muuta kysyttävää ollutkaan..."

Julia Thurén
Toimitus

Kiitos Meri!! <3

Hesburger menetti uskomattoman kyvyn! :D

Oih, noita työhaastattelumokia on kyllä kertynyt matkan varrella todella useita. Just noi, mistä kirjoitit, ovat niiin tyypillistä kamaa itsellenikin!

Meri-T

Kerro lisää ;) Ihan oikeasti en voi vieläkään uskoa, että sä heittäydyit noin hulvattomaksi vesseliksi työhaastattelussa! Arvostan! 

Mä olen ryhtynyt sellaiseksi ankeaksi, että jos haastattelija tarjoaa jotain - kuten kerran olisi tarjonnut kahvilan aamiaisbuffetin, joka olisi varmaan ollut hyvä jäänsärkijä - niin mä sanon ei kiitos. Häh, heti alkuun jo nihkeä tyyppi! Istun ilmeisesti mieluummin jäykkänä penkin selkänojaan liimattuna.

Pollyanna P. (Ei varmistettu) http://epataydellinenelama.wordpress.com

Tämän jutun lukeminen osui niin oikeaan hetkeen! Mulla on työhaastattelu huomenna, ja työ vaikuttaa todella kiinnostavalta (vaikka palkka ei ole kovin hyvä) ja mua on jännittäny se jo kaksi päivää mahan pohjasta asti. Tämän lukeminen rentoutti todella ja oli tuhannesti parempaa ja hyödyllisempää luettavaa kuin nuo Monster.fi yms. "miten mokaat työhaastattelussa" ja "näitäkin kysymyksiä sinulta saatetaan kysyä" listaukset. KIITOS!

Meri-T

Voi Pollyanna, onnea haastikseen! Viettele ne ;)

Torey
Näissä neliöissä

Mua ihan pelottaa tulevaisuudessa työnhaku ja haastattelut. Oon nyt nauranut, vaikka vähän on tehnyt mieli itkeä, kun kaksi ystävää on kertoneet kokemuksistaan. 

Ensimmäinen haki lastenhoitopuolelle: "anteeksi, mutta olet liian puhelias meille." WHAT?!

Toinen haki toimistotyöhön, jossa olisi ollut asiakaspalvelua: "olet liian sosiaalinen meidän porukkaan". MITÄ V?!?

 

Siis että hakijoita on niin paljon, että on varaa näyttää suoraan ovea kun toinen on LIIAN SOSIAALINEN tai PUHELIAS omaan makuun. Asiakaspalvelutyössä?! 

Meri-T

Apua, kuulostaa kyllä aikaas pahalta... Hmm. mitäköhän ne sitten oikein hakee? 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.