Ladataan...

Kun reippaasti yli kolmekymppinen nainen lähtee auringonpaisteessa viiniostoksille, hänelle saattaa käydä, kuten The Killersin Humanea kuunnellessa tai kolmen kuohuviinilasin jälkeen. Askel on kevyt, olo tuore kuin ylioppilaskeväänä. Ehkä se näkyy olemuksessa.

No niin, menin siis Alkoon hakemaan viinipulloa. Kun pääsin kassalle, kassatäti pyysi henkkareita. Vilkaisin ilahtuneena mieheeni. Kuulithan, hän pitää minua parikymppisen näköisenä! Ilo kupli sisälläni, ehkä kasvoin pari senttiä pituutta. Kaivoin papereita kuuliaisesti lompakosta (en esimerkiksi harmitellut, että voi vitsi, kun se ajokortti jäi juuri nyt autoon). Samalla otin aurinkolasit pois silmiltäni.

Mitä tekee kassatäti. Ei vilkaisekaan ajokorttiani vaan katsoo minua silmiin ja sanoo:

"Ai jaa. Taisin tehdä virheen. Heti kun mä näin sun silmät, tajusin, ettei mun olisi pitänyt pyytää henkilöllisyystodistusta." 

Näin toimii suorasanainen, selkärangan omaava ihminen. Myöntää virheensä välittömästi.

Nyt sitten tiedän, mille alueelle vuodet minulla kertyvät. Olenhan itsekin epäillyt, että niillä silmäpusseilla on paljon enemmän vaikutusta kuin uskoisi. Näiden kahden linssin alle katoaa siis helposti yli 15 vuotta. 

 

 

Ladataan...

Ladataan...

Kaivelin aamulla vähän kaappeja ja kirjahyllyä. Voi huokaus, miks mikään ei oo niin kuin ennen? 

 

Joskus aikoinaan kun päätit mennä kahvilaan, siellä oli aina yksi parkkipaikka just sulle. Eikä tyttöjen vessaan ollut jonoa. 

 

Tässä kodissa oli aina kaikki tarvittava. Aamua ei tarvinnut koskaan aloittaa sillä, että raahautuu silmät ristissä hakemaan maitoa kiskalta. Tai ilman kylpyä, keinumista tai ystäviä.

 

Samat renkaat kesät talvet.

 

Mikä muuttostressi? Sen kun nappasi kodin kahvasta mukaansa.

 

Tai pisti sen reppuun.

 

Omassa puutarhassa uiskenteli ankka. Kiikkulautoja oli kaksi, ja siksi ei koskaan tarvinnut riidellä.

 

Onko kellään nykyään muka oma huone pelkälle pesukoneelle? Töppöset aina odottamassa kylpyammeen edessä ja ruseteilla koristeltu wc-pytty? 

 

Ja vaikka kodissa ei kaikki ollut niin justiinsa tai suorissa riveissä, tunnelma oli kuitenkin eri kuin nykyään.

 

Ei silloin luettu vuosikertomuksia, strategiapapereita tai kirjanpaksuisia vakuutussopimuksia. Maitoa lasiin, Marie-keksejä lautaselle ja sarjis mukaan sohvalle tai mökin ullakolle.

 

Kauneudenhoito oli vain ihanaa. Sellaista, jossa Piko pääsi hyväntuoksuiseen vaahtokylpyyn. Ja käsite "koirien kauneushoitola" oli pelkästään herttainen.

 

Ystävät tarttuivat kädestä, eikä ote herpaantunut vuosienkaan saatossa. Pallot olivat superpalloja, ja kaahailu aiheutti onnettomuuksia korkeintaan hiekkalaatikossa. Niihin aikoihin ei pitänyt tehdä mahdottomia valintoja, mistä tai kenestä meidän pitäisi huolehtia, kun kaikille ei kerran riitä. Suurin poliittinen kysymys oli Karvinen vai Snoopy. No tietenkin Snoopy.

 

Navigaattoriakaan ei tarvinnut. Tämä kartta riitti.

 

Mitä sitä tänään tekisi? Harva meistä enää vastaa, että no vaikka värittäisi. Ja hankalin sana, joka piti osata, oli laveerata.

 

Missä vaiheessa mä unohdin kissapaperit ja siirryin toimistopapereihin?

 

Lompakko ei ollut koskaan tyhjä. Hädän hetkellä täydennystä saattoi hakea Afrikan tähdestä. Viikkorahat säilytettiin näin näteissä säästöpossuissa, eikä sellaisia sanoja kuin tilinylitys, marginaali tai laskutuslisä ollut olemassakaan.

 

Suurin huoli saattoi olla, pääseekö Mikki-kissanpentu Amelia-tädin syntymäpäiville, kun se oli ollut tuhma ja repinyt housunsa. Silloin kuvakirjat ja piirretyt olivat niin kauniita, että sydämestä otti. Ja sana tuhmakin tuntui erilaiselta.

 

Lentäessä ei tarvinnut pelätä teknistä vikaa tai järkyttyä siitä, kuinka paljon se saastuttaa. Sen kun hypättiin lentävän ponin kyytiin tai pidettiin hännästä kiinni ja kurkisteltiin sööttiä maailmaa alapuolella. Hattarapilvet, pastellinsävyiset tähdet ja sateenkaaret olivat ihan arjen peruskuvastoa siinä missä nykyään tiskirätit, kauppakuitit ja katsastuskutsut.

Voi Pegasos, nyt on ihan liian harmaata. Etkö ottaisi mua vielä kyytiin?

 

LOPPUSANAT 

Jos sinäkin vietit lapsuuden 80-luvulla himoiten kaikkea vaaleanpunaista, laitapa Googlen kuvahakuun "Little Twin Stars", "Bobby & Kate", "My Melody" ja "Sweet Secrets", niin sisälläsi saattaa liikahtaa jotain. 

- Meri T.

Ladataan...

Ladataan...

Tässäpä typerä leffa. Satakieli-tytär muuten kuuron perheen tähtenä. Arvosteluissa Bélierin perhettä oli kutsuttu hyvämielen elokuvaksi, joten odotin jotain sellaista kuin Ranskalaista häähumua. Äh, ei. Ihan pöhköä hössötystä, josta päävastuussa oli perheen aivan uskomattoman rasittava äiti. Ja sitten perhe aloitti poliittisen kampanjan, joka kuitenkin unohdettiin leffan puolivälissä kokonaan. Häh? Vastineeksi riistohintaisesta leffalipusta (vitutus jo itsessään) sain ärsytyksestä hikoavat kädet ja karkkiylensyönnin, koska pitihän siellä jotain tekemistä olla. Siis juuri sitä mitä duunipäivän jälkeisiin tunteihinsa toivoo. Suosittelen käyttämään 100 minuuttia elämästä paremmin.

Ladataan...

Pages