"Ilmastonmuutoksen ihanuus"

Kuva: Petri Kovalainen

Harhaoppinen, Minna Hokkasen juhlaa tosiaan - 25 vuotta näyttämöllä - mutta myös Jyrki Mänttärin, Suvi-Sini Peltolan, Jyrki Harjajärven juhlaa eli kaikkien mahdollisten, dramaturgi Seija Holmaa myöten. Äkkinäinen ei uskoisi, että aiheesta ilmastonmuutos saa näin hienoa teatteria. Aplodit myös ohjaaja Snoopi Sirenille.

Aversioterapiat ja anorektikot ovat tuttuja, mutta tuntemattomammatkaan proksit tai osymoronit eivät haitanneet yhtään. Eikä metaanioppikurssi. Nimittäin geotieteilijä Ben Shotter lakkasi syömästä kaikkea muuta paitsi lähituottajien vihannneksia. Ongelmaksi muodostui, että ne pierettävät,  pieru on metaania,  ja metaani on pahimpia kasvihuonekaasuja.

Tässä ilmastonmuutosteorian lyhyt oppimäärä. Käykää katsomassa lisää TTT Kellarissa. Nauttikaa ilmastonmuutoksesta siellä, mutta eläkää ekologoisesti ja lokoisasti kotioloissa. Halailkaa toisianne, eiks niin.

Valitettavasti en päässyt osallistumaan esityksen jälkeiseen keskusteluun, mikä sinällään on erittäin hyvä idea, mutta tässä jotain tiedottaja Mika Kauhaselta kuultua.

"Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos on monimutkainen ilmiö, josta kellään ei ole täydellisen kattavaa tietoa. Esimerkiksi maailmanlaajuisen lämpötilan nousua on mahdotonta luotettavasti ennustaa, koska siihen vaikuttavat muutkin seikat kuin kasvihuonepäästöt, esimerkiksi auringon aktiivisuus. Varovaisuusperiaatteen mukaisesti toimiin päästöjen vähentämiseksi on Markku Kulmalan mukaan kuitenkin ryhdyttävä ennen kuin on liian myöhäistä. Samalla täytyy huolehtia muistakin arvoista, kuten siitä että peltojen valjastaminen rikkaiden maiden biopolttoaineen viljelyyn ei johda ruokapulaan köyhissä maissa, muistutti Matti Virtanen".

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.