Kesäyölle hymyillen syksyyn

kuva kari sunnari

Täräytetäänpä tämän jutun hyvä uutinen heti alkuun: Kyllä Tampereen Työväen Teatterin Desirée-musikaalista hyvä mieli jää! Siitä huolimatta, että esityksen alun tanssikohtaus herättää jo pahaenteisiä epäilyjä. Samoissa tunnelmissa jatkuu ensimmäinen puoliaika, humpsuttelussa. Välillä meluttiin kuin sodassa, vaikka sijaittiin salongissa. Eikä tarvitse olla mikään seksikammoinen pitääkseen pikkutuhmailuja irrallisina tökeryyksinä. Tuuli kääntyy väliajan jälkeen.

Karkkitalokulissit vaihtuvat leikattujen pensaiden ja isojen puiden kartanonpuistoksi, jonka takaa loistaa upeansininen horisontti. Valot tuovat usvan, kun aamu on tullut tai kesäyö hymyilee.. Orionin tähdet, jasmiinin tuoksu, satakieli. Puitteet ovat silti puitteita - sillä lisäyksellä, että lavastaja Hannu Lindholm on lajissaan ja ideoissaan loputon loihtija.

Olen nähnyt monia elokuvia Ingmar Bergmanilta, mutten hänen läpimurtoaan Kesäyön hymyilyä, johon Desirée – pieni yösoitto perustuu. Ensin jouduin pohtimaan, mitkä olivat Bergmanin perustat. Seuraavaksi mietin mielessäni, miksi on tartuttu musikaalin tekoon. Sen tekivät säveltäjä Stephen Sondheim ja käsikirjoittaja Hugh Wheeler. Kiihottiko ratsastus kansainvälisiä palkintoja saaneella filmillä? Ajankohta salonkieleganssiin ei ollutkaan otollinen 1970-luvulla, Hairin aikaan. Teos on jäänyt monelle tuntemattomaksi, vaikka sillä on historiansa niin Broadwaylla kuin Lontoossa.

No, lopussa kiitos seisoo, myös ohjaaja Mika Muraselle, vaikka alku saattoi olla hankalaa näyttelijöillekin, eli jännitystä ilmassa. Nimittäin ihan kuin Veeti Kalliokin olisi laulanut väliajan jälkeen paremmin. Ensin tuntui, että hänen äänensä on aivan liian raaka heleiden naisäänien vastapariksi. Petra Karjalainen säkenöi Desiréenä. Ei mennyt hukkaan Kööpenhaminan välivuosi laulun parissa.

Kun toisella puoliajalla perheet, puolisot, pettäjät ja petetyt istuvat illallispöytään, ollaan näytelmän herkkupalojen äärellä. Sari Havas sivaltaa ja sammaltaa rakuunan vaimona, Desireén äiti Tuire Salenius pääsee toksauttelemaan topakasti, sen lisäksi, että hän on aiemmin mummona jaellut elämänohjeita Desireén pikkuvanhalle tyttärelle. ”Älä koskaan nai tai edes liehittele skandinaavia. Kun aurinko ei nouse, se hajottaa kenen tahansa pään.”

Tournee-taiteilija ja miestennielijä on nimittäin jättänyt lapsensa äitinsä hoiviin. Muinainen rakastettu, lakimies Fredrik on ehtinyt mennä nuoriin naimisiin. Vanha suola janottaa. Veeti ei kyllä näytä tippaakaan lakimieheltä, mutta onpahan vältytty stereotypioilta. Lakimiehen veli on kirkonmies, ja siitähän aineksia irtoaa...Katsomossa eivät akateemiset analyysit rakastumisesta tule ensiksi mieleen, mutta käsiohjelmasta voi sitten lukea tutkimuksia aiheesta.

Värikästä ja intohimoista syksyä toivotellen

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.