Kohtalokas tango näyttävissä puitteissa

Tampester Teatro

Kuva Teppo Järvinen

Helsingin teatterireissun ja pelkistettyjen lavasteiden jälkeen olin otollista maaperää TTT:n Kohtalon tangon suurille näyttämökuville. Oli tarinan ja tanssin vuoro. Ohjaaja-käsikirjoittaja Tiina Puumalainen ja lavastussuunnittelija Teppo Järvinen saavat aikaan elokuvamaisen esityksen espanjalaisen Arturo Pérez Reverten romaanista. Ensin soi Ravelin Bolero - kuten Viimeisessä pasodoblen ensi-illassa viikkoa aikaisemmin. Kaikki muu on sitten toista maata. Kohtalon tango vie Nizzaan, Sorrentoon ja Buenos Airesin hämärille kujille seikkailemaan, kun pasodoble vei eläkeläisten Espanjaan.

Seinien siirtely, nostaminen, laskeminen ei tunnukaan turhalta rymistelyltä, kun valtamerilaivalla matkataan maailman ääriin. On auringonlaskua ja tähtitaivasta satamissa, vuoret kohoavat Sorrenton ympärillä. Samoin salonkitunnelma löytyy vaivatta missä vaan. Nicke Lignellin tanssitaidot tiedetään tv:n tanssiohjelmasta, mutta tangoilun maisteritasoa ilmentää myös teatteritaiteen kandidaatti Emma-Sofia Hautala. Viekottelevasti elehtivä Hautala esittää tismalleen kertojaäänen kuvailemaa ”naista, jonka vartalo vastasi miehen jokaiseen vihjeeseen”. Satamakorttelin salakapakoissa tango vaihtaa tyylilajia riettaampaan ”ihon ja lihan lupaukseen”. Tanssien tunnelatauksella pärjää sitten vaisumpienkin kontaktikohtien yli. Tässä näytelmässä on aineksia monenlaiselle yleisölle. Se innostaa jopa tutkimaan historiaa sekä ennen että jälkeen Espanjan sisällissodan. Inspiroisiko shakinpelaajiakin? Yksi osio juonittelua liittyy Mechan mestaripojan peliin venäläistä taituria vastaan.

Mecha Inzunza ja hänen ensimmäinen miehensä edustavat hienostoa, jolle köyhät ovat eksoottista seikkailua. Slummien kaduilla ja muukalaislegioonassa oppinsa saanut herrasmiesvaras Max Costa hallitsee niin eliitin kuin alamaailman tavat. Salonkileijonat laivoilla eivät saaneet palkkaa mutta ylöspidon ja matkustelut. Max Costa tienaa hyvin vaanimalla lisäksi vaurainta riistaa. Argentiinalaisen tangon tie on kulkenut samaan tapaan kuin Costan: Köyhälistökortteleista suuriin saleihin. Buenos Airesissa tango syntyi viihdyttämään bordellijonoja, ihan kuten ragtime New Orleansissa. Käsiohjelma luotaa kiinnostavasti tangon historiaa, mutta avaa myös kirjailijan omaa menneisyyttä ja mietteitä aikakäsityksestä. Kerronta kulkee limittäin laitettuna. Länsimaisesti ajateltuna aikajana on pitkä. Kahta henkilöä kohti tarvitaan neljä näyttelijää. Jälleennäkemisen pariskuntaa esittävät Jyrki Mänttäri ja Soili Markkanen. Mecha tuskailee Maxille, ettei pääse tästä täysin selville: ”Aivan kuin pelissä olisi näkymättömiä nappuloita.” Päänäyttelijöiden tunnerekisterissä oli ehkä joitakin käyttämättömiä nappuloita, mutta vaikuttava illasta silti syntyi.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.