Muuttomiesten seutukaava ei ole selvä

Kuva Noora Geagea

Olen muuttanut niin monta kertaa elämässäni, että Muuttomiehet kolahti jo sitä taustaa vasten. Ei vais, ei se riitä syyksi vaan KOM. Ja kun ohjaaja-kirjoittajana on Juha Hurme, olettaa muuton symboloivan jotain sentapaista, että ainoa pysyvä asia on muutos. Muuta ennalta arvattavaa ei sitten olekaan. Muutto on kyllä konkreettisesti meneillään, laatikot levällään lavalla. Näyttelijäjoukko hoitaa hommaa hirmu letkeästi. Muuttomiesten – Eeva Soivio ja Juho Milonoff – lisäksi pääosaa esittävät kaikki muuttajat, Vilma Melasniemi lomautettuna köyhyystutkijana, Laura Malmivaara jonkun sortin mediatyöläisenä ja Pekka Valkeejärvi arkkipiispan tieteellisenä asiantuntijana – joka on tarpeen, koska ”tiede nakertaa Jumalan tonttia koko ajan”. Muuton ammattilaiset osoittautuvat yllätyksen ilmaantuessa ihan amatööreiksi, vaikka toitottavat koko ajan tekevänsä taidolla ja tieteen tarkkuudella. Joka tavara on tallennettu ja verkossa. Pasila-sarjan pohtivalle poliisiäänelle Juho Milonoffille on kirjoitettu taas ihmettelemistä, nyt sanontoihin liittyen: ”suit sait, nipin napin, mistä ne oikein tulevat...”

Laatikot riittävät lavasteiksi. Yhdestä tupsahtaa välillä saunanpiippukin, ja piipusta savua. Kätevää. On nimittäin leiriydyttävä, kun muutto jumittuu. Hetkittäin muuttolaatikko käy ruumisarkusta, kun ilmoille singahtaa ex-poikaystävän haamu, jota esittää Niko Saarela. Hän on kuollut verenmyrkytykseen Huippuvuorilla. Hurme kirjoittaa mukaan Talvivaaran ja luonnosta huolestumisensa. Hän listaa myös Siperian tundran, kerjäläiset, kuudennen ydinvoimalan, valtionvelan, dopingin. Aforismeja voi poimia sieltä täältä, ja tietoteknistä tulevaisuutta sietää pohtia oikeasti. Kaikki ei ole niin absurdia, miltä äkkiseltään vaikuttaa. Eilinen muuttuu huomiseksi niin nopeasti, ettei perässä pysy, sanoo joku heistä. Muistot menevät myös sotkuun, kun samoilla tavaroilla on kahden eri tyypin tarinat. Hervoton kiista, oli sitten kyseessä kukkaruukku tai vanhat pitsit. Komin perinteet hyvänä lauluporukkana jatkuvat. Petra Poutanen-Hurmeen musiikki on hienoa, loppulaulusta jää soimaan viesti: Tarvitsemme lisää todisteita siitä, mitä me olemme. Oma loppulauseeni kuuluu, että tässä on lämmöllä tehtyä ja oivalluksia antavaa teatteria, vitsikkyys vivahteikasta ja näyttelijät vivahdetajuisia.

PS Matti Apusen kolumnitkin mainitaan; nimi kimpoaa näyttämöltä kapitalismia edustamassa jo kolmannen kerran lyhyen ajan sisällä. Apusen hahmo oli myös Susanna Kuparisen Eduskunta III:ssa. Teatterikesän aikaan EVAn johtaja istui livenä katsomossa etuviistossani, kun hän oli nivottu Lauri Maijalan ohjaamaan Vallankumous-esitykseen.

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.