Näytelmä joka ei mene pieleen

Tampester Teatro
Kuvat Harri Hinkka

Mennessäni Tampereen Teatterin esitykseen Näytelmä joka menee pieleen, täytyy nolona todeta, etten ollut läksyjäni lukenut. Paljastus oli tehty monessa jutussa aiemmin (enkä siksi koe itse paljastavani muuta kuin oman sinisilmäisyyteni). Eli ensin luulin, että näyttelijät ovat oikeasti pulassa siinä koiran etsinnässä, josta oli hirveä haloo jo ennen esityksen alkua.

Erittäin monet kirjoittajat ovat jo kuvailleet niin omansa kuin yleisön nauruntyrskeet erilaisine sanakäänteineen. Jätän omien hymistelyjeni selostuksen siis vähemmälle – mutta mistä sitten kirjoittaisin, onhan moneen kertaan kehuttu niin ohjaus, ajoitukset kuin lavastus, ja kuvailtu sen tekemisen vaikeus. Lavastus on sitä luokkaa, johon liittyvää kikkailua luulee mahdolliseksi vain elokuvien trikeillä. Omasta puolestani lisään vielä valojen käytön.

Myös näyttelijät on kehuttu ihan laidasta laitaan, ja yläaitioon asti. Tarkka kommentaattorini huomautti jopa, että siellä se ääni/valomies syö vaan sipsejä. Tuntematon vieruskaveri sanoi jo väliajalla, että hän haluaisi tulla uudestaankin äitinsä kanssa, joka myös istui katsomossa. Kyseessähän on näytelmä näytelmän sisällä, ja meno sen verran vauhdikasta, että voisi se toisella kerralla vähän paremmin tarkentua, kuka kuoli oikeasti, kuka leikisti, ja kuka murhasi kenet. Faktisesti näillä asioilla ei ole väliä. Taituruudella on. Heikkoja lenkkejä tästä vaikean lajin farssista ei löydä etsimälläkään. Tiedot koko tekijätiimistä löytyvät tietysti TT:n sivuilta, ja käsiohjelmasta sitten vielä yllättävämpiä asioita Polyteknisen seuran hauskasta henkilögalleriasta näytelmässä Murha Havershamin kartanossa.

PS Mari Turunen takanreunuksena palautti mieleen oman muinaisen roolini tarinateatterissa, kun kauhukseni minun piti esittää Jaana-lehteä. Häh, miten muka? Mutta oli se ihan yhtä mahdollista kuin takanreunuksen esittäminen :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.