Oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen?

Tottakai tiesin, että Tampereen Työväen Teatterin rummuttama Prinsessa on musikaali. Sitä en arvannut, miten täyteen teos on pakattu biisejä - jotka eivät kuljettaneet tarinaa eteenpäin. Pitkään tuntui siltä, ettei kipeä aihe mielisairaalasta ei johda mihinkään, kunhan liihotellaan, kiinnitellään ja availlaan potilaan kieteitä. Tämän hetken täkynäyttelijä Armi Toivanenkaan ei tuntunut pääsevän oikeuksiinsa ennen puolta väliä. Tosin motiivini nähdä Prinsessa olivat omakohtaisempia kuin monella. Omien sukuselvitysteni takia olin jo jonkin aikaa myllertänyt psykiatrian historiallisia menetelmiä ja elinoloja laitoksissa.

Hieroja Anna Lappalainen vietti yli 50 vuotta elämästään Kellokosken sairaalassa. Hänen hoitonsa sisältää pitkän pätkän psykiatrian historiaa, ehdittiinhän häneen kokeilla lukuisat uudet menetelmät. Mikään ei auttanut. Prinsessan äiti pysyi Kreikan kuningattarena ja isä keisari Wilhelminä. Musikaalien ja operettien puitteet saavat minun puolestani laajentua aatelisten kartanoista tehtaisiin ja sairaaloihin, mutta kun sen askelen ottaa, kaikki muuttuu. Katsoja ei saisi jäädä saman tyhjyyden päälle, kuin joissain hovihöpsötyksissä. Syvyysaspekti ei tietenkään poista huumorintarvetta. Sitä oli, saa olla ja pitää olla. Juuri näyttämöversioon huumoria ja tehosteita oli lisätty, esimerkiksi kallonporaus- ja sähköshokkikohtauksiin. Myös koreografia sai kipinää shokkihoidoista.

Kukaan kriitikko ei tässä yhteydessä ole välttynyt vertaamasta musikaalia samannimiseen ja saman ohjaajan - Arto Halosen - elokuvaan.  Poikkeuksellisesti minä näin elokuvan vasta musikaalin jälkeen - ja poikkeuksellisesti pidin elokuvaa osuvampana. Joka tapauksessa suurinta antia sisällössä on nähdä erilaisuudessa positiivisuutta ja herättää kysymys, olenko mieluummin oikeassa vai onnellinen. Jokaisen ja varsinkin jokaisen besserwisserin pitäisi kysyä se itseltään myös arkielämässä. Kellokosken henkilökunta miettii keskuudessaan, mennäkö mukaan prinsessaleikkiin vai ei. Pitäisikö meidän muka kysyä, haluaako Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa sähköshokkeja? pilkkaa ylihoitaja modernia lääkäriä.

Erilaisuuden kauneus konkretisoituu esimerkiksi siinä tosiasiassa, että Anna Lappalaisesta tuli aikoinaan koko kylän ilahduttaja. Hän asteli muitta mutkitta pankkiin, perheeseen, pappilaan, joi kahvetta ja antoi hierontaa niin isännälle kuin emännälle. Anna Lappalainen sai järjestettyä itsensä tapaamaan myös Helsingissä vierailevaa Tanskan kuningasparia. Virkavalta nouti hänet Ateneumista. Käsikirjoittajapari Arto Halonen ja Pirjo Toikka poimivat tietysti myös legendaarisen  Tukholman risteilyn näyttämölle. En tiedä, mistä Anna sai rahat rillutteluun, mutta sen salliminen hänelle kertoo humaanista kehityksestä psykiatrian pimeiden vuosien jälkeen. Säveltäjä Tuomas Kantelisen kappaleesta Prinsessalle tulee hitti, varmaan kaikki biisit ovat kohta ceedeellä.

 

Kuva: harri hinkka

 

Kommentit

Heljä Vasara

Kiitos kommentistasi. Minulle oli sittenkin yllätys kuulla, että jotkut suorastaan poistuivat väliajalta...itse otan jokaisen teatterissakäynnin kiinnostavana kokemuksena vastaan, olinpa esityksestä mitä mieltä tahansa.. Mielenkiintoisia kokemuksia sinullekin..

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.