Teatterikesän terapiaviikko

jotain toista, tampereen teatterikesä, kuva pate pesonius

Meikäläinen sai huomattavasti lisää perspektiiviä Teatterikesään sunnuntaihin mennessä – ja Vanja-enolla aloittaneeseen Yana Rossiin, jonka toisen ohjauksen näin tuolloin viimeisenä, Puolassa tehdyn Toivekonsertin. Olen ollut luottavainen nykyiseen -  ensi vuodeksi vaihtuvaan - valitsijakolmikkoon. Olen myös erittäin tyytyväinen omiin valintoihini, jotka tein minkä milläkin kriteerillä. Esimerkiksi niin, että aiemmin uteliaisuutta herättäneet esitykset Helsingissä jäivät näkemättä. Eli taas kerran on todettava: Mahtavaa saada teatteria eri puolilta samaan kaupunkiin, ja minun tapauksessani vielä kotikaupunkiin. Stadissa asuessani ykköspaikkani KOM, Q, TeaK ja Ryhmis ovat käyneet satunnaisiksi vierailuiksi. Teatterikesässä päivittyi palanen Q-teatteria eli Milja Sarkolan Jotain toista, TeaKista Haarlan sisarusten Traumaruumis, KOM-teatterilta Juha Siltasen kirjoittama ja Lauri Maijalan ohjaama Vallankumous.

Eri perusteista huolimatta yhteiseksi tekijäksi huomaan muodostuneen jonkinmoisen terapian tai itsetutkiskelun, ainakin enempi sisäänpäin katsomista kuin ulkoisen glamourin ihastelua. Jos arvioinnin mittarina käyttää vain kehon viestejä sisältäpäin, eniten tapahtui silloin, kun teos perustui omakohtaisuuteen tai jonkun ns. tositarinaan, kuten Belfast Boy, Traumaruumis, Jotain toista. Välillä kuvittelee, että kaikki keinot on jo keksitty, mutta noissa esityksissä joutui taas ihmettelemään ideoiden äärettömyyttä. Milja Sarkolan luomaa havahduttamista näytelmän sisältä nykyhetkeen ei voi enää kutsua brechtiläiseksi, se oli uutta. Eli katsojalle voi kertyä yllätyksiä, mutta niin tekijällekin. Milja Sarkola sanoi, että hänelle selvisi vasta treenien myötä, miten paljon Jotain toista käsittelee vallankäyttöä. ”Kun työskentelee niin lähellä itseä, ei huomaa, mitä tulee paljastaneeksi.” Näyttämöllä naiset vaihtavat roolia välillä sekavastikin, mutta kaikki liittyivät tekijän alteregoon. Havainnot ja dialogi on äärimmäisen tarkkaa. Lähtökohtana oli tutkia halua. Mitä tehdään ja puhutaan, kun halutaan toista seksuaalisesti. Lesbopariskunta on kiinnostavan eriparinen, toinen estoinen, toinen ei. Ainut mies on Tommi Korpela. Riemastuttavin äänenpainoin. Ihan omalla tyylillä täyskoomikko. Koomikonmaitoa juonut Sanna Palo pärjää myös ihan omillaan.  Eli Jotain toista antaa katsojalle runsaasti hupia, vaikka kirjoittaja on painiskellut pitkällisesti sekä henkilökohtaisen että häpeäntunteiden äärellä. Milja Sarkola on lukenut Knausgårdinsa.

Traumaruumis, tampereen teatterikesä, kuva heikki heinonen

Traumaruumiin puhdistus

Seidi Haarla joutui ehkä useiten vastaamaan kysymykseen, mikä omakohtaisessa teoksessa on totta, mikä ei, uhkasiko isä kirveellä äitiä vai ei. Vastaus on yleensä sama: Sitä on taideteoksessa turha miettiä. Seidi Haarlan opinnäytetyö Teatterikorkeakoulusta on huikea monologi, joka alkaa isän puolustuspuheella. Sukupolvien kertautuvat traumat tulevat vääjäämättä esiin. Jokaisen näkökulma otetaan huomioon. Peruukkia vaihtamalla Seidi muuttuu äidiksi tai on oma itsensä. Jännitys ei herpaannu hetkeksikään. Aidin viestejä heijastetaan seinälle. Seidi saa keskeyttää puheensa vain muutaman videon ajaksi. Kunnioitusta herättävä suoritus.

Request Concert

Miten tässä näin kävi? Puolalaisen teatterin Toivekonsertti on jo kolmas yhden hengen esitys minulle. Mutta ei haittaa, vapauduin monologikammostani jo kauan sitten. Tai siis päähenkilö ei puhu Toivekonsertissa mitään. Esitys on yllättävä kokemus ohjaaja Yana Rossin evästeistä huolimatta: Esityksessä seisotaan ja kuljetaan. Puhetta ei ole, paitsi radion toivekonsertissa, jonka tekstit näkyvät käännettyinä monitoreista. Oikeastaan homma ei äkkiseltään tunnu järin yleisöystävälliseltä. Seurataan äänettömän ihmisen kotitouhuja. Hetken aikaa mietin, kuuluisiko nyt meditoida. Sitten alkaa valjeta, tais siis ahistaa. Tyyppihän on täydellisen kodinkonearsenaalinsa keskellä totaalisen yksin, itsemurhan partaalla. Onneksi minulla ei ole edes kahvinkeitintä, vilahtaa mielessäni kuin pakotienä, tarviiko mun edes samaistua...En käytä enää sukkahousujakaan, muuten olisi tyypiltä saanut uuden vinkin sukkisten kuivaamiseen. Valkoinen fleeceni alkaa kyllä tuntua nuhruiselta tämän neuroottisen huushollaajan myötä. Radion Toivekonsertti aiheuttaa sen verran tykytyksiä, että I´m your man saa yksinäisen tirauttamaan kyyneliä vessanpöntöllä istuessa, mutta kohta seuraa pieni bailaushetki räväkämmän musiikin tahdissa. Ainoan roolin esittäjä Danuta Stenka on suosittu näyttelijä kotimaassaan. Yana Ross tarttui taas haasteelliseen hommaan, ja syystä. Pakko miettiä, mihin ja miten elämänsä käyttää.

Vallankumous, Tampereen Teatterikesä, kuva noora geagea

Vallankumouksen melske on toista maata. Lauri Maijalan ohjauksista mietin kerta toisensa jälkeen, että mitä sen päässä oikein liikkuu. Silti hänen ota tai jätä -asenteensa koukuttaa. Tässä esityksessä olennaista on myös Juha Siltasen tölvivä käsikirjoitus sekä hyvä musiikkidramaturgia, ohjaajan laatima. Olen aina pitänyt näyttelijöiden esittämistä lauluista, täydellisyyttä vaatimatta. Nytkin Pekka Valkeejärven versio Hectorin biisistä Yhtenä iltana on sympaattinen, puhumattakaan Juho Milonoffin karrikoimasta Finlandiasta. Milonoffin esittämä Jean Sibeliuksen veli Christian on kerrassaan valloittavan koomikon työtä. Vilma Melasniemen Jäähyväiset aseille koskettaa syvästi. Erityisesti opin odottamaan lavalle Johannes Holopaista, liikkumaan ja laulamaan loisteliaasti. Hänen valitsemansa puhemaneeri ei niinkään uponnut. Hän esitti työmies Aarne Kanervaa. Pääosa kuuluu Josefiina Huttuselle eli Pirkko Hämäläiselle, onhan näytelmän alaotsikko Sisar Huttusen ihmeellinen elämä. Yhtä lailla merkkihenkilö on Pekka Valkeejärven esittämä Jean Boldt. Tämä hovioikeuden auskultantti omisti elämänsä taistelulle ”rahanvaltaa vastaan”. Hän julkaisi lehtiä Humanitas ja Uusi aika vuosisadan vaihteessa. Boldt ja Huttunen järjestivät Nikolainkirkon valtauksen kesäkuussa 1917. Koska kirkkoväki lauloi silloin Suvivirttä ja kristillis-kommunistinen kokousväki Internationaalia, pantiin meidät katsojat laulamaan molempia yhtäaikaa!! Kuvittelin itseni koko ajan KOMin tiloihin. TTT:n iso lava jäi ehkä vähän ödeksi, lienee ollut kiirus siirtää esitys niin paljon suuremmalle näyttämölle? Katsomo täyttyi kyllä. Väliajalla mielipiteet tuntuivat jakautuvan kahtia, mutta aplodit lopussa kuulostivat täysin yksimielisiltä.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.