Telakan juhlaa

kuva henry griin

TeatteriTelakalla on syytä juhliin. Juuri kun se täyttää 20 vuotta, se valittiin myös Vuoden Teatteriksi. Hassan Blasimilta tilatun juhlanäytelmän ensi-ilta oli keskiviikkona. Digihattupelille oli täten etkot ja jatkot. Otollista yleisön myötäävälle mielialalle, sillä esitys tuntui häkellyttävän. Kiitospuheita pidettiin ja kuohuvia maljoja nosteltiin, mutta itse näytelmästä en kuullut paljonkaan sanottavan. Alku oli tehokas: Yleisö pakattiin kuin pakolaisrekkaan ennen katsomoon pääsyä. Siinä ehti hyvin kuvitella hajuja ja hapettomuutta pimeässä kontissa Euroopan rajalla, vaikka saimmekin leikkiä lempeän väljästi.

Telakka edustaa Tampereella samaa kuin aikoinaan Ryhmis tai Q Helsingissä. Riskinottoa ja kannanottoa yleisöä kosiskelematta. Näyttö pelottomuudesta oli tilata juhlanäytelmä ensikertalaiselta näytelmän käsikirjoittajalta. Hassan Blasim on synnynnäinen tarinankertoja, novellien palkittu kirjoittaja ja lyhytelokuvien käsikirjoittaja. Digihattupelissä tarinallisuus hapertuu osin maailman ja tulevaisuuden kauhukuvien maalaamiseen, osin sormi pystyssä opetukseen islamista: ”Olen muslimi, en fundamentalisti. Olen musta, en raiskaaja.” ”Eurooppalaiset ovat tappaneet toisiaan sadoissa sodissa, eivät vain muslimit. Amerikkalaiset eivät vieläkään pyydä anteeksi Hiroshimaa, länsi ei pyydä anteeksi orjakauppaa”. Kaikki tämä on täyttä totta, mutta Digihattupeliin se tuo saarnan makua. Kybersota ei ole hatusta vedettyä, mutta näyttämöllä yhtä tavoittamaton kuin ufo. 

Blasimin aforismia totuudesta - se on kuin taivaasta palasiksi pudonnut peili, jokainen saa sirpaleen ja luulee sitä koko totuudeksi - voi soveltaa myös tähän kirjoitukseen, ja mennä itse katsomaan.   

Esitys on yhteishanke Tartu Uus Teaterin kanssa. Sitä käydään suomen, viron ja englannin kielillä. Suomellakin katsomossa pärjää. Ohjaajina Antti Mankonen ja Hanno Eskola.

 

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.