Tunnissa teiniksi

Kahdeksan hengen kirjava joukko kokoontuu saaressa pidettävälle päihteettömälle ja seksittömälle aikuisten elämäntarkoitusleirille. Jokainen on pääosassa yhtä paljon, kokki yhdeksäntenä. Eppu Salmisen nimi on huijarileirinvetäjä-Kallena vedetty myös pääosien nimilistaan, mutta tämä häipyy kuvioista varsin pian; homo, joka karkaa ensimmäisen yön aikana koiran synnytykseen. Tämä sitten potenssiin 9, niin voi tehdä johtopäätöksiä henkilögallerista kohelluksineen, mukana on rokkikukkoa ja hippivääpeliä, lesboa, transua ja lestadiolaista.

Viikossa aikuiseksi -elokuvan lajityyppi on määritelty näpsästi: vuoksenmaalainen komedia. Se riittää viihtymiseen. Jokainen tv-katsojakin tietää käsikirjoittaja-ohjaaja Johanna Vuoksenmaan riehakkaita repliikkejä sarjoissa kuten Kumman kaa, Klikkaa mua ja Tahdon asia. Elokuva 21 tapaa pilata avioliitto tuli sekin hiljattain telkusta, Nousukausi on näytetty varmaan moneen kertaan.

Palkitun ohjaajan parhaimmistoon Viikossa aikuiseksi ei ulotu, mutta hyvän mielen leffana sitä tekee mieli olla pahemmin rääpimättä. Joitain henkilövalintoja tulee ihmetelleeksi, mutta eniten hienosäädön puutetta ylipäätäään, niin tyypeissä kuin tapahtumissa. Vaikka kyse on karikatyyreistä, niin liiasta syntyy klisettä. Johanna Vuoksenmaa kuvailee ensemblen ohjaamista uudenlaiseksi seikkailuksi. Entiset toimintatavat ja yksilöohjaus eivät päde. Jotkut ylilyönnit menevät kyllä ihan näyttelijän omaan piikkiin.

Höh, aloinko sittenkin rääpiä? Se loppuu tähän. Runsaasti herkullisia hetkiä, liikuttaviakin, on tarjolla Rymättylän kauniissa maisemissa.

PS Yhden Protun aikuisleirin ohjanneena mietin hetkisen, viekö elokuva pohjaa virallisilta Prometeus-aikuisleireiltä, koska vilautetaan joitain järjestön omia käytäntöjä ja tutustumisleikkejä. Ilman Protu-sanan käyttöäkin olisi pärjätty. Vai tarvittiinko se yhden tohelon takia, joka luuli tulleensa yhteiskunnalliselle Prole-leirille. Sitten hylkään huolestumisen: Enhän minä voi niin tosikko olla, minäkö muka! överithän tässä juuri pelastavat. Sitä paitsi ohjaaja kertoi olevansa riparitaustainen leirikonkari, joka on laittanut oman jälkikasvunsa protulle. Järjestön hallitus kutsuttiin ensimmäiseen esitykseen.

PPS Ai niin, se nimilista: Minttu Mustakallio, Taneli Mäkelä, Jarkko Niemi, Jarkko Pajunen, Essi Hellén, Minna Koskela, Iina Kuustonen, Anna-Leena Sipilä, Lauri Tanskanen

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.