Ladataan...
Tampester Teatro
Kuva: harri hinkka

Jos romaanista nimeltä A Christmas Carol tulee kaikkien aikojen klassikko, ja näytelmää nimeltä Saiturin joulu esitetään vain joulun tienoissa, on selvää, että kyseessä on simsalabim-tarina siitä, miten paha muuttuu hyväksi. Joulun taika tekee joulumielen. Ja miksei kannattaisi heittäytyä hankkimaan joulumieltä, jättää shoppailut hetkeksi, ja istahtaa Tampereen Teatterin katsomoon. Ilkka Heiskanen vierailee toistamiseen raakkuvana Mister Scroogena, koronkiskurina, joka vihaa joulua ja sen yletöntä rahanmenoa. Humpuukia, hän hokee. Ja jos nyt viitsisi ryhtyä filosofoimaan, niin onhan joulussa ylettömästi enemmän humpuukia nykyään, kuten kaikki tietävät. Ihme sinänsä, että Charles Dickens kirjoitti sen jo vuonna 1843.

Ebeneser Scrooge säästää huushollinsa lämmityksessä niin, että nälkäpalkalla töitä tekevän kirjanpitäjän muste on jäätyä pulloon. Köyhäinavun kerääjät hän häätää luudalla pihapiiristään. Hän torjuu myös sukulaispojan kutsun joulupöytään – missä vähävaraiset nauttivat toistensa seurasta ja perheistään. Eli kitupiikki jää ypöyksin jouluöisten haamujen kanssa. Yksi kerrallaan haamut paljastavat Scroogelle tämän elämän varjoja, muistoja, nykyhetkeä ja mahdollista tulevaisuutta. Saituri tokeentuu pysäyttämään ketjun, kuten kuvitella saattoi. Kaikki on hyvin, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Viimeiseksi jää soimaan ihana laulu Ensimmäinen joulu. Sen myötä voi tietysti vakavoitua pohtimaan, miten vähällä joulun voisi tehdä – jos pysyttelisi siinä, mitä viime vuonna lupasi itselleen (”vain yksi lahja per henkilö” ”ei viimetingan turhuuksia”).

Yleisön joukossa oli paljon nuoria, jotka tuntuivat viihtyvän. Saiturin kohtalon synnyttämästä hengestä voinee sittenkin ammentaa ja vahvistaa suuntaa, jota yltäkylläisten joulujen sukupolvi on jännällä tavalla omaksunut viime aikoina: käsintekemisen joululahjavalvojaisia ja kierrätyslahjojen pikkujouluja.

Auvisen dynastia on vahvasti tekemässä jo toista kertaa joulun sanomaa. Dickensin romaanin on näytelmäksi kirjoittanut ja ohjannut Tommi Auvinen, koreografia on Teija Auvisen, äänisuunnittelut Janne Auvisen. Heiskasen perheestä mainittakoon, että viime vuonna Kari Heiskanen esitti Kansallisteatterissa samaa roolia kuin veljensä Ilkka Tampereella. Hän kuuluu myöntäneen, että ”Ile on kyllä parempi”. Sitä en pysty vertailematta vahvistamaan, mutta kyllä Ilkka Heiskanen antaumuksella hahmonsa luo, ja narisee niin, että äänihuulet ovat taatusti koetuksella.

Ladataan...

Aliisa Pulkkisen ja hänen esittämänsä Sirkku Sopasen alias Shirley Valentinen joulut ovat aika erinäköiset. Aliisa on parempi kokki, vaikka Sirkku viettääkin paljon aikaa keittiössä seinille jutellen. Aliisa Pulkkisella on myös paremmat puitteet valmistella joulua, iso leivinuuni punaisessa talossa Pispalan sydämessä. Teatteriravintola Kiven lavalla perunat ja porkkanat eivät vaihdu lantunpaloiksi joulun alla, koska näyttelijäntyössä repliikit on usein sidottu tekoihin. Mitä sitä mutkistamaan, mikä on jo kerran opeteltu: että kun laittaa porkkanankuoret kompostiin, niin sanoo ”siistii, ai ku siistii”. Aliisa Pulkkinen on täyttänyt kalkkunan jouluksi siitä lähtien, kun hän kolmikymppisenä kävi San Franciscossa opiskelemassa teatteria. Tänä vuonna lintu ehkä vaihdetaan kalaan, kun yhteisen pöydän väki on vähentynyt. Uusperheen lapset ovat jo kuka missäkin. Aliisa Pulkkisen ja Jotaarkka Pennasen muusikkokuopus tulee kuitenkin Suomeen opiskelupaikastaan Wuerzburgista. Sillit ja silakat ovat joulupöydän vakioantimia, joita emäntä alkaa marinoida aina paria päivää ennen juhlia.

-Ruuanlaitto on minusta oikeasti luovaa ja rentouttavaa, Aliisa sanoo terhakkaana. Hän on palautunut Rakkaudesta elämään -esityksen ensi-illasta, johon piti mennä paljon valvoneena ja reissuista rähjääntyneenä. Keittiöhommissa Aliisa Pulkkinen käyttää sujuvasti munakoisoa, siinä missä Sirkku Sopanen laittaa jauhelihasta. Puhumattakaan, että Sirkku tekisi sushia tapaninpäivänä kuten esittäjänsä. Reijohan vaatii kinkkua läpi joulun. Aliisan jouluglögi valmistetaan mustaherukkamehusta, kanelitangosta, neilikoista. Sekaan lorautetaan vähän punaviinia. Sirkku Sopanen ostaa glögin valmiina kaupasta. Ehkä hän uskaltautuu sentään vaaleaan glögiin ja Rieslingiin tällä kertaa, sanoi Reijo sitten mitä tahansa. Sirkku Sopanen on 50+ nainen, joka päätti vihdoin lähteä toteuttamaan omaan elämäänsä. Tähän asti se on jäänyt perheen jalkoihin. Suuri hyppy tuntemattomaan oli matka Kreikkaan ystävättären kanssa.

Kaikki on suhteellista. Ei Kreikan matka nykyihmisestä tunnu kovin kummoiselta. Willy Russellin näytelmää pyrittiin päivittämään, mutta yhä siinä puidaan paikoin ihan menneen ajan problematiikkaa tai taivastellaan asioita, jotka eivät tätä nykyä hätkäytä. Muttei kannatakaan tuijottaa pelkästään yksityiskohtiin. -Uskon, että yleispätevää kosketuspintaa riittää yhä vaikka feministille. Minun elämässäni on ollut ihan toisenlainen vankila kuin Sirkulla, mutta tunnistan samuuden jämähtämisessä. Miksi on niin vaikea irrottautua elämästä jota ei halua? Aliisa Pulkkinen on tehnyt huomattavasti isompia hyppyjä tuntemattomaan kuin roolihenkilönsä. Hän on opiskellut Yhdysvalloissa, huristellut moottoripyörällä Euroopan halki viidennellä raskauskuukaudella, muuttanut vauvan kanssa kaksin puumökkiin.. Vuoroaan odottaa vapaaehtoistyö Afrikassa. Mikäs siinä, kun mottona on: Elämä tuo elämän tullessaan.

Ruusut ja amaryllikset ovat aliisan joulukukkia, Sirkulla neilikat ja hyasintit