Ladataan...

Tampereen Teatterin Hamletista on suitsutusta piisannut, samoin sen esittäjästä Tomi Alatalosta. Hän onkin näyttelijä, joka teki minuun vaikutuksen ensi näkemältä, erottui joukosta jo musikaalissa I love you because.

Muinaisissa näytelmissä vuodatetaan aina verta ja ruumiita makaa maassa yleensä useampi kuin yksi. William Shakespeare syntyi 1500-luvulla; koen muun muassa Hamletin osana teatterin historiaa, jota sitäkin pitää välillä nähdä - ja nimenomaan kuulla. Olin melkein ällistynyt, että myös 17-vuotias kommentaattorini piti Shakespearen sanankäytöstä.

Hamlet on perhedraama. Lyhyen kaavan mukaan: Hamletin isä on murhattu, äiti nainut saman tien isän veljen. Hamlet rakastaa Ofeliaa. Väärä henkilö eli Ofelian isä kuolee, kun kosto vaati Hamletia tappamaan isänsä murhaajan eli nykyisen isäpuolensa.

Tomi Alatalo sanoo Taide-liitteen haastattelussaan, että tässä  versiossa Hamlet on nuori jäbä, joka painii samojen ongelmien kanssa kuin kuka tahansa meistä. "Meissä kaikissa on kaikki piirteet. Kyse on vain siitä, mitä me itsessämme ravitsemme. Se, miten kohtelen lähimmäisiä, on suorin tapa vaikuttaa ympärillä olevaan maailmaan". Ihmisyyden ja olemassaolon pohdinta sekä viha ja rakkaus tulevat jälleen kerran todennetuiksi ikuisuusteemoiksi näyttämöllä.

Toinen hyvä jäbä näytelmässä on sivuroolissa, mutta ihanasti: Rosencrantz Risto Korhonen rotsissaan ja rasvatukassaan. Tapaamme myös uudenlaisen Mari Turusen, upeana kuningatar Gertrudina. Uusiutuvia jaksavat olla myös vanhat konkarit Heikki Kinnunen, Tuija Ernamo ja Jukka Leisti. Ei voi kuin ihailla. Hyvien roolien lista on pitkä, en jaksa kaikkia luetella. Nähkää itse.

Olen joskus arvostellut ohjaaja Mikko Viherjuuren ikuista perustyyliä, mutta tässä se oli paikoillaan. Hän oli myös valinnut oikean - ja dynaamisen - Eeva-Liisa Mannerin käännöksen. Lavastuksesta eli pelkistä ristikoista näyttämön reunoilla  en päässyt perille, oliko tarkoituksena luoda kontrastia perinteiden ja nykyajan välillä, mutta jostain syystä sillä ei tässä ollut niin väliä.

Kuva: Harri Hinkka

PS. Arttu Ratinen ja Tomi Alatalo miekkailivat niin tyylikkäästi, että tuli mieleen oikein miettiä, kauankohan harjoitteluun meni. Ainakin tässä teoksessa oli erikseen jopa miekkailukoreografi, Stephen Morgan-MacKay.

Ladataan...

Tuomas Kyrön viimevuotinen teos on Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. TTT:n teatterikappale on Mielensäpahoittaja ja poika. Onkin  ilmiselvää, että poikaa on helpompi esittää kuin kastiketta - jopa Aimo Räsäsen kaltaiselle virtuoosille. (Itselleni tulee vääjäämättä mieleen takauma tarinateatterista, kun minun piti esittää muinaista  Jaana-lehteä! Aikamoinen haaste, ja  maailman ihme, että selvisin kehuin ja kiitoksin.)

No, tosiasiassa Mielensäpahoittajassa ja pojassa on yhdistelty kolmea Kyrön kirjaa + kolumneja. Esimmäinen Mielensäpahoittaja-kirja oli joululahjahitti vuodelta 2010. Kirjailijan kertoman mukaan hän tutustui jo parikymmentä vuotta sitten pappaan, joka viljeli usein sanontaa "Kyllä minä niin mieleni pahoitin..."

Näiden sanojen myötä saamme monta kertaa nauraa kaikelle, minkä tunnistamme. "On terapeuttista, kun joku laukoo arkipäivän totuuksia", sanoo ohjaaja Marika Vapaavuori. Hän vertaa tekstiä myös lämpimiin tunnelmiin, joista tulee luottavainen olo kuin karjalanpaistista. Vertaus on osuva, koska käsiohjelma on pienimuotoinen keittokirja. Naurujen lomassa moni tahollaan miettii ehkä ikääntyviä vanhempiaan tai läheisiään, näiden yksinäisyyttä tai pärjäämistä.

Tämä juttu menee nyt pitkälti lainauksiksi, nimittäin dramaturgi Seija Holma kertoi minulle näyttämöteoksen alkutaipaleesta näin:

"Viime kesää joku väitti sateiseksi. Voi olla, ei tarkkaa muistikuvaa. Asuin varsin tiukasti meidän mökillä Pälkäneellä, itse itseni saunan pukkariin teljenneenä. Tuomas Kyrön kirjat ja Hesareista saksimani kolumnit, läppäri, kahvi termarissa, harmaa järvimaisema, lokkien ja kuikkien satunnaista mekkalointia. Kaikki tämä mukavasti ympärillä ja ulottuvilla, ei kun kimppuun! Aivan siis erinomaista kesänviettoa? Ja kissat: taas huljahti liikaa aikaa ihmettelyyn, suunnitteluun, teoriaan. Joka kerta sanon itselleni että eikun heti vauhtiin ja juttu kulkemaan, heti rakentamaan 1. versiota. Sitten muutama onkipäivä jollei kaatamalla sada, sitten uusi isku, hyvän hyödyntäminen, huonon hylkääminen. - Ihan toista ja tuskaisampaa polkua jouduin taas kerran kompuroimaan, mutta katsos vaan, syntyi se näinkin, jonkinmoinen."

          -  SUURENMOINEN, lisään minä.

Kuva: Petri Kovalainen, TTT

Ladataan...

Olipa mielenkiintoista kuulla Tampereen Teatterin historiikista - että hengenmiehet ovat osanneet hangata vastaan tämmöisessäkin asiassa: Komeljanttarit muka liian lähelle Herran huonetta. Kiista ratkesi  lupauksella, että matkaa teatterilta Keskustorin Vanhaan kirkkoon on ainakin 20 metriä.

PS. Juhlavuoden kuvakisan voittajakuvan "Jo ilta ehtii" näkee facebookissa teatterin päivityksissä

Ladataan...

Pages