Ladataan...
Tampester Teatro

Nuorten teatterifestivaali Murros näyttää vakiintuneen Tampereelle. Viime viikonloppuna oli kahdeksannen kerran mahdollisuus nähdä antaumuksellista tekemistä ja silmätä tulevaisuuteen: Keitä tulossa, millaisin eväin? Teatterilta odotetaan yleensä uusiutumiskykyä ja ennakkoluulottomuutta. Samaa voisi toivoa teatteripääkaupungin yleisöltä. Kun Savonlinnan taidelukio toi Minna Canthin Ompelijan ja Lain mukaan Eino Salmelaisen näyttämölle, yleisö näytti koko lailla nuorelta ja festarin omalta näyttelijäporukalta. Missä oli keski-ikäisten teatterifiikkien uteliaisuus ja ennakkoluulottomuus? Tosin itsellänikin vilahti ei-toivottuja epäloogisuuksia siitä, onko sunnuntaina jotenkin jämät jäljellä, koska katselmus alkoi jo perjantai-iltana. Ei tietenkään. Canth oli juuri oikealla tavalla freesattu. Lisäksi kuoron avulla saatiin moninkertaistettua nuoren energian määrä. Energia on arvokasta. Eikä lausuntakuoro ollut mikään tyhjäntoimittaja vaan kuljetti kertomuksia. Kaiken huippuna Taikkarin porukka osasi myös laulaa – omat sävellyksensä! Minna Canth kirjoittaa kiistatta painavassa sarjassa, ikuisuusasiaa ihmisenä olemisesta ja oikeudesta, tasa-arvosta ja sen puuttumisesta. Aineksista syntyy yleensä tragediaa. En voi väittää, että Taikkarin esitykset olisivat raastaneet sydäntäni raspilla, mutta heidän otteensa olikin kepeydessä, Kira Boesenin ohjauksessa. Energiaa sai ammentaa isolla kauhalla.

Ladataan...
Tampester Teatro
maija-liisa majanlahden kreivitär marizasta alkoi huima teatteripukujen näytös, ilmari saarelainen on menossa laukkakilpailuun, eila roine juonsi vielä ehtii -näytelmän vaatteessa - ja siihen ehtii vieläkin! kuva kari sunnari/TTT

Teatteriglamourista on työväenaate kaukana, mutta olipa Tampereen Työväen Teatterin ystävät ry. järjestänyt hauskan ja tunnelmallisen tilaisuuden, teatteripukujen näytöksen. Intiimin tunnelman isolla näyttämöllä sai aikaan Eila Roine luontevalla tyylillään, sekä humoristisilla muisteloilla että asiapitoisilla tarinoilla. Yksinkertainen vaatemalli ei suinkaan tarkoita, että sen tekeminen olisi simppeliä. Milloin on kuningattaren kimaltelevat helmet kirjottu yksitellen, milloin tanssitytön höyhenet värjätty kukin erikseen ja niin edelleen. Monissa musikaaleissa on kaksoismiehitys, joskus yksikin henkilö tarvitsee samasta puvusta useampia versioita, kuten Chaplinin äiti esityksessä Kulkuri. Näyttävän puvun piti myöhemmissä vaiheissa näyttää resuisemmalta. Chaplinin äiti oli intohimoinen varieteetaiteilija, joka kärsi mielenterveysongelmista. Nopealla yhteenlaskulla puvun piti olla punainen, rohkea ja materiaaliltaan yhtä lepattava kuin naisen psyyke. Joskus puvut kuluvat oikeasti, kun näytelmä pyörii pitkään, mutta Anna-Liisa tarvitsi kaksi sinistä leninkiä kastumiskohtauksen vuoksi.

näytelmässä kulkuri chaplinin äiti tarvitsi samasta puvusta kolme versiota. ruudullinen tanssimekko on muunneltu samasta, jota eila roine kantoi alma koskelana 1962. kuva kari sunnari/TTT

Käytännöllistä ja epäkäytännöllistä

-Monet yksityiskohdat eivät edes näy katsomoon asti, mutta ne ovat näyttelijälle itselleen erittäin tärkeä tuki roolia rakennettaessa, avaa Eila Roine asiaa ummikolle. Liziin eli Elizabeth Taylorin elämään pukuja ja ”timantteja” mahtui runsaasti, varsinkin kun framille tuotiin monet elokuvat tanssijoineen, Kleopatrat sun muut. Amadeukseen väsättiin lukuisia tai lukemattomia rokokoopukuja. Mozartin vaimon puna-pinkkiyhdistelmäinen unelma oli somistettu ihastuttavasti tulppaaneilla. Modernimpaa hoviväkeä astui estradille Kuninkaan puheen myötä. Kruusattua tai ei, puvun täytyy aina olla käytännöllinen, liikkumatilaa antava ja nopeasti riisuttavissa. Mutta voi valkeita laahuksia. Takavuosien Tuhkimo tarvitsi vaatteen myös kahvitaukoja varten - ja borssipaaston lounaalla. Niskavuoren naiset kantoivat puolestaan varsin mustaa. Näytillä oli mallit neljästä eri Nuoren emännän versiosta. Aina välillä Eila Roine hämmästeli puvustamon ammattilaisten kekseliäisyyttä: erästäkin vaatimattomaan varieteehen tuunattua tanssitytön pukua hän oli käyttänyt Alma Koskelana vuonna 1962. Joskus käytetään omia ja omaisten vanhoja vaatteita, joskus ikkunaverhoja. Marjaana Mutanen, Tellervo Helminen ja Ritva Sarlund toistuivat suunnittelijaniminä usein. Mannekiineina toimi puvustamon väkeä sekä liuta näyttelijöitä, jotka uhrasivat vapaailtansa poseeraamiseen ja laulamiseen. Kiitos!

1920-lukulaisen chicagon ja monen muun esityksen liituraidat on tehty siksakilla! kuva kari sunnari

Ladataan...
Tampester Teatro

kuva kari sunnari/ttt

Päätin mennä katsomaan Vanhan naisen vierailua työväenteatteriin, koska pääosassa esiintyy Tuire Salenius ja koska Duerrenmatt lietsoo nostalgiaa opiskeluajoilta. Kummaltakaan tämä ei ollut se vaikuttavin suoritus - perusasetelman dramatiikasta huolimatta - mutta riittävän hyvä. Kun kyse on rahan ja koston vallasta, seurauksena on moraalista pohdintaa monipuolisesti, myös leikkimielisesti, jopa äärimmäisesti: Voiko raha tehdä murhaajan?

Rahassa rypevän rouvan vaatimus saada miljardilla oikeutta menneisyyden tapahtumista entisellä kotikylällä aiheuttaa minussa aversioita. Pelkäänkö oman etiikkani pettävän?

Tuire Salenius näytelmässä Elokuu jäi kouraisuna sydänalaani pitkäksi aikaa. Sittemmin hän on kulkenut voimanaisena Kotalan Ailin koltussa. Suvereenisti hän kantaa myös miljonäärirouvan minkkiturkit ja timantit. Ilkka Koivula nuoruudenrakastettuna Alfredina on pian kuin mato koukussa. Kylän mukavin mies on se, jolle pitäisi kostaa. Yhtäkkiä Fredi näkee varattomat kaverinsa uusissa vetimissä, kirkontornissa soi uusi kello ja kaupunginjohtajan huoneeseen kannetaan uudet kalusteet. Oma poika on hankkinut upea auton noin vaan. Missä kulkee vainoharhaisuuden ja tervejärkisyyden raja?

Duerrenmattin huumori lienee sen verran kuivakkaa, että ohjaaja Maiju Sallas päätyi hakemaan naurua karikatyyreistä. Näytelmän tyylilaji ei kuitenkaan ole farssi - mutta kunnan herrat nilkuttavat ja irvistelevät kuka milläkin tavalla överisti.

Jäljelle jäävät silti kysymykset - oikeesti tai leikisti - kuten mistä summasta myisin periaatteeni, minkä verran urheiluauto houkuttelee muuntelemaan totuutta, paljollako kääntäisin selkäni ystävälle tai perheenjäsenelle. Kyläkokouksessa Guellenin asukkaat vannoivat toimivansa...ei rahan vaan oikeudentunnon ja tunnonrauhan takia...

 

PS Pitkin kesää tulin muuten kiinnittäneeksi huomiota autoihin näyttämöllä: Lähiöteatteri Lystillä oli se maitokärryhärveli, Pyynikillä huristelivat kuormurit. Tässäpä neljä paikallaan seisovaa jakkaraa vei perheen huimalle ajelulle siten, että kuvat molemmin puolin seinää kulkivat vauhdilla. Kyydissä olin minäkin!

 

Pages