Ladataan...

Anna-Elina Lyytikäinen oli ensimmäinen mieleeni juolahtanut nimi, kun Tampereen Teatterista tuli kutsu lounaalle uuden pääohjaajan kanssa, tämän nimeä mainitsematta. Valinta tuntuu olevan  myös teatteriväen mieleen, ainakin jos ynnäilee tykkäyksiä facessa. Minusta tuli Lyytikäisen fani välittömästi nähtyäni Armon varassa  vuonna 2007.  Tyyppi käsikirjoitti, ohjasi ja esitti siinä toistakymmentä roolia Mikko Nousiaisen kanssa. Peräsin esityksen paluuta Frenckelliin. Tekijä ei lupaa mitään, mutta tunnustaa sen yhdeksi virstanpylvääkseen.

Seuraavaksi olin ihan innoissani Pyynikin uimahallissa, mihin Anna-Elina Lyytikäinen ohjasi Pää edellä -esityksen remontin aikana, esittäjinä iso joukko ilmaisutaidon lukiolaisia.  Kuvittelen, että ”pää edellä armon varassa” sopisi vaikka motoksi hänen omaan elämäänsä. Toiminnan nainen kerta kaikkiaan. Äitiyttä piti odotella 40-vuotiaaksi, mutta lapsettomuudestakin hän pyöräytti  näytelmän. Sylityksin tarkoittaa myös sylit yksin.

Nyt kun syli-ikäinen poika kuitenkin juosta viipottaa perheessä, ajankohta asettumiseen on mitä otollisin. A-E ilmaisee intonsa pestistä peittelemättä. Lisäksi hän iloitsee vakituisesta ensemblestä, josta monet ovat hänelle tuttuja aiemmista töistä Tampereen Teatterissa, kuten Nukkekoti, Kissa kuumalla katolla, Lasinen eläintarha, Hämähäkkimiehen kosto.

Ensimmäinen tulevista töistä on veikeä yhteistyöyllätys. Sirkku Peltolan Tyttö ja varis on tekeillä Frenckell-näyttämölle ensi syksyksi. Jäi kysymättä , kuka esittää tyttöä, kuka varista, mutta jääköön, vastahan tekstiäkin viimeistellään helmikuussa. Lyytikäinen ja Peltola tutustuivat 1990-luvun alussa, kun Lahdessa tehtiin Sezuanin hyvää ihmistä. Sirkku Peltola ohjasi Brechtiä, mutta hyvän ja pahan tematiikkaa hän tuntuu pyörittävän pysyvästi myös omissa teksteissään. 

Lyytikäinen on toiminut freelancerina jo 18 vuotta Lahden ja Helsingin jälkeen. Hän valmistui TeaKista kahdesti, näyttelijäksi ja ohjaajaksi. Kätevää, koska nyt hänen työsopimukseen kuuluva panoksensa voi olla melkein mitä vaan näyttelemisestä kääntämiseen. Musikaalikin Lyytikäisen pirtaan sopisi, koska sitä ohjauskokemusta ei vielä ole ja siinä saisi kapellimestarin ja koreografin työkavereiksi. -Riskitöntä teatteria ei ole, ei mikään musikaalikomediakaan ole takuuvarma vetonaula, vaikka viihdettä nykyään kaivataan, uusi pääohjaaja huomauttaa. Hänen oma haaveensa on Shakespearen Rickhard III tai Tsehovin Kolme sisarta. 

Ladataan...
Tampester Teatro

kuva ttt/kari sunnari

+ Miia Selinin napakymppi. Francis on se räiskyvämpi osapuoli kahden naisen komediassa Pikavoitto, joten Selinille lankeaa luonnostaan ”johtavan komediennen” rooli. Jokainen suunmutristus tai silmänsiristys menee niin sanotusti jetsulleen, samoin röökin vetäminen ilman röökiä. Heidi Kiviharjun Loretta on arkailevampi alistuja.

Kun Kiviä taskussa -kirjoittajan Marie Jonesin Pikavoittoa esitettiin Studio Pasilassa vuosi sitten, luin kriitikon valitusta, miten näyttelijä kaakattaa ja miksi tämä on ylipäätään tehty näyttämölle. TTT:n Kellariteatterissa moinen ei vilahda mielessäkään. Tai siis oma asenne täytyy olla sallivasti kohdallaan. Silloin on rentouttavaa istua reilusti perinteisen tyylin komediassa, jossa osaset toimivat ammattitaitoisesti yhteen. Rentouttavaa, vaikka kuoleman ympärillä heiteltiin vitsiä kuin multaa lapiolla. Kodinhoitajien potilas nimittäin kuolee. Siitä seuraa yllättäviä kiusauksia, ilon ja epätoivon hetkiä. Dueton mielikuvissa lentelivät jo vainajan tuhkatkin. Se sai minut välillä vilkuilemaan ei-niin-kauan-sitten-leskeytynyttä vierustoveriani, joka taannoin sirotteli miehensä tuhkauurnan tunturiin. Ei hätää, avekki nauroi antaumuksella lähes kaiken aikaa. Vain lähes, koska framille tuodaan myös vanhusten yksinäisyys, naisten työt ja luokkaerot. Oman moraalin tai moraalikysymysten miettiminen on terveellistä ja herkullista (eli mahtuvat samaan keitokseen). Tavis tuskin joutuu tämän näytelmän äärimmäissfääreihin koskaan, mutta kodinhoitajien väännöt, seuraamuksien spekuloinnit ja mielikuvituksen logiikka pitävät otteessa. Omien tekojen puolustaminen menee vaikka näin: Mehän pestään kusta ja paskaa vitosella tunti, Davekin olisi halunnut että...

No, minä olisin halunnut, että te olisitte olleet mukana. Paitsi ette olisi mahtuneet. Katsomo oli täynnä.

Ohjaus: Tuomas Parkkinen. Käännös: Aleksi Milonoff.

 

 

Ladataan...

Oletko downshittaaja? Rauhassa vain vessanpöntöllä? Mene ihmeessä katsomaan Teatteri Siperian Suorittajat. Se on teatteriteko ilman, että suorituspaineet tuntuisivat katsomossa. Näytteljä-käsikirjoittajat Marika Heiskanen ja Miika Muranen kertovat kyllä kivasti omista suorittajaluonteistaan, listoista ja kalentereista. Listaihmisille tarjotaan myös vertaistukea esityksen jälkeen kahviossa. Muitten nahkoihin ja vaatteisiin Heiskanen ja Muranen laittautuvat tiiviissä tahdissa, mutta siirtymät sujuvat kerrassaan kekseliäästi.

Nuorison ei tarvitse tuntea Kylli-tätiä tikahtuakseen Marika Heiskasen piirustavasta tarinatuokiosta. Loppu kyllä räjähtää eri lailla kuin Kylli-tädin sadut, mutta niin ajassa kiinni, että siihen pystyy vain tämänkokoinen esitys. Myös luonteva vuorovaikutus yleisön kanssa onnistuu. Facebookia ja life coacheja on jo ehditty kaluta, mutta ne ovat nyt raikkaasti mukana. Vauhtia tasoittavat videolle kerätyt ihmiset, jotka ikäjärjestyksessä kertovat päiväkodista alkaen, mitä suorittaminen heille tarkoittaa. Klipit oikeasti pysäyttävät naurunhohotuksen sopivin välein.

Niin vanhemmuutta kuin ihmissuhteita voi suorittaa. Tavallisen äidin kuumotus pesupähkinä-äidin höykkyytyksessä, hääjärjestelyt eroon johtavana projektina, eskarilaisen ja teatterilaisen paineet, kaikki löytyvät uusilla herkuilla. Paitsi ylihoitajan habitusta miettisin uusiksi, suhteessa perhekuvioon, myös jotain eskari-ikäisen sanavalinnoista. Suorittajien alkuun ladattiin ehkä parhaat paukut, mutta toisaalta: Loppua kohti lahjoitetaan rauhoittumista. Kannattaa kokeilla, voiko downshittaajasta tulla downshiftaaja mummolaa muistellen. Lämpimästi tehty, ja lämpimästi suosittelen.

 

 

Pages