Ladataan...

Teatteri Telakan työryhmä on yhdistellyt Tostoin Sodasta ja rauhasta ja muista teksteistä loistavan luomuksen. Vanhaa on säilytetty ja uutta luotu kerrassaan ketterällä tavalla. Samaan on paketoitu niin tolstoilaista slaavilaisuutta kuin suomalaisen taloyhtiön nykymenoa. Linnunlaulu ja pienet piha-askareet loihtivat ensimmäiseen näyttämökuvaan petollisen lupauksen rauhasta. Kaukana haukkuu koira. Kun pelakuun purkittamisesta syntyy käsirysy, niin miten maailmassa sopu säilyisi.

Napoleonin hyökkäys Venäjälle 1912 vaati satoja tuhansia uhreja. Sodan karmeus tehdään naurettavaksi tavalla, joka jää takaraivoon. Samassa melskeessä pöyhitään ihmisen olemusta ja ominaisuuksia monelta kantilta, ahneutta, julmuutta, mutta myös hyvyyttä ja vihollisten ystävystymistä. Muinaisen Venäjän aatelisten eriarvoinen aikakausi on verrannollista nykyiseen länsimaiseen hyvinvointiin. Ylellisyydet revitään toisten selkänahasta, sanoo ohjaaja ja dramatisoija Tuomo Rämö. Maaorjat ovat erinimisiä, mutta ongelmat ikuisia. Viha-rakkaus on ikuista. Rämö on poiminut ja pelkistänyt laajoja aiheita lahjakkaasti, niin kansojen kuin yksilöiden välisesti.

Oman lisänsä teatterikokemukseen toivat katsomon täyttäneet Ylöjärven lukiolaiset. Kuulin ennen alkua suunnitelman ”Mennään tonne takapenkkiin, siä voi nukkua paremmin”. En malttanut olla seuraamatta, miten keskittyneesti koululaiset sittenkin olivat messissä. Uskon myös, että historiantunnit saivat elvytystä tämän esityksen ansiosta, vaikka antia ja analyysiä piisaa äikäntunnillekin.

Monta naurua nauroin, mutta moni repliikki säväytti mieltäni toisella tapaa, kuten Natashan: ”Jos jokin asia vaivaa minua, ajattelen tähtiä. Kun suurentaa mittakaavaa, meillä ei ole ongelmia ollenkaan”.

Neljän hengen rämäpäinen näyttelijäporukka ansaitsee voimalliset aplodit! Antti Mankosella, Piia Soikkelilla, Kaisa Sarkkisella ja Petri Mäkipäällä oli useita rooleja kullakin. Kaikkien muuntautumiskyky nopeassa tempossa oli ilmiömäistä. Piia Soikkeli nousi isäukon kuolinkorinoista varsinaiseksi komedienneksi. Mankosen itseään etsivä Pierre, joka lopulta etsi jo Napoleonia rintamalla palautti mieleeni: Minähän noteerasin tämän tyypin jo Köökissä. Hienoa työtä tekivät niin valo- kuin äänisuunnittelijatkin, Nadja Räikkä ja Hannu Hauta-aho. Huom! Enää muutama esitys jäljellä