Ladataan...
 
kuva peero lakanen

Komediateatterin katettu kesäkatsomo on turvallinen vaikkei luonnonläheinen vaihtoehto kesäiselle teatterikäynnille. Tankillinen naurua passaa myös periaatteella "sateen sattuessa sateella". Nostalginen viritys 1970-luvun suositusta tv-sarjasta Tankki täyteen keräsi ikäihmisiä muttei lainkaan ikäviä ihmisiä keskiviikon päivänäytökseen: Kun Tuire Salenius ja Ilmari Saarelainen tervehtivät yleisöä puhuen jälleennäkemisestä 37 vuoden jälkeen, yleisö tervehti takaisin voimallisin taputuksin. Ja tamperelaisten tykkäämä Risto Korhonen konstaapeli Reinikaisena sai saman lämpimän tuttavallisen kohtelun - siitäkin huolimatta, että Tenho Saurénin suosio synnytti muinoin oman sarjan Reinikaiselle.

Vilénin huoltamon baarissa on luonnollisesti markka-ajan peliautomaatti ja jukeboksi, josta Matti ja Teppo vauhdittavat käyntiin arkiset kommellukset. Pientä viipyilyä alkuun aiheuttaa Emmi Vilénin mykkäkoulu. Petra Karjalainen peri Sylvi Salosen saappaat (jos tämä nyt ikinä saappaita käytti). Sulo Vilénin pipoa pitää Aimo Räsänen, eli vanhemmat ovat poikaansa Juhanaa nuorempia. 70-vuotias Ilmari Saarelainen on muuten hyvässä vedossa, mutta tekee aikamiespojasta lähinnä esiteinin. Tuire Saleniuksen näsäviisas Ulla napsauttelee repliikkinsä selkäytimestä. Jyrki Mänttärin rovasti toimii varsin hyvin, vaikka Reinikainen tuppaa viemään potin. Kun rovasti toivottelee ”herransiunausta”, ei tarvita kuin polkuyörää sotkeva poliisi jatkamaan ”ja niin maan perkeleesti”, kun yleisö nauraa kohahtaa - ja tekee sitä tasaisesti kuin kone pitkin matkaa.

Dialogi pelaa sanailun väärinkäsityksillä - ja vaikka ne usein ovat ennalta-arvattavia - "tilasin kahvia enkä teetä", sanoo asiakas laihasta kahvista - niin kaiken kaikkiaan 87-vuotias kommentaattorini oli täysin tyytyväinen parhaiden palojen poimintaan. Hän  nauroi mielellään uusiksi esimerkiksi rovastin mopon korjaamista pyhällä hengellä. Absoluuttisella sävelkorvalla varustettu kommentaattorini kehui myös Aku Sajakorven laulun puhtautta, kun tango Minä soitan sulle illalla johdatteli toisen puoliajan vispilänkauppoihin. Käsikirjoitus Vilénin saagaan Tohlopista Lapintielle on Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen perua.

PS Sulo Vilénin piposta oli käsityökilpailu kevättalvella. Pipoja kertyi neljä laatikollista. Niitä myydään kesän ajan teatterilla. Tulot käytetään Mummon Kammarin hyväksi siten, että nuoria saadaan palkatuksi vanhuksia ulkoiluttamaan.

Ladataan...

Hyvän omantunnon linnakkeessa voi tänä kesänä miettiä, tuleeko kostosta, nöyryyttämisestä tai seksuaalisesta vallankäytöstä huono omatunto vai ei, esimerkiksi sellaisille kuin markiisitar de Merteuil tai kreivi de Valmont. Tyypit lienevät monille tuttuja joko Stephen Frearsin tai Milos Formanin ohjaamista elokuvista. Suomenlinnan kesäteatterin Valheissa ja viettelijöissä osuvan kalseasti patsasteleva Minna Suuronen ja vivahdetajuisesti viekoitteleva Antti Virmavirta pelaavat hyvin yhteen, mutta koko ensemble on aika lailla tasaväkisen tasokasta. Tai no, Paavo Kinnunen humoristisuudessaan on ryövätä näyttämön aina sinne astuessaan. Hän hoitelee ritari Dancenyn, kreivi Gercourtin ja hautausurakoitsijan rooleja. Toinen näyttelijäsuvun nuori tulokas keskeisessä roolissa on Sonja Salminen kiroilevana höpsykkänä Cécile de Volangena. Hänet Valmontin täytyy vietellä, jos aikoo yhä saada seksipalveluja ex-rakastajattareltaan markiisittarelta. Kukin voi kuvitella, miten paljon kimurantteja kuvioita kiristykseen liittyy, kun siihen kuluu yli kaksi ja puoli tuntia.

Juha Kukkosen ohjaama esitys perustuu Choderlos de Laclos´n kirjeromaaniin Vaarallisia suhteita, joka julkaistiin 1782. Seitsemän vuotta myöhemmin puhkesi Ranskan vallankumous. Peilausta nykyaikaankin voi harrastaa, jos yhteiskunnallista asiasisältöä haluaa pohtia. Valtaapitävä väki ei vieläkään usko, että riistetty rahvas pystyy nousemaan kapinaan.

Näyttämöllä nähty keskittyy pikemmin ihmissuhdekontrasteihin, hyveelliset ja paheelliset, uhrit ja viettelijät. Valistuksen ja filosofian aikakautta eletään, mutta moraaliton meno sen kun jatkuu. Ilman juonittelua ja hysteriakohtauksia toimettomat aristokraatit olisivat kai tylsistyneet.

Korseteissa ja vannehameen vanteissa esiintyvät tanssijat Apocalyptican tahtiin olivat oiva linkki menneen ja modernin välillä, kun muu toteutus pysytteli alkuteoksessa. Kaikki puvut ja asusteet ovat mitä runsaimpia rönsyilyjä, toinen toistaan kimaltavampia. Näyttämö sen sijaan muuntuu pelkistetyin peilielementein ja taitavalla valaistuksella huvilasta niin kirkoksi kuin balettisaliksi.

Koomiset ja traagiset ainekset ovat balanssissa, koska traagisuus ei riipaise, eikä koomisuus ole farssinpaukuttelua. Kepeydellä mennään, nythän on kesä. Ja esityksiäkin jäljellä elokuun lopulle!

Lavastus Janne Siltavuori, pukusuunnittelu Niina Pasanen, valot Ville Mäkelä