Ladataan...
Tampester Teatro

                                                                       kuva ttt kari sunnari

Suku ja perhe ovat tunnetusti tilannekomedioiden herkullista perusmateriaalia. Normaaleja tyyppejä ei juurikaan ole, ja moraalikoodeja rikotaan railakkaasti. Maailmankuulun tv-sarjojen tekijän Larry Davidin näytelmä Suku on syvältä tuli Broadwayltä Tampereen Työväen Teatteriin ensimmäisenä Euroopassa.

Sitcom liitetään yleensä televisioon, mutta näyttämöllä se on sittenkin juurillaan, kun tarpeeksi syvältä historiaa kaivetaan. Ohjaaja Tuomas Parkkinen oli haasteesta innoissaan. Lajityyppi on vaikea, mutta helpolta pitää näyttää. Ajoitus on oltava just eikä melkein. Syvältäolijat onnistuvat tässä näytelmässä mallikkaasti, Tuire Saleniuksen johdolla. Veljeksiltäkin sujuu vastakkaisten piirteidensä esiintuominen. Pentti Helin ja Aimo Räsänen joutuvat kiistelemään siitä, kummalle isä kuolinvuoteellaan esitti viimeisen pyyntönsä, kuka ottaa äidin luokseen asumaan, kuka saa Rolexin ja niin edelleen. Kuvioita sotkee isän entinen puertoricolainen palvelija Fabiana = Miia Selin. Näytelmää sotkemaan lappaa kaiken kaikkiaan monilukuinen joukko, kuten sitcomeissa yleensäkin. Kun soppaan lisätään nokkelaa sanailua ja seksiä, siirtyminen pikkujouluaikaan on varmistettu ja viihtyminen taattu.

PS Tämä tilannekomedia sai Perhe on pahin -tyyppisen suomennoksen, vaikka alkuperäinen teos on nimeltään Fish in the Dark. Se lienee kuulostanut liian kryptiseltä, mutta muuttuu konkretiaksi Tuire Saleniuksen suussa. Vain parin sanan puuskahdus, ja joudun naurukohtauksen valtaan.

 

 

Ladataan...
Tampester Teatro

 

                                                                                                      Kuva Ilkka Saastamoinen

Ryhmäteatterin Farmi-näytelmässä yleisöä puhutellaan Suurena Tuntemattomana. Jo ennen esityksen alkua näyttämön tunnelma loi jännää odotusta. Niittyä ja kukkia, jotka peilautuivat maalauksellisesti takaseinästä. Omaperäisen vaikuttava musiikki pani tarkistamaan käsiohjelmaa: säveltänyt Tuomas Skopa. Odotteleva tunnelma jatkuu, kun hiljaiset aamuaskareet eläinten farmilla alkavat ja toistuvat uudestaan ja uudestaan, teeveden laittoa, lehden lukua ja smoothien pyöritystä. Siinä mielessä odotustunnelma jatkuu loppuun saakka, että joutuu asettamaan askarruttavia kysymyksiä itselleen: Onko tämä sitä Orwellia, mitä koululaisena luettiin, miksi tuo tekee noin tai mille tämä nauraa näin jne. 

Mutta eiväthän uudet kulmat aivolokeroille haitaksi ole. Eikä häkellys järin suuri ihme ole. Tunnustavathan tekijät Sinna Virtanen, Linda Wallgren, Juha Hurme ja Henriikka Tavi omansa heti käsiohjelman alkulehdillä: ”Jaoimme kokemuksen epämääräisestä vaivaantuneisuuden ja hämmennyksen tilasta, mutta emme tienneet mistä se johtui, emmekä edelleenkään tiedä, sillä sama olo meitä vaivaa yhä”. Farmilla säännöt ovat selvät: Jokainen kahdella jalalla kulkeva on vihollinen, jokainen nelijalkainen ja siivellinen on ystävä.

Ystävyksinä nähdään kana = Joanna Haartti, lammas = Joel Mäkinen, kissa = Samuli Niittymäki, poni = Milla-Mari Pylkkänen ja pomona sika = Tiina Weckström, kullakin vuorollaan omaa julistettavaa. Lammas vuodattaa syyllisyydentunteensa mainiossa monologissa: Syyllisyyttä konservatiivisuudesta, epäilyksistään kaikkea uutta ja jännittävää kohtaan, halusta olla samaa mieltä, vaikkei olisikaan samaa mieltä. Syyllisyys on suurin este muutokselle, hän oivaltaa muutosta kaivatessaan. Narsistinen kana lämpenee lampaan kanssa ja kysyy  Onko paha mieli? Ei. Samaa uudestaan, kunnes lammas myöntää. On! Kana koittaa helpottaa toisen oloa jos jollakin konstilla. Hieronta vaihtuu kuristusotteeksi. Helpottaako? Anna mennä vaan. Lammas kuolee synttärijuhliensa alla kuin ystäväntekona. Outo tunnelma piti otteessaan ihmeellisellä tavalla. Pienet musiikkipalat, hyräily tai pianonsoitto tekivät myös yllättäen vaikutuksen.

 

 

 

Ladataan...
vesa kietäväinen, eriikka väliahde, petra karjalainen, jyrki mänttäri                                      kuvat kari sunnari, TTT

Kilpakosijat on lajinsa huippua. Lajityyppi ohjaaja Tommi Auvisen mukaan on kansanmusikaali, kuten on kansanmusiikkia ja kansantanhuja. Sisällöltään laji on sitä, kuka nai kenet. Paljon muuta ajateltavaa ei kerry, silti jää hyvä mieli. Se on ihmeen kaltainen suoritus, miten nyhjätään tyhjästä laatua.

Rouva Värttinän eli Sari Kaasisen tekemä musiikki tähän näytelmään on huikea, samoin esittäjät, pelkkää Talenttia koko lauantai-ilta. Erityisesti Eriikka Väliahteen lukuisat soolot hivelivät minun ytimiäni, ja toisaalta joukkokohtauksiin saatiin eloa, iloa ja parhautta - ansiokas koreografia Jouni Prittisen - taustalla hyvä bändi. Tämän voisi heti taltioida albumiksi.

Herkkuhetkiä tarjosi muun muassa kanttorin pitämä rippikoulu. Saipa Mika Honkanen osuvan roolin. Sikasen isä ja poika, Pentti Helin ja Jari Ahola eivät läpäise rippikoulua, mutta jatkavat kosiomatkaansa. He tekevät viinapullon kulauttamisesta kohtauksen, joka saa varmasti aplodit alkoholin vastustajiltakin. Väliaplodeja jaeltiin muutenkin anteliaasti tässä esityksessä, johon Petra Karjalainen kuului kuin itsestäänselvyys pirteydellään ja laulunlahjoillaan. Vesa Kietäväinen ilmaantui myös laulamaan ja kosimaan menestyksekkäästi.

Samuli Muje Aku Kitusena ajoi hevosellaan (Severi Saarinen) moneen kertaan näyttämölle, ja joka ikinen kerta olin tikahtua, kun hevonen kommentoi ja isäntä komentaa sitä olemaan hiljaa. Kuulostaako kummalta? Paikan päällä voit itse todistaa, miten noste tekee katsojan hervottomaksi…

 

 

 

Pages