Ladataan...
Tampester Teatro

                                       kuva harri hinkka, tampereen teatteri

Syksystä alkaen Huojuvaa taloa on suitsutettu, ja TT Frenckellin esitykset on varattu pitkälle uuteen vuoteen. Kehuttu on myös dramaturgi-ohjaaja Antti Mikkolan ideaa kääntää roolit päinvastoin kuin Jotunin teoksessa. Hyvä idea se onkin, vaikken muun modernisoinnin lisäksi kokenutkaan katsovani samaa näytelmää kuin muinoin. Eli Anna-Maija Tuokko esittää tavallaan samaa roolia kuin miehensä Kari Heiskanen tv-näytelmässä entisen vaimonsa Sara Paavolaisen kanssa. Muistan vieläkin, miten ahdistuneena seurasin kauhujen liittoa. Intensiivistä on Anna-Maija Tuokon ja Arttu Ratisenkin työskentely. Koko tiimi on pätevä. Tarpeellinen ja säkenöivä on esim Aliisa Pulkkisen osuus Eeron äitinä, vaikka lava-aikaa ei liiemmin ole. Pääpari Lea ja Eero täyttävät näyttämön läpi illan, yhdessä tai erikseen. Alussa ja lopussa Eero yksin, terapiasessiossa, mikä kertoo heti nykyajasta. Maria Jotuni kirjoitti Huojuvan talon vuonna 1935, jolloin hänen oma liittonsa oli jo huojahtanut pahemman kerran.

Narsismia ilmeni ennen, ja nykyajassa varmaan vielä enemmän. Tunteeko joka toinen valloittajan, joka muuttuu suljettujen seinien sisällä hirviöksi? Näkee syyn aina ja vain toisissa. Yleisö joutuu nauramaan karmeissa paikoissa, kun vinoon vinksahtanut ja väkivaltainen Lea syyttää kilttiä miestään narsistiksi, sairaaksi jonka täytyisi mennä hoitoon. Anna-Maija Tuokko on siirtynyt discovalojen viekottelevasta blondista riehuvaksi muka-uhriksi, joka saa kaiken kääntymään päälaelleen. Teki toinen niin tai näin, aina väärin päin. Se on mies, joka on ajanut naisen nurkkaan, saanut lyömään jopa lapsiaan, tehnyt kodista vankilan. Musiikki kilkuttaa tilanteita pahaenteisesti, odotetaan kunnes jylisee.

Oman mielensä mukaan liehuva narsisti on silti mustasukkainen omastaan. Jos mies kävelee töistä, ei tulekaan nopeimmalla kulkuvälineella kotiin, siellä odottaa nöyryytys: Riisu housusi! Totteleminen on kätevämpää kuin vastustaminen.

Loppu on taatusti erilainen kuin alkutekstissä. Lukekaa tai katsokaa, sortumatta vertailuun kuten minulle kävi. Suunjuonteetkin lähikseen  taltioiva tv-kamera on asia erikseen. Muutenkin, mielessäni heräsi kysymys, tarvittiinko tässä Jotunin Huojuvan talon mainetta?

Ladataan...
Tampester Teatro

Käykää hyvät ihmiset myös pienissä katsomoissa, tutustukaa nuoriin tekijöihin vaikka Nekalan ytimessä. Legioonateatterilaiset tuovat uusimmassa esityksessään Mein Gott, mikä kansa! särmää sinivalkoiseen 100-vuotisjuhlaan. Esitys ironisoi myös itseään. ”Ei taiteella voi vaikuttaa, ei varsinkaan näillä resursseilla: Missä muualla muka Mannerheim tiirailee rintamalle naurettavilla vessapaperikiikareilla pannumyssy päässä”.

Kun kenraali Mannerheim illan avaukseksi antaa teloituskäskyn muonamies Mäkiselle, hän ”housuissaan tunsi sykähdyksen kummallisen”. Siispä viime komento ennen teloitusta kuuluu: Asento, lepo, suu auki!

Esityksessä tavataan myös Rokan Antti uusin äänenpainoin, pariskunta Ikurin grilliltä, Pekka Perä, tekoälytutkija, neiti X sekä herrat A, B ja C.

Kun ”tuntemattomat nationalistit” aseet tanassa kohtaavat venäläissotilaat metsässä, he näkevät näiden pistävän ripaskaksi. (Niin hauskasti toikkaroitua Kalinkaa en ole kuunaan nähnyt.) Vaikka yksi Rokan paljon lainatuista repliikeistä kuuluukin, että en mie millonkaan oo ihmistä ampunt, vihollista vaan, niin nyt löytyy vaihtoehto: Uralin pihlajan myötä sotaviholliset käyvät paritanssiin.

Napakymppi-parodia on vailla vertaa. Vanhaa salmelaisversiota jäljitellään, mutta pätee myös nykyiseen: Juontaja hyppelehtii puolelta toiselle, nojailee herraan tai neitiin ja laskettelee härskejä vitsejä. Muutoin matkojen arvonta ei menekään ihan entiseen malliin.

Mein Gott, mikä kansa! tarjoilee paljon musiikillisia joukkokohtauksia mutta myös meheviä soolosuorituksia.

Kysymykset pohdittavaksi annetaan jo käsiohjelman alussa. Mitä satavuotiaasta isänmaastamme kannattaa puhua? Pitäisikö meidän unohtaa kansalliset juuremme ja keskittyä elämään globaalissa maailmassa?

Käsikirjoituksen ovat tehneet Timo Seppälä ja työryhmä. Ennen joulua ehtii katsomoon ke ja to, tammikuulle jää kolme näytäntöä.

Ladataan...
Kuva Peero Lakanen, Komediateatteri

Komediateatterin esitys Päämäärä Tuntematon osuu suoneen uuden Tuntematon sotilas -elokuvan voittokulun rinnalla. Panu Rajalan kirjoittama näytelmä toimii sekä pohjustuksena että jälkipuintina leffalle, jolla on lyhyessä ajassa yli 700 000 katsojan ennätys. Sensaatiomainen oli myös Tuntematon sotilas -romaanin menestys. Siitä ja sitä edeltävistä vaiheista kertoo Päämäärä Tuntematon. Tuukka Huttunen muuntuu hengästyttävällä vauhdilla Väinö Linnasta ”Mäkelän piirin” aikalaiskirjailijoiksi ja romaanin eri henkilöhahmoiksi, lopulta legendaariseksi ohjaaja Edvin Laineeksi, jonka Suomen Filmiteollisuuden johtaja T.J. Särkkä lähetti neuvottelemaan kuvausoikeuksien hinnasta. Linna voitti henkien taiston, mutta kertakorvauksena miljoonakin jäi pieneksi summaksi...

Ennen kuin näin pitkälle päästiin, oli jännää seurata pirkkalaiskirjailijoiden piiriä Pispalassa. ”Väpe” piti kollegoilleen - kuten Aladár Valmari, Veikko Pihlajamäki ja Jaakko Syrjä - lukutuokioita, joista tuli varsin suosittuja. Vain Kerttu-vaimo valitteli tupakansavua ja valvomista Miia Selinin tunnistettavalla ja mukavan motkottavalla äänellä.

Kulissit vaihtuvat Ilari Kellokosken videoiden myötä nerokkaasti. Eikä tarvittu kalusteiden roudausta, kun paikka vaihtui omasta olohuoneesta kirjastonjohtaja Mikko Mäkelän tiloihin. Syys muuttuu taustalla lumiseksi, kun lukukinkeri on ehtinyt jatkosotaan ja Rokka ampumaan vihollista. Kuuluisimmat repliikit kuullaan tässäkin, mutta kyllä niitä hyvin esitettyinä jaksaa kuunnella. Linna ihaili suuresti Rokan esikuvaa, lempääläläistä maanviljelijää Viljam Pylkästä. He taistelivat Syvärillä – ja minua kouraisee ihan uudella tavalla, kun eläydyn kirjailijan omiin sotakokemuksiin, ei vain romaanihenkilöiden kokemuksiin.

Varsinainen konkreettinen lavaste on omaperäinen: jättikokoinen Remington -kirjoituskone. Ohjaaja Panu Raipian keksaus on varsin toimiva.

Palkinnoksi tämän näytelmän huhkimisesta soisin Tuukka Huttuselle huilausta seuraavaksi siten, että hän esittäisi A. Kiven vain seitsemää veljestä!!

 

PS Ohessa linkki Hesarin Toini Havun tyrmäävään kritiikkiin, joka aiheutti "jatkoa jatkosodalle”. Linkkiä ei tarvitse avata, jos aikoo mennä teatteriin. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005424236.html