Ladataan...
 
kuva marko taiminen

Kaljuuntumisen voihkiminen vie aikamoisen tovin kolmen vartin Kaaret-esityksestä. Tosin hiusrajan karkaaminen ylöspäin symboloinee vanhenemisen pelkoa ylipäätään. Miehet laskevat irronneita hiuksia siinä missä naiset ilmaantuneita ryppyjä. Kai se on iso asia. Piti pikkuveljeäkin muinoin rauhoitella, että "charmikasta se vaan on" - koska meidän suvun miehillä kaljuuntuminen alkaa varsin varhain.

Kaaret on Tampereen Työväen Teatterin huostaansa ottama yhteisöteatterihanke, jota kahdeksan satunnaisesti yhteensaatettua hervantalaismiestä on työstänyt syksyn ajan ohjaaja Marko Taimisen kanssa. Tekstit on sorvattu työryhmässä ja kunkin omista lähtökohdista. Miehet ovat eri-ikäisiä ja eri ammateista, suunnilleen ilman aiempaa näyttämökokemusta. Se oli suuren luokan paljastus yhdelle sun toiselle, kun tohti kertoa kaverille, että menen tekemään teatteria!

Elämänkaaressa paljon ennen hiustenlähtöä on tietysti parrankasvu ja parin etsintä, mutta jo luolamiehistä itse esitys alkaa. Teutaroinnista tulee mielleyhtymä Aleksis Kiven veljeksiin: Paineet pois painimalla.

Kaarien sisältö on entuudestaan tuttua, mutta freesiä huumoriakin on saatu mukaan. Esitys nauraa ja vakavoituu vuorotellen.

Kun eri ikävaiheiden kipupisteet on käyty läpi, kuljetaan rollaattorin kanssa jo kepeästi keskustellen. ”Mitenkäs vaimosi jakselee?” ”Hyvinhän se, hyvin on haudassa pysynyt.” Yleisöä naurattaa, mutta lopun jäähyväiset rakkaille liikuttaa vielä enemmän.

Ensimmäiset esitykset pidettiin Hervannan elokuvateatteri Cinolassa maaliskuun alusta, viimeinen on TTT Kellarissa 23.3.

 

PS Esitys on helppo siirtää. Lavasteina toimii liuta valkoiseksi maalattuja pahvilaatikoita, joista saa niin huonekalut, työpöydät ja rollaattorit. Laatikoiden siirtelyllä saa myös kätevästi siirtymän katkelmasta toiseen.

Kaiken kaikkiaan: Lisää yhteisöteatteria Tampesteriin!

Ladataan...
 
​kuvat kari sunnari

Broadway-musikaali tai ei, Spring Awakening kiehtoi minua heti alkuunsa TAMKin Musiikkiteatterin, Tampereen Konservatorion ja TTT-teatterin yhteisenä hankkeena. Arvelin nuoren energian joukkovoimaa kohottavaksi kokemukseksi, ja olihan se. Nuoruus kohisee kuin elämän kevät. Hormonit hyrräävät kuin herhiläiset. Vanhempien valvonnassa ja valvonnasta huolimatta voi sattua mitä tahansa, ikävääkin. Aikuisten takia tapahtuu myös kummia kuljetuksia, väkivaltaisiakin. Spring Awakeningissä kukin tuo framille omansa, reputus, ensirakkaus, homoseksuaalisuus, teiniraskaus, puoskarointi, insesti, itsemurha.  Keisari Vilhelm II aikaiseen Saksaan syntynyt Frank Wedekind kirjoitti näytelmänsä Fruehlings Erwachen: Die Kindertragödie vuonna 1891, mutta se sai kantaesityksensä vasta 1906. Frank Wedekindin teokset joutuivat vähän väliä pannaan, koska hän irvaili niissä niin keisarista kuin senaikaisesta seksuaalimoraalista. Tästä on kyse myös Steven Saterin käsikirjoittamassa Spring Awakening -musikaalissa, joskaan tabuaiheista ei nykyaikana voi puhua samassa suhteessa ja tragediat on pehmennetty valloittavilla joukkokohtauksilla laulaen ja tanssien. Ja onhan käsikirjoituksessa hurtisti huumoriakin, johon taitavat ja tasavahvat esittäjät ulottuvat ongelmitta. Niinkin hassu juttu kuin haikaran tuomat vauvat naurattavat heti alkuun. Äiti änkyttää tyttären vaatimaa totuutta lasten alkuunsaattamisesta: ”Hänen täytyy rakastaa häntä kuin vain hän voi häntä rakastaa”. Siihen on sukupuolikasvatuksessa tyytyminen.

Latinantunnin koreofrafia on komeaa katsottavaa, kuten moni muukin kohtaus Miika Riekkisen jäljiltä. Kokonaisuuden on ohjannut Samuel Harjanne, joka Helsingin Kaupunginteatterissa 2009 esiintyi lavan puolella. Musiikin on loihtinut Duncan Sheik. Pia Kähkösen maskit ja kampaukset passaavat minulle mainiosti, vaikka soraääniä kampausten kummallisuudesta kuului. Mutta ainahan nuoriso on halunnut uutta ja outoa ilmineerata. Niin sen kuuluu olla.

karismaattinen jasper leppänen moritzina