Ladataan...
kuva kari sunnari

Vaikka olin menossa Moliéren jauhoperuukkiajan huvinäytelmään, en arvannut, miten tikahduksiin joudun nauramaan TTT:n Luulosairaassa. Ilo kumpusi taitavien tekijöiden pienistä eleistä ja totaalisista ylivedoista, Otso Kauton ohjauksesta ja Arto af Hällströmin käännöksesta. Sana mutsi oikeassa kohdassa naksautti barokista ja peruukeista nykypäivään ilman että tarvittiin kännykkää tms rekvisiittaa – jos nyt keneltä ylipäätään olisi jäänyt huomaamatta, että luulosairaus on myös nykypäivää, eli ikuista, internetin aikaan vain yltynyt. Lääketieteestä luennoi päähenkilön tolkun veljenä Tommi Raitolehto. Itse päähenkilön tilalle en voi enkä halua kuvitella ketään muuta kuin Auvo Vihron.

Lisäksi kaikki ympärillähäärijät ovat aivan loistavia, Arganin vaimo Miia Selin ”rakastavana” rahannorkoojana, Angélique-tytär Heidi Kiviharju ja hänen puolisoehdokkaansa Janne Kallioniemi sekä Mika Honkanen. Verneri Liljan visiitti jalkojaan nostelevana notaarina vauhditti myös mielenhykerrystä. Teija Auvinen asioiden kulkuun aina neuvokkaasti puuttuvana palvelijana tietää myötäillä, että ”herra liikkuu, nukkuu, syö ja juo niin kuin kaikki muutkin, mutta se ei lainkaan estä häntä olemasta poikkeuksellisen sairas ihminen”. Elävästä elämästäkin tiedän tapauksia, joille ”on suorastaan panettelua sanoa, että hän on paranemaan päin!”

Yhdelle jos toiselle osui kiihdytyksiä, jotka veivät minut täysin mennessään, melkein verrannollisen hysterian partaalle.

Moliére syntyi yläluokkaan 1600-luvulla, mutta syntyi myös sivistyneistön sivaltajaksi ja tärkeilijöiden tökkijäksi. Hänen mielipiteensä lääkärien auktoriteettiasemasta tulee selväksi, kun tohtori määrää potilaalle suolarakeita parillisen määrän ja lääkkeitä parittoman määrän.

Myös lavastus ja musiikki olivat niin kohdillaan, että moitteille ei löydy sijaa, päinvastoin: Kannustan kiirehtimään viimeisten esitysten ollessa käsillä jo huhtikuussa.

 

 

 

 

Ladataan...

Olin jo ajatellut, että vuoden 1918 sotiminen saa riittää. Riittääkin, nimittäin seuraava kyseiseen vuoteen liittyvä teos kertoo Limingan ihmeestä – siitä miten siellä kieltäydyttiin sotimasta, jätettiin veri vuodattamatta ja tartuttiin rauhanomaisiin keinoihin aseiden sijasta.

Komediateatterin johtaja Panu Raipia poimi muutama vuosi sitten lehdestä pienen uutisen aiheesta, soitti sen Juha Hurmeelle, ja nyt on esitys valmistumassa lavalle Suomen teatteriopistolaisten kanssa. Juha Hurme oli puolestaan poiminut yleisökirjoituksen, jossa tamperelainen eläkeläinen valittaa, miksi rauhantekijöille ei nosteta patsaita eikä jaeta kunnianosoituksia.

-Tämä on nyt kunnianosoitus rauhan asiaa ajaneille, Hurme toteaa.

Liminka ei jää ainoaksi paikkakunnaksi, missä tehtiin paikallinen hyökkäämättömyyssopimus, mutta Limingasta on nyt kaivettu esiin historiallisia seikkoja, kuten se, miten aseet piilotettiin metsään. Paikan tiesi vain yksi kummastakin osapuolesta, punaisesta ja valkoisesta.

Teatteriopistolaiset ovat parikymppisiä nuoria täysin eri puolilta Suomea, vain kaksi on Tampereelta. Kysyn, mitä he oppivat vuodesta 1918 koulun historiantunneilta - koska itselleni ei yli 50 vuoden takaisilta kouluajoilta jäänyt mitään muistikuvaa taistelujen massiivisuudesta.

-Tuskin mitään, sanoo helsinkiläinen. Täällä Tampereella olen käynyt katsomassa teatteriesityksiä ja kuullut luentoja. Nyt mietin koulumatkalla, että tuossa ja tuossakin lojui silloin ruumiskasoja...

-Pintapuolisesti, on yhteinen kuittaus.

-Meillä hinkattiin vain Lapinsotaa, jatkosotaa ja talvisotaa, vastaa rovaniemeläinen.

29 nuorta tekee opinnäytetyötään Limingan kimpussa. Juha Hurme kehuu joukkoa yltiöpäisesti, koska näillä on vasta lämppäriviikot ja yksi varsinainen harjoittelupäivä takana, mutta paljon on saatu aikaan. Ensi-ilta häämöttää 25. huhtikuuta Komediateatterin katetulla ulkonäyttämöllä. Varautukaa ajoissa, esityksiä on vain viisi.