Ladataan...

Tänään keskiviikkona oli tosi hyvä ja liikunnallinen päivä. Ulkona satoi aamulla vettä ja oli enemmän syksyinen kuin kesäinen ilma, joten otin auton alle ja suuntasin salille aamu jumpalle ja niinkuin kuvasta näkyy ei ruuhka vaivannut. Aamupalaksi ennen töihin lähtöä söin puuroa ja sitä huippu hyvää rahkaleipää se on kyllä minun suosikkiani en varmaan ikinä kyllästy siihen.

Evääksi töihin tein naudanlihaa ja parsakaalia ja tietenkin oman maan sipulin varsia, nam nam. Kotona syöpöttelin kanaa ja huippuhyvää poikani tekemää kotijuusto salaattia:-) Jälkkäriksi tietenkin telkusta Emmerdale ja pari kuppia kahvia ja suosikkiani fazer:in sinistä. Nautinnollista.

Onneksi illalla vähän aurinkokin pilkisti, joten suunnistin lähi mäkeen ja juoksin sitä edes takas kymmenen kertaa, vaikka mäki näyttää ihan pieneltä nyppylältä niin kyllä tuntui jaloissa ja tuntui että happi loppuu ja pierettää:-) Kuitenkin tein sen minkä päätin, hyvä Minna. Pikku metsä lenkki siihen päälle ja kotiin lämmittää saunaa, huippu fiilis kaiken antaneena.

Iltapalasta ei kuvaa ollutkaan, mutta tein kunnon kaurapuuroa voisilmällä, mikäs sen parempaa. Pian pehkuihin, kun tuntuu että alkaa silmät pilkkimään. Hyvää yötä!

Ladataan...

Aivan mahtavalla fiiliksellä alkoi tämä päivä pitkästä aikaa. Minusta tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun olen tuntenut näin. Illalla herätyskelloa laittaessa päätin, että aloitan tämän päivän paremmin ja aamulla suuntasinkin lenkkipolulle. Siitä jos jostakin saa hyvää energiaa, kun aamu kuudelta päästelee höyryjä metsäpolulla. Minulla meinasi jo ote lipsua mutta taas kerran ollaan matkassa mukana ja tässä tiellä pitääkin olla pitäähän tämän muutoksen kestää loppuelämäni. Katsoin eilen taas Avalta fitnespäiväkirjaa se on niin hyvä ohjelma siitä saa motivaatiota, vaikka en minä ikinä niin täydelliseksi itseäni kuvittele, tai mikä on täydellistä se taitaa olla katsojan silmissä. Minun isoin motivaationi on tämä hyvä olo, minkä tänään olen saanut kokea ja tämä energisyys, kun jaksaa kotonakin tehdä vaikka mitä työpäivän jälkeenkin. Tässä oli taas tälläistä höpinää! Toivottavasti kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!!!