Aikavarkaat

Ladataan...

Kävin viime viikolla Habitare –messuilla Messukeskuksessa. Kesken kuvitteellisten huonekaluostosten päädyin istumaan lavan eteen, jolla ikinuori Aira Samulin oli aloittamassa esitystään. Olen tavannut Airan henkilökohtaisesti alkuvuodesta, kun olimme molemmat puhumassa Turussa Naisten Pankin hyväksi järjestetyssä tilaisuudessa. Aira on uskomaton tehopakkaus! Nainen on jo 85-vuotias, järki leikkaa kuin partaveitsi ja kroppa on vetreämpi kuin monella varhaiskeski-ikäisellä.

Tällä kertaa Aira oli esittelemässä modernia kiikkutuolia, jonka suunnittelussa hän oli ollut mukana. Toki kiikkutuoli ja sen konsepti itsessään olivat kiinnostavia, mutta minua kiinnosti sitäkin enemmän asia, jonka Aira toi puheensa alussa ensimmäisenä esille, nimittäin vapaaehtoisyön teemavuoden. Aiheesta on jo jonkin verran puhuttu ja kirjoitettu, mutta asiaa tulee tuoda aktiivisesti pinnalle, jotta viesti varmasti tavoittaa kaikki. Vapaaehtoistyön vuoden yhtenä tavoitteena on tuoda esille erilaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja ja siten alentaa kynnystä tulla mukaan toimintaan. Aira korosti sitä, että meidän jotka jo olemme mukana eri organisaatioissa ja järjestöissä, tulee omalta osaltamme helpottaa muiden mukaantuloa.

Olen täysin samaa mieltä Airan kanssa ja olen itsekin puhunut tästä useampaan otteeseen. Annetaan kullekin kykyjensä, kiinnostuksensa ja muiden resurssien mukaan. Muilla resursseilla tarkoitan lähinnä aikaa, josta meillä kaikilla tuntuu välillä olevan pulaa. Nuoremmilla on opiskelu- ja harrastuskiireitä, ruuhkavuosia elävillä sekä työ- ja perhekiireitä ja niin edelleen. Vapaa-ajastamme kilpailevat, perhe, ystävät, liikunta, harrastukset ja silloin ajan irrottaminen muiden auttamiselle voi olla haastavaa. Kun olen keskustellut muiden vapaaehtoistyötä tekevien kanssa siitä, mikä heidät sai lähtemään mukaan toimintaan, niin moni sanoo, että elämäntilanteen muuttuminen. Voi olla, että aikaa on vapautunut työpaikan vaihtumisen kautta, opiskelujen loputtua, parisuhteen kariuduttua tai vaikkapa harrastuksen päätyttyä. Syynä on voinut olla myös oman ajan ja arvojen priorisointi.

Vaikka aika on kortilla, niin meillä kaikilla on myös niin sanottuja aikavarkaita, jotka usein huomaamattamme nappaavat välillä isonkin osan vapaa-ajastamme. Itse olen huomannut, että minun aikavarkaitani ovat Facebook ja televisio. Siksi teenkin nyt jotain konkreettista vapaaehtoistyön vuoden kunniaksi. Aion olla viikon ajan ilman molempia, alkaen tämän blogitekstin julkaisusta ja lahjoitan ylijäävän aikani Naisten Pankille. Ehkä huomaan, että elämä ilman Facebookia on helpompaa ja luovun siitä tai sitten en. Ehkä kutsun Airan Facebook –ystäväksi? Kerron teille tuloksista tämän epävirallisen tieteellisen kokeen päätyttyä.facebook_sydan.jpg

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen