Tiesitkö, että maailmassa on lähes miljardi ihmistä, jotka kärsivät äärimmäisestä nälästä ja köyhyydestä. Päivittäin yli 17 000 lasta kuolee nälkään. 17 000!!!

Nämä ovat lukuja, mutta jokaisen luvun takana on aito ihminen. Tunteva, kokeva ihminen. Samanlainen kuin sinä tai minä.

Haluan uskoa, että sisäistäessään maailman järkyttävän nälän, yhteisen katastrofimme, ihminen ei voi jättää kaukaisia lähimmäisiään pulaan.  Eihän kukaan voi kääntää selkäänsä, perustella ihmisyyttä ja vastuita karttaan piirretyillä rajoilla.

Tai voi, ikävä kyllä. Mutta haluamme tarjota mahdollisuuden ymmärtää nälkään johtavat syyt ja keinot, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Jos näkökannat eivät tyydytä ja auttaminen ei edelleenkään tunnu mielekkäältä, on se jokaisen oma asia.

On kuitenkin ainoastaan reilua lisätä tietoisuutta. Siksi olemme tänä syksynä laittaneet lusikat liikkelle!

Nälkä. Paha pala purtavaksi? – kampanjassa tarjoamme ihmisille erilaisia mahdollisuuksia tekoihin nälkää vastaan. Voit lahjoittaa Aterian koko kylälle, ryhtyä kuukausilahjoittajaksi tai vaatia poliitikoilta tekoja.

Tämän syksyn suosituin tapa taklata nälkä on kuitenkin liittyä Lusikkaliikkeeseen.

Omaan lusikkaan voi tilata koodilla varustetun kampanjatarran. Lusikalle annetaan nimi, se piilotetaan itse valitsemaan paikkaan ja lusikan löytöpaikka merkitään Google Maps kartalle. Lusikan löytäjä käyttää koodia hyväkseen ja laittaa lusikkasi uudelleen liikkeelle piilottaen san haluamaansa paikkaan. Voit seurata oman lusikkasi seikkailua verkosta – kuka sen löytää seuraavaksi ja mihin sen matka jatkuu?

Lusikoita liikkuu jo useita satoja ympäri Suomea ja tarroja omiin lusikoihin tilataan meiltä jatkuvasti lisää. Klikkaa itsesi Lusikkaliikkeen faniksi ja laita oma lusikkasi liikkelle nälkää vastaan.

Maailman nälkäongelma on niin valtava, että pienen ihmisen on vaikea käsitellä sitä. On vaikea ymmärtää, että vaikka tehotuotanto on mahdollistanut ruoan määrän huomattavan kasvun, sitä ei silti riitä kaikille.

On selvää, että kyse on monimutkaisesta yhtälöstä. Ongelma vaatii perehtymistä useaan eri näkökulmaan. Yhteiskunta on kuitenkin pystynyt ratkaisemaan käsittämättömiä teknologisia ja lääketieteellisiä haasteitakin, mikä nälästä voi tehdä niin vaikean?

Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa ruokaturvan parantaminen on yksi keskeisimpiä tehtäviä sekä katastrofiavussa että kehitysyhteistyössä. Jos ihminen on aliravittu, hän ei pysty kehittymään, ei tekemään työtä, ei hankkimaan elantoa, ei paranemaan sairauksista.

Olette varmasti kuulleet seuraavan laihdutusvinkin: hanki kotiin vain terveellistä ruokaa, ja pidä esillä kevyitä herkkuja kuten hedelmiä. On helpompi pysyä tavoitteessaan, kun tekee sen itselleen mahdollisimman helpoksi.

Haluaisin soveltaa samaa ideaa mihin tahansa tavoitteeseen. Kun on todennut, että jokin asia on ensiarvoisen tärkeä, on parasta tehdä sen muistaminen ja toteuttaminen itselleen mahdollisimman helpoksi. Sillä väsyneitä hetkiä ja ei-niin-inspiroituneita mielialoja tulee eteen takuuvarmasti! Näin Kirkon Ulkomaanavun ja Changemakerin kontekstissa nostan esille globaalin oikeudenmukaisuuden edistämisen tavoitteen, ja siihen sisältyy nähdäkseni kaksi osaa: 1. maailman tilan tiedostaminen ja oman paikkansa näkeminen siinä ja 2. motivaation ylläpitäminen, sen muistaminen että asioita todella on mahdollista muuttaa. Nämä koskevat siis ensisijaisesti itse tavoitteen muistamista ja selkiyttämistä eivätkä niinkään sen toteuttamista, mutta askel sisäisestä vakuuttuneisuudesta ulkoiseen toimintaan ei välttämättä ole kovin suuri. Ajattele: jos jokin asia on sinulle tärkeä ja pidät sen mielessäsi suuren osan ajasta, miten voisit olla tarttumatta eteen tarjoutuviin tilaisuuksiin toteuttaa sitä?

Nyt pureudun hieman tarkemmin kohtiin yksi ja kaksi, koska ne ovat alati kiehtovia pohdinnan aiheita. Loogisesti järjestyksessä ensimmäisenä on kohta yksi: maailman tilan tiedostaminen ja oman paikkansa näkeminen siinä. Tämä tuli mieleeni ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten, kun mietin sitä, onko minulla vähän vai paljon. Toisinaan näytti siltä että niin monella ihmisellä on enemmän kuin minulla; varsinkin Etelä-Helsingissä kuljeskellessa tunsin itseni lähestulkoon rupusakkilaiseksi. Mutta jossain vaiheessa aloin tajuta, kuinka suuri maailma on ja kuinka käsittämättömän suuri määrä ihmisiä elää ilman riittävää vettä tai ruokaa tai turvaa, tai juuri ja juuri perustarpeensa täyttäen. Siitä saa hieman perspektiiviä Etelä-Helsingin kävelyretkille, eikö? Sittemmin tämä perspektiivi on vakiintunut ja olen todella oivaltanut kuuluvani siihen pieneen prosenttiosuuteen maailman väestöstä, joka elää varsinaisessa yltäkylläisyydessä. MUTTA tämä ei tarkoita sitä ettenkö edelleen voisi unohtua murehtimaan ja käyttämään energiaani maailman turhimpiin asioihin, ehei, joten lisätoimenpiteet ovat tarpeen! Pidän tärkeänä sitä, että käännän katseeni säännöllisesti pois omista pikku murheistani (vaikka aika aikaansa kutakin, joskus pitää myös keskittyä pitämään huolta itsestänsä) ja annan sen viipyä suuressa maailmassa. Joskus katsominen on kauheaa, mutta haluan katsoa silti. Haluan elää todellisuudessa. Ja olen päätynyt jonkinlaiseen moraaliseen imperatiiviin: koska minä olen maailman mittakaavassa niin vaikutusvaltaisessa asemassa ja tiedostan sen, olen aikamoisessa vastuussa valinnoistani.

Sitten kohta kaksi, joka ei aina tunnu ihan itsestään selvältä: ”sen muistaminen että asioita todella on mahdollista muuttaa”. Onko? Moni sanoo että ei, mutta en aivan niele sitä – ei varmasti voi muuttaa jos ei edes usko että voi! Tietysti suuren mittakaavan muutoksissa on kyse enemmästä kuin yhden ihmisen panoksesta (ellei sitten satu olemaan suuri johtaja tai muu vastaava), mutta jokainen ihminen, joka on ikinä saanut toimillaan muutosta aikaan, on kerran ollut saman kysymyksen edessä: mitä yksi ihminen voi tehdä? Mielestäni oleellista ei ole nopeiden tuloksien määrä, vaan se että kohdistaa energiaansa hyvään suuntaan ja pyrkii vilpittömästi ja pitkäjänteisesti tekemään parhaansa. Tässä parhaita rohkaisijoita ovat muut ihmiset, ja olenkin tietoisesti alkanut hakeutua sellaisten ihmisten läheisyyteen, jotka inspiroituneesti työskentelevät paremman maailman eteen.

Lopuksi haluan jakaa joitain hyväksi havaittuja vinkkejä, kuten laihduttajan hedelmät syöntivalmiina keittiönpöydällä.

• Internet: ettei aina tulisi istuttua Facebookissa, pikalinkeissä kannattaa pitää sivustoja, jotka muistuttavat, inspiroivat ja avaavat laajemman perspektiivin.
• Hyvä lukemisto: kirjoja ja lehtiä valitessa on lähes helpottavaa pitää mielessä tärkeimmät arvonsa ja tavoitteensa, se kaventaa sopivasti valinnanmahdollisuuksien runsautta (pätee luonnollisesti myös televisioon).
• Hyvät ihmiset: ihminen on tietysti päämäärä itsessään eikä väline, mutta esimerkiksi pessimistejä ei kannata liikaa kuunnella (paitsi jos heillä on joskus realistisia, fiksuja pointteja). Olen myös huomannut toimivaksi tehdä seuraamieni blogien listasta sellainen, että voin päätyä vahingossa lukemaan hyviä juttuja fiksuilta ihmisiltä.
• Muistukkeet: tärkeimmät rohkaisun sanat voi laittaa vaikka kotinsa seinälle.
• Sopivasti keveyttä: kuten luovuus tarvitsee välillä joutilaisuutta, kaikki tavoitteellisuus on myös parhaimmillaan silloin kun armahtaa itsensä välillä moraalisen imperatiivinsa alta. Itsensä loppuun polttavista maailmanparantajista ei ole maailmalle paljon iloa, joten elintärkeitä ovat myös hauskuus, lepo, pienet ja yksinkertaiset asiat sekä sen muistaminen että niin paljon on niin hyvin jo.

Miten sinä käytät vapaa-aikasi? Tämän kysymyksen ympärille moni rakentaa juuri nyt palapeliä (tai vuoristorataa) syksyn harrastuksista, työmatkojen sujuvuudesta ja treffeistä ystävien kanssa. Kaikki riippuu aikatauluista ja käytettävissä olevasta ajasta. Jokaisen oma aika tuntuu nykypäivänä olevan kallisarvoista kuin vesi –jos sitä on saatavilla, se on itsestäänselvyys, mutta jos se on tiukalla, voi sen hinnoitella pilviin. Ja aina on kiire –nytkin, kai.

Miten kallis on sinun hetkesi? Olen alkuvuodesta lähtien saanut tutustua ihmisiin, jotka käyttävät omaa aikaansa Kirkon Ulkomaanavun hyväksi täysin omasta tahdostaan, palkatta. Heillä ei tunnu olevan kiire. He käyttävät aikaansa, ideoitaan, luovuuttaan ja omaa lähipiiriään –tai koko kaupunkia kertoakseen omalla tavallaan työstä jota me teemme kehitysmaissa ja katastrofien sattuessa. He ovat vapaaehtoisiamme, Ulkomaanavun Tekijöitä, joita on nostettu esiin Kuukauden Tekijä –palstalla, onhan sentään vapaaehtoisuuden teemavuosi.

Puhelinhaastattelut ovat nopeasti saaneet syvyyttä, kun on päästy keskustelemaan vapaaehtoisuuden syistä. Syy vapaaehtoisuuteen kumpuaa monesti omista kokemuksista tai siitä, miten asiat voisivat olla itselläkin toisin, huonommin. Syy päätyi myös blogitekstin otsikkoon. Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa, tajuu myös antaa, tajuu myös antaa. Kiitos Pave Maijaselle tästä.

Näitä haastatteluja tehdessä sain itsekin innostuksen vapaaehtoistyöstä ja lähdin syksyllä mukaan Naisten Pankin toimintaan.

"Nuorten yksinäisyys, eikös se ole hyvä syy osallistua?"
kommentoi Yhteisvastuukerääjä Timo Hämeenlinnasta.

 

”Tekeminen on useimmiten hauskaa ja lievittää omaa maailmantuskaa,”
perustelee nuorisoverkosto Changmakerin aktiivi Kaisa.

 

”Uskon, että pienillä asioilla voi olla suuri vaikutus,”
toteaa Naisten Pankin vapaehtoinen Laura.

 

”Emme voi olla vain omassa lintukodossamme, täytyy ottaa vastuu myös muista maailman ihmisistä,”
kertoo Toisenlaisen Lahjan lähetti Ritva.

 

"We make a living by what we do, but we make a life by what we give," heittävät motokseen konsulttiorganisaatio Deloitten Anna ja Suvi.

 

”On tärkeää, että joku osaa pyytää avuksi, huomaa toisen ihmisen osaamisalueet ja taidot,”
miettii viimeisin haastateltavani Rea.

 

 

Olisiko sinulla ylimääräinen hetki tänä syksynä? Tässä muutamia ideoita sen hetken viettoon. 

Kirkon Ulkomaanavun kaksivuotinen Nälkä. Paha pala purtavaksi? –ruokaturvakampanjan loppuhuipennus starttaa tänään. Kampanjan tarkoitus on herättää ihmiset huomaamaan tänäkin kesänä valitettavan ajankohtaisen aiheen –kehitysmaiden nälänhädän. Kampanjan symbolina toimii rikkipurtu lusikka.

Vuosi sitten kampanjan alkaessa herättelimme tiedotusvälineitä tekstillä, jossa todettiin näin: ”Joka päivä kuolee nälkään 17 000 lasta – yksi lapsi viiden sekunnin välein. Lukiessasi tätä tiedotetta on jo kulunut viisi sekuntia”. Tällä hetkellä luku voi Itä-Afrikan tilanteesta johtuen olla jopa suurempi ja sitä en edes halua laskea minkälainen aika kuluu tämän blogin lukemiseen.

Vaikeasta asiasta huolimatta viestintätiimin on tehtävä töitä ammattitaitoaan ja tässä tapauksessa myös hieman hullua luovuutta hyödyntäen. Jostain nousi idea kampanjan viemisestä sosiaaliseen mediaan ensimmäistä kertaa Ulkomaanavun historiassa. Muutaman hengen voimin keskellä kuuminta kesää ideoimme Lusikkaliikettä ja sitä, miten sen kautta saisimme ihmiset tietoisiksi kehitysmaiden tilanteesta. Näin syntyi Lusikkaliike, jonka idea on saada ihmiset huomaamaan ruokaturva paitsi sosiaalisessa mediassa, myös omassa arjessaan.

Syksyn aikana kampanjan symbolina toimineita lusikoita hukattiin ympäri Suomea lähes 13 000 kappaletta –mieletön määrä! Lusikoihin liimatut tarrat kertoivat löytäjälleen mistä on kyse ja idea lähti leviämään. Hioimme tiedotteita ja halusimme tavoittaa eri kohderyhmät nuorista seurakunta-aktiiveihin. Kaduille hukatut lusikat herättivät kiinnostusta ja fanisivu sai syksyn aikana tuhansia tykkääjiä ja poiki kymmeniä lehtijuttuja ja blogikirjoituksia. Oli palkitsevaa seurata fanisivun kommentteja ja sitä, missä päin Suomea lusikoiden raportoitiin liikkuvan. Lusikkaliike kirjaimellisesti levisi ympäri Suomea.

&list=PLAD9F519210ABBCF5&index=5&feature=plpp

Kesällä 2010 luovuus tarkoitti myös Lusikkaliikkeen videoiden ideointia ja kuvausta –myös niiden kasvona toimimista lusikoita onkien ja piilottaen. Kiitos myös Liisalle, Pyrylle, Ilonalle, Iirolle ja kaikille muille videoiden kasvoille!

Päädyin lusikkavideon kasvoksi myös tänä syksynä, viime vuoden kamerakännykkä vaihtui ajan hengen mukaan älypuhelimeen. Erään Lusikkaliikkeen videon kuvauksiin kuljetin mukanani ratikassa kaksimetristä lusikkaa. Tiesin että kampanjassa oli tehty jotain oikein, kun vieressä istuva mies kertoi pikkupojalleen lusikan olevan ”rikkipurtu lusikka”. Vaikuttamiskampanja on tehnyt tehtävänsä.

&feature=channel_video_title

Nyt tiedotteet ovat jälleen ulkona, tiedotustilaisuus tulossa, lusikat odottavat piilottajiaan ja mukana on myös uusi käänne. Jokaisen lusikan voi nimetä ja sen liikkeitä voi seurata erityisen applikaation avulla, joka löytyy Lusikkaliikkeen fanisivuilta. Jos keittiönkaapeissa seilaa turhia luskoita, voi kuka tahansa tilata tarrat, laittaa lusikat liikkeelle ja seurata niiden matkaa verkossa. Tarratilaukset voi postittaa osoitteeseen lusikkaliike@kirkonulkomaanapu.fi.

Itse laitan tänään yhden lusikan liikkeelle Turussa. Nimeän sen Tekojablogi-lusikaksi, jää nähtäväksi mihin se päätyy –ehkä sinä löydät sen!  Jos löydät lusikkani, laita se eteenpäin ja olet mukana tekemässä tekoja nälänhätää vastaan.

Naisten Pankki tekee arvokasta työtä ihmisarvoisen elämän puolesta ympäri maailmaa. Tarina sai alkunsa vuonna 2007, kun joukko suomalaisia naisia oli Kirkon Ulkomaanavun vieraana Liberiassa tutustumassa paikallisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin ja hankkeissa saavutettuihin tuloksiin. Tämä innokas joukko halusi tehdä enemmän. He perustivat rahaston, -Naisten Pankin-, jolla tänään tuetaan kehittyvien maiden naisten voimaantumista ja yrittäjyyttä kestävän kehityksen periaattein.

Olen ollut mukana Naisten Pankin toiminnassa reilut kaksi vuotta, josta vuoden verran olen ohjannut nuorille aikuisille ja opiskelijoille suunnattua Next Generation –työryhmää. Tavoitteenamme on tehdä Naisten Pankkia tunnetuksi tässä kohderyhmässä, saada lisää innokkaita vapaaehtoisia mukaan toimintaan ja kerätä rahaa erilaisten tapahtumien ja tempausten avulla. Esimerkiksi viime keväänä järjestetyssä konsertissa Naisten Pankin hyväksi esiintyivät suurella sydämellä varustetut artistit: Anna Puu, Laura Närhi ja Yona. Hienosti sujuneet projektit ovat kasvattaneet motivaatiotani jatkaa vapaaehtoistyötä vuosi vuoden jälkeen.

Henkilökohtainen kohokohta minulle on kuitenkin ollut matka Kambodzhaan, yhteen Naisten Pankin tukemista kohteista. Joulukuussa 2010 meitä lähti noin 10 hengen naisporukka matkaan ottamaan selvää, että minne se raha täältä Suomesta oikein menee ja mitä sillä saadaan aikaan. Ja uskokaa tai älkää, mutta tuo matka oli elämäni pysäyttävämpiä.

Tällä hetkellä Kambodzhan suurimpia haasteita on köyhyys, silla väestöstä noin 35 prosenttia asuu köyhyysrajan alapuolella. Myös lukutaidottomuus etenkin maalla naisten keskuudessa on yleistä, ja jopa 26 prosenttia ihmisistä on lukutaidottomia. Luku- ja kirjoitustaidon kehittäminen onkin ensimmäinen askel naisten aseman parantamisessa. Vasta tämän jälkeen voidaan opiskella perusasioita taloudenhoidosta ja yritystoiminnan alkeista ennen kuin haetaan lainaa kyläpankista oman yritystoiminnan perustamiseen.

Kambodzha on yksi Naisten Pankin ensimmäisiä kohdemaita, jossa innovatiiviset kyläpankit on otettu käyttöön. Koska maaseudulta saattaa olla pitkäkin matka kaupunkiin, eikä lainansaanti ole ollenkaan varmaa (ainakaan ilman isoa korkoa), on pankit tuotu naisten luo kyliin. Homma on hyvin yksinkertainen; ensin kylän naiset muodostavat pankille toimikunnan, sitten naiset saavat tarpeisiinsa soveltuvaa koulutusta, on se sitten luku- ja kirjoitustaidon opettelua tai markkinatalouden perusteita.

Kun pankki saa pääoman Suomesta, joka yleensä on noin 750 euroa, voidaan pienlainoja alkaa myöntämään kyläpankin jäsenille oman yrityksen perustamista varten. Minimaalinen korko, joka vaihtelee 1-3 prosentin välillä, tulee takaisin kyläpankin omaan pääomaan ja siten kasvattaa sitä, jolloin yhä useammalla naisella on mahdollisuus saada lainaa.

Vierailimme Kambodzhassa useissa, pienissä kylissä maaseudulla ja tapasimme upeita naisia. Nämä naiset olivat käyneet läpi paljon; punakhmerien hirmuvallan, diktatuurin jälkeiset yhteiskunnan kokoiset traumat, miinat, köyhyyden, puutteen ja monta muuta raskasta asiaa. Silti he jaksavat uskoa parempaan huomiseen. Ja jos me voimme antaa heille sen mahdollisuuden, niin minä ainakin haluan olla mukana muuttamassa maailmaa.

Haluatko sinä?

Aina välillä on ajatuksia selkeyttävää katsoa maailmaa uusista näkökulmista.  Meille vieraissa kulttuureissa tehdyt elokuvat ovat hyvä tapa katsoa maailmaa hetken ”toisilla silmillä” ja samalla oppia lisää näistä kulttuureista.  Seuraavassa esittelen  muutamia Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa tehtyjä elokuvia.

The Milk of Sorrow (La teta asustada) on perulaisen ohjaajan Claudia Llosan vuonna 2009 valmistunut elokuva. Se valottaa Perun lähihistoriaa nuoren Fausta-tytön kautta.  Perussa koettiin 1980–1992 välisenä aikana hyvin väkivaltainen ajanjakso, kun sissijärjestö Loistava Polku, muut aseelliset sissiryhmät ja Perun armeija taistelivat keskenään ja harjoittivat samalla julmuuksia siviiliväestöä kohtaan. Elokuvan Faustan äiti koki osansa tästä väkivallasta: hänet raiskattiin, kun hän odotti tyttöä. Äidin kokemukset ovat elokuvassa siirtyneet Faustaan aina läsnä olevana pelkona.  

Elokuvan katsomisen lisäksi kannattaa tutustua myös Kirkon Ulkomaanavun Perussa tekemään työhön.

Rice People on kambodzhalaisen Rithy Panhin vuonna 1994 ilmestynyt elokuva, joka kertoo maaseudulla asuvan perheen elämästä Khmer-hallinnon jälkeisessä Kambodzhassa. Punakhmerit tulivat valtaan vuonna 1975, ja seuraavien neljän vuoden aikana arviolta 1,3 - 2 miljoonaa kambodzhalaista kuoli teloituksissa, nälkään ja sairauksiin. Rahayksikkö lakkautettiin, koulut suljettiin ja väestöä pakkosiirrettiin kaupungeista maaseudulle. Joulukuussa 1978 Vietnam hyökkäsi Kambodzhaan ja khmerien johtaja Pol Pot karkotettiin. Sisällissota vietnamilaisvetoisen hallituksen ja punakhmerien välillä jatkui kuitenkin aina vuoteen 1991, jolloin rauha solmittiin. Vaikka khmerien tavoitteena oli tehdä maasta kaikista läntisistä vaikutteista vapaa agraari utopia, sisällissodan epävakaus hankaloitti maanviljelyä ja monet maanviljelijätkin elivät pelkän ruoka-avun varassa. Rice People – elokuvan keskiössä onkin päähenkilöperheen yritys viljellä riisiä.

Kirkon Ulkomaanavun Kambodzhassa tekemä työ keskittyy maaseudun kehittämiseen.

Sekä Milk of Sorrow että Rice People heijastavat konfliktista selvinneen maan tunnelmia. Somaliassa jo parikymmentä vuotta kestänyt  konflikti jatkuu edelleen ja luonnollisesti hankaloittaa maan elokuvateollisuuden toimintaa. Siitä huolimatta somalialaiset ovat tehneet elokuvia niin Somaliassa kuin diasporassakin.

The Tree of Life (Geedka Nolosha) on vuonna 1988 ilmestynyt, somalialaisen Abdulkadir Ahmed Saidin lyhytelokuva. Elokuvassa paimentolainen kaataa puun, jota tarvitsee käyttöönsä. Paimentolaisen kaatama puu on kuitenkin kaikkea elämää ylläpitävä puu, ja sen kaatuessa kaikki elämä katoaa. Seurauksena paimentolainen löytää itsensä kuivalta aavikolta, josta yrittää löytää tien ulos. Aavikolta hän löytää lopulta kuolevan pienen puun, jonka koettaa pelastaa kaatamansa puun sijaan.  Ympäristön kunnioittamisesta puhuu myös Saidin toinen lyhytelokuva La Conchiglia, joka kertoo ulkomaisten alusten harjoittaman myrkkyjen dumppauksen vaikutuksista merieliöstöön ja kalastajiin.

Kirkon Ulkomaanapu keskittyy tällä hetkellä auttamaan Somaliassa nälänhädästä kärsiviä ihmisiä.

Viimeinen elokuvasuositus on Angolasta. The Hero (o Herói) on angolalaisten, portugalilaisten ja ranskalaisten yhteistuotantona tehty elokuva tavallisten angolalaisten elämästä maan sisällissodan jälkeen. Vuoden 1974 alkanut sisällissota päättyi 2002. Sodan aikana neljä miljoonaa ihmistä, lähes kolmannes angolalaisista, joutui pakenemaan taisteluja. Rauhansopimuksen jälkeen alkoi hidas paluumuutto.  Vuonna 2004 julkaistu The Hero seuraa kolmen eri ihmisen elämää; päähenkilönä on miinan vammauttama sotaveteraani, sotilasisäänsä etsivä pikkupoika sekä pojan opettaja. Elokuva on Zeze Gamboan ohjaama.

Kirkon Ulkomaanavun työ Angolassa keskittyy maaseutukylien kehittämiseen ja sisällissodan aikaisten miinojen raivaamiseen.

Euroopan ja Hollywoodin ulkopuolelta tulevia elokuvia näkee parhaiten erilaisissa elokuvatapahtumissa. Elokuussa alkavassa Espoo Cinessä voi tänä vuonna tutustua esimerkiksi romanialaiseen elokuvaan. Elokuussa kannattaa matkustaa myös Tallinnaan Aasialaisen elokuvan festivaaliin. Syyskuussa alkaa Rakkautta ja Anarkiaa, ja Latinalaisen Amerikan elokuvia näytetään Cinemaississa lokakuussa. Talvella järjestetään dokumenttifestivaali DocPoint. Keväällä taas järjestetään Helsinki African Film Festival sekä Tampereen lyhytelokuvajuhlat. Kesällä elokuvanystävä taas voi nauttia keskiyön auringosta ja hyvistä elokuvista Sodankylän filmifestivaaleilla.