Ladataan...

Kuulen työnhakijoita haastatellessani aivan valtavan määrän erilaisia vastauksia kysymyksiini. Useimmiten ihmiset vastaavat jotain järkevää, mutta toisinaan hakijat

a) eivät osaa vastata mitään
b) käyttävät kaikkia työnhakijan klisee-vastauksia
c) vastaavat täysin eri kysymykseen kuin mitä kysyin

Niinpä inspiroiduin kysymään blogissani pari tyypillistä haastattelukysymystä toiveissani saada esimerkkivastauksia. Miten sinä vastaisit näihin? 

1. Mitkä ovat vahvuutesi? 

2. Minkälaisia asioita haluaisit kehittää itsessäsi?

3. Minkälaisia haaveita sinulla on työurasi suhteen?

4. Minkälaiset asiat sinua motivoivat?

Muitakin mielenkiintoisia kysymyksiä olisi paaaaaljon, mutta ne ovat hyvin tehtäväkeskeisiä eikä niitä voi tällä tavalla yleisellä tasolla kysyä. Toivon todella että saan vastauksia kysymyksiin, sillä haluaisin kuulla mahdollisimman monen ihmisen näkökulman kysymyksiin - ihmiset kun ymmärtävät asioita niin monin eri tavoin. Esimerkiksi vahvuudet saattavat jonkun mielestä tarkoittaa osaamisalueita ja toisen mielestä persoonaominaisuuksia.

Palaan vastauksiinne kommenteissa (jos niitä saan :D).

Share

Ladataan...

Olen huomannut ärtyväni erittäin helposti monissa eri tilanteissa ja hetken asiaa pohdittuani hoksasin kaikkien helvetti-mua-ärsyttää-niin-paljon-etten-kestä hetkien liittyvän muihin ihmisiin. Päätin siis huvikseni listata eri ihmisryhmiä, jotka saavat minut raivon partaalle.

1. Bussi-kailottajat

Ihmiset, jotka juttelevat bussissa joko puhelimeen tai toisilleen niin kovaan ääneen, että kaikkien muiden matkustajien ei auta kuin istua hiljaa paikallaan ja kuunnella selostusta, toivoen että eräänä päivänä vielä kuulee omat ajatuksensa. Näen niin sieluni silmin, miten kaikki ihmiset tuijottavat kailottajaa ja pyörittelevät silmiään, naputtavat kuulokkeisiinsa enemmän ääntä tai koittavat kaivautua kaulahuivin sisään niin syvälle, ettei kuulisi aivan jokaista yksityiskohtaa tarinasta. Ja kaikkien tyytyväinen hymy, kun kailottaja painaa pysäytysnappia.

2. Liukuporras-idiootit

Ihmiset, jotka jäävät liukuportaista pois astuessaan hitaasti tallustamaan tai pahimmillaan seisomaan liukuportaiden päähän. Eikö oikeasti käynyt mielessä, että takanasi tulevat ihmiset paiskautuvat sinua vasten, jos et vittu liiku!!

3. Julkisten paikkojen löntystäjät

Lähes samaan kategoriaan edellisen kanssa osuvat esimerkiksi ostoskeskuksissa tai ruuhkaisilla kaduilla löntystäjät, joiden ohi ei pääse - ei sitten millään. Erityisesti ihmisryhmät, esimerkiksi kahden tai kolmen hengen porukat, jotka kulkevat rinnakkain ja tekevät ohitse pääsemisen käytännössä mahdottomaksi. Ja kyllä, osaan sanoa "anteeksi" ja koittaa sillä saada tilaa, mutta tietyissä paikoissa tilanpuute pitäisi oivaltaa ihan omin pikku aivoin. Seriously.

4. Vastaanväittäjät

Ihmiset, jotka väittävät aivan kaikessa vastaan. Siis ihan kaikessa! Maapallo on pyöreä. No ei muuten ole. Valitettavasti oma mieheni on usein tällainen. Jääräpäinen pohjalais-perkele...

5. Some-pätijät

Tämä liittyy aika saumattomasti edelliseen. Eli ihmiset, jotka käyttävät sosiaalista mediaa vain päteäkseen kaikessa, usein vastaan väittäen. Tyypit kirjoittavat romaanin verran perusteluja omalle kannalleen, yksitellen "eliminoiden" jokaisen sanan, jonka olet erehtynyt esimerkiksi Facebookin tilapäivitykseen kirjoittamaan. Ostin tänään iPhonen. "Itse asiassa iPhone on ihan todella susi puhelin, and here's why..." Kiinnostiko minua onko se sinun mielestäsi hyvä vai huono puhelin siinä vaiheessa, kun olen sen jo ostanut?

6. Reenipostailijat

Kun Facebook täyttyy pelkistä "juoksin tänään 7km lenkin, tuntuipa hyvältä" ja "olipa hyvä reeni tänään" -postauksista. Itselläni on yksi vanha työkaveri, jonka Facebook-seinä näyttää tältä:

"Piti käydä 3km lenkillä, mutta juoksinkin 6km. Sateessa oli kiva juosta"
"Juoksin 7km ihanassa auringonpaisteessa."
"Kävin pitkästä aikaa lenkillä, edellisestä kerrasta on jo kaksi päivää! Ihanaa oli!"
"Tänään juoksumatolle, ulkona on niin ikävä keli!"

I... Don't... Care...

Voisiko päätellä jotain siitä, että kukaan ei koskaan tykkää tai kommentoi tilapäivityksiäsi??

7. Vauvapostailijat

Minusta on kiva kuulla, jos tuttuni ovat saaneet perheenlisäystä ja erityisiä juhlakuvia ja hassuttelujuttuja on oikein kiva nähdä ja lukea. Myös lasten erikoiset sanomiset on varsin hauskoja. Mutta. Jos elämäntehtäväsi on kirjoittaa viisi kertaa päivässä siitä, mitä pikku-mussukkasi taas teki tai sanoi, voi Facebook-kaverisi kyllästyä hyvin äkkiä. Pikku-mussukka edestä, pikku-mussukka takaa, pikku-mussukka istuu, pikku-mussukka makaa.

8. Hullut asiakaspalvelijat

Asiakaspalvelijat, jotka hyökkäävät kimppuun heti kun erehtyy liikkeeseen astumaan. Minä haluan itse katsella ensin ympärilleni ja tulen sitten pyytämään apua, jos sitä tarvitsen! Sinä, joka aiot nyt kommentoida että "Hehän tekevät vain työtään!", anna olla. Minä tiedän, että he tekevät vain työtään, mutta se ei tarkoita etteikö heidän työnsä ärsyttäisi minua. Kyllähän lehtimyyjätkin ärsyttävät kaikkia, vaikka tekevät vain työtään.

9. Puhelimen käyttötarkoituksen unohtaneet

Ihmiset, jotka eivät vastaa puhelimeen! Tätä esiintyy paljon yrittäjillä, mikä menee monesti kiireen piikkiin, mutta antaa myös todella huonon kuvan yrityksestä. Sama pätee myös esim. asiakaspalvelukeskuksiin, ajanvarauksiin ja tietty ihan tavallisiin tallaajiin. Nykyään tuntuu, että mihin tahansa soitat, loputon tuuttaus tulee tutuksi.

10. Epäkohteliaat ja huonosti käyttäytyvät mörököllit

Oli sitten kyse taviksista tai yrittäjistä, epäkohteliaat ihmiset tekevät minut hulluksi. Nuorilla epäkohtelias käytös on helpompi sallia, koska heillä tietynlainen käytös voi mennä jo ujouden ja iän piikkiin, mutta aikuisten ihmisten epäkohtelias käytös on aivan käsittämätöntä. Erityisesti se, kun ei edes vaivauduta käyttämään sanoja, vaan murahdellaan mennessään. Ja niinkin yksinkertainen asia, kuin pöytätavat! Ruoka suussa puhuminen, maiskuttaminen, aterimien asettaminen lautaselle ruokailun päätteeksi...

Siinä tuli ärsyttävien ihmisten top-10. :D

Minulla itsellänikin on varmasti aivan lukematon määrä ärsyttäviä tapoja, joita en edes tiedosta. Olisipa muuten mielenkiintoista saada palautetta itsestään ystäviltään ja tutuiltaan (anonyymisti). Toki voisi myös tulla tosi paha mieli ja loukkaantunut olo. Mutta. Ihmiset on ihmisiä ja jokaista ärsyttää joku. Elämä on. :)

 

Share

Ladataan...

Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, minkälainen ihminen olisin jos isäni olisi lapsuudessani ollut ihan normaali isä - eikä alkoholisti. Olisinko vahvempi? Olisinko rohkeampi? Luottaisinko ihmisiin?

Isäni on aina juonut paljon. Minulla ei ole lapsuudestani juurikaan onnellisia muistoja, sillä ikävät muistot hukuttavat onnelliset alleen. Siskoni on joskus vitsaillut, että olen todennäköisesti alitajuisesti blokannut suurimman osan kaikista lapsuusmuistoistani, sillä en koskaan muista tapahtumia joista hän puhuu. Onhan se mahdollista.

Kun olin pieni tyttö, isäni istui kapakassa päivät ja yöt. Päivällä ja yöllä oli vain se ero, että päivisin minä olin mukana. Minut istutettiin pyöreään pöytään Aku Ankka -kirjan kanssa, kun puoli tusinaa humalaista miestä istuivat ympärilläni, joivat ja pelasivat korttia. Muistikuvani näistä hetkistä ovat poikkeuksellisen selkeät. Pelkästään ajatellessani asiaa sydämeni kääntyy ympäri pelon ja väsymyksen tunteesta, joka minulla tuolloin oli. Eniten lapsuudessa käyttämäni lause lienee: "Isi, voidaanko jo mennä kotiin?" Äitini muistaa jopa kerran, jolloin isäni vei minut baarin korkeassa kuumeessa. Kuulemma istuin pöydässä iso koskematon jäätelöannos edessäni. Kuinka kipeä lapsi on, jos jäätelö ei maistu? (Tässä kohtaa lienee tärkeintä mainita, että äitini kävi töissä ja yritti elättää perhettämme. Edellä mainittu tarina päättyy siten, että äitini vei minut kotiin ja raivosi isälle koko äidinvaiston voimin. Se on muuten paljon.)

Vielä tänäkin päivänä pelottavin ja ahdistavin ääni jonka tiedän, on ulko-oven aukeaminen. Sitä oli odotettu ja pelätty monta tuntia. Siihen havahtui unesta. Ja sitä ääntä seurasi aina huuto, joskus astioiden paiskominen, usein vaatteiden heittely käytävään sekä lopulta isän kuorsaus saunan lauteilla. Minä halusin toisaalta aina puolustaa isääni, sillä jo pienenä lapsena tunsin sääliä häntä kohtaan. Sekin pelotti. Entä jos äiti suuttuu, kun puolustan isää? Nykyään, jos avomieheni on yöllä juhlimassa, odotan häntä sydän kurkussa jatkuvasti heräillen ja aukeavan oven ääntä odottaen. En minä pelkää sitä, että hän on ryyppäämässä tai että hän tulee kotiin. Pelkään ainoastaan odotusta. Ja sitä ääntä.

Se, mitä en vielä tänäkään päivänä ymmärrä on se, miksei äitini jättänyt isää aikaisemmin. Olin muistaakseni 10-vuotias, kun vanhempani vihdoin muuttivat erilleen. Soitin ystävälleni pyytääkseni häntä kylään, johon tämä vastasi ettei halua tulla, kun vanhempani aina riitelevät. Siihen minä sitten ylpeänä, että "Ei enää, kun isi muutti pois". 

Lapsena, teini-ikäisenä ja aikuisenakin olen joutunut pettymään isäni vuoksi lukemattoman monia kertoja. Koskaan ei voinut tietää, onko hän tällä kertaa humalassa ja jos on, kuinka pahasti. Kerran hänen piti tehdä minulle ruokaa, mutta oli niin humalassa että kaatoi raa'an pastan paistinpannulle kattilan sijaan. Siinä sitä sitten syötiin kovaa paistettua pastaa. Vasta 14-vuotiaana minä uskalsin lähteä pois isän luota, kun hän sammui alkuillasta sohvalle. Matkustin bussilla äitini luo - eli omaan kotiini - ja sanoin etten enää halua mennä isälle yöksi.

Muutama vuosi sitten isän kunto romahti. Hän oksensi verta melkein päivittäin ja oli muutenkin erittäin huonossa kunnossa. Se ei toki estänyt häntä juomasta. Vasta vuonna 2013 joulun alla lääkäri sanoi nuo kolauttavat sanat: "Jos juot, kuolet." Isä lopetti juomisen kuin seinään ja on ollut täysin tipattomalla yli vuoden. Olen siitä valtavan iloinen, sillä olen saanut takaisin sen isän joka minulla oli vielä lapsena - ainakin silloin tällöin. Minua kuitenkin surettaa se, että juominen loppui vasta kuolemanpelkoon. Juominen ei loppunut siksi, että minä, siskoni ja veljeni kärsimme siitä ja pyysimme häntä lopettamaan lukemattomia kertoja. Alkoholi vei isää kuin pässiä narussa, eikä rakkailla ollut mitään väliä. Tiedän, että isäni rakastaa minua valtavasti ja minäkin rakastan häntä. Siksi alkoholismi onkin pelottavin sairaus jonka tiedän. Alkoholistia ei voi parantaa. Hän voi itse parantua - jos haluaa. Useimmiten ei halua.

I cannot cry
Because I know that's weakness in your eyes
I'm forced to fake
A smile, a laugh, every day of my life
My heart can't possibly break
When it wasn't even whole to start with

En ole oikeastaan koskaan puhunut isäni alkoholismista kenenkään kanssa. Äitini kanssa en ole halunnut puhua, koska hän on jo kerran joutunut ne ajat elämään. Ystäviltäni salasin asian aikuisikään asti, jolloin uskalsin tilanteen myöntää ääneen. Siltikään en kehtaa tunteitani avata sen kummemmin. Nämä on niitä asioita, joita kukaan ulkopuolinen ei voi ymmärtää. Yllättäen kuitenkin koin, että haluan puhdistaa omaa sisintäni pukemalla näitä muistojani sanoiksi. Vähitellen. Minulla on aikaa parantua, hyväksyä ja antaa anteeksi.

Toivon, ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi elää onnetonta lapsuutta. Se on maailman suurin vääryys.

Share

Pages