Alkuvuoden treeni- ja ruokavaliokuulumisia

Tickle Your Fancy

 

Vuosi on kiva aloittaa hyvällä energialla. Kevyemmällä ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla. Tammikuu on se tarakka ylös penkistä -kuu. Joulusuklaat kiertoon (loistavia kyläviemisiä, hah!) ja lenkkipolulle.

Vaikka tälle edellä mainitulle tammikuiselle stereotypialle tuleekin välillä naureskeltua, se kuvaa tämän hetkistä olotilaani aika osuvasti. Viimeiset pari viikkoa on elelty niin suolaisella (ja sokerisella!) ruokavaliolla, että koko kroppa tuntuu tavallista turvonneemmalta.

Tästä ihastuttavasta olotilastani inspiroituneena päätinkin pitää tammikuuni alkoholittomana ja herkuttomana. Keskittyä vuoden alussa hyvään oloon. Sekä sisäiseen, että ulkoiseen sellaiseen.

Ladottiin viime viikolla poikaystäväni kanssa koko huushollin keittokirjat keittiön pöydälle ja ruvettiin selaamaan. Kirjattiin kaikkien terveellisten ja kiinnostavien kasvisreseptien sivut muistiin ja saatiin näin liki 50 uutta reseptiä testattavaksi. Eilen valmistettiin bataatti-linssikeittoa ja kasvismoussakaa. Nam!

Päätin muuten pitää tällä viikolla ruokapäiväkirjaa ja jakaa sitten arkiviikon reseptejä teille. Sunnuntaina tulee ulos viiden päivän ruokapäiväkirja resepteineen :)

 

 

Salitreenaamiseni TFW:llä ei  vuonna 2017 ollut kovin tavoitteellista ja se oli ihan hurjan mukavaa. Matkapäiviä kertyi vuodelle sen verran paljon, ettei säännöllistä TFW-treeniä käytännössä pystynytkään pitämään yllä. En asettanut yhtä ainutta treenitavoitetta, vaan keskityin nauttimaan liikunnasta silloin kun sen pariin pääsin. En tehnyt ennätyksiä ykkösmaksimeissa, enkä osallistunut yhteenkään liikuntakilpailuun. 

Rennompi liikuntavuosi teki hyvää, mutta tälle vuodelle kaipaan treenihaasteita. Kaipaan tavoitteita ja niiden saavuttamista. Epäonnistumisia ja onnistumisia. Olen huomannut, että pistämällä itseni likoon treeneissä, saan parempia tuloksia myös muilla elämän osa-alueilla. 

Mitään konkreettisia treenitavoitteita en ole vielä ehtinyt kirjaamaan ylös. Ensin pitää pysähtyä miettimään, mitä ne ylipäätään voisivat olla.

Joulun ja uudenvuoden pyhinä tuli lenkkeiltyä aktiivisesti. Olen talvisin aika harvinanen näky lenkkipoluilla, mutta kieltämättä raitis ulkoilma on tehnyt ihan todella hyvää. Lenkkeillessä on tullut myös kelailtua ensi kevättä ja kevään juoksukautta. Olen alkanut varmistumaan siitä, että haluan tänä vuonna maratonille.

Kolmen vuoden takainen 4kk:n treenikausi yhdessä juoksuvalmentajamme Aki Nummelan kanssa oli aivan hurjan avartava. Juokseminen ei ole vielä ikinä tuntunut niin kevyeltä kuin mitä tuona keväänä. Ei ihme, että tein silloin oman ennätykseni Kööpenhaminan maratonilla. Ehkä tänä vuonna voisi olla aika rikkoa tuo muutaman vuoden takainen ennätys?

 

Pictures: Johanna Rontu // edit by me

 

SOC top

Peak Peformance tights

Björn Borg shirt

Adidas sneakers

 

 

Millaisia fiiliksiä teillä on treenien ja ruokavalion suhteen tammikuussa? Oletteko asettaneet treenitavoitteita tälle vuodelle?

Entä löytyykö ruoka-/liikunta-aiheista postaustoiveita blogiin? :)

 

 

xx Sara

Share

Kommentit

Marine (Ei varmistettu)

Täällä yksi sokerihiiri kaipailee kaikenlaisia terveellisiä vaihtoehtoja sokerille. Myös vinkkejä miten pitää kiinni säännöllisestä ruokarytmistä.

saratickle
Tickle Your Fancy

Huippua! Pistetään toiveet ylös :)

Riikka (Ei varmistettu)

Kotitreenit aina kans toivottuja!

saratickle
Tickle Your Fancy

Kiva kuulla! :)

Minä kö
Minä(kö?)

Kaipaisin vinkkejä kehonhuoltoon ja kuinka sitä saisi ujutettua treeniviikkoihin :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Huippuhyvä postausidea! :) Kiitos!

Jennunn (Ei varmistettu)

Terveelliset reseptit tulevat todella tarpeeseen! :)

saratickle
Tickle Your Fancy

YES! Mä lupaan vinkata menestyksekkäimmät :)

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Hyviä kasvisreseptejä ei ole ikinä liikaa!! Osaan tehdä vain hyvää kasvissosekeittoa ja -pihvejä sekä härkispastaa, vähän kaivattaisiin vaihtelua :D

saratickle
Tickle Your Fancy

Kuulostaa hyvältä nuokin, mutta pistetään ehdottomasti lisää jakoon :)

Eveliiiina (Ei varmistettu)

Hyväksi todettuja kasvisruokareseptejä toivon minäkin! Ja lisää liikunta ja hyvinvointi postauksia myös, parhaita on juuri tälläiset missä on jokin kantava ajatus (resepti, treeni, henkinen hyvinvointi) ja kuvissa näkyy uusimpia urheiluvaate trendejä.:)

saratickle
Tickle Your Fancy

Ihana kuulla! :) Kiitos vinkeistä!

Tua (Ei varmistettu)

Reseptit kiinnostavat aina! Oma treenitavoitteeni on tänä vuonna saada yläkroppaan lisää voimaa ja sitä myöten edistyä tankotanssissa. Aysha menee tänä vuonna, se on nyt päätetty! :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Huippu tavoite! Jesss, reseptejä jakoon siis :)

elbs (Ei varmistettu)

Kaikki juoksuun liittyvä kiinnostaa! Ja jos aiot juosta maratonin, olisi mahtavaa olla siihen valmistautumisessa mukana näin blogin kautta, esim. miltä treeniviikot näyttää. Ja sun suosikit lenkkireitit ois kans hauska!
Hyvää alkanutta vuotta, odotan innolla kokonaisuudessaan liikuntaan, ruokavalioon ja terveyteen liittyviä postauksia <3

saratickle
Tickle Your Fancy

Hei mainiota :) En tiedä ootko tätä postaussarjaa muutaman vuoden takaa lukenut, mutta mun juoksukoulu -sarjasta löytyy paljon juttuja maratonille valmistautumisesta ja ylipäätään juoksemisesta.

Ihanaa ja energistä uutta vuotta!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.