Allergiakohtauksia ja suoraa puhetta rahasta

Tickle Your Fancy

 

Hei hoi uusi viikko, huhtikuun viimeisiä viedään! 

Miten teillä meni viikonloppu? Omani hujahti duunissa Kaapelitehtaan kahvifestareilla. Tuore kahvi tuoksui ympäri hallia ja tuttujakin oli liikkeellä. Harvemmin tulee nykyään enää tehtyä keikkaduuneja/puheenvuoroja tapahtumissa, mutta ihan kivaa vaihtelua perusjuttujen rinnalla! :) 

Lauantai-iltapäivänä sain sitten niin pahan allergisen reaktion, että loppupäivä kului vessan lattialla. Minulle on tämän vuoden puolella hitto vie puhjennut harvinaisen raju kvinoa-allergia. Koko hommahan valkeni vasta nyt ihan viikon sisään kun sain saman reaktion kahdesta eri kvinoa-annoksesta. Kohtauksia on tullut tämän vuoden aikana useampia ja syitä niihin on metsästetty kissojen ja koirien kanssa. Nyt vihdoin kaikki palaset loksahtivat kohdalleen: joka ikiseen kohtaukseen on liittynyt kvinoa. Olo on tällä hetkellä kohtalaisen helpottunut, joskin hyvin hämmentynyt. En ole koskaan kuullut mokomasta kvinoa-allergiasta, ja olenhan pystynyt kvinoaa aikaisemmin syömään?! Eihän tässä ole mitään järkeä?!

En todellakaan tiennyt, että allergiat voivat puhjeta aikuisiällä näin yhtäkkiä, tai että ne voisivat oireilla näin. Googlettamalla löytyi muutama tyyppi, joka kärsii samasta ongelmasta. Fiilis on tismalleen sama kuin rankemmassa ruokamyrkytyksessä. Loppupäivä menee vuodelevossa ja jäätävissä kouristuksissa. Onko teistä kukaan kokenut tällaisia oireita ruoka-allergiasta?

 

 

Tällä viikolla vietetään pr-toimistojen pressipäiviä ja tapahtumaa on viikolla muutenkin tavallista enemmän. Treenieventtejä, bileitä ja lanseerauksia. Olen normaalisti vähän huono käymään päivätapahtumissa, se kun tarkoittaa lähes poikkeuksetta pidempiä päiviä toimistolla, mutta tällä viikolla ajattelin skarpata. 

Mulla oli tänään ihan mahtava päivä kun Elisa tuli rempan keskeltä lainaamaan meidän keittiötä ruokakuvauksiin. Mekäläinen piti kotitoimistopäivän ja näpytteli koneella hommia samalla kun Ellu kokkaili ja kuvaili saarekkeella lauleskellen samalla taustalla soivan Aviciin biisejä (<3). Parasta oli tietenkin se, kun pääsin vielä syömään valmiita pöperöitä. Ihan mielettömän hyviä! Saa tulla useamminkin kokkailemaan!

Joko muuten ehditte kuuntelemaan meidän uusimman podcastin aiheesta Bloggaaminen, yrittäjyys ja raha? Jakso (hyvin pitkä sellainen, hah) on kerännyt hurjan paljon positiivista palautetta - miten kiva kuulla teidän fiiliksiä! :) Kiitos kovasti!

Okei nyt alkaa puhelinpalaveri, ihanaa maanantai-iltaa ja kivaa viikkoa kaikille!

Ps. tulipa tästä ihan todella outo postaus :D

 

Pictures: Elisa Lepistö

 

Topshop velvet suit

Samsoe & Samsoe t-shirt

Fila sneakers

 

xx Sara

Kommentit

Tuulikkki (Ei varmistettu)

Mulla puhkesi kans alle vuosi sitten ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta kananmuna-allergia! Kauan mietiskelin yhtäkkisiä pahoinvointikohtauksia, kunnes kerran kananmunapohjaisen kastikkeen aiheuttama ruokamyrkytystyyppinen huono olo paljasti syypään - mitään muuta yhteistä ei löytynyt tietyille cocktaileille, eineksille, leivonnaisille ja ihan perusruuille kuin se hemmetin kananmuna, jota nyt ilmeisesti on kaikkialla. Samalla hoksasin, että toinen ruoka-aine oli ilmeisesti laukassu tämän allergian, mikä vois selittää sunkin yhtäkkiä iskenyttä allergiaa. Mullakaan ei nimittäin ole ikinä ollut allergioita, mutta kun söin ekaa kertaa avokadoa, huomasin ettei se passannut mahalleni lainkaan ja sen jälkeen laukesi myös tää toinen allergia. Tsemppiä, aikuisiän allergiat tuppaa iskemään tosi rajusti päälle!

saratickle
Tickle Your Fancy

Kiitos Tuulikki tästä! Olipa kiinnostavaa kuulla sun kokemuksista. Hitto vie, miten voikin tulla noin rajusti päälle ja ihan yhtäkkiä. Ja tosi jännä tää toisen ruoka-aineen laukaisu teoria. Voi hyvinkin pitää paikkansa munki kohdalla! 

Pitää seurailla nyt ja olla tarkkana siitä mitä syö!

Tsemppiä sinnekin! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Terveiset lääkäriltä:

1) Toiset allergiat eivät laukaise toisia allergioita.

Itse asiassa nykyään ajatellaan, että mitä laajemmin syö eri ruokia, sitä pienempi todennäköisyys on kehittää allergioita. Siis suppeat dieetit johtavat allergioiden lisääntymiseen. Myöskin ympäristön ylihygieenisyyttä ja vähäistä infektioiden sairastamista epäillään taustatekijöiksi.

2) Allergia tarkoittaa, että on todettu IgE-välitteinen reaktio allergeenille. Tämä on selvästi harvinaisempaa kuin ei-IgE-välitteinen yliherkkyysreaktio. Ennen kuin siis toteat itselläsi olevan allergian, pitäisi sinun käydä testeissä. Mutta alhaalla spekuloitiinkin jo reaktion johtuvan kvinoassa erityisen paljon olevista torjunta-aineista, mikä kuulostaa järkevältä (itse en ole kvinoa-yliherkkyyksiin vielä törmännyt enkä siitä spesifisesti mitään tiedä). Joka tapauksessa, kvinoa on sen verran helposti vältettävissä oleva ruoka-aine, että valitettavasti et taida ainakaaan julkisella päästä mihinkään testeihin. Siispä jos kovasti tykkäät kvinoasta, suosittelen vain rajaamaan kvinoan ruokavaliostasi esimerkiksi 6kk ajaksi. Yliherkkyysreaktiot kuten myös allergiat voivat hyvin poistua ajan kuluessa, joten kannattaa yrittää lisätä kvinoaa pikkuhiljaa ruokavalioon.

saratickle
Tickle Your Fancy

Kiitoksia kommentista! Kvinoa ei onneksi kuulu suosikkeihini, eli sen pois jättäminen ruokavaliosta ei ole ongelma. Ihan mielenkiinnosta ajattelin kyllä testata loppuvuodesta millaisia reaktioita saa aikaan!

MiaL (Ei varmistettu)

Itselle on kanssa nyt parin vuoden sisällä ilmennyt pavuista samanlainen reaktio. Allergiatesteissä ei tosin löytynyt mitään, mutta joka kerta kun söin jotain papuja sisältävää sain kanssa rajun ruokamytkytysreaktion. Ilmeisesti myös muut palkokasvit ovat aiheuttaneet saman, koska vaikka olen vältellyt papuja on ravintolaillallisten jälkeen muutamaan otteeseen vietetty loppuilta vessassa Harmittaa kyllä paljon, varsinkin kun ei tiedä varmaksi mistä oireet ovat syntyneet, enkä ole uskaltanut testata ja syödä esim herneitä enää.. outoa miten kroppa voi yhtäkkiä kehittää allergian vaikkei ennen ole mitään ollut..

saratickle
Tickle Your Fancy

Wou! Kuulostaa aika rajulta. Ja ymmärrän täysin tuon, ettei halua enää testata. Tuntuu ihan tosi oudolta tämmöset yhtäkkiset allergiat!!

Jenniww (Ei varmistettu)

Mullekin on viimeisen 2-3 v. sisään puhjennut hillitön määrä erilaisia allergioita aivan yhtäkkiä. Oon 30 v. Kaikki alkoi, kun otin kurkkukipuun buranaa ja sain vartin sisään hengenahdistusta ja lehahduksen. Myöhemmin tuli pähkinät, aitovanilja ja selluloosa. Yhden hengenahdistuskohtauksen sain setripuuta sisältävästä vartalovoiteesta ja eräänkin mustasaippuapalasta. Useimmat ravintolisistä, jotka sisältää selluloosaa, turruttaa tai kirvelee kieltä. Kaikki jollain tapaa viittaa tuohon selluloosaan, joka onkin aika ankea allergia, koska ravintolisät harvoin sitä ei sisällä, ja mä niin tykkään kaikista pillereistä! :D Allergialääkkeen löytyminen on ollut aika haastavaa.

Välttämättä kuitenkaan kohdallasi ei ole kyse allergiasta. Lukaise vielä ihmeessä kvinoasta ja saponiineista. Ne ovat kvinoan oma ja luonnollinen tuholaistorjunta-aine, koska kvinoa ei haluaisi tulla syödyksi, se ei siitä hyödy. Viljoissa samaa virkaa ajavat lektiinit. Suosittelen tutustumaan aiheeseen. The Plant Paradox esim. on hyvä kirja aiheesta.

saratickle
Tickle Your Fancy

Ei hitto! No jo on!! Selluloosa allergia, empä ole moisesta kuullutkaan. Tosin olen aika ummikko muutenkin näiden allergia-asioiden kanssa.

Hei joo, mä mietin voisiko se olla saponiini, mutta samaa ilmeisesti löytyy muutamasta muustakin ruoka-aineesta, josta taas en ole saanut allergisia reaktioita. Tai voisiko se olla pelkästään kvinoan saponiini.

Iso kiitos kirjavinkistä, mä ihan ehdottomasti paneudun  tuohon!

aadaa (Ei varmistettu)

Huh! joo allergiareaktiot on kyllä inhottavia, vielä tuolleen yhtä äkkiä. Joillakin ihmisillä on allergioita vaan siitepölyaikaan esim. hedelmissä, että liittyisikötähän nyt alkanut siitepölykausi? Ja sitten reagointi hälvenisi talvea kohden, kun on ristiallergioita ja muita. hmm sen näkee sitten, mutta tollaset aikuisiän allergiat on kyllä inhottavia.

Kivaa alkanutta viikkoa! &lt;3

saratickle
Tickle Your Fancy

Toi on muuten äärimmäisen hyvä pointti!

Ihanaa viikkoa sinnekin <3

Tinttiti (Ei varmistettu)

Ei oo totta! Ihmettelin just tänään omaa vatsaani kun kouristelee ja oksettaa hurjasti. Samanlaiset oireet oli viime viikolla, mutta meni muutamassa päivässä ohi ja ajattelin että ehkä oli vain vatsatauti lievänä. Nyt kuitenkin tämän postauksen lukiessa tajusin, että molempina viikonloppuina ennen vatsaoireita söin salaattia jossa oli runsaasti kvinoaa. Yleensä en kvinoaa ole syönyt. Olisikohan se siis aiheuttanut minunkin oireeni..

saratickle
Tickle Your Fancy

Ei hitto vie! Kokeilepa elellä hetken ilman ja seuraile tilannetta!

Irmeliiiiii (Ei varmistettu)

En tiedä onko olosi samanlaista mutta mun vatsa ei kestä ollenkaan mansikoita tai meloneita. Mansikkakeissi alkoi tosin jo lapsena ja melonit vasta 18 vuotiaana. Jos siis syön vähänkin näitä niin ne tulee heti ylös ja koko loppupäivän oksettaa. Mansikoiden hajukin saa nykyää oksennusreaktion aikaan.. vaikka molempien makua rakastankin! Itseasiassa vaikea muistaa miltä mansikat maistuvat kun ala-asteella viimeksi syönyt

saratickle
Tickle Your Fancy

Apua! Mulla tässä menee aina joku tunti ruokailusta ja sitten se on menoa. 

Kira (Ei varmistettu)

Mulle (myös mun siskolle) iski pari vuotta sitten myös ihan sama. Monen tunnin Googletuksen ja lääkärin konsultoinnin jälkeen kävi ilmi, että se on kvinoassa oleva luontainen myrkky, eli saponiini joka aiheuttaa reaktion jos sitä kertyy kehoon liikaa. Tämän takia on HYVIN tärkeää huuhdella (mieluiten liottaa) kvinoa kuumassa vedessä, jotta saponiini huuhtoutuu pois. Tämä ei siis varsinaisesti ole allergia vaan yliherkkyys. Olin melkein vuoden syömättä kvinoaa, jotta yliherkkyys laantuisi. Nyt pystyn jo syömään pieniä määriä ilman oireita.

saratickle
Tickle Your Fancy

Todella mielenkiintoista! Iso kiitos tämän jakamisesta!

Mäkin tätä epäilin, mutta koska saponiinia on niin monessa muussakin, eikä minulle ole tullut niistä mitään, ajattelin sen olevan mahdotonta. Ehkäpä kvinoassa on saponiinia erityisen paljon? Vai voiko se erota jotenkin muista saponiineista? Tai sitten ruokavalioni on vaan viimeaikoina sisältänyt paljon saponiinia. Tai sitten se vaan puhkesi jotenkin yllättäen.

Juuri tällä hetkellä ei kiinnosta kvinoaan koskea, oli se sitten kuinka pestyä tahansa :D Mutta ehdottomasti jossain vaiheessa voisi alkaa testailemaan tarkasti käsiteltynä pieniä määriä!

Kiitos vielä!

 

Saponiinit
Ne ovat fytokemikaaleja, jotka voivat sitoa kolesterolia ja myrkyllisiä kemikaaleja ruuansulatuskanavassa. Saponiinit saattavat myös estää syöpäsolujen jakautumista ja lisätä immuunisolujen määrää ruuansulatuskanavassa. Saponiineja on monissa vihanneksissa ja viljoissa.
Lähteitä: valkosipuli, basilika, laventeli, oregano, timjami, seesaminsiemenet, avokado, tattari, parsa, palkokasvit, soija, kaura, peruna, kasviöljyt.

Frida Ingrid - Ikimatkalla (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/

Siis mullahan alkoi tuollain aivan samanlailla kuin tyhjästä chia-siemen- allergia! :D En aluksi hoksannut mitään, kunnes vihdoin kuukausien jälkeen aloin yhdistelemään palasia yhteen, ja aina paljastui, että chia-siemeniä oli ollut jossakin formaatissa ruuassani. Ja minulla oireet oli juuri kuin ruokamyrkytyksessä: noin 1h syömisestä kummallinen pyörryttävä olo, vapina, sen jälkeen oksettava olo, joka yltyi aina siis suorastaan brutaaliin oksentamiseen, eli sellaiseen klassiseen huuto-oksennukseen. :D Ja olo oli aivan kuin ruokamyrkytyksessä eli hirveät mahakrampit ja se kuvottava olo, siis niin hirveä. Nykyään pidän huolen, ettei missään näkkäreissä ym. ole chiaa, nimittäin mulla on siihen ihan nollatoleranssi. Harmi sinällään, koska tykkäsin chia-tuorepuuroista. Oon saanut joskus vuosia sitten myös maca-jauheesta ihan identtiset oksennuskohtaukset. Tosi varauksella suhtaudun mihinkään "superfoodeihin" nykyään, kun tuntuu, että mulla on moniin joku sulatus/imeytymis/allergiahäiriö.

http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/

saratickle
Tickle Your Fancy

Eikä! Oireet kuulostaa siis tismalleen samalta kuin nää meikäläisen! Superfoodit tarkkailulistalle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Siis mulla on samankaltasia oireita couscousista! Toi on jäänyt mulle aivan täysin mysteeriksi, couscous on kuitenkin vehnää, ja voin muita vehnätuotteita ja viljoja syödä ongelmitta, eikä mitään keliakiaa todellakaan ole. Rakastin couscousia yli kaiken, kunnes yhtäkkiä pari vuotta sitten joka ikinen kerta kun sitä söin, niin tunnin parin sisään ihan järkyttävä olo, pyörryttää, vapisuttaa, oksettaa, ällöttää, ja loppuilta meneekin jossain vessan lattialla maaten. Jätin sitten couscousin kokonaan pois, eikä oireita oo enää ollut. Mut tosiaan en koskaan saanut mitään selvyyttä et mistä toi voi johtua, jännä lukea täällä muiden mysteeriallergioita! Toivottavasti sä löydät itselles vastauksia tähän kvinoajuttuun liittyen :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Vitsi miten mielenkiintosta lukea teidän kokemuksia! Kiitos kun jaatte näitä! <3

Eli yhtäkkisiä allergisia reaktioita riittää selvästi muillakin. Tämä tieto helpottaa omaakin oloa! Nyt vaan paussi kvinoasta ja testaillaan syksymmällä sitten uudelleen josko oireet jatkuvat! :)

Eeee (Ei varmistettu)

Ohhoh, oon syönyt tasan kolme kertaa kvinoaa elämäni aikana ja joka kerta oksentanut jonkun ajan päästä sen jälkeen... luulin et oon ainoa koska kaikki on ihmetellyt kun oon kertonut mutta en osannut todellakaan yhdistää sitä mihinkään allergiaan! Kiitos siis tästä. Ei sillä, kvinoasta on jäänyt sellainen kammo etten sitä kyllä ikinä enää suuhuni laita :D

saratickle
Tickle Your Fancy

No johan! Miten ihmeessä tästä ei löydy mitään tietoa netistä jos näin moni jo pelkästään kommenttiboksissa kokee samanlaisia oireita! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä elin ennen siinä uskossa, että allergiat puhkeaa lapsena jos puhkeaa eikä ne siitä sitten enää mihinkään muutu. Nyt olen kuitenkin huomannut, että osa lapsuuden allergioista onkin hävinnyt, ja yhtäkkiä pystyn syömään esimerkiksi pähkinöitä ja monia hedelmiä ihan normaalisti (voit kuvitella kuinka eksoottiselta banaani maistuu näin aikuisiällä kun sitä ei ole koskaan aikaisemmin pahemmin maistellut, nam :D). Tilalle sen sijaan olen saanut paprika-allergian, josta aiheutuu kuvaamasi kaltaiset ruokamyrkytystason oireet. Oikein jännityksellä odotan, mitä tässä vielä kehkeytyy: vähenevätkö vanhat allergiat vai syntyykö vielä uusia :D

LauraMMM (Ei varmistettu)

Minulla samat oireet tulee joistakin pähkinöistä ja pinjansiemenistä. Tämä puhkesi itselläni aikuisiällä, alle 30-vuotiaana. Kohtaukset olivat kauheita ja pilasivat monta suunniteltua menoa tai työpäivää ennen kuin tajusin, mistä kaikki johtuu. Netistä taisin silloin löytää vain yhden kohtalotoverin kirjoituksen. Onneksi pähkinät kuten myös kvinoa ovat helposti vältettäviä, joten kyllä tämän kanssa pystyy elämään ja elämästä nauttimaan. :) En ole altistanut itseäni sen jälkeen enää kyseisille allergisoiville ruoille, joten en tiedä, miten nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin niihin reagoisin. Kohtaukset olivat niin pahoja, ettei todellakaan tee mieli kokeilla. Kiva, kun kirjoitit asiasta, tuleepa lisää tietoisuutta. :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.