DIY: ROMMISUKLAAJÄÄTELÖ

Tickle Your Fancy

Olipa kerran torstai-ilta kun pohdittiin kuumeisesti jälkkäriä viikonlopun dinnerille. Joku helppo ja hyvä. Joku uusi juttu.

En ole ikinä koskaan valmistanut jäätelöä kotona. Jotenkin olen kuvitellut, että siihen tarvitaan jäätelökone tai mikäli homman tekee ilman konetta, se on jotain todella extremeä. Saatiin kyseisen jäätelöreseptin pohja ystävältämme. Tuunailtiin reseptiä hieman omaan viinavarastoomme sopivaksi, lisättiin vähän minttusuklaata ja voilá. Siis neljä ainesosaa tuon suklaan lisäksi, NELJÄ?! Älyherkullista ja älyhelppo valmistaa!! Aivan täydellinen jälkkäri vapuksi!

 

Rommisuklaajäätelö kotona

4 dl kuohukermaa

1 tlk kondensoitua maitoa

2 rkl rommia

2 tl kahvijauhetta

50 g tummaa minttusuklaata 

 

Lisää aineet suklaata lukuunottamatta kulhoon ja vatkaa seos sähkövatkaimella pehmeäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon veitsellä hienonnettu suklaa. Laita massa laakeaan astiaan/muovirasiaan. Asettele seoksen pintaan kiinni tuorekelmu, jotta siihen ei muodostu kuorta. Peitä vielä astia toisella tuorekelmukerroksella. Jäädytä pakastimessa vähintään 6 tuntia, mielellään yön yli! Anna jäätelön pehmentyä hetken ajan huoneenlämmössä ennen tarjoilua.

 

xx Sara

Share

Kommentit

EricaK
EricaK

NAM! Täytyy kokeilla jotain vastaavaa. Tein vähän aikaa sitten sitruunan ja lakritsin makuista kookosjädeä, siitäkin tuli ihan täydellistä :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Kuulostaa aiak täykyltä tuokin!! 

Ellaelers (Ei varmistettu) http://ellaelers.indiedays.com

Tää oli muuten herkullisinta jätskiä mitä oon ikinä syönyt. Ikinä. <3

saratickle
Tickle Your Fancy

!!!! <3

emzi (Ei varmistettu) http://emmelemzi.com

Mäki oon aina luullut että tarvitaan jäätelökone...hmm. Noni nythän sitä pitää kokeilla :D

saratickle
Tickle Your Fancy

haha joo ei näköjään! :D Menee (todella) helposti näinkin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Nam! Onko ideaa millä rommin voia korvata??:)

saratickle
Tickle Your Fancy

Tarkoitatko nyt alkoholia? Ainakin viskillä! Ja mikäli et tarkoita alkoholia niin käytännössä varmaan millä tahansa. Kookosta, mangoa... kokeilemalla selviää! :)

ing (Ei varmistettu)

nam, on varmasti hyvää! me ollaan kanssa tehty itse jäätelöä, ei se oikeasti ole yhtään vaikeeta. sittemmin meille on tullut jäätelökone, joten homma on vielä helpompi! :-)

mutta nyt on pakko sanoa, että tämä sun "huhtikuu on treenikuu" jäi vähän latteaksi. Esim. vinkkejä ruokavalioon oon kaivannut alusta asti ja niitä muistaakseni vähän lupailitkin, mutta oletkohan postannut mitään siihen liittyvää..? :( treenit oli kivoja, mutta siihen se sitten jäikin, luulin, että tämä olisi blogin kantava teema kuun ajan!

Kaks (Ei varmistettu)

No mut eikö tämä just ollu vinkki ruokavalioon?
Itse tehdyn jäätelön ystäville suosittelen myös Nigella Lawsonin kahvijäätelöä, ohje löytyy googlaamalla.

saratickle
Tickle Your Fancy

Kiitos vinkistä!! :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Kommentoit juuri reseptivinkkiin? ;) Joo, mutta tiedän mitä tarkotat. Tää loppukuu meni sairastelun takia jo uusiksi ja duunireissuja tulikin kuulle luultua enemmän. Oon tainnut valmistaa ruokaa kotona jopa kaksi kertaa tässä kuussa... Treeniohjelma kuitenkin jatkuu 4 kertaa viikossa!

Kokeillaan jatkaa hyvinvointimeininkiä vielä toukokuussa!

Kommentoi