Laguna De Apoyo

Tickle Your Fancy

Vietettiin reissussa kaksi päivää pienessä kylässä nimeltä Laguna De Apoyo. Nimensä mukaan kylä sijaitsee laguunin rannalla. En ollut itse juuri taustatyötä tämän kohteen eteen tehnyt, vaan muut olivat hoitaneet nämä puolestani. Lisäksi nukuin koko taksimatkan kylään eli herätessäni olin melko pihalla. En oikein tiennyt mitä paikalta odotin.

Laguuni tarkoittaa meikäläiselle pientä kirkasta lammikkoa, mutta tämä oli kyllä jotain aivan muuta. Kyseessä on jopa 200m syvä, järven kokoinen vihreä laguuni, jota ympäröivät hulppeat vuoret. Ja koko tämä näköala avautui suoraan meidän hotellin pihalta (huom hotellin, joka oli todella kiva ja josta maksettiin jokainen 14 dollaria yöltä :D). Laguunille oli viritelty pieniä bonttoonilaitureita, joilla pystyi hengailemaan (+ hyppimään pellehyppyjä & tönimään muita alas). Hotellilta sai myös vapaasti lainata suppilautoja ja kajakkeja.

Kaksi päivää siis totaalirelailua ja laguunissa lillumista. Lupaan avata Laguna De Apoyoa ja vinkkailla hotellista vielä lisää Nicaraguan reissupostauksessa! :)

We spent two days in a beautiful village by the big lagoon. The place is called Laguna De Apoyo. There are maybe 4-5 hostels/hotels in the area, so it's a small place but perfect for relaxing and enjoying the sun!

 

Pictures: Elisa Lepistö

xx Sara

Share

Kommentit

Juanita (Ei varmistettu)

Laguna tarkoittaa espanjaksi järveä, joten ei ihmekään jos tuntui "laguuni" isolta :D hieno paikka!

saratickle
Tickle Your Fancy

:D hahah voi ei, no tämä selittää! Tää oli kuitenkin enkuksi käännetty laguuniksi ja vesi oli tosiaan no, ihan vihreää! Tämmösiä järviä voisin ottaa muutaman suomeenkin!!

porfavor (Ei varmistettu)

taitaa se järvi olla kuitenkin espanjaksi lago ja laguna on laguuni

Vierailija (Ei varmistettu)

No höpsistä sentään - molemmat tarkoittavat järveä, ja laguna myös laguunia (kaksi merkitystä). Totta kai tässä yhteydessä lagunalla tarkoitetaan järveä, kuvassa on järvi eikä laguuni. Enkä todellakaan kommentoinut Saralle piikitelläkseni, vaan lähinnä oikoen sitä, että hän itsekin ihmetteli termin "laguuni" paikkansa pitävyyttä kun silmään kuvan vesialue ei näytä laguunilta :---) Että por favor tosiaan <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Paikkaan vielä, että googlettelulla selvisi että näitä tosiaan kutsutaan Lagooneiksi Nicaraguassa kun ovat jotain järvenkaltaisia vain. Eli riita poikki ja voita väliin, tää vois olla laguunijärvi hihii!

KaisuKoo (Ei varmistettu)

suositteletko hotellia, jos tonne päin on suuntaamassa? hinta kuulostaa houkuttavalta :-D mikä on hotellin nimi?

saratickle
Tickle Your Fancy

Hyviä mestoja oli useampiakin. Mä koostan näistä oman postauksen vielä! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Se on muuten ponttooni eikä bonttooni :D

saratickle
Tickle Your Fancy

MITÄ :D mun elämältä putos just pohja!!

Kommentoi