Menolippu Marsiin

Tickle Your Fancy

Onko kukaan kuullut operaatiosta Mars One? Kyseessä on tosiaan hanke, jonka tavoite on niinkin vaatimaton kuin asuttaa Mars. Ensimmäinen miehitetty lento tullaan näillä näkymin tekemään vuonna 2024, jolloin neljä astronauttia lentävät Marsiin ja siis ihan oikeasti elävät siellä elämänsä loppuun asti. Saan kylmiä väreitä joka kerta kun edes ajattelenkin asiaa!

Vuonna 2020 Marsiin lähetetään pintamökijöitä etsimään parasta mahdollista sijaintia siirtokunnan pystyttämistä varten. Seuraavaksi parin vuoden päästä asuinyksiköitä, elossapitojärjestelmiä ja lisävarusteita. Viimeisenä sitten NASA:n kahdeksan vuoden koulutuksessa olleen 100 kandidaatin joukosta valitaan neljä ensimmäistä asuttajaa. Mikäli kaikki menee hyvin, parin vuoden päästä lähetetään uudet neljä jne. 

Kallis hanke aiotaan rahoittaa sponsoreilla, lahjoituksilla ja sen ympärille kaavaillaan tositelevisio-ohjelma.

Björn Borgin Training For Mars nimeä kantava SS16 malliston näytös pohjautui tosiaan tähän hankkeeseen. Paikalla näytöksessä oli jopa neljä NASA:n kandidaattia eli mahdollista marssilaista (kolme miestä, yksi nainen. Istuvat ensimmäisessä näytöskuvassa oikealla etualalla). Tuntui hullulta tavata tyypit, jotka saattavat lähteä menolipulla Marsiin. Ei siis aikomustakaan palata takaisin. Hitto, porukan ainoa nainen oli minuakin nuorempi!?!

Siellä ne olivat calmisti jatkoilla meidän kanssa ja nukkuivat viereisessä hotellihuoneessa. Tulevat marssilaiset.

Mitäs perhe ja ystävät? Entä jos he rakastuvatkin tällä planeetalla puoli vuotta ennen lähtöä? Tai heistä tulee tätiä tai enoja? (huom. alettiin näytöksen jälkeen samantien kaavailemaan erinomaista leffakäsistä :D)

Vaikka tällä hetkellä koko ajatus tuntuu aivan sairaalta ja teki kokoajan mieli käydä sanomassa marssilaisille, että älkää nyt oikeasti lähtekö, voi tämä hetki olla uuden alku. Veikkaan, että aika moni epäröi Neil Armstronginkin kohtaloa, kun hän 60-luvulla lähti kuuhun. Ei sitä koskaan tiedä. Jännityksellä jään odottamaan mitä tuleman pitää.

dinnerillä ennen näytöstä Nosh & Chowssa

 

xx Sara

Share

Kommentit

MarianneS. (Ei varmistettu) http://pictureme-m.blogspot.fi

Toi juttu tuntuu niiiin hullulta! Katoin sellasen mielenkiintoisen dokkarin aiheesta, ja siinä kerrottiin kaikkia ongelmia, mitä pitää vielä ratkaista ennen tota matkaa. Ihan sikana kaikkea, mut mun mielestä toi on niin kiinnostavaa ja tulee vielä tapahtumaan meidän elinaikana! :D

<a href="http://pictureme-m.blogspot.fi" rel="nofollow">Picture Me</a>

saratickle
Tickle Your Fancy

Siis mulla tuli sellanen fiilis, että pakko selvittää kaikki mahdollinen ja katsoa läpi kaikki dokkarit tästä aiheesta!! Aivan käsittämätöntä, siis Marsiin asumaan?! :D 

riia (Ei varmistettu)

tää on niiin siisti (ja toisaalta ihan sairaan pelottava) juttu! mulla kiinnostaa kaikki avaruuteen liittyvät asiat ja mysteerit ja siis tää että Marsissa tullaan luultavasti asumaan 10 vuoden päästä tuntuu vaan ihan hullulta :D en malta oottaa haha. on toi juttu kyllä myös aika ahdistava, niin lopullista jättää tää Maa taakse. pisteet rohkeudesta noille ehdokkaille, ite en ees pystyis harkitsen mitään tuollaista. mut pitää lähteä kans ettiin kaikki maholliset dokumentit tästä aiheesta! :D

saratickle
Tickle Your Fancy

Selvityksieni jälkeen tästä hankkeesta ollaan näköjään montaa mieltä, toiset epäilee koko operaatiota huijaukseksi kun taas toiset suunnittelee suunnilleen lomamatkoja Marsiin! :D Saa siis nähdä mitä käy vai käykö mitään, jännää! 

SannaVT (Ei varmistettu) http://valokuvaajantytar.com/

Foliohattu päähän, mutta myös minä pidän tätä juttua vähän huijauksena :D Olen myös kaiken salaliittoteorioiden tutkimisen jälkeen aika vakuuttunut, ettei yksikään ihminen ole kyllä kuuhunkaan laskeutunut :D Mutta tosi siistin näkönen show ollut ja superhyvää viikonloppua Sara! :)

Kommentoi