Mitä jos...?

Tickle Your Fancy

Alettiin yhtenä iltana lukuvalon sammutuksen jälkeen pohtimaan meidän elämää ja sitä kuinka ollaan tähän pisteeseen päädytty. Kuinka pienistä jutuista onkaan kiinni, että ollaan juuri nyt tässä.

Asun tällä seudulla, teen tätä työtä ja ympärilläni on nämä tietyt ihmiset. Kaikki voisi olla ihan toisinkin päin, ja se on ihan hullu ajatus se! Jos en olisi päässyt juuri sinä tiettynä kesänä siihen tiettyyn vaatekauppaan töihin ja tutustunut hetken samassa paikassa työskennelleeseen ystävääni, jonka kautta taas tutustuin poikaystävääni, kuka tietää oltaisiinko me juuri nyt tässä.

Väkisinkin sitä alkaa miettimään, että millaistakohan elämäni olisi, jos universumi olisikin päättänyt tiettyjen asioiden kohdalla toisin. Päällimmäisenä ajatuksena mieleeni tuli, että olisinkohan yhtä onnellinen? Toinen oli, että olisinkohan asunut ulkomailla ja matkustellut enemmän?

Mutta meneekö se todella näin? Sattumanvaraiset kohtaamiset ja tilanteet, jotka ovat tutustuttaneet sinut uusiin ihmisiin ovat välillä niitä elämän pieniä suuria, ihmeellisiä asioita, joihin ei aina voi ennalta vaikuttaa, mutta näihin jälkimmäisiin kyllä todellakin voi. Omasta onnellisuudesta ja hyvinvoinnista olet vastuussa yksin sinä. Omista unelmista kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni ja niiden eteen paiskia kunnolla töitä. 

Vaikka uskonkin siihen, että kaikella tapahtuneella on oma tarkoituksensa, uskon myös vahvasti, että omalla asenteella on väliä. Hymyilkää ja naurakaa aina kun mahdollista. Keskittykää elämän positiivisiin asioihin ja tarttukaa haasteisiin, joita teille avautuu. Uskokaa unelmiinne, tehkää niiden eteen töitä ja uskaltakaa toteuttaa niitä. Ja mikä tärkeintä, älkää ottako elämää liian vakavasti, uskaltakaa epäonnistua!

Nämä olivat hyviä muistutuksia taas itsellenikin! Vielä tullaan kiertämään maailmaa kuulkaas ;) Jahas, jatkankin tästä samantien lopputyön pariin reissusuunnitelmat vahvasti takaraivossa... Mahtavaa viikonloppua kaikille (ps joko se on taas viikonloppu?!?) !!

hat 2hand // shirt Gina Tricot // jacket Cubus // jeans Zara // bag & Other Stories // sunnies Gina Tricot // shoes Zara

 

Pictures: Annika Ollila

xx Sara

Share

Kommentit

salllas (Ei varmistettu)

Luin just postauksen aiheeseen liittyvän kirjan: Brian Tracyn Menestys ja onnellinen elämä. Ihan älyttömän mielenkiintoinen, suosittelen jokaiselle!! :-)

saratickle
Tickle Your Fancy

Tämä menee muistiin, KIITOS!

Ihmisoikeudet kaikille<3 (Ei varmistettu)

Mä kommentoin tähän postaukseen edellisen postauksen aihetta, sulla kun on hankaluuksia vanhoihin kommentteihin vastaamisessa :)

Teet aiemman postauksesi mukaan yhteistyötä Ikean kanssa. Vaatekaappisi kuulosti tosi siistiltä, mutta mä en voinut olla ajattelematta millä mielellä teet yhteistyötä tuollaisen valtavan ison yhtiön kanssa, joka ei välitä työntekijöiden palkoista tai oikeuksista esimerkiksi Kaakkois-Aasian suunnalla olevissa tehtaissa ollenkaan. Miten suhtaudut siihen, nyt kun yhteistyötä Ikean kanssa ainakin vaatekaappiisi liittyen teet? Kuitenkin se, että annat blogissasi tilaa jollekin firmalle kertoo siitä, ettet ainakaan vastusta yhtiön arvoja niin paljon, että kieltäytyisit yhteistyöstä.

Mitään kilometrianalyysiä en odota, tarvitse tai halua, mutta sen verran kuin aiheesta ajattelet olisi mukava lukea :) Ja tykkään muuten tämän postauksen lätsästä ja muutenkin asusta tosi paljon!

saratickle
Tickle Your Fancy

Hmm, mihinhän perustat tämän mielipiteesi? Kaikki Ikean alihankkijat noudattavat nimittäin IWAY-standardia, jonka vaatimuksiin kuuluu mm. lapsityövoiman käytön kieltäminen, sidotun ja pakkotyövoiman kieltäminen, syrjinnän kieltäminen, työntekijöiden järjestäytymisvapaus, vähintään minimipalkan ja ylityökorvausten maksaminen, turvallinen ja terveydelle haitaton työympäristö sekä ilman, maaperän ja veden saastuttamisen välttäminen ja energiansäästöön pyrkiminen.

Lisää aiheesta voit lukea osoitteessa http://www.ikea.com/ms/fi_FI/this-is-ikea/people-and-planet/index.html?icid=fi|itl|footer|36

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei, kiitti vastauksesta! Ikeahan on käsittääkseni itsekin myöntänyt, että sen on vaikea valvoa alihankkijoidensa toimia esimerkiksi näiden IWAY-standardien noudattamisessa. Ikea on käyttänyt lapsityövoimaa aikaisemmin ja myöntänyt sen. Lisäksi on varmasti kaikkien pääteltävissä, että tuotteiden hintoja polkemalla poljetaan samalla niiden työntekijöiden palkkaa joilla se on mahdollista, eli nimenomaan näiden alinhankkijoiden omistamien tehtaiden työntekijöiden. Tätä prosessia selventää aika hyvin The True Cost -dokumentti Netflixissä, joskin siinä puhutaan vaateteollisuudesta. Kuitenkin sama "firmalla standardit mutta alihankkijoita ei niiden noudattamisesta aktiivisesti valvota"- periaate.

Vierailija (Ei varmistettu)

Erittäin hyvä kommentti. Polkemalla hintoja asetetaan paikallisen tehtaan johto puun ja kuoren väliin kehittyvissä maissa. Heidän on pakko säästää palkoissa/turvallisuudessa tai muuten menetetään työ toiselle tehtaalle, joka on valmis tekemään poikkeuksen upeilta kuulostavien standardien noudattamisessa. Täysin eettisesti tuotettua tavaraa ei ole edes olemassa ja nykyään varallisuus harvoilla riittää esim.kotimaisen tuotannon tukemiseen, joten asiasta ei kannata ottaa liian jyrkkää näkökulmaa. Olen sama mieltä että jokaisen olisi syytä katsoa The True Cost -dokumentti, se on melko totuudenmukainen ja kompakti. Omien kulutustottumusten arviointi silloin tällöin on itse kullekin tarpeen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jotenkin oletin, että olisit Sara edelleen ymmärtänyt kysymykseni olevan ilmassa vailla vastausta, mutta kysytään nyt vielä varmuuden vuoksi uudestaan: mitä siis ajattelet näiden yllä olevien faktojen valossa siitä, että teet Ikean kanssa yhteistyötä ja että näin tekemällä tunnut myös hyväksyvän Ikean toimintatavat? To be honest, mun mielestä on vähän turhan naiivia ja lähes välinpitämätöntä uskoa ison firman eettisyys- ja ympäristölupauksiin, kun samaan aikaan se valmistaa aivan valtavasti tuotteita ja myy ne äärimmäisen pieneen hintaan. Eihän perus laskutoimituksella tuo tee mitään järkeä.

_MM_ (Ei varmistettu)

Ärsyttää tällaiset kommentit, ottakaa asioista selvää ennen mustamaalaamista. Toki on paljon suuria yrityksiä, joiden arvot ovat vain sanahelinää, mutta Ikea ei kuulu näihin yrityksiin. Kannattaa tutustua aiheeseen kattavammin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei, miksi näin meni tunteisiin? Voisitko avata hieman sitä, miksi nämä arvot ovat Ikealle enemmän kuin sanahelinää? Minusta tuo alihankkijoiden kontrolloimattomuus ja vähän synkkä menneisyys lapsityövoiman käyttäjänä ovat ihan ymmärrettäviä perusteita sille, että Ikean arvojen voisi katsoa olevan sanahelinää, kuten itse sitä kutsut.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mahtavaa keskustelua! Mun mielestä tästä pitäisi olla paljon enemmän avointa ja asiallista keskustelua ihan kaikissa kulutusta ja mainontaa sisältävissä blogeissa. Ihmisoikeuksien lisäksi myös ihan ekologisten syiden vuoksi. Halvat hinnat lisää vain turhaa kulutusta.

Ellaelers (Ei varmistettu) http://ellaelers.indiedays.com

No IHANA teksti muru!

Lahja (Ei varmistettu)

Olen kanssasi osittain samaa mieltä, mutta missään tapauksessa kaikilla ei ole yhtäläiset mahdollisuudet tsempata itseään onnellista elämää kohti. On paljon ihmisiä, joille on tavalla tai toisella annettu huonot kortit tähän elämään ja siksi tällaiset kirjoitukset aina vähän kaivertavat sydäntäni. Tämä ajatusleikki on asteen vakavampaa jos miettii, millaista elämä olisi jos olisi syntynyt esimerkiksi vakavan sairauden kanssa, äärimmäiseen köyhyyteen tai perheeseen, missä sinua kohdellaan järjestelmällisesti kaltoin. Mutta tämä ajattelu onnistuessaan voi lisätä myötätuntoa ja asettumista toisten saappaisiin, mikä mielestäni on olennaista hyvinvointiyhteiskunnan toiminnan kannalta. Ja varsinkin niiden hyvin toimeentulevien ihmisten mielissä. Ja siis todellakin liputan myös positiivisuuden ja unelmien toteuttamisen puolesta :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Tosi hyviä pointteja! Kiitos kun jaoit!

mennika (Ei varmistettu) http://allthemgoodthings.blogspot.fi/

Tämmöset postaukset on just hyviä, ne pistää miettimään :) Itse en sinällään ole lähestynyt aihetta niinkään jossittelun kautta, vaan lähinnä miettinyt, että kaikista mahdollisista elämän skeaarioista olen päätynyt tähän hetkeen, paikkaan ja näiden ihmisten ympärille, että oon valinnut ns. juuri tämän elämän. Ja sitten miettinyt, että jos joku kaunis päivä haluaisin, mä voisin muuttaa ihan kaiken ja kävellä pois. Kun asiaa miettii tota kautta sitä oikeesti tajuaa, että todella paljon on itsestä kiinni, just siitä omasta asenteesta. Sen takia mie vähän vieruksun kaikkia tyyppejä, jotka julistavat olevansa olosuhteiden ja elämän uhreja. Ehkä omista lähtökohdista mun on helppo sanoa ja ajatella niin, mutta kyllä elämässä jokainen tehty päätös ja ratkaisu, oli se sillä hetkellä kuinka vähäpätöinen tahansa, vaikuttaa aina jollakin tapaa johonkin. Kiva että sulla on palaset loksahdelleet paikoilleen ilmeisen hyvin elämässä ja olet onnellinen tekemistäsi ratkaisuista (ainakin tämmösen kuvan ulkopuolinen pitkäaikainen lukija saa) :) Sulla on niin hyvä asenne ja ois kiva lukea tämänkaltaisia ns. voima-postauksia jatkossa enemmänkin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä nyt oletan että viittaat näillä "elämän ja olosuhteiden uhreilla" johonkin arkeensa stressaantuneeseen, työtään inhoavaan duunariin, joka mankuu ja marisee työpaikan kahvitauolla yrittämättä mitenkään tehdä elämästään mieluisampaa niissä rajoissa kuin se on mahdollista. Elämä ja olosuhteet meinaan vaikuttavat muuten ihan hulluna: riittää jo pelkästään se, että syntyy vaikkapa vähävaraiselle alueelle jonnekin Bangladeshiin. Sieltä aika harva lopulta ponnistaa yhtään parempaan elämään, koska mahdollisuuksia ei juurikaan ole. Länsimainen ihminen helposti jumittuu kuvittelemaan, että kaikilla maailmassa on samanlaiset mahdollisuudet unelmien ja itsensä toteuttamiseen, vaikka asia ei meidän koti-Suomessakaan ole kaikkien ihmisten kohdalla niin.

Me, joilla varaa on toteuttaa itseämme ja aikaa pohtia unelmiamme, tehdään omasta elämästä hyvä! :) Ei kuitenkaan unohdeta, että ollaan aika etuoikeutettuja kun niin voidaan tehdä.

saratickle
Tickle Your Fancy

Hienoja pointteja! Sitä todella sokaistuu välillä siihen kuinka hyvin asiat täällä päin on. Tehdään me elämästämme hyvä ja pyritään auttamaan myös vähäosaisia! :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Ihan älyttömän hyviä pointteja! Totta kai ollaan etuoikeutettuja kun perusedellytykset on turvattu: katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa. Aina ei ole elämä kuitenkaan kohdellut minuakaan kuin kukkaa kämmenellä, mutta kaikesta on selvitty oikealla asenteella!

Uskon myös vahvasti siihen, että pienetkin ratkaisut vaikuttavat isossa mittakaavassa! 

emiliaidamaria (Ei varmistettu) http://cosmopolitan.fi/blogit/happy_vibes_and_good_thoughts

Mäkin oon muutaman kerran pysähtynyt miettimään mitkä kaikki tapahtumat ja asiat (ja myös vastoinkäymiset!) on tuonut mua tähän hetkeen ja mitä jos jotakin olis mennytkin toisella tavalla. Mut samalla tavalla kuin siinä yhdessä Frendien jaksossa (The one with what could have been) uskon, että silti mun ois kuulunut ja oisin luultavasti samassa tilanteessa. Nää on aina jänniä ajatusleikkejä!

saratickle
Tickle Your Fancy

Oi toi jakso! Joo kyllä, mielenkiintosia ajatusleikkejä!! :)

HelsinkiDragonfly (Ei varmistettu) http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

Vaikka asioita kannattaa miettiä, niin yliajatteleminen ei ole hyvä asia. Olen huomannut iän myötä, että osaan ottaa renommin ja ajatella päivä kerrallaan. Viiden vuoden suunnitelmia voi tehdä, mutta kannattaa aina olla itsellen armollinen. Ikä on vain numero, ja nykyään voi vaihtaa alaa monta kertaa elämän aikana, eli harvoin asiat ovat oikeasti niin, ettei niitä voi muuttaa jos siltä tuntuu. Itsetutkistelu on täyttä kultaa!

xxx
E
http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

saratickle
Tickle Your Fancy

Tässä oot kyllä ihan oikeessa! :) 

Inka T. (Ei varmistettu)

Itku tuli tätä lukiessa! &lt;3 Tänään oli rankka työpäivä, jonka jälkeen mietin kuitenkin, miten paljon rakastan työtäni. Tää postaus sopii just mun mielentilaan tällä hetkellä!

Kommentoi