MITÄ KAUNEUS ON?

Ladataan...
Tickle Your Fancy

*Kaupallinen yhteistyö: Lumene

 

Viime kuussa juhlittiin Lumenen uutta ilmettä konfettisateessa ja nyt nämä uudistuneet, upeat tuotteet ovat rantautuneet myös kauppoihin. Kerroinkin teille jo aikaisemmin, että ylpeyteni suomalaisuutta kohtaan kasvoi entisestään nähtyäni mitä Lumene oli saanut aikaan. Olen niin käsittämättömän fiiliksissä uusista tuotteista ja pakkauksista! Näitä voisi ylistää loputtomiin!

Mitä uudistuksessa sitten tapahtui? Kansainvälisen ilmeen ja entistä laadukkaampien tuotteiden sekä pakkausten lisäksi Lumene on ottanut suomalaisuuden entistä vahvemmin osaksi brändiään. Aitous, puhtaus ja luonnollisuus ovat kotimaasta lähtöisiä arvoja, joita halutaan korostaa. Jos mietitään asiaa maailmanlaajuisesti, eivät nämä arvot ole aivan yhtenäiset tämän päivän kauneustrendien kanssa. Lumene haluaakin haastaa meitä miettimään, mitä kauneus meille oikeasti tarkoittaa?

 

 

Minulle kauneus on aina ollut kovin kokonaisvaltainen käsite. Jos tapaan tyypin, joka on hurjan iloinen, mukava ja ystävällinen, hän on minusta usein myös kaunis. Kaunis on myös henkilö, jonka pukeutumisesta pidän sekä henkilö, joka ottaa muut huomioon ja on sopivalla tavalla itsevarma. Sen sijaan tyyppi, joka on ulkoisesti viehättävä, mutta sisältä koppava, ei vaan yksinkertaisesti ole minun silmissäni kaunis. Kauneus on oikeaa asennetta ja suomalainen kauneus parhaimmillaan rehellisyyttä, vaatimattomuutta ja periksiantamattomuutta. 

On ihan normaalia ja inhimillistä ihastella asioita, joita itsellään ei ole ja taas vähätellä niitä itselleen ominaisia asioita. Niin ulkoisia kuin sisäisiäkin. Pidämme siis monesti kauniina asioita, joita meillä ei ole. Esimerkiksi itse voisin mieluusti ottaa paksumman tukan, muhkeammat huulet, pidemmät ripset, pienemmän nenän, tasaisemman hammasrivistön ja lisää pituutta jalkoihin. Mutta taas toisaalta, miksi? Sittenhän se en olisi enää minä, vaan joku minun jäljitelmäni.

Se, että juurikin ne omat erikoispiirteemme tekevät meistä persoonallisia, meinaa välillä itseltäkin unohtua. Miksi häpeäisimme tai yrittäisimme muuttaa asioita, jotka tekevät meistä erityisiä? Ei meidän kuulu kaikkien näyttää samalta, erilaisuus on rikkautta.

Kauden kauneustrendeistä ja -ihanteista huolimatta, meillä kaikilla on kuitenkin ne omat kauneusarvomme. Toiset viihtyvät voimakkaammassa, toiset kevyemmässä meikissä. Toiset taas kokonaan ilman meikkiä. Toiset panostavat huulipuniin, toiset kulmakarvoihin. Toiset pitävät hiuksistaan suorina, toiset kihartavat ne joka aamu. Niin tai näin, nainen on ehdottomasti kauneimmillaan silloin, kun hän tuntee olonsa itsevarmaksi ja omaksi itsekseen. Silloin, kun päällä on omantyyliset vaatteet ja itselleen mieluisa meikki. 

 

 

Lumene VALO Heleyttävä & uudistava yövoide

- Täyteläinen ja hoitava koostumus hemmottelee, kirkastaa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti yön aikana, sekä virkistää väsynyttä ihoa.

Lumene VALO Heleyttävä & korjaava silmänympärysvoide

- Kevyt, hoitava ja hajusteeton voide kirkastaa ja kaunistaa sekä häivyttää silmänympärysalueen tummuutta ja turvotusta. 

Lumene VALO Kirkastava & silottava hyaluronitiiviste

- Ennen yö- ja päivävoidetta levitettävä tiiviste kirkastaa ja kosteuttaa tehokkaasti. Se saa ihon tuntumaan raikkaalta ja kosteutetulta.

Lumene VALO Kirkastava & silottava kosteusvoide

- Raikas ja kevyt voide heleyttää ja kosteuttaa, sekä saa ihon näyttämään säteilevältä ja virkistyneeltä.  

Lumene VALO Heleyttävä & ravitseva tehohoito

- Kaksiosainen öljy-tehohoito hoitaa ja ravitsee myös erittäin kuivaa ihoa jättäen sen hyvin kosteutetuksi ja pehmeäksi.

 

Pictures: Elisa Lepistö

 

Seuraavaksi heitänkin pallon teille.

Mitä luonnollinen kauneus teille merkitsee? Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Lumenen VALO -tuotepaketti (arvo 80e). Osallistumisaikaa 4.11 asti <3

 

xx Sara

Share

Kommentit

Mielestäni kauneuteen tai ulkonäköön heijastuu kaikista vahvimmin itsetunto ja sinuus oman olemuksensa kanssa,sekä tietynlainen piittaamattomuus; jos tekee ja näyttää juuri siltä kuin itse sillä hetkellä haluaa, voi näyttää hyvältä ja kauniilta vaikka reikäisissä verkkareissa finninaamalla ja hiukset likaisina!

saratickle
Tickle Your Fancy

mahtava vastaus! <3

anne-maria (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus on sitä, että yrittää hyväksyä itsensä (ja muutkin!) juuri sellaisena kuin on. Sitä, että hymyilee paljon. Sitä, että pitää itsestään huolta sisäisesti ja ulkoisesti. Sitä, että ajattelee positiivisesti ja osaa olla onnellinen, edes pieniä syitä siihen löytyy joka päivä :)

Laurajaa (Ei varmistettu)

Luonnollisen kaunis ihminen on sinut itsensä kanssa; itsevarma muttei koppava. Kauneus lähtee tosiaan sisältä päin, ja ystävälliset ja välittävät ihmiset ovat kauniita riippumatta siitä, miltä he ulkoisesti näyttävät :)

Minttu-Maaria (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus merkitsee minulle hyvää oloa; itsensä ja muiden hyväksymistä sellaisena kun on. Se on tapa elää ja katsoa maailmaa, löytää ne pienet,hyvät ja somat jokapäiväisestä elämästä, koska kauneutta on ihan kaikkialla ympärillämme, välillä sen vain unohtaa.

Sennu (Ei varmistettu)

Aika samanlaisia ajatuksia täälläkin! Itsekin ajattelen kauneuden olevan jotain enemmän kuin vain ulkoiset piirteet. Joissain ihmisissä vain on sitä jotain, sisäistä valoa, joka tekee heistä kauniita. Kai se on itsevarmuutta, sitä kun tuntee olonsa hyväksi omassa kehossaan. Olen myös sitä mieltä, että jokainen on kaunis hymyillessään aidosti onnellisena &lt;3

Alliii (Ei varmistettu)

Minulle kauneus merkitsee sisäistä ja ulkoista viehättävyyttä. Kauneus on myös luonnollista.

MKV (Ei varmistettu)

Tunnen esimerkiksi itseni useimmiten kauneimmaksi lauantaisen salitreenin jälkeen, kun hyvin nukutun yön jälkeen olo on muutenkin levännyt, eikä tarvitse tuijottaa kelloa. En silloin edes meikkaa ja usein tukka on rasvaisella ponnarilla kiinni, mutta joku feel good glow sieltä vaan kurkistaa! Sitten kun taas olen menossa illanviettoon, tuntien puunauksen ja valmistautumisen jälkeen olo on usein liiankin itsetietoinen, vaikka kuvittelisi asian olevan päinvastoin? Summa summarum - silloin kun asiaa ei stressaa ja keskittyy muihin "tärkeimpiin" asioihin, saa esiin sen aidon oman itsensä joka on yhtä kuin luonnollinen kauneus :)

P (Ei varmistettu)

Luonnollinen kaneus lähtee sisältäpäin. Kun ihminen voi hyvin ja on sinut itsensä kanssa, hänestä säteilee tietynlaista voimaa ympärille. Itse arvostan luonnollisuutta ja sitä, että ei anna hittoakaan muiden mielipiteistä vaan näyttää juuri siltä miltä haluaakin näyttää!

kattungar
Kattungar

Ihanasti kirjoitit kauneudesta. Kylllä se on juuri noita asioita. Sisäistä voimaa vastoinkäymisistä huolimatta. Hymyä, joka näkyy vaikka ei hymyilisi. Kauneus voi olla vaikka arpi kasvoilla, mutta jos kasvoilta näkyy jokin tarina, on se äärettömän kaunista <3 

Reettaa (Ei varmistettu)

Merkitsee juurikin sisäistä kauneutta, hyvinvointia ja hyvää oloa ♥

Near (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus on sisältä päin kumpuavaa hyvää oloa, joka seuraa terveestä itsetunnosta, positiivisesta asenteesta ja hyvistä elintavoista. Uskon vahvasti että sisäisen hyvä olo näkyy myös ulospäin ja niinpä näenkin kosmetiikkatuotteiden lisäksi myös ravinteikkaan ruuan ja riittävän veden tärkeinä asioina luonnolliselle kauneudelle.

Ilari og (Ei varmistettu)

oli kyl hyvä kuva susta toi eka ikkuna kuva ja sattu oleen jsut tää biisi mneossa niin loi tiettyy tunnelmaa siihen kuvaan :).

https://www.youtube.com/watch?v=l4lWsWQGNGk

violah (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus on mielestäni juurikin noita juttuja mitä itsekin mainitsit! :) itsetunto ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on sekä positiivisuus ja hyvätahtoisuus muita ihmisiä kohtaan. Nämä ovat juurikin niitä piirteitä mitä yritän itsekin omaksua ja kehittää itsessäni.

Anns (Ei varmistettu)

Rohkeus ja itsevarmuus on kaunista. Sekä armollisuus itseään kohtaan. Minä en ole ollut armollinen itselleni aiemmin. Peilistä on nähnyt vain ne puutteet. Nyt, kaksi kuukautta elämäni tärkeimmän päivän, lapseni syntymän, jälkeen osaan yhtäkkiä olla ylpeä kehostani. Raskauarvet, vatsan löystynyt iho ja elämäni rankimmista päivistä muistuttava arpi alavatsalla kertovat siitä, että olen äiti, kehoni on tehnyt uskomattoman työn ja se on minusta kaunista!

mela (Ei varmistettu)

kauneus ja varsinkin luonnollinen kauneus on minusta sitä miten itsensä kantaa. tottakai puhtaat hiukset, mukavat sekä kauniit vaatteet korostavat tätä miltä näyttää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus näkyy aina silloin kun on oikeasti hyvä olla: kun on hikoillut t-paidan märäksi lenkillä ja posket on punaiset niin ei haittaa vaikka tukka olisi sateesta märkä ja littana. Ja saunan ja kylmän uinnin jälkeen näkyy ehkä tummat silmänaluset mutta iho hehkuu. Ja sitten kun on niin onnellisessa tilanteessa että ympärillä on ihmisiä joita rakastaa, ja joiden kanssa ollessa ulkonäöllä ei ole edes väliä, silloin on luonnollisesti kaunis. Vedän partioryhmää pienille 7-vee tytöille, ja huomaan että heidän kanssa ollessa en ajattele kertaakaan ulkonäköäni, koska se että saan pieneltä ihmiseltä halin vaikka näyttäisin pitkän koulupäivän jälkeen miltä on osoitus siitä että minun ulkonäölläni ei ole heille mitään merkitystä vaan sillä millainen olen. Toisille taas vaikka meikki on osa luonnollisuutta, koska heille meikki voi olla yhtä tärkeä osa päivän asua kun t-paita ja kengät. Ainoa mitä toivoisin olisi että kaikki saisi näyttää siltä mitä haluaa, eli jos haluaa laittaa ripsienpidennykset ja vähän ekstraa tukkaan ja vetää korot jalkoihin arkena niin sen saisi tehdä häpeilemättä ja anteeksipyytelemättä, ilman että täytyy pelätä muiden reaktiota - ja samoin että me, jotka usein raahaudutaan salivaatteissa, koinsyömässä fleecessä ja tukka nutturalla luennoille (kröh esim allekirjoittanut taas kerran tänään) saataisiin niin tehdä ilman että meitä taas arvostellaan. Haha apua tulimpas tunteelliselle tuulelle tästä :D

sanniiiiis (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus näkyy aina silloin kun on oikeasti hyvä olla: kun on hikoillut t-paidan märäksi lenkillä ja posket on punaiset niin ei haittaa vaikka tukka olisi sateesta märkä ja littana. Ja saunan ja kylmän uinnin jälkeen näkyy ehkä tummat silmänaluset mutta iho hehkuu. Ja sitten kun on niin onnellisessa tilanteessa että ympärillä on ihmisiä joita rakastaa, ja joiden kanssa ollessa ulkonäöllä ei ole edes väliä, silloin on luonnollisesti kaunis. Vedän partioryhmää pienille 7-vee tytöille, ja huomaan että heidän kanssa ollessa en ajattele kertaakaan ulkonäköäni, koska se että saan pieneltä ihmiseltä halin vaikka näyttäisin pitkän koulupäivän jälkeen miltä on osoitus siitä että minun ulkonäölläni ei ole heille mitään merkitystä vaan sillä millainen olen. Toisille taas vaikka meikki on osa luonnollisuutta, koska heille meikki voi olla yhtä tärkeä osa päivän asua kun t-paita ja kengät. Ainoa mitä toivoisin olisi että kaikki saisi näyttää siltä mitä haluaa, eli jos haluaa laittaa ripsienpidennykset ja vähän ekstraa tukkaan ja vetää korot jalkoihin arkena niin sen saisi tehdä häpeilemättä ja anteeksipyytelemättä, ilman että täytyy pelätä muiden reaktiota - ja samoin että me, jotka usein raahaudutaan salivaatteissa, koinsyömässä fleecessä ja tukka nutturalla luennoille (kröh esim allekirjoittanut taas kerran tänään) saataisiin niin tehdä ilman että meitä taas arvostellaan. Haha apua tulimpas tunteelliselle tuulelle tästä :D

mjai (Ei varmistettu)

Hmm. Kai se on se olemus, josta näkee että ihminen hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään.

Linsku (Ei varmistettu)

Sisäinen kauneus on tärkein, se hehkuu ulospäin! Myös hymy tekee ihmisestä ehdottomasti kauniin.

jennawss (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus on sitä, että hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on. Ihminen osaa arvostaa itseään, eikä arvo riipu muista ihmisistä. Luonnollinen kauneus on aitoa, vilpitöntä ja iloista. Luonnollisesti kaunis on juuri sellainen kuin hänet on luotu - ainutlaatuiseksi yksilöksi.

Tiiajultsu (Ei varmistettu)

Luin tän postauksen just nyt vain elämää ohjelma jälkee, jossa jo herkistyin ja nyt tääää..:D ihana postaus. mutta asiaan! Luonnollinen kauneus on juurikin noita asioita mitä mainitsit! Ihmiset, jotka ottavat muut huomioon ja säteilevät sisältä kauneutta. :) itse en ole vielä niin sinut itseni kanssa, nutta kovassa työstössä se on.

Nnn (Ei varmistettu)

Hyvinvointi iloisuus ja hyvä ruokavalio heijastuu ulospäin! Muutamasta auringonsäteestä ei myöskään ole haittaa ;)

Paulaaaaa (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus kumpuaa munkin mielestä sisältä! Se on empaattisuutta, itsevarmuutta ja inhimillisyyttä.

Mariiiiia (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus on sitä, että laittautuu juuri sen verran kuin sinä päivänä tekee mieli. Luonnollinen kauneus on rohkeutta ja itsevarmuutta.

Utas (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus on miulle sama asia kuin olla oma itseni. Eli ehostan tai olen ehostamatta silloin kuin se se hyvältä ja normaalilta miusta itestäni tuntuu. Sitä, että on omalla mukavuusalueella :)

MimosaK (Ei varmistettu)

Minulle luonnollinen kauneus merkitsee rentoa suhtautumista omaan itseensä. Omien (kauneus)virheiden anteeksiantamista, ilman anteeksipyytelyä :D

alinar (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus on sitä kun sisäinen hyvä olo ja onnellisuus paistaa ihmisen ulkokuorelle asti. Kykyä hyväksyä itsensä, vaikka tuntee virheensä ja heikkoutensa.

nooraten (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus kumpuaa sisältä. Se on pyyteetöntä toisten huomioon ottamista, suvaitsevaisuutta, kiitollisuutta, arkisia kehuja ja aitoa, sielukasta hymyä. Luonnollisen kaunis ihminen ei polje muita maahan oman edun tavoittelemisen toivossa, vaan työntää muita ylöspäin. Luonnollisen kaunis ihminen ei kuitenkaan anna kävellä itsensä yli, vaan hänellä on oma tahto, ja itseään sekä ympäröivää maailmaa kunnioittava tapaa elää. Luonnollinen kauneus on kykyä tarkastella maailmaa eri perpektiiveistä, erilaisuuden kunnioittamista ja siitä inspiroitumista. Se on sisältä kumpuavaa hyvää oloa ja erityisesti positiivista ajattelua, joka tarttuu helposti muihinkin. Luonnollinen kauneus on sitä, että voi aamulla herättyään ja peiliin katsottuaan olla tyytyväinen kokonaisuuteen "epätäydellisyyksistä" huolimatta - nähdä ne enemmän mahdollisuutena kuin uhkana&lt;3

jennaan (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus on mielestäni se mitä olemme sisältä päin. Jokainen ihminen on kaunis juuri sellaisenaan kuin on :) ja pienet "virheet" vain kaunistaa ja tekevät meistä omanlaisia &lt;3

-M93 (Ei varmistettu)

Minusta kaunis ihminen on rehellinen, hymyilevä, positiivinen, kannustava sekä toisten puolesta iloitseva, unohtamatta omaa tärkeyttään! Itse ajattelen että minut tekee kauniiksi auttavaisuus, luonnollisuus sekä sporttisuus.

Pirrre (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus on sitä että on sinut itsensä kanssa ja kohtelee myös muita ihmisiä kauniisti. Ulkoisesti ei ole väliä miltä näytät jos asenteesta ja käyttäytymisestä heijastuu kiltteys ja mukavuus toisia ihmisiä kohtaan, on se sisäistä kauneutta. Jos taas käyttäydyt huonosti etkä arvosta muita ihmisiä et ole luonnollisesti kaunis. Aika samanlaisia ajatuksia kuin muilla :)

Fannyy (Ei varmistettu)

Mielestäni ihmisen kauneus lähtee sisältä päin. Jokainen ihminen on kaunis omalla tavallaan. Ihailen ihmisiä joilla on jotain persoonallista ja ovat omia itsejään tilanteessa ku tilanteessa :)

anceliq (Ei varmistettu)

Kauneus on se mikä lähtee sisältäpäin, luonne merkitsee paljon. Pienet eleet saavat ihmisen usein hehkumaan. Ulkoista kauneutta on luonnollisuus. Ihminen kokonaisena täytyy nähdä emättä voi sanoa kauniiksi. Mietin miksi minulle tulee fightback-pekka mieleen mutta ehkäpä juuri siksi että hän on kaunis, haluaa antaa muille sen avun mitä itse saanut, pyyteetöntä rakkautta.

kaunis (Ei varmistettu)

Kauneus on ominaisuus. Kauneus on sanoja. Kauneus on täydellistä pehmeyttä. Kaunista on kauneuden huomaaminen, sekä sen tuoma ilo. Hymy on kauneutta. Ihminen on kaunein kun kun sydän ja sielu ovat kauniit.

Minsperi (Ei varmistettu)

Henkilökohtaisesti luonnollinen kauneus tarkoittaa sitä, miltä näyttää juuri saunasta tulleena. Ja mielestäni silloin jokainen näyttää kauniilta. Tulee jotenkin alkukantainen fiilis. Ja siitä tykkään.

jentsukka (Ei varmistettu)

Mielestäni kauneus tulee eri ihmisillä esiin erilaisissa tilanteissa. Jotkut tuovat kauneutensa esiin esim. epäitsekkäillä teoilla, ottamalla muut huomioon, olemalla positiivinen ja kiltti jne. näyttämällä itsestään osan sisäistä hyvyyttään. Ihminen on myös kaunis, kun hän uskaltaa näyttää itsensä aidoimmillaan. Sekä ilon, mutta erityisesti surun, pelkojen, ahdistuksen ja muiden vaikeiden tunteiden näyttäminen ja jakaminen tekee ihmisestä haavoittuvan, mutta samalla niin kauniin. Hänen ei tarvitse olla itsevarma, positiivinen tai voida hyvin. Hän vain on aito, oma itsensä. Kuten tekstissä sanoit, pienet virheemme ovat rikkaus ja tekevät meistä omalla tavalla kauniita. Hyvinvointi ja itsevarmuus vaikuttavat mielestäni enemmän ulkoiseen kauneuteen, mutta sisäinen kauneus saattaa tulla esiin vasta kun olemme herkimmillämme. Jokaisessa on jotain kaunista.

LauraRiikka (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus merkitsee mulle sitä, että on oma itsensä, hymyilee ja on ystävällinen muille ja tietysti myös itselleen! :)

annikaisamatilda (Ei varmistettu)

Paljon yhteneväisiä ajatuksia muiden kanssa! Koen, että luonnollinen kauneus on sitä, että on sinut itsensä kanssa ja välittää itsestään ja toisista. Myös kokonaisvaltainen hyvinvointi, niin fyysisesti, henkisesti kuin sosiaalisestikin, näkyy mielestäni kauniina. Kaunista on myös aito hymy, ja aitous muutenkin.
Yhdistän sanaparin "luonnollinen kauneus" myös vahvasti luonnollisuuteen kirjaimellisesti, ja pidän kauniina myös esim. meikittömyyttä ja saunanraikkautta (vaikka itseäni aina silloin dissaankin.. :D).

Lolla (Ei varmistettu)

Minulle luonnollinen kauneus on tätä: olin lukioaikaan melko paljon timmimmässä ja paremmassa kunnossa kuin nyt, mutta henkisesti tyytymätön ja lukiovuosien mielialat oli vaan lopun alkua jatkuvalle huonolle ololle. Pohjakosketuksen, ja onnettomien vuosien, jälkeen oon vaan pikkuhiljaa alkanut tehdä asioita just niin kuin haluan: pukeutua, meikata, asustaa, harrastaa, elää. Ja ai että! Tämä se on mukavaa. Luonnollinen kauneus on sitä, että viihdyn omissa nahoissani paremmin kuin koskaan, vaikka esimerkiksi painan enemmän kuin vuosia sitten. Painosta ja muista turhista asioista siis viis! Teen just niin kuin haluan, ja elämä hymyilee. Kauneimmillaan sitä on, kun on pää kasassa ja hymy huulilla :) Eikä vastaostettu, täydellinen mekko päällä haittaa yhtään!

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin kuin moni on jo yllä kommentoinut, kauneutta on ennen kaikkea ihmisen sisäinen onnellisuus, hyvyys ja avoimuus. Sataprosenttisesti kukaan ei näitä voi olla, mutta joskus 80 riittää myös.:) Minua ei ole kukaan koskaan sanonut kauniiksi (olen 28), enkä tule koskaan olemaankaan edes mukiinmenevä, mutta näin oman elämäni Klonkkuna olen oppinut arvostamaan sisäistä kauneutta ja onnellisuutta. Tehkää itsestänne itsellenne kauniita!

lauraeeerika (Ei varmistettu)

tuli niin hyvä mieli kaikkien ihmisten kommenteista ja miten jokainen näkee kauneudessa sen sisäisen puolen paljon tärkeämpänä, mutta sun kommenttiin teki mieli vastata että jos kirjottaa noin kauniisti ja kukaan ei oo koskaan kehunu sua kauniiks niin pelkästään noin ihanien ajatuksien perusteella haluun oikeesti ja aidoisti sanoo että oot kaunis ihminen! tärkeintä on arvostaa itseään, ja se ei oo kenenkään muun päätettävissä miten kauniina näkee itsensä, sanon tän vielä kerran: olet kaunis!

Jennun (Ei varmistettu)

Mielestäni terveen itsetunnon omaava ihminen huokuu kauneutta. Jokaisella on oma, ainutlaatuinen kehonsa, piirteet ja muodot. Jos oman itsensä kanssa on hyvä olla, sen kyllä muutkin huomaavat. Kauneus on uskallusta olla ja näyttää siltä, miten itselle kokee parhaimmalta.

Hilmaiida (Ei varmistettu) http://hilmaiida.blogspot.fi/

Kysyit, mitä luonnollinen kauneus on. Ainakin minulle se on valtava käsite. Se on sitä, että voin näyttää juuri siltä kun aamulla herättyäni näytän ja voin näyttää siltä halutessani vielä illallakin. Se on sitä, että minulla on värjäämättömät hiukset, eri malliset kulmakarvat ja hieman ulkonevat korvat. Se on sitä, että saan pukeutua juuri sellaisiin vaatteisiin kuin haluan. Se on sitä, että minulla on rohkeutta olla oma itseni omine ajatuksine ja mielipiteine, sekä seison loppu kädessä vain itseäni varten. Luonnollinen kauneus ei ole mitään mitä saa ostettua rahalla vaan luonnollinen kauneus on kaikkein eniten sitä, että oitää itsestään juuri sellaisena eikä anna pienien ulkoisten epäkohdat haitata. Jos ja kun sellaisia meillä kaikilla on, niin olkoot ne ovat meidän ja kuuluvat meihin!

On kaunista olla kaunis.

Iksa (Ei varmistettu)

Itse käsitän luonnollisen kauneuden ihmisen itsevarmuutena omasta itsestään. Luonnollisen kaunis ihminen on mielestäni henkilö, joka on kaunis meikattuna mutta monesti yhtä kaunis, ellei jopa kauniimpi, ilman meikkiä. Hän on itsevarma, hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on eikä välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Näiden asioiden lisäksi hän osaa ottaa myös muut ihmiset huomioon ja on ystävällinen, jalat maassa oleva tyyppi.

mmmmm (Ei varmistettu)

Luonnollinen kauneus on itsensä ja muiden hyväksymistä juuri sellaisena kuin on, se kumpuaa sisältä.

hansssu (Ei varmistettu)

Olen kauneuden suhteen samoilla linjoilla kuin sinä - aito kauneus lähtee sisältä. Minulle on yhdentekevää kuinka paljon ihmisellä on meikkiä, vai onko hänellä hienot vaatteet päällä. Kun ihminen on itsevarma, aidosti iloinen ja onnellinen, näkyy se ulospäin ja tämä tekee ihmisestä kauniin. Olen myös huomannut, että mielestäni ns. täydellisen näköiset ihmiset eivät ole kauneimpia, vaan ihmisessä tulee olla jotain persoonallista.

annikaeveliina (Ei varmistettu)

Kyllä itsekin olen samoilla linjoilla tuon itsevarmuuden kanssa - ja hymy tekee myös paljon, semmoinen valoisa elämänasenne! Sen huomaa ihmisestä kun on hyvä olla. Mutta toisella puolella taas itselleni oma hymyni on asia jota häpeän..

Itse luen kyllä henkisen hyvinvoinnin kaikilta osin luonnolliseen kauneuteen; hyvinvoiva ihminen jaksaa jakaa iloa myös muille ja toisaalta taas stressi lisää ihon epäpuhtauksia ym.

Miia M (Ei varmistettu) http://the-happiness-theory.blogspot.fi/

Allekirjoitan niin kaiken tuon minkä itsekin sanoit kauneudesta! Vaikka itse en kauhean paljon meikkaa ja tietynlainen "kaunesihanteeni" onkin luonnollisuus, niin kyllä ehdottomasti kauneus lähtee sisältä päin ja jos itsellä on hyvä olo täysissä tällingeissä niin ei siihen toisilla ole mitään sanottavaa. Nää postauksen kuvat on aivan upeita, SÄ olet kaunis &lt;3

Pages

Kommentoi

Ladataan...