Neljä ideaa: 4 x Terveellinen smoothie

Ladataan...
Tickle Your Fancy

Useamman kerran päivässä päivittyvällä blogilla on omat ongelmansa: postauksilla on tapana hukkua julkaisujen joukkoon. Mikäli blogissa ei tule käytyä päivittäin, voi juuri sinua eniten inspiroivat asut tai reseptit jäädä huomaamatta. Välillä jonkun tietyn postauksen esiin kaivaminen on ongelmallista itse blogin kirjoittajallekin, eli voin vaan kuvitella kuinka hankalaa tämä saattaa teille olla.

Tunnisteita selailemalla voi löytää vaikka mitä, mutta postauksia on monen vuoden ajalta kerääntynyt niin paljon, että timantit ovat hukkuneet dataan jo aika päiviä sitten. Minulla on välillä tapana lukea vanhoja postauksia ja toisinaan vastaan saattaa tulla tosi kivoja julkaisuja, joita osa teistä ei varmastikkaan ole nähnyt.

Tässä painavimmat syy Neljä ideaa postaussarjaan. Päätin siis hyödyntää usean vuoden sisällöntuottoa ja käynnistää blogissa vinkkisarjan, jossa nostan viikottain blogin uumenista esiin nimen mukaisesti neljä ideaa jostain aihealueesta. Välipalareseptejä, hatun yhdistämistä, farkkupaita-asua, festaripukeutumista, helppoa kotiruokaa, sisustusvinkkejä, treeniohjelmia, nutturakampauksia, silmämeikkejä jne. Välillä kokonaisvaltaisempia- ja välillä spesifimpiä aihealueita.

Miltäs postaussarja kuulostaa? :)

Käynnistetään juttusarja samantien, ensimmäisenä vuorossa smoothiereseptejä!

 

1. Mango-appelsiini-minttu smoothie

 

2. Puolukka-mango smoothie

 

3. Raikas vihersmoothie

 

4. Ananas-inkivääri-mansikka smoothie

 

 

T. Sara

Share

Kommentit

Aasara
Kunnon Mamma

Tosi hyvä idea! Aloittelevana bloggaajana olen miettinyt ihan samaa asiaa: tahti on täällä blogimaailmassa (kuten muuallakin somessa) niin kiivas, ettei yksi postaus oikein kestä aikaa. Vaikka blogi ei edes päivittyisi montaa kertaa päivässä, muut blogit kyllä päivittyvät niin tiuhaan että yksittäinen julkaisu katoaa hups vaan bittivirtaahan hyvin nopeasti.

Sun kivoja postauksia kyllä lukee mielellään vaikka uudelleenkin. Näistäkin resepteistä sain heti aamupalainspistä. :)

saratickle
Tickle Your Fancy

No näin juuri! :) Kiitos kovasti, tosi mukava kuulla! Ihanaa viikon alkua!

Jape (Ei varmistettu)

Pakko ensiksi sanoa, että meitsi tykkäilee kovasti sun blogista! <3 seurailtu labels or love ajoilta asti (aah, tulipa nostalginen fiilis!) ja kelkassa edelleen, joten tässä on todella huomattu blogin kehitys kaarta. Sama, ihanan iloinen ja rempseä meininki jatkunut läpi vuosien, mutta blogin laatu (kuvat, postaukset) on vaan niin paljon kehittynyt parempaan suuntaan! Oikea termi on ehkä "ammattimainen" :) Mutta et kumminkaan jätä blogia tylsän pinnalliseksi (niinkuin monet blogit nykyään on). Ja postaustahti on ihan loistava! Mahtavaa, että jaksat panostaa näin paljon tähän :)

Niin ja tämä postaus"sarja" kuulostaa juurikin mainiolta - pääsee tätä kautta itsekin helpoiten kaivelemaan arkistoja ;)

Mainiota maanantaita ja alkavaa viikkoa sulle!

saratickle
Tickle Your Fancy

Voi mikä hyväntuulen kommentti! Kiitos valtavasti tästä palautteesta, merkkaa mulle paljon :) Tuo kuvailemasi "ammattimainen, muttei kuitenkaan tylsän pinnallinen" on juuri se suunta mihin haluan blogiani viedä. Kiitos <3

Sainpas hurjat tsempit päivään tästä kommentistä. Aamu alkoi jotenkin ihan päin mäntyä, mutta nyt tuli fiilis, että ihan kelpo päivähän tästä vielä tulee :) Tuntemattomien sanoilla voi olla isokin merkitys! 

Mukavaa viikkoa ja haleja!

emmuliii (Ei varmistettu) http://emerentus.blogspot.fi

Tämä postaus tuli täydelliseen aikaa; ostin juuri eilen uuden smoothiemasiinan ja mietin että olis kiva ettiä jotain uusia reseptejä! :-)

saratickle
Tickle Your Fancy

jippiii!! :) Mahtia! Ei muuta kun testailemaan :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Huippu idea! :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Jes! :)

hiljax (Ei varmistettu)

hyvä idea! ite oon huomannu, että blogger päivittää seurattujen blogien uusimpia postauksia vähän jälkijunassa, joten jotain tekstejä olen varmaan missannut. onneksi facebookissa näkyy nopeammin, sun postauksia kun ei halua jättää väliin! :-)

saratickle
Tickle Your Fancy

Jee! Tosi mukava kuulla :) Bloglovin on muuten myös tosi toimiva palvelu, suosittelen lämpimästi!

EllaE
Ella Elers

Ihan huisin hyvä idea Sara!

Kiitos kun vinkkasit, täällä Lilyssä varsinkin on vähän haastavaa kun ei oo selkeitä kategorioita joista vois etsiä aihealueittain (paitsi häshtägit, mutta viksuna tyttönä keksin ne vasta vuoden blogattuani :D) 

saratickle
Tickle Your Fancy

Jess! Ehdottomasti haltuun sielläkin tämmönen postaussarja :)

Riika V.
Koti Kumpulassa

Ihanat reseptit, kiitos! :) Nämä ainakin oli syytä nostaa esille.

Sininenn (Ei varmistettu)

Mainio idea, oottelen jo innolla seuraavia vinkkejä niin pääsen sopivasti samalla tsekkailmaan sun vanhempia postauksia :)

Vra (Ei varmistettu)

Aivan loistava idea! :-) Ihania reseptejä, tuota mango-appelsiini-minttusmoothieta oon itse asiassa monesti tehnyt (nam!!!).

Oon iloinen, että oot saanut mut smoothiekoukkuun - ihan parhaita ja niistä tulee hyvä olo. Tänään aamu käynnistyi smoothiella, jossa oli avokadoa, pinaattia, mangoa, banaania ja mustaherukkaa. Oli NIIIN hyvää (ja keksin, että kahta eri vihreää + kahta eri hedelmää + marjoja yhtälöstä saa monta herkullista komboa!).

Kommentoi

Ladataan...