The Nike Blast -arvonta

Tickle Your Fancy

Niinkun monet teistä jo tietääkin, oon ollu mukana Niken Make yourself -kampanjassa, jonka tarkoituksena on haastaa ja motivoida nuoria asettamaan itselleen tavoitteita ja treenaamaan niiden saavuttamiseksi. Kampanjan teemoilta järjestetään Espoon Esport Centerillä 12.-13.02.2011 The Nike Blast -treenitapahtuma, johon tulee kymmeniä liikunnan alan ammattilaisia ympäri maailmaa ohjaamaan huikeita ryhmäliikuntatunteja ja pitämään mielenkiintoisia treeniluentoja! Tuntivalikoima ja aikataulut löytyvät täältä.

Tavoitteet ovat iso osa treenaamista ja niiden laatiminen on tärkeää. Toiset pyrkivät liikunnalla pudottamaan painoa, toiset hakevat vain hyvää henkistä oloa, osa haluaa pitää itsensä hyvässä kunnossa ja näkevät treenaamisen pelkästään terveyttä edistävänä kun taas toiset harjoittelevat kisoja tai peliä varten... Tavoitteita on tuhansia erilaisia ja nyt minä haastan teidät! Kerro tämän postauksen kommenttiboksiin, mikä on sinun treenitavoitteesi vuodelle 2011 ja voita liput itsellesi ja kaverillesi ikimuistoiseen The Nike Blast treenitapahtumaan joko lauantaina 12.2 tai sunnuntaina 13.2!

Luvassa on 2kpl kahden hengen päivälippuja (arvo 2x60e, sis. treenipaidan), jotka saat käyttää valitsemanasi päivänä. Valitsen vastausten joukosta omasta mielestäni parhaan treenitavoitteen, jonka laatijalle lähtee päivälippu tapahtumaan. Toisen kahden hengen päivälipun voittajan arvon kaikkien osallistuneiden kesken. Lisäpalkintona arvotaan vielä 2kpl Make Yourself Fit -treenipaitoja (arvo 28e), joita on saatavilla kokoja S, M ja L. Osallistumisaikaa on maanantaihin 24.1 klo 24 asti!

Eli siis 1kpl kahden hengen The Nike Blast -päivälipun voittaa mun mielestä paras treenitavoite, 1kpl kahden hengen The Nike Blast päivälippu ja 2kpl Make Yourself Fit -treenipaitaa arvotaan kaikkien vastanneiden kesken.

 

Mä olen mukana molempina päivinä ja oon osallistumassa näille tunneille

NYT NIITÄ TREENITAVOITTEITA KEHIIN!!

 

T.Sara

Share

Kommentit

Mongusti (Ei varmistettu)

Oma treenitavoitteeni on saavuttaa 2011 vuoden aikana 5kg painon pudotus sekä urheilullinen ja lihaksikas vartalo!:) Täältä tullaan sixpack!!;)
Ps. sulla on tosi kiva blogi, urheilu juttuineen kaikkineen!!:)

Mongusti (Ei varmistettu)

Oma treenitavoitteeni on saavuttaa 2011 vuoden aikana 5kg painon pudotus sekä urheilullinen ja lihaksikas vartalo!:) Täältä tullaan sixpack!!;)
Ps. sulla on tosi kiva blogi, urheilu juttuineen kaikkineen!!:)

Ellukka. (Ei varmistettu)

Mulla ei oo numerollisia tavotteita. Mä oon reilusti ylipainonen ja tavotteena on saada liikunta osaksi jokapäivästä elämää. Haluan, että musta tuntuu hyvältä ja tottakai ois mukava myös näyttää hyvältä :)Uuden liikuntaharrastuksen myötä ois kans kiva saada uusia kavereita. Siinä mun tavotteet, jos näitä tavotteiks voi kutsua!

Sulla on ihana blogi, jatka samaan malliin.

salla-- (Ei varmistettu)

Mun päätavoite on juosta puolimaraton sekä täällä mun kotipaikkakunnalla keväällä että Tukholmassa tänä syksynä, mikä on sinänsä ihme, koska vielä vuosi sitten vihasin juoksua... "Piilotavoitteena" on tietysti energinen ja hyvä olo :)

Tiija (Ei varmistettu)

Treenitavoitteenani ei suorastaan ole minkäänlaisia numeroita. Haluan parantua suorituksissani ja jaksaa yhä useammin antaa aina sen 110% itsestäni ja tehdä niin hyvin ja vielä paremmin kuin voin. Aijon hommata lisää motivaatiota ja tulla oikeasti paremmaksi siinä mitä teen. Tästä se lähtee.

ps rakastan blogiasi ja sitä kun täältä löytyy niin paljon urheilujuttua!

marie (Ei varmistettu)

Olen hommannut salikortin viimesyksynä ja se on osoittautunut ihan superhyväksi sijoitukseksi! Olen valmiiksi melko pienikokoinen eikä mulla ole mitään suurempia painonpudotustavoitteita, mutta mä vuorostaan pyrin siihen, että tästäkin eteenpäin liikun ja syön terveellisesti sopivassa suhteessa ja joskus kunnon treenikuurin jälkeen palkitsen itteni vaikkapa hyvällä ruualla tai uusilla kengillä! Kunnon hikijumpan jälkeen fiilis on aina mitä mahtavin ja mun tavoitteenani on säilyttää tollanen voittajafiilis koko tämän vuoden - tai mikseipä koko elämän!

Olen seurannut sun ja Jannin bloggailua jo ihan labels or loven alkuajoilta, mutta vasta nyt uskaltaudun ensimmäistä kertaa kommentoimaan. Alusta lähtien olen saanut teiltä tosi paljon inspistä niin pukeutumiseen kuin esimerkiksi tähän liikuntaankin, ehkä mä jonain päivänä rohkenen pistää myös oman blogin pystyyn! :)

jebbu (Ei varmistettu)

Heipsan!
Mulla on tavotteena saada treenaamisen kautta hyvä olo ja saada ajatukset tuulettumaan arjesta. Mun mielestä olis kiva näyttää hyvältä ens kesänä ja haluisin myös tehä liikunnasta ja treenaamisesta suuren osan mun elämää, niin että se säilyisi vanhainkotivuosille saakka:) ! Joskus tulevaisuudessa kun mulla on ikää ni haluisin juosta tukholman maratonilla, se olis huippujuttu!
Suuri kiitos sulle Sara näistä treenijutuista, oon saanu paljon motivaatiota:) !

Jen (Ei varmistettu)

Omat tavoittenni olen asettanut tälle vuodelle melko korkealle:

Ensimmäinen tavoitteeni on parantaa viime kesänä juostua maratonaikaa. Tähän aion päästä tekemällä eripituisia ja erivauhtisia lenkkejä treeniohjelman mukaan. Viime kesästä oppineena lisään pitkiä (20-30km) lenkkejä treeniohjemaani entistä enemmän. Myös lihaskuntoa tulee lisätä.

Toinen tavoitteeni on kiinteytyä ja pudottaa muutama kilo ja näin saada unelmien bikinivartalo kesäksi! Tämän teen ydistelemällä aerobista liikuntaa ja lihaskuntoa, sekä muuttamala ruokavaliota terveellisemmäksi. Haluan tämän tavoitteen myötä tuntea viihtyväni kropassani. Ongelmani on keskikroppa, vatsalla olevat ylimäätäiset kilot. Eli kesään mennessä vatsaa ei tarvitse enää vetää sisään, vaan se on ihanan litteä! ;)

Noissa on haastetta, mutta ne on tarkoitettu voitettaviksi!

K (Ei varmistettu)

Mulla ei ole korkeita tai tarkasti määriteltyjä tavoitteita. Kun koko muu elämä opiskeluineen ja töineen on niin kunnianhimoista ja tavoitteellista, on kivaa kun liikuntaharrastuksessa pääsee irti siitä maailmasta, kuuntelemaan kroppaansa ja vaientamaan ajatuksensa.

En tietenkään kieltäytyisi kauniista kesäkropasta tai rautaisesta lihaskunnosta, mutta tämänhetkisellä aikataululla ja näillä voimavaroilla olen asettanut itselleni yhden realistisen tavoitteen: pitää liikunta miellyttävänä ja vaihtelevana.

Pelkkä sali- ja juoksutreeni on parin viime vuoden ajan tökkinyt, mutta viimeisen vuoden aikana olen löytänyt itselleni neljä täysin erilaista lajia, joiden harrastamista aion jatkossakin jatkaa. Yhdessä korostuu lihaskunto, toisessa aerobinen, kolmannessa kehonhallinta ja neljännessä liikkuvuus. Loistava kombo siis! Tavoitteeni on pitää muu elämäni sellaisena, että näille ihanille harrastuksille jää riittävästi aikaa ja pystyn nauttimaan niistä. Hyvällä tuurilla kesäkunto kehittyy siinä samalla, tärkeintä on kuitenkin fiilistely.

mikä on sinun treenitavoitteesi vuodelle 2011

inka (Ei varmistettu)

Treenitavoite vuodelle 2011 on unohtaa ne kuntokuurit ja alkaa treenailemaan pitkäkestoisesti vuoden ympäri.

Aurora (Ei varmistettu)

Mulla olisi tavoitteena saada vähän enemmän lihasmassaa kroppaan, erityisesti käsivarsiiin ja sitten sellaista yleistä kiinteytymistä. Tarkoituksena olisi juuri salin ryhmäliikunnoilla eli aerobisilla osioilla saada kiinteyttä ja sitten salin puolella kasvattaa sitä lihasmassaa. :)

Henkkis (Ei varmistettu)

Vuoden 2011 haaveissani on vihdoin saada selkäni kuntoon. Olen joutunut tuskailemaan kipeän selän kanssa jo pari vuotta, syönyt lääkkeitä, saanut kipupiikkejä, käynyt fysioterapeuteilla, hierojilla ja erikoislääkäreillä. Paras keino selän kuntoon saamiseksi olisi kuitenkin kauttaaltaan riittävän lihaksikas ja terve kroppa, jota olen yrittänyt kolmivuorotyön ja muun elämän ohessa aktiivisesti haalia. Pakolliset treenitauot selän kipuilun ollessa pahimmillaan ovat aina takapakkia. Vaikka olenkin normaalipainoinen ja paljon liikkuva niin silti tuo synnynnäinen vaiva päättää nyt vaan varjostaa. Jos liikkumalla voin välttää tai ainakin siirtää joskus edessä olevan leikkauksen niin lupaan liikkua vaikka triplasti!

Pikkuhiljaa pikkuhiljaa, mutta haaveissa olisi siis, että vuoden 2011 aikana menisi edes viikko ilman tätä tuskaista fiilistä ja voisin täysin keskittyä liikunnasta nauttimiseen!

Kiitos blogistasi, kirkkaat ja iloiset kuvat piristävät päivääni toistuvasti :)

tintineo (Ei varmistettu)

Mun treenitavoitteena on harrastaa säännöllisesti liikuntaa eli vähintään 4 kertaa viikossa. Tällä tavoin voi nauttia siitä hyvän olon tunteesta, mikä treenistä tulee. Lisäksi olisi tarkoitus pudottaa muutama kilo kesää kohden, että pääsee siihen bikinikuntoon! :)

sanniii (Ei varmistettu)

Aloitin pari kuukautta sitten uuden harrastuksen, ja vuonna 2011 olisi tavoitteena oppia pelaan paremmin amerikkalaista jalkapallo, kehittää lihasmassaa sekä saada itselleni muutenkin terveellisemmät elämäntavat. Haluan vuonna 2011 treenata niin paljon kuin mahdollista, kuitenkin muistaen kuunnella kehoani!

Evvae (Ei varmistettu)

Mun treenitavoite on ehdottomasti puolimaraton toukokuussa. Tavoittelen hyvää aikaa ja onnistumisen iloa, jota toki tavallinenkin lenkki tuo. Tavoite on myös jatkaa juoksemista, sillä se tuo hyvää oloa ja on lähes meditiivinen kokemus.

Iina-Maria (Ei varmistettu)

Olen aina ollut todella hoikka ja painoindeksi on ollut aina alipainon puolella. Rakastan ruokaa ja syönkin sen mukaan, mutta en vaan liho. Silti sain ala-asteella ja vielä yläasteella kuulla parilta kaverilta "anorektikko" kommentteja. Se oli aika inhottavaa, koska itse tiesin, ettei mulla ole mitään sairautta.

Yllätyksekseni sain joskus tanssinäytöksen (olen siis tanssija, ihan pienestä asti ollutkin) jälkeen kuulla, että jotkut olivat kehuneet mun käsilihaksia. Siitä alkoikin sitten kytemään mun pääni sisällä mielikuva urheilullisesta kropasta. Jos en kerran saa rasvaa luideni ympärille, voin korvata sen lihaksilla.

Viimeinkin otin nyt sitten alkusyksystä itseäni niskasta kiinni. Kokeilin salilla paria erilaista ryhmäliikuntatuntia ja tajusin niiden sopivan mulle paremmin kuin painojen nostelu omassa seurassani. Aloin käymään tanssiharrastuksen lisäksi säännöllisesti salilla, ja nyt n. puolen vuoden jälkeen huomaan itsessäni kehitystä. Tikkujalat alkavat näyttää lihaksikkaammilta, käsi- ja hartialihakset ovat kasvaneet sekä pyykkilautaakin alkaa jo näkymään.

Nyt minusta on tullut lähes liikuntariippuvainen sanan positiivisessa merkityksessä. Saan esimerkiksi bodypump -tunnista niin mielettömän hyvän mielen ja se, kun voin lisätä itselleni painoja lisää ja huomaan jaksavani enemmän, tuntuu ihanalta! Vaikka olen harrastanut tanssia 12 vuotta, tanssitreeneistä en ole koskaan saanut samanlaista hyvää oloa. Kaikenlisäksi tiedän, että salilla käyminen hyödyttää myös tanssiharrastustani.

Kohta en ole enää se luinen ja heiveröinen tyttö, joka ennen horjahti pienestä tönäisystä. Mulle sanottiin jopa joku aika sitten "Ootko alkanut käymään salilla? Enhän mä uskalla enää v*ttuilla sulle, ku hauiskin näkyy jo noin paljon."
Ja kyseinen kommentti herätti muuten aika paljon mielihyvää. :-D

rstn (Ei varmistettu)

Osallistun vain treenipaidan arvontaan, sillä yokirjoitukset ja 809 kilometrin välimatka Espooseen estävät tulemisen :-(
Voisin silti kertoa että oon oikeesti saanu intoa sinusta liikkumiseen. En mikään ainainen sohvanpohjalla möllöttäjä oo ikinä ollutkaan, mutta sun loistokroppa ja ihanat urheilupostaukset on saanu mut entistä enemmän liikkelle. Ostin vasta salikortin ja siitä se lähtee!

Miiiiiiiiiiiiiia (Ei varmistettu)

Mun tavoite on saada lihasta luiden päälle.Mä ymmärrän tietysti niitä jotka haluaa pudottaa painoa ja niille annetaan kauheasti huomiota ja tehdään erilaisia laihdutusmenetelmiä. Mutta entä jos oikeasti haluaa lisätä painoa lihasmuodossa?Se on mun tavoite että kesään mennessä olen kiinteässä rantakunnossa enemmän painaen.

ii (Ei varmistettu)

bikinikunto ;)

Santtu (Ei varmistettu)

Ihan ensiksi: En oo mukana tapahtuman lippujen arvonnassa, koska asun toisella puolella Suomee. Muissa arvoinnassa sit kyllä ;)
Mutta asiaan: Viime vuoden aikana kerty ylimääräsiä kiloja kymmenen.. Olo omassa kropassa ei oo tällä hetkellä niin hyvä kun se vois olla. Tavoitteena ois tiputtaa pikkuhiljaa kertyneitä kiloja, entiset mitat takasin kiitos! Ja liikkumisen ilon haluaisin taas löytää! Sen suhteen oon onneksi saanutkin jo vähän skarpattua, vielä pitäs löytää itsekuri syömisen suhteen jostain. Mutta pähkinänkuoressa: Hyvää oloa ja painonpudotusta tavoittelen :)

ViiviK (Ei varmistettu)

Mulla lukee Heiaheiassa tavoitteen kohdalla näin: Terve selkä, kiinteä kroppa, parempi kunto ja iloinen mieli!

Se on siis mun tän vuoden tavoite, ja hommaahan riittää :D

lauraS (Ei varmistettu)

Mun tavoite on liikkua viikossa vähintään 5 tuntia viikossa ympäri vuoden, laihtua pysyvästi 2 kg, kokeilla uusia urheilulajeja sekä harrastaa monipuolisesti liikuntaa. Tavoitteena on myös saada lihaskestävyyttä ja kohottaa kuntoa! Toivottavasti nähdään Sara The Nike Blastissa :)

lina! (Ei varmistettu)

Hei! Olen 15-vuotias tyttö ja tykkään hirveesti sun blogista! Tosi kivoja ja itseäkin liikkumaan innostavia nämä sun liikunta- postaukset. :) Itselläni tavoitteena olisi päästä liikkumaan väh. neljä kertaa viikossa ihan kunnolla. Ja kesäksi olisi tavoitteena saada sixpack.;) Eli nyt liikkumaan>

anei. (Ei varmistettu)

mun tavoitteena on nyt uuden vuoden jälkeen ollut saavuttaa itselleni hyvä olo ja itseluottamus liikunnan avulla. otin ensin kymppikortin kuntokeskukseen, kun ajattelin, että testaan tuleeko tunneilla/salilla käytyä, ja nyt kävi niin, että 10-kortti kesti sen 11 päivää ;D otin huoletta vuoden jäsenyyden sitten. oon treenannut 6 kertaa viikossa ja olo on parempi kuin koskaan.
tavoitteena on nyt pitää tästä hyvästä olosta kiinni, ilman hampaiden kiristelyä ja pakonomaista fiilistä. en pistä pahitteeksi, vaikka vähän painokin putois, mutta se ei oo se olennaisin, mitä haen. uskon, että liikunnan mulle tuoma hyvä olo voi parantaa myös mun itseluottamusta ja itsetuntoa, uskallan ehkä ens kesänä jo lähteä rannalle bikineissä, ja ostaa muitakin kuin teltta-mallisia paitoja. (ja sanottakoon, että en ole mikään isokokoinen ollut ikinä, kyse on vain siitä huonosta itsetunnosta ja pömppiksestä ;))

alku on siis ollut hyvä, mutta nyt tavoitteena on jatkaa samaa rataa ja tsempata itseni siihen, että tästä tulis mulle ihan arkipäiväinen rutiini ja tapa koko loppuelämäksi :)

SSann.i (Ei varmistettu)

tavoite on pudottaa painoa muutama kilo ja kohottaa kuntoa!:)

sann.i (Ei varmistettu)

tavoite on pudottaa painoa muutama kilo ja kohottaa kuntoa!:)

sararara (Ei varmistettu)

Haluan lopettaa 4 vuoden tupakanpolton ja laihtua nämä molemmat hoidan siten että kun mieleni alkaa tehdä tupakkaa lähden treenaamaan eli juoksemaan lenkkiä. Tämä on toiminut jo nyt jonkin aikaa ja toivon jatkuvan.
Ps. en pääse tapahtumaan mutta jos arpaonni suosii, paita olisi kiva :D

jonna..m (Ei varmistettu)

mun tavoite on -10kg ja rappuset ylös ilman hengästymistä!

lismus (Ei varmistettu)

Kun muutin uudelle paikkakunnalle, huomasin että salikortit ym ryhmäliikuntatunnit maksavat törkeän paljon! Olen juossut kahdesti jo puolimaratonin, kuitenki periaatteella ¨kunhan pääsen maaliin¨, ja ajat ovat olleen sen tasoiset (2,30h).

Kuitenkin syksyllä tajusin että jos varaa ei kuntosalilla käymiseen enää ole, on pakko palata juoksun pariin. Nyt olen ravannut pää kolmantena jalkana pitkin susirajakaupungin katuja ja keskivartalon lihakset on ilmestyny jostain! Myös sohvaperunapoikaystävänä on ottanut liikunnan omaksi piristysruiskeeksi, ja hän käykin nyt kolme kertaa viikossa kilpanyrkkeilytunneilla (tässä kohtaa voin sanoa että minun toinen missotavoite on siis suoritettu ;D ).

Mulla on tavoite kirjotettuna paperille ja liimattuna kirjoituspöydän yläpuolelle seinään; puolimaraton 1,50 ja ajan vieressä kuva Adriana Limasta :D

hennamarikas (Ei varmistettu)

Tavoitteeni vuodelle 2011 on tehdä liikunnasta (ryhmäliikuntatunnit, hyötyliikuntaa mahdollisimman paljon + pyöräilyä paljon kesällä) osa jokaista vuoden viikkoa ja enemmän kuin ennen eli vähintään 3x viikossa ja jos aikaa, niin enemmänkin! Haluaisin myös kehittää itteäni tanssissa. Ja tavoitteeni saavutettuani palkitsen itteni napakorulla :)

Sun blogis on tosi kivaa lukemista, jatka samaan malliin!

elisse (Ei varmistettu)

Mulla on tavoitteena päästä kunnolla liikkumisen makuun niin että siitä tulis rutiini arjen keskelle. Seurustelun myötä oon lihonut ja yritän pikkuhiljaa päästä niistä kertyneistä kiloista eroon ja sitä kautta saada paremman itsetunnon. :) Joulun aikaan mä päätin että tammikuussa mä oikeesti alan tehdä hommia ja niin oon myös tehnyt. Sun kautta mä löysin Heiaheian ja mua se motivoi ihan tajuttomasti!

kerm@susi (Ei varmistettu)

Mulla ei ole mitään tarkkaa tavoitetta - taino periaatteessa on, koska mun tarkoitus on saada liikunnasta hyvä olo :) Tulee aina järjettömän hyvä fiilis, kun on ollut salilla ryhmäliikuntatunnilla ja tunnin jälkeen paikat on hapoilla. Sen jälkee tuntee että on tullut tehtyä jotain ja se tunne on ihan mieletön!
Oon myös suht hoikka tyttö ja mulle on ollut lihoaminen kauheen vaikeeta, niin nyt on ollut tarkoitus kasvattaa massaa hankkimalla lihaksia ja pyrkiä syömään pluskaloreita. Tää ei oo välttämätön, vaan välttämättömin on se hyvän olon tunne:)!

l a u r a (Ei varmistettu)

Haluan yksinkertaisesti parantaa oloani sekä peilikuvaani. Kilot numeroina eivät merkkaa juuri mitään: painoindeksini mukaan olen normaalipainoinen, mutta lihakseni ovat melko olemattomat. Lopetin tanssiharrastukseni noin kaksi vuotta sitten ja olisi mukava saada aikaan sellanen säännöllinen liikuntarytmi. Haluan tuntea oloni mukavaksi kropassani sekä näyttää hyvältä -eli noi jenkkakahvat tosta vyötäröltä sekä pömppömaha farkkujen puristuksesta ois mukava saada pois =) Lisäksi lopetin tupakan polton noin viikko sitten ja se lupaus ois myös tarkotus pitää! Kyllähän sekin on terveyden kannalta tosi tärkee asia, siis tupakoimattomuus.

miltsukka (Ei varmistettu)

harrastan kilpaurheilua ja treenaamisen tavote on parantaa edellisen vuoden suorituksia. Lisäksi on tietysti ihanaa miten hyvän-olon liikunnasta saa. Viime kesän lopulla jalkaani tuli rasitusvamma, jonka vuoksi jalan rasitusta piti vähentää eli treenaaminen piti jättää ja nyt on vähän kiloja päässyt tulemaan...tavoitteeni tälle vuodelle on siis myös päästä timmimpään kuntoon!

milje (Ei varmistettu)

Mun tavoitteena ois osallistua tohon päivälipun ja noiden treenipaitojen arvontaan. Kai sekin riittää, kun kunto ja lihakset on jo suht. balanssissa. :)

henusi (Ei varmistettu)

Hei Sara! Mun tavoitteeni on tulla hoikempaan kuntoon ja saada itselleni parempi kunto. Olen laihtunut pienillä ruokailumuutoksilla ja lenkkeilyn lisäämisellä -5kg, kiitos sinun vinkkiesi! Kesällä on serkkuni häät ja haluaisin mahtua vanhaan rippimekkoon silloin, koska toimin häissä kaasona. Mekko olisi täydellinen siihen hommaan, jos vain hieman saisi itsensä tiiviimpään pakettiin siihen mennessä. Ensi syksynä olisi myös tavoitteena juosta puolimaratooni ja olisi mahtavaa päästä maaliin asti ilman hengähdystaukoja.
Kiitos mahtavasta blogista ja treenaus intoa!:)

IceColdAnn (Ei varmistettu)

Mun tavoitteen on juosta kesällä 2011 elämäni toinen puolimaraton ja parantaa omaa viimevuotista aikaa. :)

randomkisu (Ei varmistettu)

miun treenitavote on saaha sellanen kiva kroppa, mikä ois siis viela naisellisen muotonen, mut hyvin timmi! :) Ootan innolla tuloksia, jaksan urheilla yleensä 5 kertaa viikossa (salii, zumbaa, bodyjumppaa, juoksuu...) joten uskon myös tuloksia saavani. AINII me tehtii myös kaverin kans uudenvuodenlupaus: vetää 5 leukaa ennen ku kesäloma alkaa! :DDDD nyt ei vaan yksinkertasesti mee YHTÄÄN! toi miun on pakko saavuttaa!

Jeppis (Ei varmistettu)

Oma tavoitteeni olisi saada samanlainen kroppa kuin pari vuotta sitten oli. :)Haluan saada vahvemmat ja kiinteämmät lihakset sekä huomata kuinka jaksan paremmin!

Kiitos ihanasta blogista :) ! Aiotko osallistua noille kaikille tunneille mitä listasit ? :O Hui!

annihilaatio (Ei varmistettu)

Tavoitteena on yksinkertaisesti kauniimpi vartalo. Harrastan jo paljon liikuntaa, ruokavalio vaan täytyisi saada kuntoon. Kevättä kohden tavoitteena lisätä juoksemista entisestään, se vaan on niin tehokas laji!

viffeli (Ei varmistettu)

Treenitavoite 2011 on alavartalon lihaksien lisääminen. Olen aika sopusuhtainen ja hoikkavartaloinen, joten ulkonäöllisiä muutoksia en tänä vuonna aio tavoitella. Keskityn enemmän hyvään oloon niin levossa kuin rasituksessakin, eli omaa kehoa kuunnellen!
Olen huomannut laiskistuttuani joululoman jälkeen, että fyysinen kunto kaikessa arkipäivän aherruksissa on laskenut. Aion lisätä kestävyysliikuntaa ja rasitusastman takia liikuntaa, jossa etenen keuhkoja kuunnellen. Niskat jumiutuu tulevien kirjoituksien takia, joten kunnon venyttelyäkin pitäisi lisätä ihan reilusti treeniohjelmaan. Rennolla mielellä aion olla silti, enkä ottaa paineita, jos treenaus välillä jää taka-alalle muiden hommien takia.

jeesjees (Ei varmistettu)

Tavoitteeni on yksinkertainen ja ehkä vähän hölmökin muiden mielestä: pysyä tavoitteessa (mitä ikinä keksinkään) eikä luovuttaa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen joutunut siihen tilanteeseen, että joudun tosissani pitämään kuntoa ylläni. Lopetettuani pitkäaikasen harrastuksen, jolloin treeneissä tuli käytyä 4 krt/vk, niin kunto ei tullutkaan enää itsestään selvyytenä. Se oli karua huomata (vaikkakin päivän selvää) :D

Tällä hetkellä olen vielä hieman "etsikkö" vaiheessa, mikä voisi korvata harrastukseni. Pakko saada lihaa luiden ympärille, etten ihan pienikokoisena olisi muiden heittopussina :D

Pienenä urheilijasieluna sisimmässäni loistaa se, että joskus saavun maratonin jälkeen maaliin, mutta nyt positiivinen katse kohti tulevaisuutta!

Karol (Ei varmistettu)

Itsellä tavoitteena laihtumisen sijaan paremman yleiskunnon ja lihaskunnon hankkiminen. Myös urheilusta saatava ihana olo!

pikku (Ei varmistettu)

Oma tavoitteeni on oppia pitämään omasta kehostani urheilun kautta. Suurelta osin tää tarkoittaa ulkonäöllisiä juttuja ja painonpudotusta, mutta tärkeää siinä on myös se edistymisen ja hyvän olon tunne kun jaksaa entistä enemmän, suuremmilla painoilla jne. Tavoittelen myös sitä tyytyväistä ja energistä olotilaa kunnon treeniviikon jälkeen, eli säännölliset liikuntakerrat löytyy myös tavoitelistalta.

P.S. En valitettavasti pääsis osallistumaan tuonne treenitapahtumaan, joten jos mahdollista niin osallistuisin vaan tuohon treenipaitojen arvontaan :)

laurahoo (Ei varmistettu)

Mun tavoite lähtee ehdottomasti siitä, että mun lonkat saadaan lopullisesti kuntoon kuntouttamalla tai/ja leikkauksella. Olen kaksi vuotta kärsinyt lonkkien limapussin tulehduksista, joita ei ole saatu kortisonilla kuntoon. Lähtökohtaisesti lonkkani ovat olleet niin huonossa kunnossa siksi, että olen aina harrastanut liikuntaa intohimoisesti, it has always been my passion! Jotenkin nämä lonkat eivät vaan ole kestäneet sitä ja ne ovat ajautuneet näin huonoon kuntoon. Limapussien tulehdus on keski-ikäisten naisten vaiva, usein hyvin kivulias. Ja minun tapauksessani se on ollut todella kivulias, välillä en ole pystynyt edes kävelemään. How great is that, olenhan ihminen jolle liikunta on aina ollut henkireikä ja jolle keski-ikä on vielä melko saavuttamaton käsite, olenhan vasta 19, mutta keski-ikäisten vaivalla. :)) Monet kerrat olen manannut sitä, että miksi minä, miksi ei joku muu, jolle liikunta (lähinnä juokseminen) ei ole elämä niin kuin se minulle oli. Mutta eihän sekään olisi reilua.

Onneksi nyt olen löytänyt lääkärin, joka otti asiakseen lonkkieni saamisen kuntoon. Monet ovat vain tuikanneet kortisonia, mikä ei ole mikään ratkaisu ongelmaan vaan pienoinen helpotus, joskus ei sitäkään. Mutta nyt luottamus lääkärien haluun auttaa on taas palannut!

Liikunta siis oli elämäni ja tämän vuoden tavoite on saada takaisin luottamus liikunnan hyvyyteen ja samalla saada elämäni ja oma persoonallisuuteni takaisin.
Olen nyt kuitenkin hampaat irvessä pystynyt pitämään kuntojumppaa naisille ja tanssiliikuntaa lapsille, sillä he kaikki ansaitsevat kokea liikunnan iloja. Ja erityisesti nämä tanssiryhmäni lapset ansaitsevat liikunnan iloja oikeasti ja sydämellä esiin tuovan ohjaajan, joka innostaisi heitä liikkumaan pienestä pitäen! Ja se onkin minun päätavoitteeni! Ja tietysti nuo surkastuneet lihakset olisi kiva saada takaisin!! Nyt vain uskoa parantumiseeni kehiin ja kohti liikunnan antamaa valoa elämään. Haaveet maratonista olen heittänyt kauas metsään, koska lääkäri sanoi että se on liian pitkä matka. Mutta onneksi puolikas on keksitty! ;) Se on myös yksi tavoitteeni.

Ps. jos minulle kävisi niin suuri lottovoitto, että pääsisin kyseiseen tapahtumaan, tärkeintä olisi uusien ideoiden saaminen jaettavaksi pitämieni ryhmien kanssa. Ja koska lonkkani ovat menossa parempaan päin, voisin pitkästä aikaa taas nauttia liikunnasta täysin siemauksin! Mikäs olisi sen parempaa!

Riikka K. (Ei varmistettu)

Mun tavoite on sellanen, että haluan tehdä joka päivä edes vähän jotakin liikunnallista, ja tällä kertaa niin, että se päätös pitää kauemmin kuin pari kuukautta. Tästä juonnetaan sitten tavoitteen toinen osa, eli "sen oikean" lajin löytäminen; haluan kokeilla kaikenlaista niin kauan, että löytyy sellanen laji, jota oikeasti haluan tehdä ja jossa haluan kehittyä - en nyt kilpaurheilijaksi hingu, mutta jonkin lajin aktiiviharrastajaksi. Liikunnallisella löytöretkellä siis ollaan. :D

Alt (Ei varmistettu)

Mulle liikunta on se ainut aukko, mikä päästää mut pois lukion aiheuttamasta stressistä, ihmissuhteista ja omista ongelmista. Sillon saa keskittyä täysillä liikkumiseen, kehittää itseään ja tehä sitä mistä oikeesti tykkää. Mun ei tartte liikkua muita varten, miettiä että "pakko liikkua että näytän muiden mielestä hyvältä", vaan tahdon muokata kroppaa niinkuin millainen itse sen haluan olevan.

Liikuntaviikkoni koostuu salibandystä, käyn salilla, aerobicissä, zumbaamassa, lenkillä, pelailemassa harraste mielessä jääkiekkoa.. ihan miltä tuntuu; joskus tekee mieli lähteä päästämään höyryjä yksin juoksulenkille, joskus tekee mieli muiden sekaan hakemaan hyvää mieltä, oppimaan muilta ja saada vaihtelua. (Musiikin kanssa tietenkin melkeimpä aina liikun..)

Asetan itselle tavoitteita moniin asoihin, haluan menestyä koulussa yms. mutta urheilun suhteen haluan koko ajan kehittyä, sillä ylärajaa ei oikein voi asettaa. Tahtoisin päästä pelaamaan salibandyä ehkä jopa joskus suomen huipulle, treenata monipuolisesti, oppia uutta ja jakaa se sitten muille, päästä kokeilemaan uusia lajeja, koska täällä pienessä maalaiskylässä ei pääse juurikaan mitään uutta kokemaan vaikka intoa todellakin piisaisi, saada treenatun näköisen kropan, jossa olisi itsellä hyvä olla, ja saisi käyttää sellaisia vaatteita kuin haluaa yms.

Mun tavoitteet on korkealla ja yhden tavoitteen valitseminen on vaikeaa sillä tavoitteina on uuden oppiminen, itsensä kehittäminen, kropan kunnossa pitäminen, omien tietojen ja osaamisen muille jakaminen, keino tunteiden purkamiseen ja ajatusten selvittelyyn, muiden kanssa toimiminen, rentoutuminen jne. Ilman liikuntaa olisin kyllä ihan hukassa!=)

anskulappeenranta (Ei varmistettu)

miun tavoite on liikunnan ja monipuolisen treenaamisen avulla saavuttaa hyvä olo ja terve, lihaksikas vartalo. Olen voittanut kaksi erilaista syömishäiriötä ja nyt vaan kohti uutta, tervettä elämää! Enää en halua olla laiha, vaan ennen kaikkea lihaksikas ja treenattu :) mielestäni se on paljon kauniinpaa! ja lisäksi vielä, itsetunto on kohentunut niin pirun paljon kiitos loistavien ryhmäliikuntatuntien ja innostavien ohjaajien! Ihanaa ja liikunnallista kevättä siulle Sara :)
*kesää odotellessa*

reettahei (Ei varmistettu)

Moikka !

Olen aina urheillut paljon pienestä pitäen vanhempien kannustamana.
Yläasteikäisestä olen kuitenkin treenannut omatoimisesti: juossut, hiihtänyt, pyöräillyt, treenannut lihaskuntoa.

Liikun, koska treenaaminen tuo hyvän olon ja tekee minut iloiseksi ja energiseksi.
Liikun, koska haluan näyttää hyvältä.
Liikun, jotta pysyisin terveenä.
Liikun, jotta toimintakykyni säilyisi vanhentuessanikin hyvänä.

Tällä hetkellä opiskelen Vierumäellä liikunnanohjaajaksi. Kärsin syksyn puolella rasitusmurtumasta jalkaterässä, joka rajoitti paljon opiskeluun osallistumista. Rasitusmurtuma herätti minut taas siinä asiassa, että mitä käy, kun ei pääse normaalisti liikkumaan.
Sitä on alakuloinen, sitä meinaa räjähtää levottomuuteen ja moni ihminen ympärillä ei välttämättä ymmärrä.

Tällä hetkellä suurimmat treenitavoitteni ovat:

- Pitäminen itsestäni huolta, jotta pystyn harjoittamaan tulevaa ammattiani --> riittävä lihashuolto.
- Aloittaa juoksu rauhallisesti rasitusmurtumasta toipumisen jälkeen MALTILLA, jotten taas kohta ole rasitusvammainen.
- Lihasmassan lisääminen.

-Reetta Haminasta

chic (Ei varmistettu)

Minun tavoitteena on aloittaa jokin uusi urheiluharrastus tämän vuoden aikana. Nyrkkeily, thaiboxing ja erilaiset tanssit kiinnostavat eniten. Haluisin myös päästä esittämään taitojani joskus vielä jonnekkin (leikkimielisiin) kisoihin tai näytöksiin. Myös puolimaratonin aion toukokuussa juosta. Hyvää urheiluvuotta kaikille ! =)

Pages

Kommentoi