ONE HAPPY WEEKEND

Tickle Your Fancy

knit here* // pants similar here* // sneakers here* (on sale!) // *adlink

Viikonloppu oli täynnä mukavaa ohjelmaa, joten olin kerrankin suunnitellut pitäväni kameran mukana, ja oikeasti kaivavani sitä esiin muulloinkin kun ruokaa tai asua kuvatessa. Kerrankin saisin jotain vähän erilaista kuvamateriaalia!

No, ensin se mokoma jäi toimistolle, ja sitten kun sen lopulta sain sieltä haettua, unohdin akun kotiin lataukseen. Ei mennyt putkeen tälläkään kertaa, mutta eipähän voi minkään. Viikonloppu oli mahtava ilman ikuistuksiakin :)

Vietettiin kokonaiset kaksi vuorokautta äidin ja siskon kanssa kolmistaan ja hitsit, että meillä olikin hauskaa. Lajiteltiin kaaoksen keskellä kirppisvaatteita, leivottiin pitsaa x 2, käytiin Shrek-musikaalissa (ja oltiin katsomosta ainoa porukka, jolla ei ollut lasta mukana... :D), oltiin tappotreeneissä, käytiin Hoshitossa poke bowleilla (!!), istuttiin kolme tuntia brunssilla, shoppailtiin sisustusjuttuja, vietettiin leffailta ja tehtiin kasvonaamiot. Tämän kaiken lystin päälle sain viikonloppuna vielä Zalandolta tilaamani paketin, joka sisälsi näiden yllä näkyvien lisäksi meikäläisen ensi viikonlopun gaalamekon, jihuuu!!

Nyt esseiden pariin. Kokonaiset seitsemän kappaletta pitäis palauttaa tämän kuun aikana, jaiks. Energistä uutta viikkoa tyypit! :)

viikonloppumeiningeissä toimistolla: falafeleja ja bataattiranuja!

katsokaa nyt minkä väristä täällä on!! Aijaijaijai!

harmaa & ruskea ei petä koskaan! Tänään mentiin tällä lookilla! 

Flunssa on taltutettu, taas pääsee liikkumaan! Wooop!

Oon kuunnellut JP Cooperin September Songia tänä viikonloppuna ihan liikaa!

TFW:n treeneissä vedettiin 3 x 100m testit ennen itse treeniä, ja tämä oli tietysti se kerta kun otin äidin mukaan kokeilemaan :D Kuolema!

 

xx Sara

Share

Kommentoi