Pinta täynnä virheitä

Tickle Your Fancy

Naamakuvat. Jotain mitä pyrin nykyään keinolla millä hyvänsä välttämään. En pidä tällä hetkellä silmärypyistäni, en jättimäisistä hymykuopistani, en hampaistani… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Mutta niin, kenempä lista ei olisi pitkä.

Aivan liikaa sitä ajattelee jotain tämmösiä turhia juttuja, eikä asiaa auta yhtään epäkohtiin keskittyvät kommentoijat... Yleensä jos esimerkiksi joku ystäväni kehuu kuvaa minusta, kuvaa josta en itse pidä yhtään, ajattelen että hän valehtelee ja sanoo sen vain saadakseen minulle hyvän mielen. Tai siis, tottakai hän tekee niin, kuvahan on kamala?

Oma silmä on aina kriittisin itselleen ja tämä on sääli. Kasvoista ja vartalosta nousee esiin ensimmäisenä yleensä virheet ja hyvät puolet jäävät niiden varjoon.

Mikäli pinta vaikuttaa olevan täynnä virheitä, on varmasti syytä sukeltaa vähän syvemmälle. Ainakin omalla kohdallani kesän onnettomalla liikuntasaldolla on tekemistä asian kanssa. Oloni ei ole energinen.

Kuinka paljon paremmalta kroppani tuntuukaan muutaman hassun salitreenin jälkeen? Alan kesän kadoksissa olleen liikuntamotivaation jälkeen päästä takaisin vanhaan rytmiini ja olen enemmän kuin innoissani asiasta. Päätin myös lopettaa tän kaiken turhan virheiden kyttäämisen ja keskittyä niihin hyviin juttuihin. Niitä löytyy pinnalta ja niitä löytyy paljon myös sen alta.

Energistä viikkoa kaikille! :)

T. Sara

Share

Kommentit

Ninnu (Ei varmistettu)

<3

Mirjam (Ei varmistettu)
Laura (Ei varmistettu)

Todella kauniita kuvia Sara!! <3 ja en, mä en valehtele ;) lisäksi myös upea meikki.

saratickle
Tickle Your Fancy

:)<3 voi kiitos Laura!

Zammm (Ei varmistettu)

Lovely vaatepinta. ;)

saratickle
Tickle Your Fancy

haaa!! :)

Anna (Ei varmistettu)

Ihania ja kauniita kuvia :) Ja kuten ylempänä sanottiin, meikki on upea!
Teksti(kin) kyllä osui ja upposi. Oikeastaan ensimmäinen kommentti tiivistää koko ajatukset tästä tekstistä: <3
Vaikutat niin semmoselta ihmiseltä, kehen haluisin tutustua!

Laura (Ei varmistettu) http://neverontime1.blogspot.fi

Voin kompata JOKAISTA sanaa tässä kommentissa. Oot Sara paras <3

saratickle
Tickle Your Fancy

Apua, voi kiitos kiitos <3 :')

Suvi (Ei varmistettu) http://tavallinenruokablogi.blogspot.fi/

Mä taas oon aina just ihastellut, kuinka sulla on niin nauravaiset kasvot (siis nimenomaan vielä silmät ja suu)! Mulla tulee niistä aina mieleen, että sä oot saanut nauraa paljon tämän elämän aikana. :-) Mulla menee itselläni silmät tosi kurttuun ja suu todella leveään virneeseen, kun nauran/hymyilen oikein aidosti, ja vaikka se ei kuvissa aina olekaan se omasta mielestä edustavin ilme, niin ainakin se on 100-prosenttisen aito ja elämäniloinen ja sitä kautta myös kaunis. Sulla on kauniit, hymyilevät ja ystävälliset kasvot - tämä on karu totuus. :-)

saratickle
Tickle Your Fancy

IHANA KOMMENTTI!! Aito hymy on kyllä ihmisen paras asuste, ihan niinkuin ne sanovatkin :) Kiitos kauniista sanoista <3

Iris (Ei varmistettu)

Omalla kohdallani ajattelen hyvin paljon samalla tavalla. Siitä tavasta on aina kauheen hankala päästää irti, kun joku kehuu sua ja ajattelet vaan, että toinen valehtelee. Toisaalta jos oppis myös ite ottamaan ne kehut kehuina ja kiittämään niistä niin ehkä siinä pikkuhiljaa alkaisi uskomaan niihin asioihin kans. :)
Oot todella kaunis ja mä rakastan just sun hymyä, koska se on niin aito ja saa sun kasvot hehkumaan. Oot vielä kaikenlisäksi älykäs ja kaunis sisältäkin päin, niin silloin on turha tuijotella niitä pikkuvirheitä! ;)
Tulipas tästä nyt pitkä teksti, mutta kiitos sulle nyt vielä kun pidät näin ihanaa blogia. Tätä lukiessa tulee aina niin hyvälle mielelle!

saratickle
Tickle Your Fancy

Huh mikä kommentti, kiitos valtavasti!!!

Kehujen vastaanottaminen on asia mitä jokaisen pitäisi opetella. Se on oikeasti äärettömän tärkeää!

Fiksuja ajatuksia, kiitos tästä kommentista! <3

Iina-Maria (Ei varmistettu) http://northernfoxblog.blogspot.fi

Joskus kannattaa mennä jopa vielä pintaa syvemmälle! :)

Itse oon myös paininut monta vuotta huonon itsetunnon kanssa, joka on siis kohdistunu juuriki pinnallisiin juttuihin. Oon myös bloggailut aika monta vuotta, ja muistan vanhan blogin ajoilta kuinka ajattelin joidenkin blogiin laittamieni kuvien olevan IHAN HIRVEITÄ. Nenä näytti liian isolta, outo asento, kauhee hymy... Nyt muutaman vuoden jälkeen ku kattelen kuvia, en käsitä ollenkaan mitä mun päässä on silloin liikkunut!

Taustalla on isompia ja pienempiä henkisiä traumoja monienkin vuosien takaa. Nyt niitä on alkanu tunnistamaan ja hyväksymään, ja se on auttanut myös pääsemään niistä yli! Vaikka ois jotain typeriä teiniajan traumoja, niin silti ne saattaa jäädä kaivelemaan moneksikin vuodeksi. Ensin vaan pitää aukasta vanhat haavat, että ne alkaa oikeesti parantua. Myös ihanien ja rakastavaisten läheisten ihmisten tuki auttaa ihan hurjasti nostattamaa omaa itsetuntoa. :)
Vaikka liikunta ja terveellinen ruokavalio antaa fressin olon, niin omasta kokemuksesta voin sanoo, että niillä saa myös tosi pitkään vaan peitettyä niit todellisii syitä.

Hui, menipä nyt ihmeelliseks korniksi elämän neuvojen jakeluksi, mutta hyvä itsetunto on vaan mahtava juttu. Se voi itessään jo pelkästään buustata ihan huippu hyvään energiseen elämään, joka päivä. :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Wow, pysäyttävä teksti! Toi on muuten totta, liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla voidaan myös peittää todellisia syitä. Ja yleensä jos nämä kaksi lähtevät käsistä ja äityvät syömishäiriöksi tms taustalla on ainakin jotain muuta.

Mahtavaa, että oot tiedostanut tän kaiken ja voit hyvin!

Kiitos valtavasti kommentistasi, pisti ajattelemaan asiaa tältäkin kantilta <3

Annathin (Ei varmistettu) http://fashionbeautymylife.blogspot.fi/

Upea Sara! :) Hei sulla on yks ihanimmista vaatekaapeista joten tässä pieni asuhaaste jos jaksat tehä :)

http://fashionbeautymylife.blogspot.fi/2014/08/styled-by-my-boyfriend.html

saratickle
Tickle Your Fancy

Ensinnäkin a) terve mikä yhdistelmä, törkeen kiva!! Hyvää duunia Jonas! b) loistava haaste. Mä otan todellakin kopin tästä mikäli poikaystäväni vain suostuu tähän :)

Haleja!

weoti (Ei varmistettu)

sun naamaa näyttää ainaki +40 vuotiaan naamalta,kannattaa ihon hoitoon vähän enemmän panostaa ja jättää se auringon otto muille :D

saratickle
Tickle Your Fancy

Mikäli sä lupaat panostaa yhdyssanoihin ja kielioppiin? :)

suppi (Ei varmistettu)

Sä oot ruma ihminen, ainakin sisältä.

K (Ei varmistettu)

Mahtava postaus! Olen painiskellut ulkonäköön liittyvien "ongelmien" kanssa viime aikoina, joten tekstisi herätti ajatuksia. Ihoni on järkyttävässä kunnossa hormonaalisten muutosten vuoksi ja huomaan näkeväni kasvoissani vain sen huonon ihon...yllättävän vaikeaa hyväksyä sellaista asiaa, joka pistää silmiin koko ajan ja tuntuu, että muutkin näkevät vain ihoni. Sain kirjoituksestasi tsemppiä! Täytyy siis yrittää nähdä itsessään ne hyvät puolet :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Voi mahtavaa jos tästä oli apuja :) Mä oon aivan satavarma, että muut ihmiset ei huomioi sitä samalla tavalla kuin sinä!

Tsemppiä tulevaan, yritetään keskittyä niihin hyviin puoliin <3 :)

emppu (Ei varmistettu)

Hmmm mutta eikö toisaalta ole ristiriitaista, miten juuri ne pari hassua salikertaa onkin sitten saanut olon jotenkin fressimmäksi ja virheettömämmäksi, vaikkeivat ne todellisuudessa ole muuttaneet ulkonäköä merkittävästi? Toki ilmiö on vähän sama kuin likaisen tukan kanssa (rasvanen letti, ryönänen olo), mutta pitää muistaa, ettei se ole aivan todellisuutta :) Irtaantuminen oman pään sisältä, kroppaan keskittyvistä ajatuksista, tekeekin välillä hyvää!

saratickle
Tickle Your Fancy

Ei ne ulkonäköä olekkaan muuttaneet, vaan nimenomaan sisäoistä hyvinvointiani ja energistä fiilistä! Mun kohdalla tällä on ihan käsittämättömän suuri vaikutus omaan fiilikseen niin yleisesti kuin myös omaan fiilikseen omasta itsestäni :)

sofia (Ei varmistettu)

kaunis nainenhan sinä olet<3 sisältä ja ulkoa! sulla on kaunis positiivinen luonne ja myös se näkyy ulospäin:) kauneusvinkkeinä: muistathan juoda tarpeeksi vettä ja rasvata ihoa sekä nukkua ja liikkua:) kannattaa lisätä ruokavalioon myös ns. hyviä rasvoja kuten avocadoa ja pähkinää:) älä välitä ilkeistä kommenteista sillä et voi nähdä minkä näköiset ihmiset puuttuvat kaikkiin pieniin "virheisiisi", sulla kuitenkin on kiva työ(blogi), kiva koulupaikka, poikaystävä, paljon omia ystäviä, upea kroppa ja asiat hyvin:) moni voi olla sulle kateellinenkin ja siksi yrittää "bring you down"...

Laura (Ei varmistettu)

Hei, pakko tulla kysymään täältä kun tää on tällä hetkellä uusin postaus, että mikä on Helsingin paras ravintola hinta-laatusuhteeltaan? :) jottain pihviä tekis mieli ja viikonlopuks ollaan helsinkiin tulossa, mutta budjetti ei ihan gourmet-annoksiin liikene :D

Kommentoi