Puhelinriippuvainen

Tickle Your Fancy

Hei, olen Sara. Olen puhelinriippuvainen.

Pari päivää sitten, kun akku loppui kesken työpäivän, eikä minulla ollut laturia mukana, se iski vasten kasvoja: olen vakavasti puhelinriippuvainen. 45 minuutin matka töistä kotiin olisi täyttä tuskaa ilman a) musiikkia b) reilu viikko sitten perustettua törkeen viihdyttävää ja koukuttavaa 14 hengen WhatsApp -keskusteluamme, jossa puhutaan millon mistäkin aiheesta ja johon jengi kirjottaa kaikkea älytöntä ja ottaa kuvia ympärillä olevista asioista kuten hyvännäkösistä ihmisistä, noloista jutuista, itsestään, ruuista, ihan kaikesta jne (tähän on tullut todella vakava riippuvuus, tämä vie myös aivan sairaasti akkua) c) blogeja d) Facebookkia e) Instagramia f) sähköpostia g) Sanajahtia. Laturi on normaalisti aina mukana, ettei tämmöisiä tapauksia sattuisi. Kotimatka ei ollut vielä edes alkanut ja nyt jo ahdisti.

Siinä bussia venaillessani ilman elektroniikkaa ja yksin kaikessa hiljaisuudessa istuessani tajusin, että vastaavanlaisesta tilanteesta täytyy olla vähintään puoli vuotta. SÄÄLITTÄVÄÄ! Mulla on aina yksin ollessani kuulokkeet korvilla tai vähintään puhelimen selailu käynnissä. Pakko perustella tätä jollain tasolla sillä, että olen bloggaaja, ja se on työtäni. Aika on koulun ja toisen työn takia sen verran kortilla, että luen kommentteja, päivitän instagramia, selaan blogeja juurikin tälläisissä paikasta toiseen siirtymävaiheissa. Mutta silti c'moon! 

Tajusin myös, että mulla on aina pakko olla jotain tekemistä. En ikinä istu julkisissa, syö lounasta kahvilassa tai kävele ulkona hiljaa ilman musiikkia/puhelinta ja tarkastele ympäristöä. Lehti, musiikki, puhelin... mitä näitä nyt on. 

Juuri jauhettiin siitä, miten kukaan tyyppi ei koskaan tule randomisti kaupungilla vaan juttelemaan tai pyytämään ulos. "Tää on niin tätä Suomea kun kukaan ei puhu tuntemattomille". Öö no hei, no shit sherlock, en mäkään menisi juttelemaan ihmiselle jolla on puhelin kädessä, kuulokkeet korvissa ja joka todennäköisesti vielä juoksee, koska on taas myöhässä jostain (Millon mä oisin viimeks kävelly kouluun tai töihin? En todellakaan tiedä).

Ei siis mitään tekemistä seuraavaan 45 minuuttiin. Kotimatka oli verrattavissa suunnilleen narkkariin, jonka edellisestä annoksesta on 7kk. Tää tunne hävetti ihan, miten oon tullu tähän tilanteeseen etten voi vaan OLLA tuntia. Oli pakko ostaa automaatista vichy, jotta olis ees jotain tekemistä eli juoda sitä. 7 minuuttia mennyt ja vichy on loppu, mitähän seuraavaksi. Kävin tutkailemaan ihmisiä, takaraivoja vaan bussissa, buu miten turhaa. Jollain pikkutyypillä oli ihan törkeen hieno HULK-reppu, olisin ottanu kuvan siitä WhatsApp -keskusteluun jos olis ollu puhelin, buu. 

Mä oon aina ihmetelly niitä ihmisiä, jotka lähtee älypuhelimen kanssa kotoa 13% mittarissa ilman laturia. Haloo sehän loppuu ja mitäs sitten! Huom allekirjoittanut on 1,5v sitten eläny koko elämänsä siihen asti kämäisillä puhelimilla, joissa ei ole ollut nettiä ja soittanut mm. kavereille kysyäkseen bussiaikatauluja jne... Parempi vai huonompi?

Iso-Omena - Kamppi -väli selätetty. Vielä metro ja ratikka kotiin. Tein huomioita: ihan jokaisella yli 10-vuotiaalla ja alle 50-vuotiaalla yksin kävelevällä oli puhelin kädessä!! Liukuportaissa tuli toiseen suuntaan vastaan mies jolla ei ollut, mutta mun kohdalla hän alkoi kaivamaan taskua, varmaan puhelinta. Kelatkaa, että tähän on tultu!

Metrossa mun vieressä istui vanhempi nainen, joka puhui puhelimeen. Toisella penkillä vanhempi mies ja nainen sekä nuorempi pariskunta (jotka eivät olleetkaan pariskunta, selvisi myöhemmin). Kukaan ei tuntenut toisiaan. Mun vieressä oleva nainen lopetti puhelun ja alkoi juttelemaan vanhemman miehen ja naisen kanssa. Kohta nuorempi tyttö ja poika plus minä liityimme keskusteluun. Juteltiin aina Hakaniemeen asti, kunnes nuori poika jäi pois. Tyttö selitti vanhemmalle rouvalle että he eivät seurustele ja pojalla on tyttöystävä kun rouva tivasi miksei hän mennyt pojan mukana. Kaikki olivat aivan varmoja että poika olisi kuitenkin ihastunut tähän tyttöön, mutta tyttö ei uskonut meitä. Minä jäin pois seuraavalla ja ihmettelin suu auki äsken tapahtunutta. Kesustelua tuntemattomien kanssa julkisissa? Olisin missannut kaiken tämän napit korvilla.

Loppu kotimatkan kelailin suhdettani sosiaaliseen mediaan. Ainahan me heitetään SOME-läppää ja naureskellaan kun kaikilla on taas puhelimet kädessä kun ollaan kahvilla tai venataan leffan alkua tai istutaan iltaa, mutta tästähän on tulossa oikeasti ongelma. Jos tapaan ystäviäni esim lounaalla, on mulla puhelin aina pöydällä. Saatan vilkaista sitä ja laittaa pois. Sama homma luennoilla, millon viimeksi olisin istunut edes 2h luennon ilman puhelimeen vilkaisua?

Viime perjantaina, kun oltiin syömässä kasattiin kaikkien puhelimet keskelle ravintolan pöytää. Kukaan ei koske puhelimeensa tänä aikana, aivan loistavaa!

Musta on törkeetä alkaa kunnolla selailemaan puhelinta seurassa, mutta jos toinen esim itse puhuu puhelua, käy vessassa tai näpyttää puhelinta, nappaan luurin helposti käteen, koska enhän minä "voi vaan olla tekemättä mitään". Vaikka kamalaa se on sanoa ääneen, tuntuu etten nykyään enää täysin elä konkreettisesti ympäröivässä hetkessä, sen sijaan sosiaalisessa mediassa/keskusteluissa. Mitä järkeä tavata ihmisiä livenä ja samaan aikaan edes kommentoida/lukea/katsoa uusia kuvia instagramissa/vastailla/puhua toisille Facebookissa tai WhatsApissa, vaikka edes pikaisesti. Missä vaiheessa minustakin on tullut tällainen, että kokoajan pitää olla tavoitettavissa tai perillä asioista. Ryhdistäydy nainen ja lopeta toi multitasking meininki!! 

Entäs nämä "Seen 13:43" -jutut, jotka on tulleet jokaiseen paikkaan. Musta on törkeetä jättää vastaamatta johonkin keskusteluun, jos olen ohjelmankin mukaan lukenut sen. Monet loukkaantuvat helposti, jos kysyvät jotain ja toinen on sen lukenut muttei vastaa, kyllähän minäkin! Sitten perustelen taas siinä lounaalla, että "venaa mä vastaan nopeesti vielä tähän". No oma vika, jos en olisi taas avannut puhelinta, mitään ongelmaa ei olisikaan. 

Ja aina kun jotain siistiä tapahtuu, tai olet jossain kivassa paikassa tai syöt hyvännäköistä ruokaa, niin miksi muiden pitäisi tietää siitä? Tekisi välillä varmaan ihan hyvää vaan nauttia tilanteesta ilman sen kailottamista sosiaalisessa mediassa. Milloin tällainen "täällä minä nyt menen ja tältä näyttää" -juttukin on syntynyt, ei tätä pari vuotta sitten ollut? Onhan se kivaa, mutta myös pelottavan pakkomielteistä.

Olen sosiaalinen kyllä joo, mutta nykyään enimmäkseen ilmeisesti mediassa. Ja sama se on monella muullakin. Sen sijaan, että ihmiset juttelisivat keskenään kaupungilla, julkisissa tai salilla, keskustellaan puhelimilla SOME:ssa tai kuunnellaan musiikkia omassa kuplassa. Vaikka mun kohalla kyse on edelleen työympäristöstäni, olen silti huolestunut. Pakko vähentää luurit korvilla meininkiä ja jatkuvaa puhelimen selailua, vaikka yksin olisinkin. Nyt oikeesti hyvä ihminen, keskity hetkeen. Oli sitten kyse luennosta tai ystävien seurasta, en halua olla enää poissaoleva! 

Tekis varmaan hyvää vaihtaa legendariseen Nokian 3310 tai lähteä mökille viikoksi ilman minkäänlaista elektroniikkaa. Olis kiva muistuttaa itselleen, että mitä kaikkea tekemistä sitä keksiikään ilman SOMEA :D Olipas terapeuttista tykittää tekstiä aiheesta, toivottavasti herätti teissäkin jotain!

 

T.Sara 

Share

Kommentit

Annnnikki (Ei varmistettu)

Todellakin pystyn samastumaan tähän! Ihan kamalaa miten sitä on addiktoitunut tohon puhelimeen. Fb, Twitter, Blogger, Bloglovin, Instagram, Foursquare, Spotify... Pliis voisko tulla vielä joku lisää :D Tiedostin tän "ongelman" joku aika sitten ja oon tehnyt pieniä irtautumisia esim lähtemällä kävelylle ilman puhelinta (mutta oikeesti tosi orpo olo, entä jos sattuu jotain? En pysty soittaa kellekään!). Tommonen viikon mittainen some-retriitti olis varmaan ihan tervetullut haaste ainakin itselleni :o

Annnnikki (Ei varmistettu)

Todellakin pystyn samastumaan tähän! Ihan kamalaa miten sitä on addiktoitunut tohon puhelimeen. Fb, Twitter, Blogger, Bloglovin, Instagram, Foursquare, Spotify... Pliis voisko tulla vielä joku lisää :D Tiedostin tän "ongelman" joku aika sitten ja oon tehnyt pieniä irtautumisia esim lähtemällä kävelylle ilman puhelinta (mutta oikeesti tosi orpo olo, entä jos sattuu jotain? En pysty soittaa kellekään!). Tommonen viikon mittainen some-retriitti olis varmaan ihan tervetullut haaste ainakin itselleni :o

Mariest (Ei varmistettu)

Huomasin saman kun puhelin pöllittiin perjantaina ja jouduin varmasti yli 5 tuntia odottaa että pääsi uuden ostamaan. Oli aika jännä olla junassa ilman musiikkia ja käydä kaverin kanssa lounaalla ja juttelemassa vilkuilematta puhelinta! Olo oli myös jotenkin tosi "helpottunut" että oli oikeasti syy olla vastaamatta kaikkiin viesteihin/tweeteihin/puheluihin yms kun sitä puhelinta yksinkertaisesti ei ollut. Mietinkin silloin että pistäiskö vaan olla ostamatta uutta puhelinta :D

Xxnanna (Ei varmistettu)

Mahtava teksti, kiitos Sara :) mä oon aina ollut tosi antiriippuvainen puhelimesta - jos oon huidellu menossa koko päivän saatan jossain vaiheessa iltaa huomata et luuri ollu himassa koko ajan. Silti, luennoilla mun puhelinaddiktio nostaa päätään ja blogit, twitter ja kaikki mahollinen sälä on saatettava ajan tasalle... Hups. Mut kyllä olis hyvä haaste jokaisen rupee tiedostaa omaa puhelimenkäytön massiivisuuttaan; siinä missaa aika paljon kaikkea ympärillä tapahtuvaa kun irrottaa ittensä tästä ajasta ja paikasta. :)
Xx nanna

nooora (Ei varmistettu)

Hyvä teksti!
Meidän luennoitsija puhui juuri pari viikkoa sitten siitä kuinka ihmiset nykyään vain dokumentoivat elämäänsä sen sijaan että eläisivät sitä. Ja se on pelottavan totta. Hän sanoi että jumalauata nyt kukaan ei enää ota kuvia Instagramiin ruuastaan vaan syö sen ennenkuin se on kylmää! :D

Prettydoes (Ei varmistettu)

Aivan mahtava postaus!
Valitettavasti kyllä huomaa itestäkii samanlaisia piirteitä :/

LinaLina (Ei varmistettu)

mä taas kuulun niihin, joilla ei ole älypuhelinta. Eli semmonen puhelin, missä ei ole nettiä, kameraa, radiota, ei mitään. Sillä voi vaan soittaa ja tekstata. En tykkää siitä, että koko ajan mun pitäs olla tavoiteltavissa, eli jätän puhelimen aina kotiin kun lähden lenkille, salille tai vaikka kauppaan. Ei se maailma siihen kaadu, etten vastaa puhelimeen sillä sekunnilla kun jollain on jotain asiaa! Hehe mun pitäis vissiin hankkia lankapuhelin...

Mutta se joka ärsyttää ihan suunnattomasti on juuri se, kun kaikilla mun kavereilla on se hemmetin älypuhelin! Aina, siis AINA kun ollaan esim kahvilla, lounaalla tai venaillaan jossain ne puhelimet kaivetaan esiin ja kaikki räplää niitä, paitsi minä, joka on silleen et "kaverit haloo, olis kiva jos hengailisitte munkin kanssa eikä vaan teidän puhelimenne kanssa" Harmi että tähän on tultu! Tietenkin on välillä hieman ulkopuolinen olo kun ei ole instagrammia tai whatsappia, mutta se ei mun maailmaa kaada :)

Kiitos Sara hyvästä tekstistä! Terveisin 24 wee mummeli (näköjään)

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Annnikki, ei vitsi kuulostaa niin tutulta! Mä peukutan myös tolle viikon mittaiselle mökkitauolle! :D

Mariest, eikä! Joo silloin sen huomaa kun se viedään pois. Mä ihan poikeesti harkitsen jotain halkoa kakkospuhelimeksi! :D

Xxanna, siis mulla oli toi sama ennen! Puhelin aina jossain äänettömällä sängyn alla koko päivän enkä huomannut mitään. Nyt on käännyttävä hakemaan sitä kotoa jos huomaan sen sinne jääneen! Kiitti kovasti :)

nooora, joo siis nimenomaan just näin! Loistava toi dokumentointi käsite :D

Prettydoes, kiitti :) Näin se vaan on, tä on tätä nykyaikaa jesjes

LinaLina, Arvostan sua ihan oikeesti! Musta tuntuu myös, että nimenomaan ne ei-addiktit on tässän niitä, jotka joutuu kärsimään! VOin vaan kuvitella kuinka rasittavaa tää on ja tunnistan itseni just tosta "venaillessa kaivaa luurin" meiningistä. Jotain on kyllä tehtävä. Et oo mummeli!

-Sara

veerras (Ei varmistettu)

Mäki oon tosi riippuvainen mun puhelimesta mutta tää riippuvuus on pahentunu nyt vasta kun ostin uuden luurin. Ja mua ahistaa nyt jo kun toukokuussa on koulun kautta osallistuttava viiden päivän metsäleirille :D siellä ei paljoa pistorasioita oo.. :D varmaa teked kyllä tauko hyvää ja ehkä sen jälkee tajuaa ettei sitä kännykkää tarvi koko aikaa räpeltää :)

kkeiju (Ei varmistettu)

Yks päivä noin 10-vuotiaat poika ja tyttö istu mua vastapäätä bussissa, eikä kumpikaan sanonu toisilleen mitään, vaan tuijotti puhelimiaan. Jos maailma ois räjähtäny ympärilt niin ne ei ois varmaan huomannu mitään. 20min siinä meni, kun poika kysy tytöltä jonkun kysymyksen kouluun liittyen (tapittaen edelleen sitä puhelinta tietty) ja tyttö vastas ja sit tuli taas hiljasuus. Varmaan loistavat sosiaaliset taidot näil lapsilla aikuisina... somessa ainaki.
Mä oon (ainaki viel toistaseks) yks niistä, jotka ei vaan ymmärrä miten jengi saa ajan kuluu yhen puhelimen kanssa... :D Havaintojeni perusteella en taida uskaltaa hankkii älypuhelinta ikinä...

Anskue21 (Ei varmistettu)

Mieletön teksti, hyvä Sara!

Anskue21 (Ei varmistettu)

Mieletön teksti, hyvä Sara!

Suviiiiii (Ei varmistettu)

Aivan samaa mieltä.. totuus iskee vasta kun se laite katoaa näkyvistä tai toimimasta. Ja tuttua myös, että bussissa istuminen ON vaikeaa ja outoa ilman sitä musiikkia ja puhelinta, toisaalta taas surullista koska kukaan ei puhu kenellekkään ja vaikka puhuisikin niin luultavimmin kukaan ei kuulisi ketään koska kaikilla on kuulokkeet.. viha-rakkaus -suhde siihen älypuhelimeen...

eaess (Ei varmistettu)

Hieno postaus! Ja hienoa on myös se, että olet itse huomannut riippuvuutesi, koska moni ei sitä huomaa. Mielestäni on huolestuttavaa, että esimerkiksi saman ruokapöydän ääressä istuvat ihmiset kaivavat puhelimensa esille ja keskustelevat paikalta poissaoleville somen kautta, kun ympärilläkin on ihmisiä joille keskustella. Ja itse olen tuollaisessa porukassa juuri se, jolla ei älypuhelinta ole ja joka kokee olonsa huomattavan usein hylätyksi. Eniten muiden puhelimen räpläys ärsyttää juuri kyseisenkaltaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa myös paikalla olisi ihmisiä joille jutella. Myös esimerkiksi elokuvaa katsellessa puhelimen alituinen räpeltäminen ärsyttää. Eikö se WhatsApp voi millään odottaa leffan loppumiseen saakka? Eivätkö ihmiset osaa enää keskittyä vain katsomaan elokuvaa?

Itse en ole (vielä) ostanut itselleni älypuhelinta, koska pelkään tulevani riippuvaiseksi sen käytöstä. Tiedän, että eläisin enemmän tai vähemmän puhelin kourassa, joten pyrin välttämään sitä. Koska minua ärsyttää, kun muut elävät puhelimensa kanssa symbioosissa, en halua omalla käytökselläni aiheuttaa samaa ärsytystä muille. On vapauttavaa, kun ei aina tarvitse olla tavoitettavissa. On mielenkiintoista ajautua tuntemattomien kanssa keskusteluun, kun ei ole puhelinta räplättäväksi. On avartavaa nähdä ja kuulla ympäriltään kaikki, kun huomio ei ole kiinni puhelimessa. Myönnettäköön tosin, että esimerkiksi salilla kuljen luurit korvilla, mutta ainoastaan siitä syystä, että musiikki antaa kovemmat tehot treenata enkä mene salille keskustelemaan tuntemattomien kanssa vaan nimenomaan treenaamaan. Suosittelen kuitenkin lämpimästi puhelimen käytön rajoittamista esimerkiksi juuri mainitsemallasi some-kiellolla ravintolapöydässä. Jännittävää, kun joutuukin kohtaamaan ihmisiä eikä voikaan paeta puhelimen maailmaan!

??? (Ei varmistettu)

LOISTAVA postaus!! *____* tekis mieli elää viikko ilman puhelinta.
Ja oon tiedostanu itekin, kuinka hulluu on mennä napit korvilla eli periaatteessa yks aisti kokonaan turrutettuna tuol kaupungilla. Mut musiikki nyt on oikeesti kivaa. =( pakkomielteinen Faboon kirjautuminen ei..

pulassa..... (Ei varmistettu)

Tämä oli loistava postaus. Joka sana ihan totta:D

Itse tajusin juuri, että omg, mähän olen lupautunut mennä valvomaan kolmeksi päiväksi ylppäreitä, mikä meinaa sitä, että istun vähintään 6h näinä päivinä paikallani tekemättä yhtään mitään!! Ei voi edes ihailla vaihtuvia maisemia tai lukea bussinpenkissä olevia mainoksia....

Haluatko mennä tuurmaan mua, voisit niin aloittaa tän sun some-vierotuksen;)?

emmainkeri (Ei varmistettu)

Noniiii right on! Lasken itteni jotakuinkin onnekkaaksi näiden some-ihmisten joukossa, kun mulla on käytössä vain facebook. Ei instagramia eikä twitteriä eikä edes spotifyta eikä mitään :D Silti puhelinta tulee plärättyä usein kaverin kanssa kahvilassa, onneksi molemmat tiedostetaan se ja tehdään sitä yhdessä eikä sillä tavalla että toinen joutuu kauheasti venailemaan. Facebook ja sun blogi on ainoat joita mä puhelimella käyn tsekkaamassa. Julkisilla liikkuessa en oikeastaan kato sitä puhelinta. Bussissakin tulee harvemmin kuunneltua musiikkia, ainoastaan pitemmät junamatkan taittuu napit korvilla (eikä silloinkaan aina jaksa). Mun mielestä on päinvastoin ihan kiva salakuunnella muita ihmisiä ja seurata niiden tekemisiä, katsella maisemia ja ohikulkevia autoja ilman taustamusaa :) Kauppaankin voi ihan hyvillä mielin lähteä ilman puhelinta, vaikka kyllä se usein tulee napattua mukaan samalla kuin lompakko ja avaimetkin.

Tossa kun oli puhetta noista nuoremmista, lapsista.. Joo ei siitä oo kauaa kun istuin bussissa ja seurasin neljää ala-aste ikäistä tyttöä, kaikilla puhelimet kourassa. En mä tarkalleen tiedä mitä ne teki, niillä oli joku peli siellä missä pystyi ostamaan jollekin tyttönukelle vaatteita ja sälää yms. En tietenkään tiedä, että oliko niilläkin jo oma facebook tms, mutta hyvinkin riippuvaisilta näyttivät :D Totta kai joka sukupolvella on omat pelit ja leikit ja kiinnostuksen kohteet, mutta mitä noistakin tulee? Kauheeta kun alkaa miettiä omaa tulevaa jälkikasvua, alkaa tuntua että tulee olemaan aikamoisia riitoja kun yrittää pitää ne loitolla kaikesta turhasta, mitä lie silloin tulee olemaankaan. Eikö kukaan enää leiki kirkkistä tai hypi hyppynarua?

Eikä tää sitäpaitsi ole mikään nuorten juttu, aikuiset on mukana yhtälailla. Silloin kun facebook tuli (mikä vuosi se nyt olikaan) ja kaikki nuoret valtasivat sen, aikuiset tuhahtelivat ja pudistelivat päitään. Sama meidän vanhemmilla. Ensin taivuttelin äidin rekisteröitymään, mutta iskä vielä vastusteli. Jonkin aikaa meni, kun tietokoneen ääreltä jo kuului huuto "tuus emma kattoo ja auttaa": iskä oli vihdoin taipunut ja opetteli nyt facebookin käyttöä. Nykyään aikuisilla (keski-ikäisillä) onkin ne kaikkein turhimmat päivitykset: "nyt saunaan ja unten maille!" tai "tulin just lenkiltä ja kotona odotti maukas hirvipaisti." Kiinnosti niin maan perkeleesti.

Jepsjeps, kiitos Sarppa hirveän hyvästä tekstistä! Kiva kun saa lukea sunkin ajatuksia ihan isommistakin asioista, if you know what i mean :)

emmainkeri (Ei varmistettu)

Ainiin, piti vielä mainita että mä nautin ihan älyttömästi siitä kun saa käydä leffassa YKSIN, suosittelen kokeilemaan! Samoin päädyn usein juttelemaan tuntemattomien ihmisten kanssa junassa tai kaupassa tai oikeastaan missä vaan. Parasta on kun yllätettyä jonkun ihmisen kehumalla jollain tavalla. Usein saa vastaukseksi ihmettelyä siitä, miten suomessa niin harvoin ihmiset lähtevät keskustelemaan ns. ilman syytä ja vielä tuntemattomille.

mmm- (Ei varmistettu)

Aivan huikee teksti!! Oli pakko laittaa heti kavereillekkin viestiä, että kipin kapin lukemaan tää! Ens kerralla aion myös pakottaa heidät tohon puhelimien kasaan lyömiseen, kun eri puolilta Suomee päästään taas treffaamaan. Ennen olin porukan puhelinpoliisi ja kitisin aina jos joku otti puhelimen esille höpötellessä, mutta se rooli unohtu kummasti kun oma iphone tupsahti taskuun...Nyt aion kyllä palata vanhaan tapaan! Thänk juu tästä ja kivaa viikkoo sulle!:)

Roxy=) (Ei varmistettu)

Mä oon tätä sun blogia seurannu varmaan kolmisen vuotta. Ihan en tiiä miksi oon tähän koukkuun jäänyt kun eletään hyvin eri elämäntilanteissa. Oon kohta 32 v kahden lapsen äiti, opiskelen viimeisiä vuosia korkeakoulussa jnejne Hyvin vähän ehdin muotia miettiä, urheilua kyllä harrastan mutta senkin silloin kun kaikelta muulta jää aikaa.
Joka tapauksessa, nyt sulta tuli tekstiä joka kuulosti niin tutulta. Itse hankin ensimmäisen älypuhelimeni just ennen joulua ja hyvin oon jääny koukkuun. Itsekin muka ajattelen multitaskaavani mutta oikeesti mulla menee ihan liikaa aikaa kaiken "turhan" parissa eli Facebookissa ( mä oon vielä onneks säästyny twitteriltä ja instagramilta), blogeja ymsyms lukiessa. Sitä Oikeen miettii, että mitä onkaan tehty ennen SOMEa? Mihin Se kaikki ylijäänyt aika on kulutettu. Sosiaalisesta mediasta on toki hyötyäkin, mutta kyllä mä koen monella tavalla sen haittana. Ja silti oon auttamattomasti ja säälittävästi koukussa. Pitäisköhän sitä oikeesti ottaa kunnon vierottautuminen näistä jutuista. Jäis aikaa tärkeämmällekin.

Vieraileva-Ansku (Ei varmistettu)

Itse en edes omista älypuhelinta. Ihan on perinteinen Nokian joku simpukkamalli.:D Facebookiin kuitenkin pääsen erillisen sovelluksen kautta sillä tai puhelimen kämäsellä selaimella. Muuten mulle on riittänyt ihan se, että puhelimella pystyy soittaa ja tekstata. Vitsailenkii aina niille, jotka mun puhelinta "kauhistelee", että mullapa onkii todellinen älypuhelin: Sen käyttämiseen tarvitaan omaa älyä!:D Eikä mun puhelin oikeesti ole ees kuin reilun muutaman vuoden vanha. Enkä millään haluisi tosta mun pienestä simpukka-aarteesta luopua.:D En vaan haluais sellasta "isoa" lasimöhkälettä taskuuni vielä tunkea.
Vaikka mulla ei älypuhelinta olekkaan, niin silti puhelimeen on kehittynyt jonkinlainen riippuvuus. Se nyt vaan tuntuu olevan se väline, joka on "linkki" tähän ympäröivään maailmaan.:) Itse huomasin tämän, kun lähdin pariks päivää Kotkasta työreissulle Tampereelle. Hyvinkää ABC:llä tajusin, että jotain puuttuu. Sitten alkoi vimmattu laukkujen penkominen. Ei ollu puhelinta missään. Kotiinhan se oli jäänyt. Onneks oli työkaveri matkassa mukana ja lainasin sitten muutaman kerran hänen puhelintaan. Ennen Hyvinkäätä olin kuitenkin ollut ihan onnellisen tietämätön mun puhelimesta ja hyvällä tuulella, mutta sen jälkeen alkoi kauhea ahdistus ja tuli ihan jotenki orpo fiilis.:D Kyllä siitä puhelimesta vaan on jotenkin niin riippuvainen, vaikkei siihen kukaan kauheesti edes soita. Tuli sellanen fiilis, että mitäs jos joku soittaaki tai laittaaki viestiä, mitäs sitte. Niin oikeesti, MITÄS SITTE?!:D
Toisaalta vaikka oli aika ahdistavaa olla ilman puhelinta pari päivää, niin toisaalta se taas oli hyvinkin vapauttavaa. Ei aina tarvi olla tavattavissa edes "arkielämässä". Puhelinta voi aina myös lainata joltain toiselta, jos akuutti tarve iskee. Kelloa voi katsoa rannekellosta ja herätyksenkin sai hotellissa asetettua telkkarista ja hotellin koneelta ja työläppäriltä pääsin naamakirjaankin ilmoittamaan kaikille, että "Älkää soittako mulle! mun puhelin on himassa!":D
Parin päivän päästä puhelin sitten löytyi kotoonta, eteisen pöydältä.

LdB (Ei varmistettu)

Sara, mä oon oikeesti niin ilonen että sä kirjotit tästä aiheesta! Oon funtsinu tätä juttua jo jonkin aikaa, sä onnistuit pukemaan mun ajatukset sanoiks. KIITOS! Toivottavasti tää toimii jonkinlaisena wake up callina älypuhelimien orjille :D

Räyhis (Ei varmistettu)

Vau, upea teksti! Tän kun olis lukenut joskus pari vuotta sitten... :D Heh, itekin siis vielä vuos sitten olin ihan samassa tilanteessa, aina yksin ollessa hillitöntä puhelimennäpräystä ja hullut popitukset kuulokkeista. Sit kun tän jätin kesän tullessa pois, on elämästä avautunu ihan mielettömästi uusia puolia! Just toi on upeeta, että bussissa voi jutella toisten kanssa ja syntyy hienoja keskusteluja. Sit tuntuu ihanalle hymyillä vastaan tulevalle mummolle tekstarin näpyttämisen sijaan. Lisäks tuntuu et on ite jotenkin luovempi, kun päässä pyörii hienoja biisejä ilman että ne tulee kuulokkeista! Lenkillä pidän kyllä edelleen kuulokkeita korvissa, mutta satun asumaan niin korvessa että ihan oikeasti täällä ei tule yhtäkään elollista olentoa vastaan, jonka kanssa voisi keskustella. Mutta tietty ois terapeuttista kuunnella ihan vaan luonnon omia ääniä! (:

Huoh.. (Ei varmistettu)

Mulla ei itellä oo älypuhelinta ja oon päättäny että ootan ton mun 3 vuotta vanhan puhelimen hajoamiseen asti ennenku ostan älypuhelimen. Tosin sitä välillä miettii että joutuuko vaan nöyrtyä, kun kaverit ympärillä ei tunnu enään kiinnittävän huomiota siihen oikeeseen maailmaan kaikkien pelien, sovellusten ja SOMEn takia. Aika turhauttavaa ku yrität jutella kuulumisista vaikka kahvilla ja se toinen värkkää vaan puhelinta ja kuuntelee ehkä toisella korvalla. Jopa mun äiti on välillä niin kiinni siinä puhelimessaan, että senkään kanssa ei saa mitään oikeaa keskustelua aikaseks. :D

laurahoooo (Ei varmistettu)

Hei olen laura ja olen puhelinriippuvainen.. :-D oon huomannut ihan saman, todennut että se on huolestuttavaa ja mitä mä teen. Kävelen ympäriinsä puhelin kädessä, tsekkaan twitteriä, instagramia, blogia ja ties mitä juttuja vaikka ne varmasti säilyy siellä myös sen luennon tai rappusten kävelyn ajan. Ihan loistava teksti, pisti kyllä vähän ajattelemaan ! Vois jakaa tän facebookissa, että muutkin löytäis tämän !

Jumbe_ (Ei varmistettu)

Itse olen miettinyt tätä samaista asiaa jo hyvän aikaa. Ennen minullakin oli aina joku toosa huutamassa jonkinlaista mölyä ja koko ajan piti olla kovin tehokas, lukea uutisia, blogeja, facea jne. Yhtäkkiä havahduin siihen, haluanko todella olla tälläinen. Tavoitettavissa koko ajan. Ajan hermolla.

Käännekohta taisi olla reissu Sevettijärvelle. Viikko eräkämpällä tunturin juurella mökissä, keskellä ei mitään, missä ei ollut edes sähköjä auttoi minut ymmärtämään, että hei kyllä mä pärjään ilman puhelinta ja konetta. Se oli jotenkin ihanaa, että kerrankin nautti siitä hetkestä ja seurasta. Kukaan ei räpeltänyt puhelinta tai konetta koko aikaa, telkkari ei huutanut vieressä eikä radiokaan pauhannut alituiseen. Oli vain helkkarin mahtava seura, luonto, sauna, revontulet, pihamaan kärppä ja se hetki.

Sen reissun jälkeen en ole kuollut siihen, että akku loppuu kesken työmatkan tai koulupäivän. Oon arvostanu enemmän sitä ettei koko aikaa tartte soida jokin musiikki korvilla. Kahvilla voi istuskella rauhassa ja seurailla muita kiireellisiä ihmisiä. Bussissa kauhistella sitä, kuinka aina nuoremmilla ja nuoremmilla on kaiken maailman älypuhelimet ja tabletit. Ei silloin kun minä olin nuori. :D

Mahtavaa sanailua Sara, kerrassaan mahtavaa! Laittaa kyllä ajattelemaan asiaa kunnolla. :)

kslfkalskf (Ei varmistettu)

Minulla on vaihtari aikaa ulkomailla tasan 2 viikkoa jälellä ja mun älypuhelin hajos eilen. Jouduin ottaa käyttööni vanhan puhelimeni jossa ei ole nettiä! Kauheat tuskat aatella, että täytyy pärjätä ilman whatsappia ja muita hienouksia ! Mut ehkä tämä on testi että pärjäänkö ilman! :D

helloewssi (Ei varmistettu)

Jouduin joskus pakosta vaihtamaan vanhaan Nokiaan, jossa oli vaan matopeli. Ei mitään eroa, hakkasin sitten sitä matopeliä 24/7

helloewssi (Ei varmistettu)

Jouduin joskus pakosta vaihtamaan vanhaan Nokiaan, jossa oli vaan matopeli. Ei mitään eroa, hakkasin sitten sitä matopeliä 24/7

Zammm (Ei varmistettu)

"Milloin tällainen "täällä minä nyt menen ja tältä näyttää" -juttukin on syntynyt, ei tätä pari vuotta sitten ollut? Onhan se kivaa, mutta myös pelottavan pakkomielteistä."

No sähän tätä oot luonu ihan työksesikin ja tehny meistä sara-life-24/7 riippuvaisia! :)

Oikeesti mä oon sitä mieltä että tää on insinöörien luoma tapa elää. Insinöörithän on sellaisia sosiaalirajoitteisia nörttejä jotka ahdistuu siitä faktasta että kommunikointi on 90 prosenttisesti non-verbaalia, kehonkieltä. Niinpä ne loi maailman jossa kommunikointi on 90 prosenttisesti painokirjaimia ja ja kymmenen prosenttisesti hymiöitä. Mutta kuka niille antoi luvan ja vapaat kädet luoda tällaisen maailman???!!!!

khftrsöoijvgy (Ei varmistettu)

Mahtavaa tekstiä, pisti pohtimaan todella tätä asiaa!! Meillä töissä työntekijöiden ikähaarukka on alle kakskymppisistä yli kuuskymppisiin ja onhan se totta, että jokaisella tauolla me nuoremman sukupolven edustajat kaivamme juurikin ne kosketusnäytölliset älypuhelimemme (joita myös vuosi sitten itsekin vastustin) ja alamme räpläämään niitä, facebook, twitter, whatsapp itsellä tulee ainakin jokaisella kahvipaussilla tsekattua. Välillä pidän täysin puhelittoman työpäivän, jätän sen tahallani pukukaappiin, mutta monta monta kertaa päivässä silti kaivelen taskujani etsien puhelinta, ennen kuin tajuan, että tänään onkin puheliton päivä.

jassuuuu (Ei varmistettu)

Tunsin tästä ihan _liian_ hyvin itseni koko tekstistä.. Oon aina puhelin kädessä. :-D mulle on asiasta huomautettu muutamaan otteeseen, mutten pääse siitä irti. Se on jo muodostunu tavaksi kävellä puhelin kädessä ja napit korvilla. Tuntien välisellä ajalla oon aina puhelin kädessä, en voi vaan laittaa sitä taskuun ja keskittyä keskustelemaan kaverin kanssa, se puhelin on pakko olla edes kädessä, vaikka en sillä mitään tekiskään. Tää pisti mut todellaki ajattelemaan, ehkä jopa hieman pelottavalla tavalla.. Kiitos näin huikeesta tekstistä!

Emiliii (Ei varmistettu)

"Vaikka mun kohalla kyse on edelleen työympäristöstäni, olen silti huolestunut." - Tämähän on erityisen huolestuttavaa just siksi, että kyse on työympäristöstä. Tämähän tarkoittaa, että et ole milloinkaan vapaalla. Jossain kohtaa voi olla, että alkaa ahdistaa, oli työ miten kivaa tahansa.

Sanon tuon ihan kaikella rakkaudella. Tunnistan tämän saman itsestäni. Monesti katson työmeilit puhelimesta aamulla herätessä ja illalla nukkumaan mennessä (sängyssä siis). Säälittävää. Ja kaikkein rentoutunein olen paikassa, jossa ei ole nettiyhteyttä (puhelimellakaan), tekee ihan mielettömän hyvää! Olen siis hyvin samoilla linjoilla kanssasi siitä, että aika pelottavaa tämä nykymeno.

endorfiinikoukussa (Ei varmistettu)

Kovin tutun kuuloista. Läpän varjolla tästä kavereiden kesken piikitellään, mutta onhan tämä oikeasti ongelma. Kotona erityisesti. Kiduttaa kuulla omilta lapsilta kuittailua "äiti, sulla on aina puhelin kädessä". Pitäisi vähentää, reilusti. Tuo puhelinten kasaaminen keskelle pöytää on loistava idea. Täytyy tästä lähtien toteuttaa aina kun on kaveriporukka koolla.

Riikkaaa (Ei varmistettu)

Aamen. Muistan kun kerran _suutuin_ kaverilleni, kun hän kielsi mua käyttämästä puhelinta, kun oltiin kahvilla samalla kun odottelin bussiani. Anteeks?! Mitähän mä oikeen oon ajatellu, että se Facebook karkaa siitä vai? Ihan ku en ehtis siinä bussimatkallani sitä selata.
Sitte menin vielä ostamaan älypuhelimen, eihä tää muuta ku pahenee. Mulla tosin onneksi on siinä sen verta hidas netti toistaseks, että esim Instagram ja WhatAppi ei toimi. Onneksi. Eihä mulla muuten mitään elämää oliskaan, kyllä ne ehtii sit kotonaki selata!

matopeli (Ei varmistettu)

Yks riippuvainen ilmottautuu. Oon kyllä vähän saanut parannettua tapojani. Ennen olin netissä KOKO ajan tekemättä mitään järkevää. Luin miljoonaa blogia, seurasin facebookkia, instagramia, katoin random videoita youtubesta ym ym. Joululomalla olin kotikotona pitkästä aikaa ja päätin, etten aio tuhlata sitä aikaa netissä, jonka voin viettää perheen kanssa. Tästä seuras se, etten oo joululoman jälkeen lukenu yhtäkään blogia :D Tää sun on ensimmäinen, jonka tulin nyt vilkasemaan. Huomasin, ettei mun oikeesti tarvi seurata monen kymmenen mulle tuntemattoman ihmisen elämää, vaan voin elää omaani. Mua alko jotenki ahdistamaan se jatkuva asioiden seuraaminen ja omien asioiden päivittäminen.

Facebookkia tosin käytän edelleen 24/7, mut puolustaudun sillä et mun perhe ja kaverit asuu satojen kilometrien päässä. Tilanne paheni entisestään sen jälkeen, kun hankin älypuhelimen...:D

emmainkeri (Ei varmistettu)

Zammm: "No sähän tätä oot luonu ihan työksesikin ja tehny meistä sara-life-24/7 riippuvaisia! :)"

Niinpä! Tunnustetaan, oon aika varma että itse olen Sara-riippuvainen ja lähipiirikin sen tietää. Vähän pelottavaa (saralle :D) ehkä, mut näillä mennään! Tickle Your Fancy on pakko tsekata keskimäärin 3-4 kertaa päivässä.

odotan innolla vastausta (Ei varmistettu)

olisitko halukas arvioimaan mun vartaloa ja mitä paikkoja pitäis kiinteyttää ja miten jos pistäisin sulle emailiin kuvia omasta vartalostani :)? toivon että vastaan tähän!

Anna, (Ei varmistettu)

No ÄLÄ! :D
Ihan tän takia ähdin facebookista just pari viikkoa sitten..

Kiva kuulla etten ollut ainoa josta tuntui tolta :)
Nyt mun aika menee oikeasti tärkeille ihmisille, se on jotenkin mukava ajatus.

Milway (Ei varmistettu)

Jees, Mahtavaa et kirjotit tästä! Luin postauksen niin tarkasti et en muista millon viimeks... ja en voi kun todeta, että oot niin oikeassa! ite en oo fb:ssä tai twitterissä, mutta säädän kännykällä aina tuntien välissä. Sillä voi vaan tehdä niin paljon kaikkea, mutta samalla missaa vaikka mitä. Toisaalta ei mulle ole kukaan tullut juttelemaan vaikka olen ollut ilman kännykkää. Ehkä mä oon niin vaikeesti lähestyttävä ;)

emj3 (Ei varmistettu)

Mä taas oon aina ihmetellyt tätä meininkiä, että kaikkipitää jakaa facebookissa ja mihinkään ei voi mennä ilman puhelinta (ja niitä instagram kuvia..) . Kaikki kaverit varmasti allekirjottautus riippuvaisiks, tai ainakin 90% ja se on kyllä välillä aika rasittava olla jengin kans vaikka kahvilassa kun tuntuu että kukaan ei koskaan oo 100% läsnä..

Mutta hyvä teksti hei, suosittelen oikeesti vierotusta siitä kapineesta!:D siis ainakin niin, ettei sen tartte kokoaikaa olla nokan eessä. Avartaa omaa näkemystä ympäristöstä ja tämmöset ei-riippuvaiset kaveritki tykkää ;)

fissssh (Ei varmistettu)

Oon huomannut saman ilmiön jo aikoja sitten! koska en itse omista älypuhelinta vaan ihan tavallisen kännykän. Kieltämättä tunnen oloni kyllä vähän oudoksi ja ulkopuoliseksi koska mulla ei oo sellasta puhelinta! Mutta musta tuntuu että mä vaan en tarvii. Ja oon ihan tavallinen nuori nainen, ehkä vaan vähän vanhanaikane täs asiassa. Alkoi vaan jossain vaiheessa ottaa päähän se ku kaikki on nenä kii siinä puhelimessa eikä keskity ollenkaan elämään ympärillä, nii kai kapinoin sit jotenkin sillä etten hanki älypuhelinta :D

Em- (Ei varmistettu)

Hyvä Sara, huipputeksti! Totta joka sana :----) Mutta täytyy kyllä sanoa että musta metro on poikkeus tossa suomalaisten sosiaalittomuudessa! Iteki kerran kuuntelin laput korvilla musaa mutta yks jannu alko silti juttelee. "Hey what ya listen' to" - Ja sitte kuunneltiin yhessä Elastista hahah :D On mulla muitakin tollasia random metromiitinkejä, usein just ulkomaalaset tulee juttelee oli kännykkä kädessä tai ei..!

tappi1123557 (Ei varmistettu)

Tää on kyllä täysin totta ja hälyyttävää! Mutta onhan siihen syitäkin. Ite en halunnut älypuhelinta, mutta äitini ykspäivä kerto et oli ostanu sen mulle kun sai tosi halvalla. No sit vähän ajan kuluttuu se meni rikki ja otin taas vanhan kännykkäni käyttöön. Sillon ne haittapuolet iski. Duunin takia on pakko olla sähköpostissa kiinni 24/7, joten on vaan kaikinpuolin kätevää, että se sposti tulee suoraan kännykkään, eikä niin että näät sen 3pv päästä kun erehyt koneella käymään. Sitten se whatsapp..:D täähän nyt on tekosyy, koska sen kautta lähetetyistä viesteistä 99% on turhia. Mutta tekstailu oikeilla viesteillä on niin kallista! Ja kun sitä whatsappia ei ollu niin kaverit marmattaa asiasta kokoajan. Sen lisäks netti kännykässä on tarpeellinen bussiaikojen, aukioloaikojen, ajo ohjeiden ym takia.
Terv tekosyinen kännykkäaddikti :) ps vaihdan viikoksi palikkakännyn, kiitos sara!:D

braille (Ei varmistettu)

Kiitos kun kirjotit tän, toivottavasti mahdollisimman moni lukaisee läpi! Olen nimittäin itse erittäin harmistunut siitä, että viimeisen parin vuoden aikana joistakin ystävistäni on tullut niin riippuvaisia puhelimistaan, että heidän tapaamisestaan on tullut minulle välillä tosi ikävä olo.. Tapaamiset on nimenomaan sellaisia, että ystävä selaa puhelintaan vähintään viiden minuutin välein, keskustelu katkeaa AINA siihen, kaverilta jää kuulematta puolet siitä, mitä sanon jne. Tosi häiritsevää ja tyhmää! Itse omistan siis karvalakkipuhelimen yhä, ehkä en siis tämän takia voi ymmärtää, miksi puhelin ylittää viihdyttävyydessään ystävän seuran. :(

Nepsu123 (Ei varmistettu)

Haha, busted! Näin sut äsken Pasilan asemalla napit korvilla ja nenä kiinni näytössä :D et moi vaan tälleen virtuaalisesti ;)

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

:D puollustus!! Mä luin näit upeita kommentteja!!

-sara

tiiiiai (Ei varmistettu)

Nyt puhut Sara niiiiiin asiaa, kiitos tästä upeesta kirjotuksesta, tämä pisti miettimään! Mahtavaa kevättä :)

Tanjaaau (Ei varmistettu)

Sä puhut nainen täyttä asiaa !

mmiraaa (Ei varmistettu)

Tää oli mielettömän avartava teksti. Oon tiedostanut kyllä oman kännykkäriippuvuuteni, mut en oo ajatellut asiaa sen syvemmin. Kuin monesti meki kaveriporukalla ollaan koolla, kaikki omia älyluurejaan räpläten? Huoh, ensviikon olen täysin puheliton, edes ne hemmetin koulupäivät... Kiitos tästä!

Pages

Kommentoi