Sano suoraan senkin tunnevammainen

Ladataan...
Tickle Your Fancy

Suorapuheisuus ja tunteista puhuminen. Asioita, joita kadehdin, mutta samalla pelkään ja vihaan. Asioia, joita olen tosissani yrittänyt opetella, mutta joissa edelleen vaan kuulun sinne ultimate huonoimpien joukkoon. 

Suorapuheisuutta on monenlaista. On niitä idiootteja, jotka töksäyttelemällä omia negatiivisia ajatuksiaan onnistuvat loukkaamaan ihmisiä, ja on niitä, jotka handlaavat homman ja onnistuvat suoralla puheella välttämään ongelmia. Alle yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat kun oon sanonut jollekkin ihmiselle suoraa päin naamaa jotain ilkeää, oli siinä sitten pointtia tai ei. En voisi ikinä jättää ilkeää kommenttia blogiin tai pahoittaa toisen mieltä sanomalla hänelle mitättömästä syystä jotain pahaa. Saatan joskus raivota omassa päässäni tai tilittää siskolle, jonka jälkeen homma on käsitelty ja ohi, mutta ylimääräistä pahaa mieltä en halua tuottaa.

kuvat: weheartit.com

Olen kateellinen niille ihmisille, jotka tietävät perusoikeutensa tässä yhteiskunnassa ja osaavat myös puolustaa niitä. En ole kateellinen niille, jotka nitisevät jokaisesta asiasta, jossa he ovat kokeneet mielestään "vääryyttä" ja joilta puuttuu inhimillisyys. Jos oikeutensa tietävät ja niitä puolustavat perustavat yhden ryhmän, niin muodostuuko toinen ryhmä niistä, jotka eivät halua loukata ihmisiä tai tuottaa kellekkään pahaa oloa? Minä kuulun jälkimmäiseen. 

Sama se on asiakaspalvelualoilla. Osaan toki "valittaa" asioista, antaa asiakaspalautetta jne, mutten koskaan pysty tai paremmin sanottuna en halua sanoa sitä vihaisesti tai haukkumalla. Mun mielestä on todella väärin, että ne jotka niin tekevät, saavat todennäköisesti suuremmat korvaukset ja keissille paremman lopputuloksen. Eli huutoa ja haukkumista niin homma alkaa pelaamaan. Kuulostaako reilulta?

Huutaminen ja vauhkoaminen on loppujen lopuksi aika helppo vaihtoehto. Jos pokkaa löytyy niin senkun tilittää ja haukkuu ilman sen suurempaa itsensätarkastelua tai tilateen pohtimista. Rakentava kritiikki ja -palaute sen sijaan jo vaativat enemmän. Asiallinen kritiikki ja maltillinen, hyvin suunniteltu palaute ovat kunnioitettavampia, mutta juurikin sillä kurkku suoraan huutamisella ja mekkalan järjestämisellä saa nopeammin tuloksia ja paremmat korvaukset. 

Aina kun joku on työelämässä huutanut minulle päin naamaa jostain mitättömästä asiasta, olen totaalisen lukkoon menon jälkeen hoitanut mekkalan takana olevan jutun niin hyvin kuin vaan pystyn ja osaan, mutta parasta kaikessa: hyväksynyt sen mesoamisen. Ajattelen, että vaikka toimintatapa on väärä, niin tällä tyypillä oli varmaan vain huono päivä ja kyse ei todnäk ollut edes tästä asiasta, vaan taustalla oli paljon asian ulkopuolella olevia onnettomia yhteensattumia. No mitäs hittoa! Eikö asiakkaan itse pitäisi osata hillitä itsensä ja erotella huonon päivän epäonnistumiset niin, ettei ulkopuoliset joudu niistä kärsimään? Etenkään jos henkilö jolle huudetaan ei ole millään tavalla asiasta vastuussa. Eikö asiakkaan olisi syytä edes pahoitella ja kertoa tilanteessa, että hänellä on ollut huono päivä vai onko hän vain tiedostanut juurikin sen, että epäinhimillisesti huutamalla saa paremmat edut mitättömästäkin jutusta?

Mun asiakaspalveluasenteelle pisteet, mutta piru kun huomaan saaneeni alistumisvaikutteita arkiminäänikin. Arkitilanteissa otan huudot nätisti vastaan ja keskityn jutun jälkeen ymmärtävästi pohtimaan mesoajan motiiveja sen sijaan, että tietäisin oikeuteni ja puolustaisin itseäni keskellä tilannetta. Toisaalta en itse halua sanoa pahasti ja jatkaa juttua, toisaalta en uskalla ja toisaalta en edes osaa. 

Inhimillisyys tällaisissä arkielämän tilanteissa on rikkaus, mutta toisen mielen pahoittamisen välttämisestä aiheutuva kiertely ja kaartelu tuottaa ongelmia. "Sano suoraan mitä ajattelet". Siis älyttömän yksinkertaista, mutta niin samperin vaikeaa. Kuinka monesti oon suostunut johonkin, koska en yksinkertaisesti ole kehdannut kieltäytyä tai halunnut pahoittaa toisen mieltä. Ja kuinka monesti oon vaan paennut asioita, koska en ole osannut/uskaltanut puhua suoraan. Oon kehittynyt tässä ihan tietoisesti ja harjoittelemalla, mutta paljon on vielä opittavaa.

kuvat weeartit.com

 

En halua loukata ketään, mutta toisaalta hiljenemällä tai lupaamalla jotain, johon en loppujen lopuksi kuitenkaan ole pystynyt, olen onnistunut loukkaamaan ihmisiä. Oon miettiny mistä tää kaikki johtuu ja päätynyt monesti samaan vastaukseen: en osaa tulkita kaikkia omia tunteitani (eli suomeksi: olen mies?). Toiset tunnetilat ja ajatukset ovat mulle helppoja tulkita, mutta toiset vaan mahdottomia.

Mä olen hyvä lukemaan ihmisiä, löytämään motiiveja heidän teoilleen ja selittämään heidän toimintaansa. Mulla tulee todella usein semmonen "mä näen sun läpi" -olo, kun esim joku vauhkoaa jostain asiasta, joka loppujen lopuksi ei todellakaan ole se vihan aiheuttamisen syy, vaan taustalla on jotain aivan muuta. Miten se sitten onkin niin vaikeata katsoa peiliin ja onnistua tulkitsemaan ihan vaan niitä omia ongelmia ja tunteita? Ja miksi mun pitää aina yrittää ymmärtää muita ihmisiä, kun en aina ymmärrä itseänikään? Oli kyseessä sitten paras ystävä, Justin Bieberin/Robinin intohimoinen vihaaja, itsemurhapommittaja tai ilkeän kommentin jättänyt anonyymi, haluan ymmärtää, löytää syitä ja selityksiä

Mulla on ollut elämässä monta sellaista tilannetta, joissa oon toiminu tietyllä tavalla ja vielä tänäkään päivänä en tiedä miksi. Oon vasta viime aikoina lähipiirini kanssa asiasta keskustellessa oivaltanut, että toisille ihmisille tunteista puhuminen on helppoa. Monille onkin siis ihan helppoa kertoa mitä tunteita joku asia herättää tai miltä joku vaikea tilanne tuntuu. Eikö se olekkaan kaikille yhtä vaikeaa kun minulle? Mä olen aivan onneton näissä. En tiedä! En osaa sanoa! En osaa tulkita! Välttelen tilannetta! Apua!

Aivan järkyttävää. Ihmiset hermostuvat ja suuttuvat kun sanon etten tiedä, enkä osaa sanoa miksi. Oon huomannut, että ihmisiltä oletetaan automaattisesti omien tunteidensa lähes täydellistä tulkintaa. Jos et osaa vastata hankalassa tilanteessa kysymykseen "miltä susta tällähetkellä tuntuu", olet välinpitämätön tai taustalla on jokin muu syy, jota vain peittelet. Ei se välttämättä näin mene!

Yleensä nämä tunnevammat rinnastetaan miehiin, jotka saavat samantien sen kusipään leiman otsaansa, mutta mun on pakko sanoa, että minä kyllä ymmärrän näitäkin tyyppejä. Ystävien miestilityksiä kuunnellessa oon monesti kelaillu kesken tarinaa, että mitäs väärää se mies tossa edes teki. Toki on niitä oikeita idioottejakin, jotka menevät "kaikki hyöty irti" -meiningillä ja välttelevät itsekkäästi the tunnekeskusteluja, mutta varmasti löytyy myös näitä mun kaltaisia "tunnevammaisia kusipäitä".

Toiset ovat hyviä toisissa ja toiset taas toisissa asioissa. Kaikessa ei voi olla hyvä, näinhän se menee. Siinä missä mesoajat eivät osaa hillitä tunteitaan, minä en osaa kaikkia niitä näyttää tai edes tunnistaa. Elämällä, kokemalla ja harjoittelemalla pystyy kehittymään ja oppimaan itsestään lisää. 

Onko tunteettomat yökerhosaalistajat ja keski-ikäiset eronneet "turpakiinni muija" -ukot ainoita jotka ymmärtävät mun niinkutsutun tunnevammaisuuden? Onkohan tälläselle tunnevammaisuudelle joku oikea diagnoosikin olemassa. Tunnistaako kukaan siellä samoja piirteitä? Kuulostiko yhtään tutulta? Onko tunteiden tunnistaminen ja niistä puhuminen teille helppoa?

Tämän tekstin kirjoittaminen/julkaiseminen ei ollu mulle helppoa. Itseasiassa mä kirjoitin tämän jo aikoja sitten, mutta nyt vasta julkaisin. Tuli semmonen fiilis, että teiltä saattaisi saada vertaistukea tai vinkkejä jatkoon :) Helpotti jo heti, kiitos! 

 

T.Sara

Share
Ladataan...

Kommentit

Jenna Claudia (Ei varmistettu)

Tää sun teksti tuli mulle just oikeeseen paikkaan! Et todellakaan ole ainut :) Muutenkin, oli tosi ihanaa lukea sulta välillä vähän vakavampaa tekstiä, vaikka rakastankin sun hauskoja tekstejä!

Jenna Claudia (Ei varmistettu)

Tää sun teksti tuli mulle just oikeeseen paikkaan! Et todellakaan ole ainut :) Muutenkin, oli tosi ihanaa lukea sulta välillä vähän vakavampaa tekstiä, vaikka rakastankin sun hauskoja tekstejä!

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

ihana kuulla! joo välillä on kiva kirjoittaa ihan aiheestakin :)

Pinjaninja (Ei varmistettu)

Tosi hyvä kirjotus! Mulla on kans ollu aina periaatteena, et viimeiseen asti yritän välttää loukkaamasta ketään, mutta joskus oma kiltteys menee ihan liiallisuuksiin. Tyylin kun joku kaveri/asiakas/sukulainen haukkuu päin naamaakin ja puolustan itseäni, niin MULLE tulee huono omatunto että "ei ois pitäny niin ilkeesti sanoa takaisin, tolla on ollu tooosii vaikeeta viime aikoina, mun pitäis YMMÄRTÄÄ ja SIETÄÄ." Itsellä taas kun on huono päivä ja kaikki maailman murheet niskassa, niin hymyilen urheasti etten vaan rasittais ketään, puhumattakaan siitä että raivoaisin kellekään, tutulle tahi tuntemattomalle.

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Hei tää kuulostaa tosi tutulta! Mulla on ihan samoja ajatuksia/toimintatapoja. Liian heikosti pulustan oikeuksiani. Kiitos kommentista! :)

??? (Ei varmistettu)

IHANA postaus, nää on ihan mahtavia! ^____^ jotenkin harva bloggaaja osaa tehdä näitä, rakentaa itsestään oikeesti hyvin inhimillistä kuvaa. tiiän et nää on varmaan aika vaikeita postaa niin monille ihmisille, sen takia viel enemmän pointsit!

koska JOO! täällä ollaan, mäkin oon näpsäkkä nuori tsubu joka on paennut kaikenlaisia tunnehommia ja saanut siten itsensä liemiinkin.

ja tää:
"Yleensä nämä tunnevammat rinnastetaan miehiin, jotka saavat samantien sen kusipään leiman otsaansa, mutta mun on pakko sanoa, että minä kyllä ymmärrän näitäkin tyyppejä. Ystävien miestilityksiä kuunnellessa oon monesti kelaillu kesken tarinaa, että mitäs väärää se mies tossa edes teki. "
JEP. mulla on sama, ja näissä tilanteissa oon sitten yleensä ollu aika suora ja sillee "no kyllä mä ymmärrän teitä molempia" -- mikä on huonoa kun yleensä näiden keskustelujen koko pointti on tän tyypin molemminpuolinen haukkuminen niin että kaverille tulee vähän parempi olo. MUT EI. EI! mun on PAKKO YMMÄRTÄÄ!

musta on vaan äärettömän mustavalkoista ajatella et joku, joka sit tulee vaikka asiakaspalvelussa raivoomaan pää punasena, on vaan yksinekertaisesti paska ihminen. en suostu aattelee noin! pitää selitellä et ehkä se on maanmainio tyyppi, jolla on ollu vaan surkein päivä koskaan.
tai en mä tiedä. mun mielestä kaikki ilkeys johtuu yleensä vaan ihmisten omista peloista ja epävarmuuksista. et se on joku defenssi. se on kauheen inhimillistä jotenkin.

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Siis juuri näin! Uskon aina hyvään ihmisissä, kaikella on aina jokin syy. Ei kukaan vaan voi olla pohjimmiltaan paska ihminen, eihän?

Niinku sanoit, pelot ja epävarmuudet. Tai pisimmillään kasvatsmetodit tai what ever, syy on pakko olla, ja koska semmonen on, ei se ihminen voi olla hirveä pohjimmiltaan oli sitten tehnyt mitä tahansa. Näin mä kelailen tosi usein.

Kai se on mulla vaan pakkomielle toi ihmisten ymmärtäminen! Ja joo, ei tosiaan kovin hyvä juttu näissä mieshaukkumis -keisseissä :D

Kiitos sulle! Ihanaa että sullakin on samoja ajatuksia :)

Toinen kukka (Ei varmistettu)

Kuulostaa hyvinkin tutulta. Itsekin koko ajan opettelemaan puhumaan enemmän tunteistani. Usein tulee takapakkeja, että ei vain pysty, ei tohdi sanoa asiaansa. Olen tosin ymmärtänyt, että se johtuu siitä
a) etten halua satuttaa toista
b) en luota kuuntelijaan vaan mietin toisinaan aivan turhaan, mitä hän ajattelee asiasta
c) en osaa puhua asiasta ehkä juuri sillä hetkellä, koska en ole miettinyt asiaa tarpeeksi (eli en halua puhua "keskeneräisistä" ajatuksistani?)

Olen tavannut miehiä, jotka osaavat puhua paremmin tunteistaan kuin minä. Silloin olen tuntenut itseni juntiksi... onneksi olen myös oppinut heiltä jotain.

täällä toinen (Ei varmistettu)

Loistava teksti, ja tuli aika osuvaan kohtaan. Oon nimittäin pohtinut samoja juttuja jonkin verran ja itseasiassa viime päivinä ehkä liikaakin.

”Oon huomannut, että ihmisiltä oletetaan automaattisesti omien tunteidensa lähes täydellistä tulkintaa. Jos et osaa vastata hankalassa tilanteessa kysymykseen "miltä susta tällähetkellä tuntuu", olet välinpitämätön tai taustalla on jokin muu syy, jota vain peittelet. Ei se välttämättä näin mene!”

Tää on niin totta, entä jos itsekään oikein tiedä, mitkä on fiilikset tai miltä tuntuu just sillä hetkellä? Saati, että ne pitäis jotenkin kuvailla toiselle? Tai entä jos fiilikset muuttuu melkein koko ajan (ainakin siltä tuntuu) ja sitten sanoo ääneen jotain, se muuttuukin hetken päästä, ja sitten se loukkaa loppujen lopuksi ainakin sitä toista, jollei molempia.

”En halua loukata ketään, mutta toisaalta hiljenemällä tai lupaamalla jotain, johon en loppujen lopuksi kuitenkaan ole pystynyt, olen onnistunut loukkaamaan ihmisiä. ”

Eli just noin ja varsinkin, jos ei oikein osaa vastata kysymykseen helposti kertoo just sen, mitä toinen haluaa kuulla, mistä tuskins euraa mitään hyvää. Tän takia usein käykin niin, että ajatellen enemmän järjellä ja jätän ne tunteet tarkotuksella enemmän taakse ja miettimättä. Tää kaikki johtaa sitten siihen, että vastaukset ja tunteista puhuminen on oikeastaan tosi ympäripyöreetä kiertelemistä.

Tosiaan et siis ole ainut jolla on samanlaisia ongelmia ja tunnevammoja! Oon miettinyt usein, että mikä oikeesti auttaisi, mutta ehkä niistä puhuminen helpottuu sitten ajan kanssa :)

Damdidam (Ei varmistettu)

Ihanaa, että jaoit tän! Samastuin ihan koko tekstiin, tunteiden tunnistaminen ja näyttäminen on hiton vaikeeta usein. Oon myös kateellinen ihmisille, jotka osaavat sanoa suoraan, mutta asiallisesti. Koko ajan tossa yrittää kehittyä, mutta se ei tuu luonnostaan. Tulee vaan jotenki syyllinen olo jos sanoo suoraan omat negatiiviset tunteensa. Ihan niinku ois sit jotenki ikävä ihminen!! Huoh.

"Ja miksi mun pitää aina yrittää ymmärtää muita ihmisiä, kun en aina ymmärrä itseänikään? Oli kyseessä sitten paras ystävä, Justin Bieberin/Robinin intohimoinen vihaaja, itsemurhapommittaja tai ilkeän kommentin jättänyt anonyymi, haluan ymmärtää, löytää syitä ja selityksiä. "

Oijoi niin tuttua.. mikä siin on??
Oon ehkä paras löytämään noita selityksiä muiden teoille... mutta omia tunteita ei sitten ymmärräkään/tunnista aina.. Tai ne jotenki ohittaa..
Sun rento tyyli on ihana ja vaikutat super huumorintajuiselta, hauskalta ja fiksulta tyypiltä, kiva lukea tätä blogia!

SomeReallyGreatDays (Ei varmistettu)

Tunnistin niin itseni tästä tekstistä, ja taisin jopa herätä huomaamaan joitan sellaisia asioita, mitä en aiemmin ole osannut sanoiksi pukea, kiitos!

Toisten läpinäkeminen, ja heidän tekojensa analysoiminen "oikeutetuiksi" on niin tuttua puuhaa, jota jostain syystä teen jatkuvasti. Välillä jopa silloin, kun sen varjolla antaa omien oikeuksien tulla tallotuiksi. On oikeasti vaikea tietää ja tunnistaa milloin toisten tekojen puolustelu on oikeutettua, milloin itsekästä, ja milloin vaan oman epävarmuuden pönkittämää. Kuinka paha tilanteen on oltava, jotta voin hyvällä omalla tunnolla sanoa jotain yhtä mielekästä ja nasevaa myös takaisin? Ja osaisinkohan edes?

Tahtoisin ajatella, että tilanteen sitä todella vaatiessa osaisin kyllä puolustaa itseäni juuri oikeilla sanoilla, jotka sitten ratkaisisivat tilanteen parhaalla mahdollisella tavalla. Mielessäni ehkä osaan, mutta käytänössä en ole lainkaan varma kun en koskaan kokeile. Ainahan on se mahdollisuus, että sillä minua loukanneella ihmisellä on juuri se "huono päivä" tai ehkä jopa jotain paljon vakavampaa meneillään elämässä. Siksi saattaa olla helpompi vaan päästää tämä ihminen pälkähästä, ja taipua rähjääjän tahtoon, esittämättä omaa kantaansa.

Pitänee itsekin ihan tietoisesti alkaa kiinnittämään tähän huomiota ja harkita josko itse voisi välillä toimia eri tavalla ja näyttää ne omatkin tunteet. Miksi se vaan on niin vaikeaa?!?!? :DDD

siirpa (Ei varmistettu)

Oon just samanlainen, että omia tunteita en osaa oikein tunnistaa tai järkevästi ajatella. Toisten asiat, tunteet ja tekojen motiivit näkyy aina selkeesti suoraan mun silmien edessä. Jotenkin niin outoa, että muita ihmisiä osaa lukea, mutta itseä ei. :D mutta mäkin tässä koko aika yritän oppia lukemaan myös itteeni.

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Kyllä! mulla menee myös aikaa siihen kun kasailen ajatuksiani. Vihaan jos joudu alkaa vastaamaan johonkin isompaan asiaan, johon liittyy siis omat tunteet ja niiden tulkinta, nopeasti. Silln tulee just näitä keskeneräisiä ajatuksia. Oon tavannt paljon jätkiä joiden tunneluku on mun oma potenssin 82!!!

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Kiitos tästä! Kiva että sullakin samanlaisia ajatuksia! :) Ympäripyöreys kuulostaa tutulta! Mutta joo, kyllä kokemus ja elämä opettaa. Perästä tullaan

memmmi (Ei varmistettu)

Jätänpäs kommenttini tän viestin yhteyteen - kiteytti nimittäin just sen mitä olin tulossa sanomaan! Näin tää homma tosi pitkälti menee omalla kohalla. Varsinkin tuo, että on tavannu miehii jotka osaa puhuu paremmin tunteistaa. Nojoo kyllä, edellinen poikaystävä oli just tätä sorttii ja no voidaanki sitte miettii, että minkälaine vaikutus tällä oli mein suhteessa..

Jos vaan oppis puhumaan niistä tunteistaan, eikä aina miettis sitä ku en nyt haluu loukata toista, oon mieluummin mieliks. Ja myös tota toiseen luottamista ku oppis vielä enemmä, nii lakkais ehkä olemasta vastaukset tunneasioihin liittyen sellasii kierteleviä ja kaartelevia ympäripyöreitä juttuja. Jos niitä tunteita on ees siinä vaiheessa ehtiny ittestää tunnistaa, ku joku niistä kyselee.

Jäi myös nyt vähä sellane fiilis et tää kommentti on aivan äärettömän epäselvä, haha:D Hirmu kiva myös lukee sulta näistä vakavistakin aiheista!:)

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

iso kiitos! :) joo en tiedä, onko se sitte jotain omilta ongelmilta piiloutumista vai mitä kun toisten tunneongelmat tuntuu paljon helpommilta selvittää ja tulkita!

tähdet, kuu ja aurinko (Ei varmistettu)

Jooga ja meditoiminen on auttanut minua havainnoimaan itseäni ja tunteitani syvemmin. Meditointi on hyvä tapa käsitellä asioita ja oppia tuntemaan itsensä. Olen itse saanut itsevarmuutta ja oppinut tiedostamaan omat tunteeni.
Suosittelen kokeilemaan vaikka olisikin vähän ennakkoluuloinen asiaa kohtaan. Voit saada meditoinnista paljon ja ehkä löydätkin toisenlaisen, vahvemman Saran jota et tiennyt olevankaan olemassa ;)
Ihanaa kesän alkua!

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Mahtavia pointteja! Ja sitä kun ei koskaan tiedä mitä on taustalla. Mitä jos henkilön isä on vaikka juuri kuollut tms. Antaa vauhkota ja parempi vaan olla hiljaa?

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

ihan totta! kuulosaa erittäin hyvältä! Jooga/meditointi on alueena mulle ihan tuntematon, joten olisi kyllä mahtava päästä testaamaan ja löytämään uusia puolia pään sisältä! Ehkä tämä o tän kesän haaste :) Kiitos!

wuuuh (Ei varmistettu)

Oi kyllä, samanlaisia juttuja täälläkin!
Itsekin uskon oikeastaan aina ihmisistä hyvää ja olen aivan liian kiltti. Tämän hetkisessä työssäni on nyt muutamia kertoja tullut aikalailla sitä itseään niskaan, mutta silti olen siellä edelleen enkä ole saanut puolustettua itseäni ja esitettyä ajatuksiani kunnolla. Kaveritkin alkavat jo hermostumaan, kun olen kertonut mitä on tapahtunut, ja olen tietyllä tapaa sallinut tämän. Mutta kun aina ei vaan osaa sanoa! tai edes tiedä mitä sanoisi.. (pari kaveria suunnittelee jo näin pidät puolesi ja sanot ei -kurssia mulle :P)
Mutta luotan ehkä hieman naivistikin, että asiat kyllä järjestyvät. Myös tässä tapauksessa.
Ja tuo mies vertaus osui ja upposi! :)

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

mutta suunta on kuitenkin eteenpäin eikö :) kiva että samastuit tekstiin!

Tiiaaaaaa (Ei varmistettu)

Tää ei liity tähän postaukseen, mutta pakko kysyy..olit muistaakseni Roomassa käymässä joskus? millase shoppailu mahdollisuudet siellä on ja mistä parhaimmat liikkeet löytyy? :D

tähdet, kuu ja aurinko (Ei varmistettu)

Ole hyvä! Uskon, että meditointi auttaa sinua löytämään jotain minkä et ehkä tiennytkään olevan hukassa. Toivottavasti löydät kesän ''haasteen'' aikana itsestäsi ja elämästä jotain yllättävää!
Ihanaa loppupäivää! :- )
http://rawforbeauty.com/blog/if-you-are-depressed-you-are-living-in-the-past-if-you-are-anxious-you-are-living-in-the-future-if-you-are-at-peace-you-are-living-in-the-present-lao-tzu.html

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Ei vitsi, ihanaa että teitä hengenheimolaisia löytyy! :D Taas kuulostaa multa tää kommentti. Työelämässä on vaan pakko ottaa vahvempi mode päälle tai jengi saattaa alkaa hyödyntämään kiltteyttäsi! Tietysti asiakkaat on erikseen, mutta muuten. Mulla on myös tässä kovasti tekemistä. Toivo sulle rohkeutta ja käy ihmeessä tää frendiesi kurssi :D (ja anna vinkit jakoon haha). Ihan niinkun sanoitkin, asioilla on tapana järjestyä ja aina se "suora puhe" ei ole oikea tapa hoitaa asioita :)

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Jes oon käynyt! Mä en ollu varsinaisesti siellä shoppailemassa, keskustassa oli paljon kauppoja ja pieniä ostoskskuksia joissa pyörittiin, mutta ei sen suurempaa :) Nää on varmasti ihan heti löydettävissä, mutta parempia tärppejä kannattaa kysellä muualta! Ihanaa reissua :)

maaijju (Ei varmistettu)

Oon itseasiassa huomannu tän saman ongelman itsessäni, kun erosin poikaystävästäni. Nyt kun ollaan eron jälkeen nähty ja yritetty vähän miettiä asioita halki, on ollut ihan äärettömän vaikea kertoa suoraan ja selkeästi omista fiiliksistä. Tuntuu että pää huutaa vaan että "EMMÄ TIEDÄ". Olen muutenkin semmonen ihminen, että riitatilanteissa vaan vaikenen ja pyrin lopettaa riidan ennenku se ees kerkee alkaa. Joten ymmärrän sua sara!

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Wooh tää kuulostaa niin tutulta! :D Luottamus ja uskallus, näillä on varmasti myös paljon tekemistä meidä ongelmien kanssa, mutta väitän kyllä edelleen, että mulla on ihan oikeesti ongemia tunnistaa tunteita. Ja etenkin niistä puhuminen tulee vielä paljon perässä! KYllä me tästä vielä! Kokeillaan tota meditointia nyt porukalla :D

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Tuttua! Ja mitä vaikeneminen ja välttäminen taas kertoo? Sitä ettei sua kiinnosta ja olet välinpitämätö ja kylmä? Ei! Tässä vaiheessa olis aika helpottavaa heittää joku diagnoosi todistus silmien eteen että lueppa tosta, meikäläinen ei oikeesti nyt tiedä. Ihan ahdistaa semmonen asiasta jauhaminen ja samaan juttuun jumittuminen, koska tää ei ainakaan ikinä oo mua hyödyttänyt. Mahtavaa että ymmärrät!

Tickle Your Fancy Sara (Ei varmistettu)

Tuttua! Ja mitä vaikeneminen ja vetäytyminen kertoo? Sitä että olt kylmä, välinpitämätön ja sua ei kiinnosta? Ei!! Tässä vaiheessa olis helpottavaa heittää mustaa valkoisella joku diagnoosi paperi siihen silmien eteen että katoppas tosta. Toisille tää ei vaan ole helppoa vaikka rohkeus riittäisi sanomaan sen, tunteiden tulkitseminen on vaan vaikeaa, ja tämä ärsyttää ja nolottaa minua. Semmonen paikallaan jauhaminen ja asia jatkuva selvittäminen ei vaan toimi mun kohdalla, koska se ei etene mihinkään! Siksi heitän sen hiljentymis/pois tilanteesta -vaiheen päälle.

kaima2 (Ei varmistettu)

Tuo on niin tuttua ! Tän luonteenpiirteen takia suostuin koulussa vastuuhommaan kun kukaan muu ei suostunut ja mua pyydettiin enkä saanut itteeni kieltäytymään. Siinä sitten kotona itku kurkussa stressasin että osaanko hoitaa asian kunnolla.

Suostun myös aina lainaamaan tavaroitani vaikken haluaisikaan ja sitten jos palautetaan rikkinäisenä ja tarjoudutaan korvaamaan niin kieltäydyn koska pelkään että "korvausvaatimus" tuo pahan mielen rikkojalle.

Mieluummin aina otan ittelle sen pahan mielen kun annan sen toisille sekä tulee ihan järkyttävän huono omatunto pienistä asioista joita muut ei ees luultavasti muista parin päivän päästä ! Nytkin oon katumuksella muistellut kaameta kirkumistani keikalla ja vieresen kaverin paheksuvaa katsetta..

Kaikki sun tekstissä tuntu kyllä niin tutulta,ihana huomata etten minäkään oo ainoo tässä asiassa !

Kiitos tuosta postauksesta ja muista että me tän luonteenpiirteen omaavat ollaan vaan astetta sydämmellisempiä ja empaattisempia kuin muut :) Tsemppiä!

Räyhis (Ei varmistettu)

Aivan ihana teksti taas, Sara! (:

Mulle itselleni omien tunteiden tulkitseminen on suht helppoa, jos tilanne on rauhallinen ja kerkeän oikeasti yksikseni pohdiskelemaan, että miltä nyt tuntuu. Toisten tunteiden tulkitseminen taas on erittäinkin helppoa! Jos joku yhtään tuijottelee kaukaisuuteen tai hymyilee vaisusti, on kiva toisten vain vitsaillessa mennä kysymään, että onko kaikki ookoo.

Lisäksi munkin on helppo antaa anteeksi toisten räyhäämiset, koska vaikka vika joskus olisikin minussa, ajattelen että "no sillä oli vaan huono päivä". Toisaalta saatan silti vähän loukkaantua vähäksi aikaa, jos sanat osuvat oikeasti itselle arkaan paikkaan.

En huuda koskaan, mutta jos on puhetta esimerkiksi rasismista tai muusta sellaisesta, joka nostaa omat tunteet pintaan, saatan puuttua keskusteluun hyvinkin ärhäkkäästi. "Minun mielestäni" on paljon helpompi sanoa, kuin "Minusta tuntuu". Tämän takia esimerkiksi "Minä rakastan sinua" on aina tuskan ja vaivan tulos, ja menen aina ihan lukkoon, jos joku sanoo minulle niin. Ekat suusta tulevat sanat on siinä tilanteessa "Öööööö hehe kiitos", mikä vaikuttaa semi idiootilta!

Ärsyttävää on myös, että riidan tullessa jäädyn täysin. Jos joku syyttää minua aiheettomasti, en osaa ollenkaan puolustautua. Omia mielipiteitäni en osaa tällaisessa tilanteessa argumentoida, vaikka oikeasti minulla olisi kaikille väitteille varsin hyvät perustelut. Riitatilanteessa tekee aina mieli vain myötäillä toista ja poistua tilanteesta ennen kuin se alkaakaan. Riitely ei ole hyvä asia, mutta olisi kiva osata vaikka edes keskustella silloinkin, kun toinen on itselle vihainen!

On vaan upea asia, että meitä ihmisiä on erilaisia - vaikka sitten tämmöisiä tunnevammaisiakin. Ja mä väitän, että me tehdään maailmaa vähän paremmaks huomioimalla toisten tunteet. (: Oot paras, tsemppiä!♥

ennijuulia (Ei varmistettu)

Toisaalta tää kirjotus iski suoraan kotiin, toisaalta käyttäydyn välillä ihan täysin päinvastasesti.

Oon aikojen kuluessa huomannut, että kavereille ja uusille tuttavuuksille sanon helposti mitä sylki suuhun tuo (ja oon saanut itteni ongelmiinkin tän kanssa, pikkuhiljaa yritän työstää sitä ettei niin kärkkäästi aina sanois kaikkeen takasin - mutta toisaalta, kuka mua puolustaa jos en minä ite?) mutta esim. töissä tuntuu etten aina sais suutani auki kun pitäis. Jotenkin semmoset "viralliset" tilanteet hirvittää enemmän ja saa mut käyttäytymään just niin että myötäilen kaikkea, enkä oikeen viitti sanoa vastaan. Kai se on jonkinasteista pelkoa siitä, että mua pidetään venkoilijana/tyytymättömänä ja töissä haluaa kumminkin itestään antaa pomolle mahdollisimman hyvän kuvan.

Ymmärrän kyllä mistä tuut ton asian kanssa, varsinkin asiakaspalvelijana. Jos itellä on huono päivä, tai jotkut asiat vaan menee päin pyllyä, niin miksi purkaa sitä johonkin viattomaan ihmiseen? Liian usein, valitettavasti, törmää sellaiseen että toiselle raivotaan tai huudetaan syyttä että saataisiin omaa asiaa ajettua. Toisaalta tollaisia ihmisiä käy sääliksikin, miksi heillä menee niin huonosti, että he haluavat muillekkin pahan mielen ollessaan itse huonolla tuulella.

Kai tääkin on vähän semmonen asia, jossa jokaisen pitäis aina mennä itteensä ja miettiä että mitä parannettavaa itsellä on tän asian suhteen. En usko, että kukaan on täydellinen tän asian kanssa - kaikkihan me ollaan vaan ihmisiä. Asian eteen voi kyllä työskennellä ja yrittää parantaa tapansa, mutta ei sitä joka kerta voi siihen pystyä. Joskus tulee vaan niitä hetkiä, kun räjähtää jollekkin viattomalle ihmisille pikkuriikkisestä asiasta, tai myötäilee koska ei halua loukata ketään, mutta ne sitten opettaa taas seuraavaa kertaa varten - toivottavasti.

Sarppaliini (Ei varmistettu)

Täällä yks "tunnevammane" lisää hei! Voi kuinka monet parisuhteetkin oon ryssiny sillä, etten oo osannu tarpeeks ajoissa sanoa suoraan tai ymmärtää ees itte et miksi musta nyt tuntuu siltä miltä musta on tuntunut. Yleensä myös riidellessä otan vaan huudot ja haukut suoraan vastaan hiljaa, enkä sano mitään. Joten opeteltavaa riittää myös täällä. Omassa työssä (lastensuojelu) oon joutunut ottamaan itseäni niskasta kiinni ja avaamaan suuni silloin kun pitää, mutta henkilökohtaisessa elämässä asiat onkin sitten ihan toisin. :D

Linnn (Ei varmistettu)

Tää postaus oli kun suora kuvaus mun kaverista :D

Semia (Ei varmistettu)

Voi hitsi, kiitos tästä. Täällä yks just samanlainen, tai ainakin kuulostaa niin uskomattomasti multa. :) Asiakaspalvelussa myös, mutta musta tuntuu että oon aina ollut tällänen. :// Musta muilla on oikeus mesota ja jos joku mulle mesoaa niin ei se mua sillä hetkellä edes haittaa, tuskin silmiäni räpäytän, vaikka saattaa sitten myöhemmin tulla semmonen olo että mun ois jotain itekkin kannattanut vastaan sanoa (ja saatan jopa keksiä jonkun nasevan vastaväitteen mielessäni sitten kun tilanteesta on kulunut kymmenen minuuttia..). Tietyllä tavalla oon myös tyytyväinen ettei mulla savu ala nousemaan korvista siitä isoimmastakaan asiasta ja pystyn olemaan rauhallinen noissa tilanteissa (tai oikeammin tuntuu etten ole noissa tilanteissa kokonaan mukana), mutta toisaalta tosiaan tuntuu jotenkin tunnevammaiselle, ja saattaa muiden silmissä tämä olematon reaktio vaikuttaa sille etten välitä koko asiasta. Mutta tän kommentin kirjoittaminen on kumminkin helppoa :D

Omalla luokalla oli joskus sellanen tyttö joka meni valittamaan keskiverto numeroista opettajalle, kun halusi jokaisesta aineesta kiitettävän. Musta toi oli jo jotenkin alhasta ja vaatii aika paljon pokkaa mennä valittamaan jostain kurssin loppuarvosanasta, mutta niinhän se meni että opettajat kyllästy lopulta sen valittamiseen ja antoivat mukisematta kiitettävän jos se sitä älysi pyytää.. Ei ihan reilua opettajalta, ja mahtoko tuo tyyppi itse olla ylpeä noista numeroista kun tiesi että huonommin olisi oikeasti jos ei olisi valittanut. Itse varmaan en kokisi mitään ylpeyttä niistä kiitettävistä tuossa tilanteessa, mutta kiitettävä mikä kiitettävä.

Lelluu (Ei varmistettu)

Tunnistan kyllä itteni tosta tekstistä. Mulle noi samat jutut ja tunteet on vaikeita käsitellä ittekseni, mutta vielä enemmän muiden kanssa. Vaikka kehittyny kyllä oon positiivisempaan suuntaan, mitä vielä muutama vuos sitte olin. Toki vieläkin kehittämistä sen suhteen on. Ajattelen vaan silleen, että ajan ja kokemuksen kautta kaikesta opitaan ja tunteiden näyttäminen helpottuu. Toi teksti jotenki helpotti oloa, kun ei ole tosiaan ainoa ja sai ns. virtuaalisesti vertaistukea. :)

Pakko vielä loppukevennykseks sanoa, että oon siis se tyyppi, joka kommentoi läskipohjakenkäpostaukseen( huh mikä sana! :D)ja jolla oli sellaset jo päiväkodissa. :DD

Sanni U (Ei varmistettu)

Voi ihana teksti! Oon itse kanssa kuulunut tähän kilttejen tyttöjen jengiin mut jossain kohtaa ymmärsin itsekin et hei omaa elämää tässä elellään ja että terve itsekkyys on ihan hyväkin juttu. Opettelemalla oon nykyään paljon suorempi ja rehellisempi - enkä oo loukannut tai pahoittanut kenenkään mieltä. Päinvsatoin, tuntuu että ihmset oikeesti arvostaa rehellistä, mutta asiallista ilmaisua. Se on paljon aidompaa.

Mut Sara mun pitää vielä sanoa et oot ihan huippubloggari ja oon seurannut sun blogia monta vuotta ja sun blogi vaan säilyy mun lempparina vuodesta toiseen! Varsinkin tän kaltaiset tekstit vahvistaa sitä kuvaa kuinka aito tyttö oot :) Haleja!

Kuusilmä (Ei varmistettu)

Ihailen ja tietyllä tavalla "säälin" näitä liian kilttejä ihmisiä, niinkuin sinä. Vaikka tulisi mitä kuraa päälle, ei silti itse sano mitään takaisin ja nielee kaiken ja ajattelee vain sen kautta että se olisi jotenkin oikeutettua. Tai että. ko ihmisellä oli huono päivä. Mä olen mielestäni aina ollut aika kiltti, mutta varsinkin kun ikää on tullut lisää, niin tiedän ns. oikeuteni ja sen että jos joku loukkaa mua ihan ilman syytä tai vaikka syystä ilmaisee asian loukkaavasti tmv. niin mä sanon takaisin ja olen siinä aika hyvä. Mä kestän kritiikin ja palautteen esim. työelämässä, mutta sillä on suuri merkitys miten asian ilmaisee. Mulle ei kukaan sano mitään, en tiedä johtuuko siitä että musta tietyllä tapaa huomaa, että osaan pitää puoliani tarvittaessa. Ja elämässä on jäänyt taakse sellaiset ihmissuhteet, jotka ovat hyvyyttäni tai ns. kiltteyttäni käyttänyt hyväksi. Nykyään olen aika on/off ihminen mitä tulee ihmissuhteisiin. Annan 100% ja enemmän, jos toinen sen ansaitsee, mutta jos huomaan että toinen ei ole sen arvoinen, se loppuu siihen. Ihmisellä on itsellään vastuu omasta käytöksestään ja jos itse pystyn siihen että käyttäydyn, odotan että muutkin sen osaa, jos ihminen on itselleni tuntemisen arvoinen. Voi kuulostaa kylmältä, mutta itse en halua kuluttaa elämääni huonoihin ihmissuhteisiin. Työympäristö on erikseen, siellä tiettyjä ihmisiä on vaan siedettävä, mutta ei onneksi työn ulkopuolella. Ei se määrä vaan laatu ratkaisee ainakin minulla mitä tulee ihmissuhteisiin. Ja tunteista tai muusta puhumiseen, sitä teen vain harvoin ja hyvin valituille, jos niillekkään. Toivon että kehityt siinä että saat sanottua takaisinkin. Ei ole pakko loukata, mutta ei kaikkea tarvi sietääkkään :)Ja itse koen ettei ole oikeutettua loukata ketään, oli sitten kuinka huono päivä tahansa. Valitettavasti niitä ihmisiä on liian paljon, jotka sitä tekevät.

-alba (Ei varmistettu)

Itse oon aiemmin ollut niin epävarma ja ujo, etten viitsinyt sanoa kellekään vastaan tai puolustautua, kun mua kohtaan käyttäydyttiin todella v*ttumaisesti.
Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin että mitä hittoa, en mä tällästä ansaitse :D Otin vaikeat asiat puheeksi, tiedostaen sen riskin että tähän voi tyssätä kokonainen ystävyyssyhde. Ja niin siinä kävikin. Mutta en kadu sitä yhtään, koska nyt pitkän itsetutkiskelun jälkeen tunnen itseni paremmin, osaan pitää puoleni ja tiedän että kaikkea kakkaa ei tarvitse kestää.
En osaa sanoa muuta "neuvoa" kuin sen, että kun ryhdistäytyy ja alkaa oikeasti miettiä asioita ja tehdä jotain niiden eteen, niin kyllä siinä itsestä oppii ja kehittyy yllättävän paljon :)

HeidiK (Ei varmistettu)

Tää oli kyllä niin nappi teksti! En ole _koskaan_ osannut ilmaista tunteitani suoraan. Myös monet asiat joita olen joutunut tähän asti elämässä kokemaan ovat edesauttaneet tätä ongelmaa. Jos mua harmittaa joku asia, niin en vaan osaa sanoa siitä vaan vetäydyn ns. omaan kuoreeni ja olen sitten ihan hiljaa. Sama homma raivostumisen kanssa, ainut asia josta sen huomaa on se että alan itkemään :D tai siis kyyneleet vaan tulee eikä niille voi mitään. En osaa ottaa kehuja vastaan enkä näyttää miten paljon joku ihminen mulle oikeasti merkitsee. Jos koen jonkun menetyksen niin en osaa ilmaista sen tuomaa harmia millään tavalla.
Tästä syystä en ole myöskään koskaan pystynyt esim. seurustelemaan vakavasti kenenkään kanssa, koska en osaa pukea mun tunteita sanoiksi ja en ehkä edes halua. Ja olen myös saanut tuttavapiirissäni juurikin tuon tunnevammainen-leiman otsaani. Hauskinta tässä on se että otan itse monet asiat todella henkilökohtaisesti ja saatan jäädä miettimään toisen sanomisia/tekemisiä ja niiden tarkoituksia pitkäksi aikaa. Ihmiset ympärilläni kuitenkin luulevat että olen niin vahva (ja varmasti myös tunnekylmä) että mulle voi sanoa melkein mitä vaan eikä tunnu missään.
Toivon kovasti että saan joskus itseni avattua muille ihmisille ja pystyn näyttämään että kyllä mullakin ne tunteet on vaikka en osaa niitä näyttää.

helmika (Ei varmistettu)

Tosi huippu juttu, että halusit ja pystyit jakamaan tämän meille lukijoille.
Tää herättää tunteita! Arvostan kamalasti avautumistasi :) Puhuminen auttaa aina, vaikka se vaikeeta oiski.

mirkamelina (Ei varmistettu)

Kylläpä osuit nyt aivan asian ytimeen, tunnevammanen löytyy täältäki! En oo ikinä osannu tunnistaa mun tunteita, saati sit kertomaan niistä kellekään muulle. Kaikki, ilot ja surut, on aina mun sisällä. Kun joku huutaa päin naamaa, pysyy kasvot peruslukemilla ja asia on sil selvä. Tän takia mä oonki se, joka saa niitä huutoja, koska mähän ne kestän. Pinnan alla kuitenki on tunnemyrsky, jota en osaa hallita tai tunnistaa. Onko se iloa vai surua, raivoa vai pelkoa?

Dderppa (Ei varmistettu)

Ihan parasta, että julkasit tämän! Ite oon ihminen jolle on äärettömän helppoa puhua omista tunteistaan ja useimmiten osaan olla aika suora myös. Tietenkin välillä tulee tuo sama "en halua pahoittaa sen mieltä" tilanne, mutta onneksi koko aika vaan harvemmin. Ja ei en tarkota huutamista, sillä ei oikeesti voita mitään, saa vaan idiootin leiman otsaan.

Tunnen kyllä ihmisen joka on aina omista tunteistaan "en tiedä" ja oon yrittänyt miettiä voiko joku todella olla oikeesti emmä tiiä fiiliksellä. En ole halunnut ajatella että se on se tunnevammanen kusipää, mutta kieltämättä seittemän "emmä tiiä" vastauksen jälkeen on tosiaan alkanut tuntumaan siltä että sitä se on. Tää helpotti kuulla jonkun suusta et asia oikeesti voi olla niin ettei vaan tiedä. Koska tää ei ole aihe josta yleensä hirveesti huudellaan ympäriinsä.

Mut sitte mulle herää kysymys, mikä siinä on niin vaikeeta? Se on niin kauheen vaikea ymmärtää kun itselleen asia on niin yksinkertainen. Tunnen näin, toimin siis niin. Haha tässä ei nyt ollut päätä eikä häntää, mut pointti oli se et hienoo et avasit tän keskustelun : )

Kooooooooooo (Ei varmistettu)

IHANA SARA!! Miten tutulta nuo tunteesi (tai lähinnä niiden tuntemattomuus) kuulostivatkaan! Olen myös itse tuominnut itseni mieheksi kyseisen asian takia, mutta näköjään en ole ainoa laatuaan! Piristit päivääni ja itseasiassa teet sitä lähes päivittäin blogisi ansiosta, olet aivan mahtava!!

Humanity (Ei varmistettu)

Tunnistin itseni "Kuusilmän" kommentista..

Herkistä ihmisistä lisää itsetuntemuksen kasvattamiseen; kannattaa lukaista:

http://paivila.vuodatus.net/lue/2011/07/herkkyyden-tunnistaminen

KHnsininen (Ei varmistettu)

Oot mun mielestä tosi ihana, tai ainaki tän blogin perusteella vaikutat siltä. Luin joskus vuosia sitten blogias mut sillon mulle jäi vähän "huono" kuva susta jostain syystä. Arvostan, että osaat olla positiivinen ja oot tosi rempseen olonen. Tykkään! Löysin nyt taas pitkästä aikaa blogis ja oon tässä selaillu muutaman tunnin vanhoja postauksias D:

mmiraaa (Ei varmistettu)

Mä olen aina tavallani kadehtinut sun kaltasia ihmisiä - vaikket välttämättä uskalla aina pitää puolias, et loukkaa ketään sanoillasi. Tottakai tällä puhumattomuudellakin on huonot puolensa, kuten omasta ystäväpiiristäni olen saanut huomata ja heitä asiassa auttaa. He jäävät helposti muiden jalkoihin ja antavat talloa itsensä yli.
Itse olen kuitenkin juuri päinvastainen ihminen. Olen sanavalmis, loukkaan muita helposti sanoillani joita en tosissani todellakaan edes tarkoita. Onneksi olen päässyt pahimmasta loukkaamisvaiheestani yli, mutta edelleen toivoisin että osaisin miettiä ja rauhoittua hetken ennenkuin räjähdän, suutun ja huudan. Tämä on mulle henkilökohtaisesti todella kipeä juttu, kun tiedostan ongelmani mutten osaa sitä käsitellä.

Toivottavasti pääset liiasta kilttydestäsi eroon etkä anna muiden talloa itseäsi, tsemppiä! :)

kitiiii (Ei varmistettu)

mulla oli parivuotta sitten sellainen kesätyöpaikka jossa asiakkaat huusivat jokaikinen päivä vaikka tein työni niin hyvin kuin ikinä osasin... sitten saatoin mennä kesken työpäivän jonnekkin itkemään ja jatkaa hommia! se oli oikeesti aika kauheeta kun miettii... se oli mun ensimmäinen asiakaspalvelu työ! ja sitten menin siitä pariin toiseenkin paikkaan ja ne ei olleet ehkä ihan yhtä intensiivisiä mutta huomasin että olin rakentanut itselleni sellaisen muurin koska olen tosi herkkä ja itse aina ihana asiakas, en ole koskaan antanut kenellekkään muuta kuin hyvää palautetta ja sanon jokaisessa asiakaskohtaamisessa kiitos kun olen itse asiakkaana. mutta niin olin rakentanut muurin ja aloin kylmettymään ja kyynistymään, enään asiakkaiden kommentit eivät satuttaneet tai saaneet itkemään mutta kyllä ne todellakin vaikuttivat henkiseen hyvinvointiin... sitten elämässä tapahtui pari muutakin ikävää asiaa ja menin muutamaksi kuukaudeksi ihan rikki... sitten päätin että nyt tämä työ loppuu ja lähdin opiskelemaan! ei enää asiakkaiden päivittäistä pään aukomista joka mun mielestä on ihan suoranaista kiusaamista, tottakai ne tulee huutamaan ihmiselle joka ei asemansa vuoksi voi sanoa mitään takasin... mutta oli kyllä aika kova koulu ihmisen psyykkeeseen, toiset jotka eivät ole olleet asiakaspalvelussa eivät voi ymmärtää! nyt opiskelen ja oikeesti en voisi olla onnellisempi siihen mitä saan tehdä, tuntuu että sain elämäni takasin!! sun tunteisiin vielä että mun poikaystävällä tuntuu olevan vähän samaa ja se häiritsee mua todella! kun tuntuu että mä tunnen tasan tarkkaan missä mennään ja mitä haluan ja se ei oikein osaa sanoa... ja hänkään ei ikinä suutu vaikka itse räjähtäisin täysillä.... hän ei myöskään vain osaa...??

kitiiii (Ei varmistettu)

hei mitäpä jos tekisit tollasen myers-briggs persoonallisuus testin?? siinä on aika hyvin tyypitelty ihmiset sen mukaan miten paljon niiden tunteet vs. järki vs. intuitio jne vaikuttaa niiden käyttäytymiseen? ite ainakin sain aikoinaan testistä tuloksen joka kuvasi mua ihan täysin!

http://www.humanmetrics.com/cgi-win/jtypes2.asp

lllotta (Ei varmistettu)

Et ole yksin. Kuulosti ihan miun kirjoittamalta tekstiltä nimittäin. Oon onneton puhumaan tunteistani (mutta sitäkin parempi peittämään ne naurulla, siitä on tullut automaattinen puolustusreaktio, mikä ei ihan sovi joka tilanteeseen, mitenköhän tuosta pääsisi eroon...). Samoin teen monesti juttuja, mitä en ehkä haluaisi, mutta kun en saa sanottua, että tää ei oo okei ja sitten ollaan huonolla tuulella - mistä taas kärsii ne läheisemmät ihmiset, jotka ei edes oo tehneet mitään.

Pages

Kommentoi

Ladataan...