Shai sheiveri & Asos lahjakorttiarvonta

Tickle Your Fancy

Pääsin mukaan Indiedaysin ja Shain yhteistyökampanjaan, jossa sain testattavaksi Shain kovasti kehutun sheiverin. Kyseessä on siis maailman ensimmäinen kuusiteräinen sheiveri, jolla höyläämisen on puhuttu olevan erittäin miellyttävää.

En tiedä johtuuko siitä, että edellinen sheiverini (jota tosin en montaa kertaa ehtinyt käyttää) oli "apua unohdin mun sheiverin kotiin" -matkapaniikissa Joensuusta ostettu halpishöylä, mutta Shain kuusiteräinen sheiveri tuntuu kädessä todella hyvältä. Tukeva, joustava, hyvä kädessä ja saa aikaan sileän lopputuloksen. Tässä omat fiilikseni!

Asia mikä mua ärsyttää: hyvän sheiverin pari uutta terää maksavat yhtä paljon kuin uusi laite. Vaikka tää nyt ei mua ajakkaan konkurssiin, se ärsyttää silti. Siksi pitkitänkin terien hankkimista aina viimiseen ja höyläilen suunnilleen tylpällä terällä :D Tämä samainen asia on myös syy siihen miksi oon fiiliksissä tästä Shai-kamppiksesta.

Teillä on nyt nimittäin mahdollisuus päästä testaamaan Shai sheiveriä ilmaiseksi tilaamalla testipaketin TÄÄLTÄ. Ainoastaan postikuluista tulee huolehtia itse (4,90€).

Mukaan kuuluu sheiveri sekä kaksi terää. Tilauksessa ei ole ostopakkoa, mutta se muuttuu automaattisesti kestotilaukseksi ellei sitä peruuta.

Kestotilaajille tulee postissa 4 kertaa vuodessa (3 kuukauden välein) paketti, jossa on 2 kpl Shai vaihtoteräpaketteja, joissa on molemmissa 4 vaihtoterää. Tälle kolmen kuukauden välein lähetettävälle kahden paketin setille tulee hinnaksi 34,90 euroa.

Kaikkien Shai testipaketin tilanneiden kesken arvotaan viikoittain vuoden sheivaustarpeet. Tilaamalla testipaketin ja jättämällä viestin kommenttiboksiin tuplaat mahdollisuutesi voittaa palkinnon, sillä vuoden terät arvotaan myös blogissani.

Ja jotta arvonnasta saadaan vielä mehevämpi, laitetaan myös Asos.com 100€:n lahjakortti jakoon! :)

 

 

Arvontaohjeet lyhyesti:

Tilaa ilmainen Shai testipaketti TÄÄLTÄ (sheiveri + 2 terää) (+postimaksut 4,90€)

Kirjoita tämän jälkeen kommentti tähän postaukseen

Blogiarvonnan voittaja voittaa Shain vuoden terät sekä Asos.com:iin 100€:n lahjakortin

(Eli arvontaa voi osallistua vasta KUN on tilannut jo sivun kautta testiin terät!! HUOM! Tilaaminen edellyttää täysi-ikäisyyttä)

 

Arvonta päättyy 20.1. Tsemppiä kaikille! :)

 

T.Sara

Share

Kommentit

Anniina (Ei varmistettu)

Mukana!:)

saaraw (Ei varmistettu) http://thisismywayofliving-saaraw.blogspot.com

kokeilupakkaus on tilattu ja mukana arvonnassa!:)

Jenni (Ei varmistettu)

Jee, toivoa mun karvasäärille :D

Mirka (Ei varmistettu) http://mbabysteps.blogspot.fi

Mukana! Jään odottelemaan pakettia saapuvaksi! Tämä kamppis tuli niin hyvään aikaan, otin nimittäin salaa osaa decembeaveriin. :D Mies kiittää! :D

Janikaa (Ei varmistettu)

Ihanaa kun sulla on niin monipuolisia postauksia ja samalla sisällytät niihin tällasia kivoja arvontoja!:)

Ella (Ei varmistettu)

Jee mukana ollaan! :)

mettis (Ei varmistettu)

tilattu :)

heidi (Ei varmistettu)

Pitäneepä testailla! Surkeisiin teriin menee kyllä hermo!

Riikka (Ei varmistettu)

Tilaus tehty! :) Juuri sopivaan aikaan niin ei tarvitse lähteä kauppaan.

Jo (Ei varmistettu)

Tilattu! :)

annatiinamaria (Ei varmistettu) http://Ijustwannashop.blogspot.com

Pakko oli tilata testiin!:)

xoxo,Anna

eerika (Ei varmistettu) http://sdsd-eerika.blogspot.com

Tilattu ja mukana arvonnassa! Pakko päästä testaamaan onko mitään eroa :)

Sonja (Ei varmistettu)

Mukana!:)

Katriina (Ei varmistettu)

Messissä ollaan :-)

minttu (Ei varmistettu)

Mukana!!

Fridde (Ei varmistettu)

Jee! I'm in! :)

Tiia (Ei varmistettu)

Pakkohan ne oli tilata ! :) nyt edes hieman nautinnollisempia sheivaushetkiä odotellessa!

iina (Ei varmistettu)

Jee, tilattu! Hope it works!:)

Hannele (Ei varmistettu)

Mukana ollaan!! :)

eeva (Ei varmistettu)

Tilaus tehty, toivotaan että tulee nopeesti :)

laura (Ei varmistettu)

Jeeee tilasin! :D

Saija (Ei varmistettu)

Jes, mukana ollaan kans! :)

Tinja (Ei varmistettu)

tilaus tehty ja mukana ollaan :-)

Tuulia (Ei varmistettu)

Messissä ollaan! Just olenkin miettinyt, että vaihdanko sheiveriä vai ostanko vanhaan teriä :D Kiitos Sara ;)

Sofia (Ei varmistettu)

Mukana :)

Iisa (Ei varmistettu) http://www.keepitsimplebabe-style.blogspot.com

Tilattu ja messissä mukana! :)

Anna (Ei varmistettu)

Tilattu ja mukana! :)

Mulla muuten ihan sama noitten terien ostamisen suhteen..käytän suunnilleen niin kauan vanhaa terää, että se repii ihon irti mut silti karvat jää, ku en vaan raaski ostaa uusia teriä :D

Nora (Ei varmistettu)

Asos nam :) mukana!

juuliap (Ei varmistettu)

Tilasin! Rakastan Asosta <3

Janku (Ei varmistettu)

Tilattu ja mukana! :)

Laura (Ei varmistettu)

Tämä tuli sopivaan saumaan, joten tilattu :)

Isabella (Ei varmistettu)

Tilattu! Oot ihana :)

Nea (Ei varmistettu)

Tilattu on :-)

Ada (Ei varmistettu)

Suosittelen perumaan kestotilauksen ajoissa, se helposti unohtuu ja on jumissa pakkoasiakkaana sitten...

Suski (Ei varmistettu)

Eilen kerkesin harmittelemaan, etten ole ostanut poikaystäväni kämpille sheiveriä vaikka sielä niin usein majailen! Nyt tämäkin asia hoidettu :)

jenna (Ei varmistettu)

Tilattu ja mukana:) tarpeeseen kyllä tulevat nämä.

mirrau (Ei varmistettu)

Tilattu!

Minna (Ei varmistettu)

Tilattu ja mukana ollaan :)

Marita (Ei varmistettu)

MESSIS! Oli tässä synttärit, niin päätin tehdä itselleni edullisen lahjan, hah:)

ella (Ei varmistettu)

tilattu! :)

Sini (Ei varmistettu)

Tilattu ja mukana!

Miina Pesonen (Ei varmistettu) http://miinamamma.blogspot.fi

messiz!

Ilona Salmela (Ei varmistettu)

Mukana ollaaan! :)

adenia (Ei varmistettu)

Tilattu! :) Kivaa uv:tä!

Maay (Ei varmistettu)

Mukana!

Laura (Ei varmistettu)

Tilaus tehty ja mukana arvonnassa:)

Kiki (Ei varmistettu)

Mukana ollaan! :)

Sanna (Ei varmistettu)

Tilattu ja mukana arvonnassa!;)

sini (Ei varmistettu)

uuuh todellaki mukana!!!

Heidi (Ei varmistettu)

Tilattu!

Pages

Kommentoi