Sisko + Sisko

Ladataan...
Tickle Your Fancy

 

Sisko on se, joka ymmärtää silloin kun kukaan muu ei ymmärrä.

Siskolle voi aina soittaa tai laittaa viestiä, vaikka ei olisi mitään järkevää asiaa. Esimerkiksi silloin kun wokkiannokseen muodostuu selvä naaman kuva.

Ollaan molemmat aika suurpiirteisiä. Asioiden ei tarvitse olla täydellisiä, vähän sinne päin on oikein riittävä.

 

 

Sisko osaa sanoa aina oikeat sanat.

Jos joku tuntematon laitettaisiin 10 minuutiksi kuuntelemaan meidän juttuja, hän ei varmaan ymmärtäisi paljoakaan. Viljellään ikivanhoja insideläppiä varmaan kaikissa lauseissamme (ja jäädään aina roikkumaan niihin). Ja niitä insidejuttuja on 24 vuoden yhdessäolon aikana syntynyt ihan muutama...

Siskon kaikista vanhimmista (ja rumimmista) Facebook-kuvista voi tykätä niin, että ne nousevat feediin kaikkien silmille.

 

 

Sisko osaa varmaan kaikki maailman biisit ulkoa, myös räppikohdat

Siskolle voi mennä yökylään ihan mikä päivä tahansa, ihan mihin kellonaikaan tahansa. Hammasharjakin on valmiina. Ja paketti uusia alushousuja.

On ihan ok lähettää siskolle kuvakollaaseja, joissa hän näyttää Petri Nygårdilta tai Ismo Laitelalta

 

 

Sisko pistää merkille aina samat jutut ja keskittyy aina samoihin asioihin. Toisen ei tarvitse edes sanoa mitään kun tietää jo mitä toinen ajattelee.

Sisko ei tyrmää mitään vaan innostuu aina kaikesta mitä sille ehdottaa. Jopa ihan tylsistä jutuista.

Kumpikaan ei mene nukkumaan ennen puolta yötä.

 

 

Sisko lainaa aina vaatteita asukriisin iskiessä

Molemmat ollaan armottomia kissafaneja. Kissavideoiden ja -kuvien lähettely on jokapäiväistä hupia.

Sisko on yhtä huono laulamaan kuin minäkin

 

Pictures: Svante Gullichsen

 

Siskot on parhaita!

 

xx Sara

Share

Kommentit

Jonsi (Ei varmistettu)

<3 <3 <3 Totta joka sana (HEH inside-läpät ei ikinä kuole)

saratickle
Tickle Your Fancy

<3 KYLLÄ!!

Ps. Se oli PA tyhmä :D

Pps. WIIII, WIIIII

Saranda
Tyhjä ajatus

IHANA postaus! herkistyin ja soitin juuri kahdelle siskolleni <3

saratickle
Tickle Your Fancy

Ihana sinä <3

Minnea
Minnean muruja

Sisko <3

P (Ei varmistettu)

nuorempana ärsytti kun joutui jakamaan aina kaiken, mutta vanhemmalla iällä on oppinut arvostamaan itselleen niin läheistä ihmistä aivan eri tavalla, siskot on parhaita &lt;3

saratickle
Tickle Your Fancy

my thoughts exactly!!

Kommentoi

Ladataan...