Tapahtui viikonloppuna

Tickle Your Fancy

Käytiin katsomassa Billy Elliot musikaali, jonka aikana itkin ehkä noin 6 kertaa (siis ihan mielettömän HYVÄ, go and see it!)

Tajusin vasta kunnolla kuinka järkyttävän kuuma Rita Ora onkaan

Isä ja äiti olivat yökylässä <3

Tehtiin aamupalaa ja katsottiin Vain Elämää

Meinasin saada sydänkohtauksen kun pelästyin Ela Showssa yhtä räjähdystä niin hulluna

Hain varastosta kaikki talvikamppeet, paitsi untuvatakin jätin vielä odottamaan rajumpia aikoja

Lähdettiin ostamaan kaupungilta sormikkaita, mutta ostettiinkin kaikkea muuta

Söin äärimmäisen herkullista moussakaa ja lupasin opetella tekemään sitä myös itse

Kuunneltiin repeatilla J.Karjalaisen uutta Stindebinde biisiä

Nähtiin Pasilassa real life Stindebinde, joka toivotti meille onnea (!!) :D

Kävin pitkästä aikaa myöhäisellä iltalenkillä

Ulkona oli ilmeisesti niin kylmä, että puhelimeni akku loppui 30%:sta kahden biisin jälkeen

Istuttiin aurinkoisella Espalla ja juotiin take away lattea

Päätin ratikassa istumisen sijasta liikkua paikasta toiseen kävellen (ihan mahtavaa vaihtelua!)

Söin pitkästä aikaa lounaaksi lempparikeittoani, Cafe Bar 9:n Tom Yam Gungia!!

Ihastuin uudelleen mintunväriseen villakangastakkiini!

coat Pritemps / knit Zara / pants Gina Tricot / sneakers Nike / bag & other stories

 

Ihanaa ja aurinkoista uutta viikkoa kaikille!! :)

 

xx Sara

Share

Kommentit

Suvi55

Itken vuolaasti ihan joka kerta kun katson Billy Elliotin DVD:ltä, joten saattaa olla ettei itkusta ehkä tulisi loppua ollenkaan jos menisin sen ihan teatteriversiona katsomaan. :'D

saratickle
Tickle Your Fancy

Se oli juurikin näin!! MUTTA kokonaisuuteen oli saatu järkyttävästi myös huumoria. Eli silmät valuivat kahdesta syystä :'D

Tinja Karlsson

Ihanan positiivinen postaus! :-)

saratickle
Tickle Your Fancy

No voi kiitos! :)

naked truth

Söin kans just eilen taivaallisen hyvää mousakkaa ja päätin, että teen joskus kotonakin sellasen! Mun kokkaustaidot huomioon ottaen en osaa sanoo tuleeko siitä mitään mut yritetää nyt ainaki :D

nuppuneiti (Ei varmistettu)

Onko tuo Zaran neule uutta mallistoa? On nimittäin tuon tyylinen neule hakusessa :)

Kommentoi