Värikkäämmän annoksen puolesta

Tickle Your Fancy

*Kaupallinen yhteistyö: Kauppapuutarhaliitto, Kevennetään yhdessä -hanke, jonka rahoittajana maa-  ja metsätalousministeriö

Kasvisten lyhyt oppimäärä: syö kasviksia niin voit paremmin, pysyt terveenä, jaksat paremmin, näytät paremmalta ja elät mahdollisesti pidempään. Tämä on yksi niistä asioista, joita teini-ikäiselle Saralle haluaisin sanoa. Ravitsemuskäsitykseni oli hukassa vielä muutama vuosi sitten, mutta onnekseni olen tähän päivään mennessä oivaltanut sen perimmäisen tarkoituksen. Tässä on minun tarinani.

tomaatissa on valtavasti c-vitamiinia ja 96% vettä sisältävä kurkku on erinomainen valinta keventäjälle!

 

Muutos lautasella ja pään sisällä

Kasvistottumuksien juuret ylettyvät aina nappulaikään asti. Kotona kasviksia on ollut aina tarjolla. Oltiinpa sitten mökillä grillaamassa tai kotona syömässä herkkuillallista, löytyy pöydästä 100%:n varmuudella vihanneksia. Vaikka pohja on vankka ja kasvikset kuuluneet ruokavaliooni aina alkutaipaleilta asti, lopetin niiden syömisen lähes kokonaan muutettuani omilleni.

Kyllä te tiedätte. Sitä perinteistä opiskelijaelämää nuuudeleineen ja valmisruokineen. Hyvällä säkällä lautaselle eksyi muutama yksinäinen kurkkuviipale. Kun nykyään ruokakauppaan mennessäni jämähdän heti vihannesosastolle, jossa vietänkin 50% kauppavierailustani, kävelin ennen sen ohi automaattisesti. En varmaan tuntenut kaikkia kasviksia edes nimeltä (en tiedä tunnenko vieläkään :D). Olin kehno ruoanlaittaja. Todella kehno, en nimittäin laittanut ruokaa ollenkaan. Elin päiväni käytännössä välipaloilla ja purkkiruoilla. Söin niukasti ja vähäkalorisesti. Parastahan tässä on se, että koin eläväni terveellisesti. Ananasrahkaa ja tonnikalaa päivästä toiseen. Ravitsevaa? Juu ei. Koko ravitsemuskäsitykseni oli todella hukassa. 

Kehoni voi huonosti, olo oli jatkuvasti turvonnut ja painoakin oli enemmän, vaikka söin huomattavasti nykyistä vähemmän. Olin jatkuvasti kipeänä. Kävin ahkerasti salilla, ja vaikka kehitystäkin tapahtui painojen suhteen, ei se näkynyt turvotuksen läpi juuri ulospäin. 

Kiinnostuin ruokavaliosta aidosti vasta pari vuotta sitten tutustuessani nykyiseen poikaystävääni. Hän jaksoi tuolloin aina kummastella ruokavaliotani ja kyseenalaisti tottumuksiani. Hän alkoi pikku hiljaa raahaamaan kotiini vihanneksia, yrttejä ja mausteita, ja laittoi ruokaa päivittäin. Tämä on ollut yksi isoimmista käännekohdista oman hyvinvointini suhteen.

Kiinnostuin sanasta ravitsemus. Aloin oikeasti miettimään omaa ruokavaliota ja ruoka-aineiden roolia ravitsijoina. Luin aiheesta, kävin luennoilla ja koin lopulta valtavan ahaa-elämyksen. Siinä missä ennen ajattelin terveellisen ruoan olevan vähäkalorista, rasvatonta ja sitä "lightia" oivalsin, että terveellinen ruoka = ravintorikkaita raaka-aineita.

Ruokavalioremontin jälkeen ulkonäössäni tapahtui eroja todella lyhyessä ajassa. Turvotus hävisi, olo oli energisempi ja kasvonpiirteet tulivat esiin. Tämä kaikki käytännössä sillä, että lisäsin monipuolisia kasviksia ruokavaliooni.

Tsatsiki valmistuu turkkilaisesta jogurtista, kurkkuraasteesta, basilikasta, valkosipulista ja oliiviöljystä. Mausta suolalla ja pippurilla!

 

Faktat tiskiin

Miksi kasviksia? Kaikessa yksinkertaisuudessaan: ravitsemus. Ne sisältävät vain vähän energiaa, mutta niistä löytyy elimistön toiminnan, kasvun ja hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä suojaravintoaineita kuten vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, kuituja sekä antioksidantteja ja flavonoideja. 

Hyvinvoiva keho ei ole rakettitiedettä. Se miten syöt vaikuttaa siihen miten voit, mikä heijastuu taas ulospäin. Kaikki lähtee sisältä. Monipuolisella kasvisravinnolla on elimistön hyvinvoinnin lisäksi vaikutusta myös ulkonäköön (rasvaprosentti, ihon kunto, hiuksien- ja kynsien kasvu).

Terveyden lisäksi myös ympäristö peukuttaa kasvisten puolesta. Eläinten kasvattaminen ihmisten ravinnoksi kuluttaa luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin kasvisravinnon viljely. Ympäristön kannalta kasvikunnan tuotteiden tulisikin olla se ruokavalion perusta. Vaikken itse kasvissyöjä olekkaan pyrin pitämään puhtaan kasvisruokapäivän ihan vähintään kerran viikossa. 

Kansainvälisten suositusten mukaan kasviksia pitäisi syödä 400-800g päivässä. Se on paljon. Suomessa kasvisten osuus ruokavaliossa on viime vuosina kasvanut. Hyvinvointi ja -ruoanlaittobuumi on lisännyt ihmisten tietoisuutta ja tuonut kasvishyllyjen antimia enemmän ruokalautasille, mutta määrät ovat silti pienempiä kuin esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopassa. Meillä on siis vielä kirittävää!

 

Kirpeän ravitseva vihersmoothie

  • 1/3 kurkku
  • kourallinen persiljaa
  • kourallinen basilikaa
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 avocado
  • iso lehti lehtikaalia
  • banaani

 

kokeile rohkeasti erilaisia yrttejä smoothieissa

Omat vinkkini

Puhutaan aina monipuolisesta ruokavaliosta, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Proteiinin, hiilarin ja rasvan sopivan suhteen lisäksi ajattelen sen aina niinkin yksinkertaisesti, että ruokalautaseni on oltava värikäs (toimii myös nykytermein: "näytettävä hyvältä IG:ssä", heh heh).

Kasvisten tulee täyttää annoksestani vähintään puolet. Näin ruoka-annokseni pysyy ravitsevana, mutta samalla kevyenä. Pyrin myös ostamaan kasviksia jokaisella kauppareissullani.

Riittävää kasvisten saantiani ovat turvaamassa blenderini ja mehulinkoni. Jokainen päiväni alkaa sillä kun lastaan jomman kumman täyteen tavaraa. Sen lisäksi, että juotavat terveyspommit ovat maukkaita ja sopivat vatsalleni, on taustalla jotain muutakin. Ruoka-aineiden ravintoaineet imeytyvät nimittäin kehoon huomattavasti helpommin hienonnettuina.

Pyrin syömään kasviksia jokaisella ateriallani. Välipalaksi saatan pyöräyttää smoothien, syödä pari tomaattia, nakertaa porkkanaa tai kurkkua. Kasvikset ovat iso osa elämääni ja omaa hyvinvointiani. Monipuolinen, ravitseva ruokavalio yhdessä aktiivisen liikunnan kanssa on se mihin oma persoonanikin pohjautuu. Näiden ansiosta jaksan olla energinen ja iloinen! :)

 

Kurkku-meloni-mustikka smoothie

  • 1/3 kurkku
  • 100g mustikoita
  • 1 päärynä
  • 1/3 verkkomeloni
  • persiljaa
  • basilikaa

 

 

5 vinkkiä onnistumiseen

1) Reilusti kasviksia. Monen ruoka-aineen kohdalla puhutaan kohtuudesta, kasvisten kohdalla sitä ei tarvitse juuri miettiä. Vähäenergisiä kasviksia saa nauttia reilulla kädellä.

2) Monipuolisesti. Pyri rakentamaan ruoka-annoksestasi mahdollisimman värikäs!

3) Eri tavoin valmistettuina. Syö kasviksia niin raakana kuin kypsennettynäkin. Esim tomaateissa oleva lykopeeni (antioksidantti) imeytyy paremmin kypsennettynä kuin raakana.

4) Hyödynnä mehut ja smoothiet. Itsevalmistetut mehut/smoothiet ovat erinomainen keino pitää huolta päivän kasvistarpeen täyttymisestä. Hienonnettuina kasvisten ravintoaineet imeytyvät myös elimistöösi paremmin.

5) Käy tsekkaamassa kampanjasivut täällä. Reseptejä, hyödyllistä tietoa ja hyviä vinkkejä kasvisten lisäämiseen ruokavaliossa :)

 

xx Sara

 

 

Share

Kommentit

Mirkkuuuu (Ei varmistettu)

Pitääpäs laittaa kokeiluun, kuulostaa herkullisilta ja ihanaa kun saa uusia reseptejä :)
Sitä täytyy kysyä että mikä ihme on verkkomeloni? :D en ole kuullutkaan aiemmin. :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Mahtavaa! :) Verkkomeloni=Cantaloupe

Meloni (Ei varmistettu)

Verkkomeloni ja cantaloupe ovat eri meloneja. Ihanan makeita ja mehukkaita silti molemmat ;)

saratickle
Tickle Your Fancy

say whaaat!?? mun elämältä putos just pohja :D

saratickle
Tickle Your Fancy

mitä eroa näillä siis on? Ainakaan googlen mukaan ei mitään? :D

Meloni (Ei varmistettu)

Käytännössä ei varmaan juuri mitään :D Vähän eri näköisiä, ainakin näissä kuvissa:
http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Kasvit_A-O/M/Mel...

saratickle
Tickle Your Fancy

Haha joka päivä oppii uutta. Cool!

Suvi K.
Sisunainen

"Ne sisältävät vain vähän energiaa"

Tämä on mun kannalta (tai pään sisällä?) se ongelma. Mun päivän energiantarve on aika suuri, ja olen laiska laittamaan ruokaa ja syömään joka välissä (vai onko se laiskaa jos jaksaa tehdä vain 3-4 ateriaa + purkistavalmiit välipalat?). Esim. jos syön lämpimän ruuan lautasmallin mukaan, "joudun" ottamaan kaksi lautasellista. Aka joudun kilpailuttamaan syönkö (rajallisella vatsanvenyvyydellä) a) energiapitoista ruokaa niin että on hyvä fiilis illan treeneissä vai b) niitä terveellisiä mutta vähäenergisiä kasviksia. Että voi ihmisellä olla ropleemat. :D

Disclaimer: olen toki sitä mieltä, että kasvikset on monessa mielessä hyväksi, oon vaan ite huono käyttämään niitä tarpeeksi.

saratickle
Tickle Your Fancy

Mä väitän, että saat ihan yhtä energisen olon illan treeneihin kun korvaat yhden perunan tai leivän parilla kourallisella vihanneksia! Omassa kehossa muutokset alkoivat tapahtumaan juurikin sillä, että toinen lautasellinen oli niitä kasviksia, ateriarytmi meni tiheämmäksi ja yksinkertaisesti sön enemmän!

Toki kasviksissakin (vihannekset, juurekset, marjat, hedelmät) energiaa on, ne toimivat ainakin meikäläisellä tärkeänä hiilariähteenä!

Kaikki on käytännössä itsestään kiinni. Kokeile tsempata kasvisten kanssa vaikka neljä viikkoa ja katso mitä muutoksia tuo tekee! :)

saratickle
Tickle Your Fancy

äj piti vielä sanoa, että kokeileppa tehdä päivässä pari smoothieta tai mehua, näihin saa tosiaan piilotettua uskomattomankin paljon tavaraa, eikä täytä samalla tavalla! :)

Suvi K.
Sisunainen

Juu niinkun sanoin, tää voi olla enemmän korvienvälistä kiinni. :) Ehkä tosiaan toi vaihtosuhde 1 peruna -> 2 kourallista kasviksia on hyvä, eikä 1:1. Tosin taas annoskoot kasvaa... :D

S4tsu (Ei varmistettu) http://satsumawonderland.blogspot.fi

Täytyisi itsekin alkaa vielä laajemmin hyödyntää heviosaston antimia. Sieltä keräilen hedelmiä ja vihanneksia joka kauppareissulla, mutta suurin osa tulee syötyä raakana sellaisenaan. Enemmän variaatioita niin hiusten ja varsinkin kynien kasvu paranisi. (En voinut olla huomaamatta, pientä pilkunviilausta :'D)

saratickle
Tickle Your Fancy

haha kynätkin alkaa kasvamaan.... kiitti huomautuksesta! :D

Raakana syömisessäkään ei ole mitään vikaa, mutta monesti raakana syöminen täyttää myös eri tavalla. Smoothieen saa esim piilotettua tosi paljon tavaraa eikä se täytä niin pahasti! :)

KatariinaM (Ei varmistettu)

Moi Sara!
Oon sun blogin aktiivinen lukija ollut jo jonkun aikaa ja sisältö sen kun paranee vaan. Antaisin mielelläni positiivista palautetta - tai edes jonkun viestin - että täällä tykättiin taas, mutta aina ei kuitenkaan jaksa/ehdi kommentoida. Tykkäysnappi on sinänsä ihan loistava idea, mutta se ois ehkä vielä loistavampi pistettynä tänne postauksen loppuun. Ei oo suuri juttu todellakaan, mutta mä ainakaan en aina muista rullata takaisin ylös tykkäämään aina hyvän postauksen kohdalla, vaikka haluaisin tosiaan välittää sulle kiitokset ja tsempit.

Anyways, ihana blogi ja ihana Sara, hyvää viikonalkua! :)

saratickle
Tickle Your Fancy

Moi kiitos palautteesta! :) Sivusto on suunniteltu niin, että nappi on tuossa ylhäällä! Eikai se nyt niin iso vaiva ole rullata takaisin ylös? 

Ja kiitos valtavasti kauniista sanoista! Mukava kuulla :) Mahtavaa viikkoa!

Jennun (Ei varmistettu)

Suurkiitos tästä postauksesta! Olen aina syönyt runsaasti kasviksia, mutta tämän luettuani taidan lisätä niitä entisestään lautaselleni. Ruokavalio- ja terveysjutut jaksavat kiinnostaa aina samalla tavalla! Mukavaa viikonalkua sinulle! :-)

saratickle
Tickle Your Fancy

Voi miten kiva kuulla! Tuplaa ihmeessä! :)

Ihanaa ja aurinkoista viikkoa <3

Katskuu (Ei varmistettu) http://www.keepongrowing-kk.blogspot.com

Tosi mielenkiintoinen postaus! Vielä vuosi sitten osasin mäkin syödä kasviksia ja vihanneksia joo, mutta hyvin hyvin hyvin paljon vähemmän kuin nykyään. Oon pikkuhiljaa siirtyny enemmän kaavispinotteiseen ruokavalioon ja tällä hetkellä oonkin jättänyt punaisen lihan ja kanan pois - ja olo on super kevyt:-). Makoilen tässä just sängyllä ja mietin mitä laittaisin aamupalaksi, niin saim tästä nyt hyvää inspiraatiota aamusmoothieeseen;)

saratickle
Tickle Your Fancy

Kiitti kovasti, kiva jos upposi! :) Muutos kuulostaa hyvältä, katsotaan jos sama on edessä minullakin vielä joku päivä. Ihanaa viikkoa! :)

Bambilara (Ei varmistettu) http://neverontime1.blogspot.fi

Tosi hyvä postaus!! Ihanan kattava ja inspiroiva!

Niin jännältä ja tyhmältä kun se kuulostaakin, talvella ja keväällä söin paljon enemmän kasviksia kuin nyt kesällä! Syynä siihen lienee se, että kesällä ei tule oltua niin paljoa kotosalla ja harmittaa kantaa kaupasta selkä vääränä vihanneksia, jotka mahdollisesti ehtivät pilaantua ennen niiden syömistä. Vihaan yli kaiken heittää ruokaa pois niin en sitten ole ostanutkaan samoissa määrin kasviksia.

saratickle
Tickle Your Fancy

Voi miten kiva kuulla! :) Hei kuule, ymmärrän täysin. Mullakin reissailu ja mökkielämä rajottanut kasvisten syöntiä jonkun verran. Nyt kun ollaan päästy arkeen niin eiköhän se tästä.

Ja tosiaan, pääasia ettei heitä ruokaa pois!

Ellaelers (Ei varmistettu) http://ellaelers.blogspot.fi

Voi kun oot &lt;3 ja :)

Se muutos välittyi kyllä tosi vahvasti ruudun läpi silloin kun rupesit remppaamaan sun ruokavaliota, ihan yhtäkkiä tuli mielettömän hyvät ja energiset vibat ja sillon oikeestaan vasta rupesinkin lukemaan sun blogia säännöllisesti! Vaikka ihan samantyyppisiä juttujahan sä kirjoittelit aiemmin, mutta kun se hyvä fiilis vetää vaan puoleensa kun kakka kärpäsiä :)

saratickle
Tickle Your Fancy

hihii voi Ella!! <3 Ihana! :)

??? (Ei varmistettu)

siis ihana postaus!! mutta.. nyt siis ministeriötkin ovat heränneet blogielämään??? :'''DDDD

saratickle
Tickle Your Fancy

Hahaa kyllä vaan! Toivotaan, että yhteistöitä tulee jatkossakin näin hyvien asioiden puolesta! :)

elllak (Ei varmistettu)

Tälleen opiskelijana kiinnostaa, että miten näkyy lompakossa tämä ruokavalion täydellinen muutos? Monesti tulee ajateltua että terveellinen on kallista mutta mitä sä olet mieltä? :)

maitokahvi
Päivän ajatus

Tosi hyvä postaus! Mun ruokafilosofiani on aika pitkälti samantyyppinen (paitsi, etten syö lihaa lainkaan). Nautin ihan älyttömästi siitä, että ruoka on värikästä, näyttää kauniilta ja maistuu raikkaalta! Noin kuukausi sitten jätin valkoisen sokerin ja vehnäjauhot pois ruokavaliosta ja oon alkanut muutenkin pitää huolta siitä, että syön mahdollisimman prosessoimatonta ruokaa (eli hirveesti kasviksia, hedelmiä, marjoja, pähkinöitä..) ja oon ollut ihan fiiliksissä siitä, että mun makuaisti on herkistynyt ja nautin niistä kasviksista ja marjoista entistä enemmän :) Ruualla on kyllä ihan mieletön vaikutus ihmiseen. Tuntuu ihan hassulta, että nyt vasta oon oivaltanut, ettei sillä kaloreiden laskemisessa ole oikein mitään järkeä (varsinkaan tällaiselle normaalipainoiselle), vaan ravinnon laatu on se juttu :)

Kommentoi