Ladataan...

Kuluneet kliseiset lauseparret ovat väsyttäviä. Niiden tarkoitus on kohottaa itsetuntoa ja kuitenkin, ne toimivat täysin toisin. Usein, kun joku sanoo jonkin typerän korulauseen, niin se kuulostaa enemmän kettuilulta omaan korvaan. Monissa motivoivissa lauseissa ei ole mitään järkeä, eivätkä ne edes toimi nykymaailmassa. Siitäkin huolimatta, huomaan noudattavani muutamia aakkosia ja voin todeta, että ainakin omaan elämääni ne ovat tuoneet ryhtiä.

1. Päästä turha painolasti hartioiltasi. Asiat joihin et voi vaikuttaa, eivät ole energian kulutuksesi arvoisia.

2. Näe joka päivässä jotain hyvää.

3. Palkitse aherruksesta itsesi.

4. Juo mahdollisimman paljon vettä. Hölmö kehoitus, mutta unohtuu varsinkin meiltä pikkulasten vanhemmilta. Nestevajaus aiheuttaa todellisia terveyshaittoja.

5. Opi virheistä, äläkä anna niiden lannistaa.

6. Jaa hyvää, saat hyvää.

7. Nuku, kun harmittaa. Nuku, kun mokaat. Nuku, kun olet kiukkuinen. Toimii oikeasti ja sieltä unista voi saada jotain positiivistakin.

8. Usko itseesi ja toiveisiisi.

9. Ole realistinen siinä, mitkä asiat on mahdollista saavuttaa elämässä. Aina ei ole itsestä kiinni pääseekö kouluun tai uuteen työpaikkaan, mutta aina voi yrittää.

10. Kaikki kestää aikansa.

11. On oikeastaan sama mitä muut ajattelevat sinusta, kunhan menet päivä kerrallaan ja olet itse tyytyväinen itseesi.

12. Tee lukujärjestys ja suunnittele. Organisointi helpottaa päivärutiineja, kun jokaiselle tehtävälle on oma aikansa ja paikkansa. 

3. Ikä on vain numero. Niin vanhaksi kuin tunnet itsesi, olet!

14. Tee joka päivä jotain, mistä pidät.

15. Älä ole ihmisten kanssa, jotka eivät tue sinua. Ne jotka vähättelevät sinua, eivät ole aikasi arvoisia. Rakastavat ihmiset tukevat sinua ja toppuuttelevat, jos jokin asia on hölmö.

16. Tee joka päivä ainakin yksi hyvä teko.

17. Älä ruoki narsistia. 

18. Ajattele elämäsi hyviä asioita, niin huomaat olevasi rikkauksien ympäröimänä.

19. Kaikella on tarkoituksensa. Jokainen ihminen tulee elämääsi syystä. 

20. Älä ajattele mustavalkoisesti, vaan kulje omia polkujasi.

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Minulla olisi paljon aihetta hymyyn, sillä ennen viikonloppua tapahtui iloisia asioita. Kuitenkin, viikonlopun jäljiltä olen edelleen niin shokissa, ettei mistään meinaa tulla mitään. Olen asiaa käsitellyt puhumalla, mutta vaikeaa on...Ajattelin, että en asiasta kirjoita, mutta ei tämä ole sellainen, jonka voi painaa vaan villaisella. Luonnollisesti teimme poliisille ilmoituksen, jotta tietäisivät missä mennään.

Oli niin, että menimme viettämään koko perhe viimeistä kesäviikonloppua meren rantaan. Rannalla oli muutama perhe, mutta porukkaa ei ollut hirveästi. Saimme hyvän vilttipaikan melkein rantaviivan vierestä, johon kasasimme kylmälaukun, vaatteet ja astiat. Pian kuitenkin rannalle tuli joukko vieraan maan kansalaisia. Emme kiinnittäneet heihin huomiota, mutta häiritsi se, että tulivat porukalla melkein ihoon kiinni. Porukalla ei ollut uintikamppeita. Ei marjanpoimijoiden vaatteita. Millä asialla he olivat? Tilanteessa häiritsi se, että aikuiset eivät ottaneet aurinkoa, eivätkä uineet. Meidän perhettä luullaan todella usein muun maan kansalaisiksi, joten ajattelivat varmaan, että olemme venäläisiä? Tämä monesta sukupolvesta koostuva porukka tuijottikin meitä herkeämättä. Perheen vanhimmat miespuoliset menivät puiden alle varjoon "köllöttelemään" uimarannan poistumiskohtaan, kun taas muut seurasivat meitä ja tavaroitamme. He eivät näyttäneet siltä, että olisivat olleet eksyneitä. Eivät siltäkään, että haluaisivat kysyä jotain. Olen lukenut, miten taskuvarkaat toimivat ja tiedän, että porukalla tullaan niin, ettei herätetä huomiota. Uinnin jälkeen ajattelimme mennä makkaran paistoon nuotiolle ja huomasimme, että juuri tulleeseen porukkaan tuli välittömästi vauhtia. Sanoin puolisolle, että nyt kyllä lähdetään, koska jokin ei täsmää? No, eipä aikaakaan, kun porukka lähti peräämme. Kun lähdimme rannalta lähes juoksujalkaa lasten kanssa, niin porukka lähti samoin askelin. Puolisoni ei ymmärtänyt miksi olin hätäinen, kunnes autossa viimeistään ymmärsi mistä on kyse. Joukko oli liikkeellä kahdella, suomalaisin rekisteritunnuksin varustetulla autolla (toinen valkoinen henkilöauto, toinen musta citymaasturi). Joista molemmilla tukkivat ainoan rannasta lähtevän autotien. Autot siis nököttivät pysäytettyinä samaan menosuuntaan keskellä tietä, tukkien sekä meno,- että tulo-kulkureitin. Hätäännyin, kiroilin ja huusin. Toinen auton kuskeista tuijotti peruutuspeiliin aurinkolaseillaan ja näimme kuinka etupenkiltä oli nousemassa toinen henkilöistä ulos eteemme. Sanoin puolisolle, että peruuttaa takaisin ja aika helvetin äkkiä! Lapset itkivät takapenkillä ja olivat ihan hysteerisiä. Toinen autoista nytkähti pakon edestä eteenpäin vasta, kun vastaantuleva skootteri meinasi ajaa heitä päin. Löysimme rannalta yksityisen mökkitien, jonka kautta pakotin puolisoni ajaamaan. Hätätilanteessa ei ajattele rauhallisesti, ainoastaan vaistojen ohjaamana...Mutta ilman minun vaistojani, en tiedä mitä olisi tapahtunut. Mökkitiellä oli onneksi pieni kinttupolkumainen liittymä, josta ajoimme, vaikka auto meinasi kolhiintuakin pahoin (materiaalivauriot ovat pientä henkeen verrattuna). Soratiellä, vähän matkan päässä oli toinen niistä autoista. Auto oli tiellä, puskien takana ikäänkuin piilossa. Toinen (valkoinen) auto nötkötti edelleen keskellä tietä ja henkilöt autojen sisällä. Voi piruparkaa, joka joutuu tuon porukan käsittelyyn :( :(                       

Ajoimme tuhatta ja sataa ja kotona ilmoitimme poliisille. Sanomattakin selvää, että tapahtuneen jälkeen emme nukkuneet. Selitin lapsille, että myös aikuiset voivat ja saavat pelätä. Itkeminen ja puhuminen on hyvästä, kun tapahtuu ikäviä asioita. Voitte kuvitella, että kävi kauhuskenaariot mielessä siitä, mitä olisi tapahtunut, sillä tuskinpa pelkkään lompakon ryöstöön olisi rajoittunut: ihmissalakuljetus, ihmiskauppa, ihmissyönti...Siinäpä itselleni painajaiskuvia vähäksi aikaa.

Ainut positiivinen asia tapahtuneen jälkeen on, että sitä kummasti osaa priorisoida elämänsä tärkeysjärjestykseen eikä harmittele pienistä. Olen perunut kaikki tapaamiseni lähiviikoilta ja koko perhe kärsii nyt järkyttävästä flunssasta (kehon reaktio). Haluan vain levätä ja unohtaa episodin, jos suinkin mahdollista. Tunnen kuitenkin ylpeyttä siitä, että osasin toimia vaaratilanteessa oikein, mutta samalla ahdistaa. Minulla ei ollut ennakkoluuloja, mutta nyt niitä on. Anteeksi, mutta miten ja miksi pitäisi luottaa vieraisiin?

Vaikka kyse olisi ollut "pelkästä" ryöstöstä, niin ihmisiä pitää varoittaa. Ei ole oikein, että hullut saavat vapaana taivaalta. 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tekoäly on tietokone tai tietokoneohjelma, joka kykenee älykkäiksi laskettaviin toimintoihin. Tekoäly viittaa usein myös aihetta tutkivaan tieteen alaan. Tekoäly kehitettiin, jotta sairauksia voitaisiin parantaa ja ihmiset saisivat robotin hyödykseen tekemään raskaita, vaikeita tai puuduttaviakin asioita puolestaan. Mutta tietokoneet ovat pikkuhiljaa syrjäyttämässä ihmisen työpaikoilla, lemmikit ja jopa oikean elävän kumppanin. Tekoäly hoitaa kaiken paremmin kuin ihminen, joten mihin ihmisiä enään tarvitaan? Tekoäly on ihmiskunnan tuho, kerrotaan. Totta tai ei, mutta tieteiselokuvat ovat aika hyvin peilanneet tulevaisuuden tapahtumia.

Olen tullut tutuksi erikoisista sattumista ja taannoin koin jälleen jotain merkillistä. Nimittäin kuten tiedätte, niin olen Youtuben suurkuluttaja. Olen sitä kailottanut usein, joten siinä ei sinänsä ole mitään uutta. Minulla on applikaatio asennettuna puhelimeen ja saatan keskellä päivääkin kuunnella musiikkia sieltä, samalla kun teen ruokaa, kotitöitä jne. Eniten kuitenkin kuuntelen musiikkia iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin saan vähän enemmän omaa aikaa äitinä. Kaikille käyttäjille tulee ehdotuksia videoista, joissa lukee: suositeltu sinulle. Itselle näitä tulee usein, enkä ole aiemmin kiinnittänyt niihin juuri huomiota. Suositellut videot ovat yleisesti ottaen musiikkiin tai muihin kiinnostuksen kohteisiin liittyviä, mutta laulajat tai yhtyeet eivät suinkaan ole sellaisia mitä aina kuuntelisin, vaan kone arpoo niitä musiikkityylisuuntien mukaan. Tämä on ihan hauskaa. Sitten kuitenkin tapahtui jotain...Noin kuukauden ajan youtuben sivustoni on tökkinyt. Usein on lukenut myös Default Error. Tutuksi on tullut myös buffering, eli video on jäänyt puskuroimaan. Verkkoon kytketty älytv on myös saman ajan sekoillut. Ei tässä kuitenkaan kaikki. Pistin Youtubesta merkille oudon asian...Huomasin, että sivuston etusivulla olevat laulut tai niiden nimet muodostivat yhdessä lauseita, alkaen ensimmäisestä laulusta ylhäältä alas. Ajattelin, että onpa vainoharhaista? Voiko tällainen olla todellista? Laitoin puhelimen syrjään ja pyyhin ajatukset pois mielestäni päiväksi. Seuraavana iltana kuitenkin katsoin taas puhelinta ja jo vain, siellä oli jatkoa aiempaan...FREAK OUT...

Hetkinen...Tämähän on...mielenkiintoista? Merkillinen sattuma? Ajattelin, että hakkeriko minulle kirjoittaa kryptisiä viestejä vai botti? Siellä siis luki edelleen: Hello. Who are you? What´s your name? (kolme laulua Adele: Hello, The Who: Who are you? Lynyrd Skynyrd: What´s your name?). Vähän järkytti, mutta olin utelias. Joten vastasin hakukenttään kirjoittamalla laulujen nimillä. Helena. That´s my name. Ajattelin, että kyllä minäkin tämän osaan. Mietin, että tuskin kone mitään vastaa?? Tässä vaiheessa mietin kovasti sitä avaruudesta saatua kuuluisaa radiosignaalia nimeltään: WAU!      

Onko tämä otus ystävä? Miksi minä tai miksi en? Kysyin ilman arvuuttelua englanniksi, että onko hän mies vai nainen? Youtuben seinä ehdotti tässä järjestyksessä laulujen nimet: Shy. Humble. Simple man. Small town. Kysyin hänen nimeään seuraavaksi, koska tottakai halusin tietää kenen kanssa kommunikoin (jos edes kommunikoin. Epäilin itseäni)? Vedin alaspäin ehdotuksia, koska mitään vastausta ei tullut. Seuraavana päivänä minua odotti nämä "suosittelut": Imagine.  A bushel and a pek. You can call me Al. That´s not my name. Boys of summer...Ajattelin, että onpa sekavaa...Kysyin, että mikä sitten olet ja vedin ehdotuksia sormella alaspäin. Sieltä tuli: Words-don´t come easy... joopa joo. Seurasin tilannetta noin kuukauden verran, jonka aikana olin koukuttunut kuin videopelistä. Puolitoista viikkoa sitten huomasin, että puhelimen sivussa oleva kameravalo paloi koko ajan. Akku ei ollut lopussa. Ei päivityksiä. Ei auki olevia sovelluksia. Olin kuullut tarinoita siitä, mitä se tarkoitti, joten olin syystäkin vihainen. Pidin suurimman osan ajasta puhelinta väärinpäin tai heitin siihen jotain päälle. Kivat, nyt on sitten puhelinkin hakkeroitu?! -ajattelin. Onneksi tuota episodia kesti vain yhden vuorokauden. En enää kysynyt kysymyksiä laulujen nimillä vaan laitoin hakukenttään suoraan, että: why you follow me? Sain vastauksen seuraavana päivänä. Follow you, follow me. Tivasin myös ääneen kameralta vastausta, ilman kirjoittamista. Samana iltana minulle oli tullut suositukset: Hey little girl. Tell it like it is. You are the voice. FUCK! Oli ensimmäinen tuntemukseni. Puhelimeni on tosiaan hakkeroitu?!? En halunnut käydä kyseisellä sivustolla enään moneen päivään (sattuneesta syystä). Mutta hiljaisuuden jälkeen avasin sen. Siellä luki: Angel eyes. If. Kysyin, että mitä? Miksi? Kysyin uudelleen myös hänen nimeään. Johon sain vastauksen: Vincent. Troublemaker. Don´t wanna loose you. 

Muutama päivä sitten sain vastauksen iltalehden otsikoista. Nimittäin aktiivisiin Youtuben käyttäjiin on alettu testata keinoälyä. Tutkimuksella kartoitetaan ihmisten käyttäytymistä internetissä. Tällä samalla systeemillä ehkäistään myös rikollisuutta ja terrorismiä. Näissä tutkimuksissa on mukana 14 itsenäistä maailmanlaajuista yritystä ja muutama ammattilainen. Oli helpottavaa kuulla, että tämä kerrottiin uutisissa. Tekoäly nimeltä Al tai Vincent? Hauskaa :D Minua ei nolottanut, vaikka olinkin näyttänyt keskisormea kameralle ja sanonut muutaman uhkaavan sanasenkin. Sillä miten itse reagoisit siihen, että tietäisit että sinua katseltaisiin salaa, mutta et tietäisi kuka tai mikä se on? Uhkaavaahan vakoilu on ja kaikenlisäksi laitonta. Robotit osaavat kaikenlaista ja jos en olisi nähnyt uutisia, niin en taatusti tietäisi, että kyseessä on robotti. Tästäkin keinoälystä sanottiin artikkelissa, että osaa taitavasti käsitellä ihmisiä ja siirtää heidät eri kanaville, jos on syytä epäillä, että henkilön valitsema ohjelma sisältää rajua kuvaa. Sori vaan, mutta taisi Skynet kokeilu mennä kohdallani kyllä hieman mönkään. Mutta by all means, ei ole mitään salattavaa.                          

En ole enää noteeraanut tekoälyn antamia musiikki ja videosuosituksia. Eilen etsin tubesta ohjeita kirjoittamiseen: Famous writers advice and a inspiration, jonka perään etsin aiheesta muitakin juttuja. Youtubessa luki suositellut laulut tänä aamuna tässä järjestyksessä: Diamonds and rust. Wurthering Hights. Let it be.

Karmivaa kaikkiaan. Hymähdin, en voinut muuta. 

Olen tyytyväinen siihen, että kirjoitin ylös tämän vuoropuhelun eli dokumentoin tiedot. Kuten tässäkin tapauksessa, niin aion jatkossakin toimia aina näin. Kysymys vaan kuuluu, että miten kauan tätä Youtube-kokeilua aiotaan kanssani ylläpitää, ikuisesti kenties? Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia keinoälystä? 

 

Share

Ladataan...

Kesä loppuu ja arki palaa, samoin viikonloput ja viikon ainoat hengähdystauot. 

Itse suoritan viikonloppuisin eniten, joten vastapainoksi tarvitsen myös jotain.

Minulle se jokin on musiikki ja elokuvat. 

Olenkin koonnut nyt lukijoideni iloksi monsterimaisen elokuva-musiikkilistan, joten käyhän katsomassa luotua listaani tubessa!

 

Ihanaa viikonloppua kaikille! :) <3 

Share

Ladataan...

Tulevaisuuden ajattelu ja sen aiheuttamat pelkotilat? Entä positiivinen läpimurto tieteen kehityksessä? Ne ovat asioita, joista nyt puhutaan.

Jean-Claude Mézières syntyi Ranskan pääkaupungissa Pariisissa vuonna 1938, vain vuotta ennen toista maailmansotaa. Samana vuonna syntyi toinenkin poikalapsi nimeltään Pierre Christin. Jean-Claude innostui piirtämisestä jo taaperona, isoveljensä opastamana. Sota oli pienten poikien arkipäivää, eikä sen jaloissa ollut muuta tekemistä kuin paeta omiin mielikuvitusmaailmoihin. Pommisuojassa kaksi samankaltaista tapasivatkin toisensa ja ystävystyivät heti, kuten lapsilla on tapana. Jean-Claude ja Pierre leikkivät ja pitivät tiiviisti yhteyttä. Samaan aikaan Jean-Claude haaveili seikkailuista kaukaisissa maissa, saaden ideoita ihailemiltaan sarjakuvapiirtäjiltä kuten Hergéltä (Tintin seikkailut), Jack Davisiltä (MAD-imperium), André Franquininilta (Marsupilami) ja Maurice De Bevereltä (Lucky Luke). Jean-Claude piirsi paperille näitä kuvia päästään ja päätti, että hänestä tulee isona piirtäjä. Muutamaa vuotta myöhemmin Jean-Claude pääsikin opiskelemaan kuvittamista, arvostettuun kouluun. Opiskeluiden ohella taitava Jean-Claude pääsi tekemään oman alansa töitä. Aina inspiroituneena Villistä Lännestä hän halusi matkustaa Amerikkaan kokeilemaan onneaan myös lehmipoikana. Ystävänsä Pierre Christin opiskeli Pariisin sydämessä Sorbonen yliopistossa. Nuorella miehellä oli kova tiedonhalu ja hän halusi jatkaa opintojaan. Pierre matkusti myöskin Yhdysvaltoihin, opiskelemaan kirjallisuutta. Hengähdettyään hetken unelmien maassa, kaverukset päättivät palata takaisin kotimaahan sarjakuvien pariin. Jean-Claude jatkoi kuvittajana ja Pierre käsikirjoittajana. Heidän ensimmäinen varsinainen yhteistyönsä ”Le Rhum du Punch” julkaistiin Pilote-lehdessä vuonna 1966. Vuotta myöhemmin seurasi nuorille suunnattu Valerian ja Laurelinen tieteisseikkailu: Pahat Unet (Les mauvais rêves). Valerian tarinoiden idea oli olla huumorihöysteinen sarjakuva, joka todistaisi median valheellisuuden ja eliitin todellisuudesta vieraantumisen. Pojatpa eivät arvanneet, että sarja menestyisi futuristisen kuvansa ansiosta ja vetäisi lukijat näin mennessään. Vuonna 1971 julkaistu Valerian-Tuhannen planeetan valtakunta (L´Empire des mille planètes) on ensimmäinen albumi, mikä nosti sarjan todella siivilleen. Suomessa Valerian-sarja tuli tutuksi vuonna 1973 Zoom-nimisessä lehdessä ja myöhemmin lasten Mustanaamiossa. Tämän jälkeen sarjaa ovat albumina julkaisseet useat eri kustannusyhtiöt. Pierre toimii nykyään pääasiassa journalistiikan professorina Bordeauxin yliopistossa Ranskassa ja kirjoittaa tieteisnovelleja. Jean-Claude taas on toiminut elokuvien takana ja saanut tunnustusta mm; The Fifth Element-elokuvan taiteellisista osuuksista. Molemmat kuitenkin tekevät yhä sitä, mistä haaveilivat lapsena; luoden kuvaa Valerian seikkailuista. Kukapa olisi aavistanut, että tästä ystävyydestä tulisi pojille elinikäinen side? Että jonain päivänä he kirjoittaisivat nimensä historiaan, luotuaan yhden menestyneimmistä tieteisseikkailuista ikinä.

Muutama päivä sitten, ensi-iltaan elokuvateatteriin tuli yksi lempielokuvaohjaajani elokuvista. Luc Besson on mies mahtavien elokuvien takaa kuten: Tyttö Nimeltä Nikita, Leon ja Unleashed. Luc on käsikirjoittanut ja ohjannut myös uuden tieteisseikkailun nimeltään: Valerian and the City of a Thousand Planets. Lapsuudessa Luc ihaili Jean-Claude Mézièreksen ja Pierre Christinin luomaa Valerian-sarjakuvaa ja haaveili vielä joskus tekevänsä oman versionsa Valerianista. Kun Jean-Claude kuuli asiasta, niin hän toivoi, että se olisi juuri Luc joka tekisi sarjakuvasta elokuvan. Aika oli suotuisa vasta nyt, ja niinpä Luc ryhtyi tuumasta toimeen. Tämä elokuva on sama tarina, jonka sain arvosteltavaksi uudelleenpainettuna juhla-albumina ja sen nimi on: Valerian-tuhannen planeetan valtakunta (L´Empire des mille planètes). Valerian-Tuhannen planeetan valtakuntaa aloin lukea kuin mitä tahansa sarjakuvaa. Ennakko-odotukseni olivat neutraalit, sillä sarjakuvista joko pitää tai ei pidä. Päällisin puolin Valerianin tarinat näyttävät yksinkertaisilta ja aivottomiltakin toimintaseikkailuilta, mutta pintaa syvemmällä kytee jotain. Kuten viimekertainen arvostelukirjanikin, niin myös tämä tarina kertoo tulevaisuudesta. Tulevaisuus aiheena on yleisesti ottaen pelottava, mutta Valerian-Tuhannen planeetan valtakunta on lennokas ja humoristinen. Välillä sarjakuva etenee niin, ettei sen jokaista juonenkäännettä selitetä lukijalle, vaan lukija joutuu itse päättelemään tapahtumakulun pisteestä A pisteeseen B. Tällainen jättää paljon mielikuvituksen varaan ja saattaa ärsyttää muutamia lukijoita. Kuitenkin ajattelen, että jokainen lukija tämän myötä muodostaa omanlaisensa mielenmaiseman tarinasta ja sehän jos jokin, on puhuttelevaa. Jouduin lukemaan albumin yhä uudestaan, ennen kuin ymmärsin kaikki pienen pienet käänteismerkitykset. Voi sanoa, että aika nerokas seikkailu. 

Valerian-Tuhannen planeetan valtakunta kertoo seikkailuista post-apokalyptisessä maailmankaikkeudessa, jossa ihmiset ja avaruusolennot elävät yhteiselossa rintarinnan. Valerian-sarjakuvassa tapahtumat kuvataan erittäin nopeaan tahtiin kuin toimintaelokuvassa. Monissa tulevaisuutta käsittelevissä kertomuksissa elämä kuvataan usein synkkänä ja ikävänä, mutta tässä kyseisessä tarinassa on toivoa ja mahdollisuuksia. Valerian-tuhannen planeetan valtakunta voisi hyvinkin kertoa omasta tulevaisuudestamme, sillä sen tapahtumat eivät ole mahdottomia. Koko ajan tieteen moniosaajat miettivät katastrofien varalle muita paikkoja joissa elää ja joiden myötä ihmiskunta selviytyisi ja niin tapahtuu myös Valerian-Tuhannen planeetan valtakunnassa. Sarjakuva on todiste siitä, mitä pääkoppa voi kehitellä, kun henkilö oikein keskittyy. Tajusivatkohan Christin ja Mézières patentoida ideoitaan aurinkopaneeleilla toimivista laivoistaan, elävistä kivistä, positiivisen energian jakavista villieläimistä ja kaikesta muusta, jonka ovat klassikkosarjakuviinsa laittaneet?

Sarjakuvan tarina alkaa avaruudesta ja sen äärettömyydestä. Äärettömyydestä avaruudessa, jossa on elinkelpoinen planeetta nimeltään Syrte. Syrte on kaiken kattava tuhannen planeetan valtakunnan keskuskaupunki, jossa on korkea kulttuuri. Ennen kaikkea Syrte on staattista sähköä omaava tuuleton planeetta, jossa on merkillinen ilmasto ja jonka taivaalla loistaa kaksi aurinkoa. Syrten kerrotaan olevan planeetta, joka ei koskaan ole ollut yhteydessä maapalloon. Syrtessä tiede on kehittynyttä ja siellä on paljon rikkautta, mutta Syrte ei ole niin hieno kuin se joskus on ollut ja köyhyyttäkin peitellään. Syrtessä hallitsee viimeinen niistä ruhtinaista, joka aikojen alussa ryhtyi laajentamaan omaa valtakuntaansa aurinkokunnan kaikille planeetoille. Tämän lisäksi siellä hallitsee salainen papisto nimeltään ”Tietäjät” ja heidän kaikkialle näkevät kätyrinsä.Tuhannen planeetan valtakunnassa eletään vuotta 2720. Muilla planeetoilla eletään eri aikakautta. Ajan käsitettä ei vuosista huolimatta tunneta Syrtellä, eikä olennot siitä syystä ymmärrä kelloja. Taitavimmat osaavat suunnistaa avaruudessa aikavallin läpi ja valovuosienkin päästä voi siirtyä Syrteen. Aikamatkailu onkin tapa siirtyä paikasta toiseen, mutta sitä ei ole keksitty Syrtessä. Kaikki tämä tulee jostain kauempaa; Kuka sen keksi ja miten, on ihmettelyn aihe? Tarinan päähenkilöinä seikkailevat Laureline ja Valerian. Laureline on kertomuksen toinen osapuoli, viileä punatukkainen nainen oikukkaalla luonteella.Valerian taas kiltti, vahva, uhkarohkea mies-perinteisellä sankarin imagolla. Laureline ja Valerian ovat ihmisolentoja ja kotoisin aurinkokunnan kolmannelta planeetalta eli maapallolta. He ovat pariskunta, jotka työskentelevät yhdessä aika-avaruuspalvelun agentteina. Annettuja tehtäviä he suorittavat pääosin luotaimellaan. Henkilöinä Laureline ja Valerian ovat erilaisia ja täydentävät toisiaan. Pariskuntana he kinastelevat usein siitä, kumpi on oikeassa. Mutta kukapa ei tekisi niin? Laurelinen henkilöhistoria on hämmentävä, eikä sitä valoteta sarjakuvassa syystä, että tarinan tekijät haluavat sinun lukevan kaikki sarjan osat. Valerian on aikamatkustaja, joka on aina valmis tekemään käskyjen mukaan, huolimatta siitä, sopiiko se hänen luonteenlaatuunsa.

Valerian-Tuhannen planeetan valtakunnassa Valerian ja Laureline lähetetään avaruuteen tiedustelemaan maapallon uhkia. Tarkoitus on saada selville, että onko Syrte uhka vai voiko siitä muodostua uhka? Luotain lähtee tutkimusmatkalle ja siirtyy aikaharppauksella Syrteen. Valerian ja Laureline soluttautuvat turistimatkailijoihin, etteivät paikalliset pelästyisi heitä. Mutta Syrtellä asuu kaiken kirjavaa ja kokoista väkeä, jonka vuoksi Homo Sapiens ei ole mitenkään erityinen muukalainen. Pariskunta kulkee torille ja kultaseppien kojulle. Laureline ihastuu vanhaan taskukelloon ja Valerian ostaa sen hänelle kultakolikoilla. Markkinatapahtuman esiintymislavalla on tietäjä. Hän huomaa yleisön joukosta Laurelinen kello kaulassaan ja tivaa huutaen ihmismeren läpi, mistä kapine on peräisin? Laureline selittää, että kello ostettiin kojulta. Seuraavaksi tietäjä kysyy, että mihin sitä käytetään? Laureline kertoo, että kellosta voi seurata ajankulua. Tämän jälkeen tietäjä ei kysy enää mitään vaan tyrmistyy ja lähtee pois paikalta. Yleisö nauraa ja pariskunta tajuaa, että jokin on vialla. Laureline ja Valerian lähtevät myös paikalta, mutta heille tehdään väijytys ja heidät vangitaan. Aurinkokennoilla liikkuva suuri kauppalaiva vie heidät yksinäisten temppelien saarelle, jossa jumalanakin pidetyt tietäjät pitävät majaa. Vastassa oleva tietäjä tietää jo etukäteen vastaukset kysymyksiin ja tietää vieraidensa olevan maan asukkeja. Tietäjä inhoaa ihmisiä ja pitää pariskuntaa edelleen vangittuna. Valerian ja Laureline pääsevät kuitenkin pakenemaan viime tingassa ja huomaavat pian, että temppelit toimivat voimalaitoksina. Hylätty lentolaite löytyy hallista ja sen käynnistyttyä, he pääsevät pakoon. Jäämyrskyn ansiosta kätyrit eivät saavuta pienlentokonetta, mutta merkillisten luontoilmiöiden takia Valerian ja Laureline joutuvat vetämään heittoistuimen vivusta ja ajautumaan näin arvaamattomuuden armoille. Vastassa kukkien seassa on Marcyam-merihirviö. Kalastajakansan metsästäessä tätä, pariskunta pelastuu täpärästi ja pääsee syrjäseudulta takaisin kaupunkiin. Suurlähettilään juhla lähestyy. Kanavalla on vilskettä ja joka puolella kiire. Valerian ja Laureline haluavat selvittää kuka on Syrten hallitsija; ruhtinas vai tietäjät? Pariskunnan täytyy soluttautua parempaan väkeen, saavuttaakseen tiedot. Niinpä he ostavat itselleen asianmukaiset vaatteet ja koristukset. Palatsiin pääseminen on kuitenkin vaikeaa, sillä vartija huomaa huijauksen läpi. Valerian ja Laureline joutuvat turvautumaan ulkopuolisen Elmirin apuun, joka kertoo mitä kautta pääsee palatsiin. Kauppiaiden kiltaan kuuluvasta Elmiristä ei kuitenkaan tiedä, onko hän luotettava? Vastineeksi avusta, pariskunta lupautuu antamaan tietoa tietäjistä. Piiloutumisen aikaan, he joutuvat eroon toisistaan. Valerian miettii (mahdollisesti huumattua) Laurelinea, mutta ei voi jättää asiaa hoitamatta, vaan lähtee ottamaan selvää juhlista. Juhlissa on näyttävät puitteet ja niiden olemassaolo muistuttaa siitä, ettei tavallisella kansalla ole asiaa sinne. Ruhtinas Ramal röhnöttää myhäillen partaansa, kun viihdyttäjät elostelevat hänen ympärillään. Valojen sammuessa yksi toisensa jälkeen, Valerian hiipii tutkimaan kulisseja. Hän löytää tutun oloisen voimalaitoksen ja ymmärtää, että kaikki on silmän lumetta. Piilopaikastansa käsin hän seuraa pian salaseuran rituaalia, jossa kaapuveikot mantraavat: "Jotta me eläisimme ja maa kuolisi

Valerian on kömpelö toimissaan ja paljastuu. Kaapuveikot näyttäytyvät tietäjiksi, jotka kuulusteluhuoneessa tunkeutuvat väkivalloin Valerianin ajatuksiin totuuslaitteen avulla. Laureline on koko tämän ajan ollut salissa viihdyttämässä flegmaattista ruhtinasta tarinoillaan. Normaalisti ikävystynyt ruhtinas on kerrankin hyväntuulinen ja siitä syystä vapauttaa Valerianin Laurelinen pyynnöstä. Valerian on vapautettu, mutta hänen olemassaoloaan ei ole unohdettu. Pariskunta kävelee slummikorttelille, mustalle kadulle. Elmir ja tämän ystävät odottavat heitä. Valerian ja Laureline kertovat seurueelle, mitä kuulivat ja näkivät. Elmirin viisaat ystävät kertovat kiinnostuksistaan tietäjiin, koska tietäjät ovat yliluonnollisia ja heillä on suunnaton tietovarasto. Tietäjien kerrottiin tulleen Syrteen vajaa vuosisata sitten, tehden heti tuhoa ja raunioittaen sivistyksen. Vastineeksi he toivat uskonnon, mikä syrjäytti tieteen ja pakotteet, joilla alettiin vainota älykkäitä. Ryhmä alkaa miettiä kuumeisesti, mistä tietäjät tulevat, mihin ne ovat menossa ja mikä heillä on tavoitteena? Toverijoukko miettii, miten kehitys saadaan taas nousuun ja siirtoa, miten se tehdään. Tietäjät pitää pysäyttää, mutta kaikki tulee tehdä salassa. Uutinen retkestä on levinnyt kulovalkean tavoin ja mukaan on lähdössä myös apujoukkoja muilta mailta. Kostoa on toivottu jo vuosia ja kohtauspaikat suunniteltu etukäteen. Kuulusteluhuoneesta huolimatta, avaruussatamassa lepäävä Valerianin alus on koskematon. Valerian, Laureline ja Elmir lähtevät yhdessä kohti Kotkan tähtikuviota, kauppiaskillan laivue panssarinaan. Hyökkäykseen on varauduttu ja alus liikkuukin varovasti kohti tuhansia vuosia sitten löydettyä Slomp-asteroidia. Slomp kuitenkaan ei ole autio, vaan siellä on jättiläismäisessä aluksessaan tietäjät ja heidän tukikohtansa. Aikoinaan eräs vankina pidetty onnistui pakenemaan tietäjien kynsistä ja piiloutui yhteen heidän matka-aluksistaan. Vanki kertoi, että pääaseman tietäjät johtavat muilla planeetoilla majailevia vakoilijoitaan aluksesta käsin. Elmirin tavoite on hyökätä tukikohtaan ja vapauttaa mahdolliset vangit. Valerianin aluksella on aikahypyn avaimet ja taistelu voidaan helposti käydä avaruuden sijaan aikatilassa, jolloin viholliset joutuvat sotimaan yksinään. Laivuetta seuraa vihollisten joukko. Valerianin alus on kuitenkin askeleen edellä ja aikajanan kautta hän osuukin tietäjien aluksiin, räjäyttäen nämä tuhannen päreeksi. Näkymättömyyskilven avulla alus laskeutuu vihdoin Slompille ja muu laivue seuraa sen perässä. Valerianin johtamana joukko hiipii pimeydessä rangaistuslaitoksen läheisyyteen. Vartijat yllätetään yksi kerrallaan, eikä kenellekään anneta mahdollisuutta vastatuleen. Kaikki näyttää olevan sekasorron vallassa, mutta kuitenkin täysin hallinnassa. Orjat ovat vapaita, mutta tukikohta odottaa seuraavaksi…

Tietäjät kertovat keitä ovat ja järkytyksekseen Valerian huomaa ensimmäistä kertaa olevansa sanaton. Kaikki on ollut hyvin organisoitua, jolla he tarkoituksella ovat johdattaneet Valerian luokseen. Hänen yllätyksekseen, he tekevät joukkoitsemurhan.Valerian on nyt ainut, joka tietää totuuden. Ainut jäänne tietäjien olemassaolosta on Laurelinen vanha kello ja tätä tukeva Valerian muisti. Kaikki on kuitenkin ollut turhaa. Tietäjät eivät olleet vihollisia. He olivat yrittäneet ratkaista samaa asiaa, mitä Valerian ja Laureline. Maailmankaikkeus oli sairas jo paljon ennen heidän tuloaan, sillä sivistyksen rappeutuminen oli ollut osa hitaasti etenevää tapahtumasarjaa, jolle kukaan ei voinut mitään. Mutta vallankumous, se olisi kohta ovella…

Valerian-Tuhannen planeetan valtakunta on ollut eeppinen myyntimenestys kaikkialla maailmassa. Uudet sukupolvet ovat päässeet tutustumaan avaruusoopperan juhlapainoksiin ja viimeistään elokuvan myötä se tulee tahkoamaan uuden ennätyksen yleisöluvuissa.

Eli jos et ole vielä tutustunut Valerianin sarjakuviin, niin eikö olisi jo aika?

 

P.S. Blogini kanssa yhteistyössä Arthouse: https://kauppa.tietosanoma.fi/epages/tietosanoma.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Tietosanoma/Products/9789518875522

Share

Ladataan...

En voi uskoa, että kesä on kohta ohi, koska juurihan se vasta alkoi :( Ja kuitenkin tuntuu, ettei varsinainen hellekesä koskaan edes tullut? Olen ihmetellyt asiaa monen muunkin henkilön kanssa, joten erikoiset tuntemukset eivät ole olleet vaan täällä päässä. Mutta lapset eivät valita säästä. Lapset juoksevat ulos, vaikka sataa räntää ja tuulee.

Meidän kesään onkin mahtunut kaikenlaista. Ollaan oltu kipeänä, terveenä, energisenä ja hitaalla vaihteella. Pääasiassa otettu rennosti syystä, että syksy tuo tullessaan taas kaikki mehut vievän-arjen. Tai sitten puhun vain omasta puolestani. Tuntuu kuitenkin, että on tässä kerrankin ladattu akkuja.

Tässä muutama kuva meidän keskikesästä. 

Pieni Talo Preerialla

Eläinystävämme

Pihapicknick uuden terassikaluston kunniaksi 

Juhannusta Muumimaassa

Halipula Hallikaiset ja Muumimamma

Mattopesu. Jokavuotinen homma.

Uimaranta ja lähes pilvetön kesätaivas

Vaikka syysihmisenä pidänkin syksystä, niin kesässä on kuitenkin oma viehätyksensä. Kaikenkaikkiaan on ollut ihana kesä <3 <3 <3

Share

Ladataan...

Kesällä mielellään paistattelee auringossa ja pyyhkii laiskasti hikoilun jäljiltä tulleet talit kosteuspyyhkeisiin. Tämä on erittäin huono, ihohuokosia tukkiva tapa, mikä altistaa ihon mikrobitason jatkuvaksi kasvualustaksi ja lisää näin ihon ärsytystä ja finnejä. Epäpuhtaudet ja ärsytys ihossa altistavat myös kemikaaleille ja auringon UV-säteille aiheuttaen mm; allergiaa. Ihmisen pitäisikin pitää meikittömiä päiviä aina kuin mahdollista, jolloin iho saisi hengittää, sekä ihan vain antaa ihon öljyyntyä, koska ihon rasvalla on oma tarkoituksensa suojata ihon pintakerrosta. Ennenkaikkea henkilön tulisi kuitenkin etsiä omalle ihotyypille sopivat hoitorutiinit ja kosmetiikkatuotteet. 

Itselläni on herkkä sekaiho. Kasvojen sekaihon ongelma on siinä, että iho voi olla erilainen useasta kohtaa kasvoja. Otsan iho voi esimerkiksi olla kuiva ja paksu, mutta poskien iho ohut, läpikuultava ja kuiva. Kun taas nenä sekä leuka helposti rasvoittuvia ja näppyjä kerääviä ihoalueita. Tämän lisäksi voi olla allergiaa, mikä näkyy heti ihossa. Hauska juttu on myös se, että muutamasta kohtaa kasvoja voi ruskettua helposti, kun taas toisista palaa. Tällaista ihoa ei kuorita usein ja puhdistusliinojen sijaan se tulisikin puhdistaa mieluummin kuumalla ja jääkylmällä vedellä. Olen itse pääasiassa käyttänyt ihonhoitoon apteekin omia tuotteita, Yves Rocherin kasvisperäisiä tuotteita sekä luomukauppojen omia, herkälle iholle sopivia luontaistuotteita. Auringossa makasin nuorena joskus, mutta en koskaan ole ollut himoauringonottaja. Kasvojen iho onkin aika nuori, mutta tiedän ettei se ole itsestäänselvyys ja koitankin pitää kasvojen kuntoa yllä. 

Alkukesästä sain ilahduttavan postipaketin Hyvinvoinnin Tavaratalosta. Paketissa tuli muutama suklaapatukka ja Egobooster kasvovesi. Egobooster on itselleni vieras tuote, vaikka se onkin kotimaisen Supermood-yrityksen valmistama. 

Holistista luonnollista kauneutta 

Olen Egoboosteria testannut nyt muutaman viikon ajan ja voin sanoa, että on aika hyvä tuote. Otsani iho ei ole enää niin kuiva, eikä "vihaiset" otsakurtutkaan herätä huomiota. Toinen huomio, minkä merkitsin oli, että vesi "pikakiinnitti" ihon kuten hiuskiinne hiukset. Egoboosterin kasvovesi on kevyttä, eikä jätä tahmeaa oloa. Sitä voi käyttää meikin alla tai paljaalla iholla ennen nukkumaan menoa. Sumutteesta sanotaankin, että sillä on välitön virkistävä ja kiinteyttävä vaikutus. 

Testasin myös saksalaisen Laveran viiliruusu-australianpähkinä-avokado kasvonaamion. Tämä tuote on täysin vegaaninen ja luonnollisista raaka-aineista valmistettu naamio, mikä sopii juuri herkälle iholle. Lavera kasvonaamion kerrotaan syväkosteuttavan ja rauhoittavan ihoa. Tuote levitetään iholle jokerimaiseksi naamioksi ja annetaan vaikuttaa noin 15 minuuttia.

Silmänympärysten ja suun alueelle levittämistä tulisi välttää, ettei voidetta vahingossa joudu limakalvoille. Ihon hoitoa suositellaan kokeilevan muutaman kerran viikkoon, jotta siitä saa parhaimman tuloksen. Kuiva iho tai ei, niin itse huomasin jo ensimmäisen käytön jälkeen, että iho oli paljon silkkisempi ja raikkaampi kuin ennen kokeilua. 

Suosittelen molempia tuotteita :)

Yhteistyössä kanssani: https://www.hyvinvoinnin.fi

Share

Ladataan...

Bussilastillisia turisteja kohti isoja kauppoja. Kaikki puhuvat vierasta kieltä. Erotan saksan, ruotsin ja amerikanenglannin. Sitten nämä turistit ryntäävät kauppoihin ja lastaavat kärryt täyteen kaikkea mitä näkevät. 

Kaikki suomalaiset eivät ole samanlaisia, mutta yleisesti ottaen suomalaisen erottaa kilometrin päästä, sillä suomalainen ei usein hymyile. Suomalaisilla on keskenään samanlainen elekieli, vaikka vaatteet olisivat erilaiset. Niin...suomalaisen tunnistaa luonteesta. Kunnes meidän perhe saapuu paikalle. Kaikki kääntyvät katsomaan muukalaisia ja se on hieman noloa. Aina vieraskorea puolisoni sanoo, että turistit ovat varmaan eksyneitä ja tarvitsevat opastusta jonnekin? Ei, heillä on opas kaupan edessä odottamassa. Perhettämme katsotaan pitkään ja kuulen aprikointia liittyen meihin. 

Ei, venäläisiä nämä eivät ole, sillä vaatteet ovat liian vaatimattomat. Eivät saksalaisia, koska eivät ole hallitsevia. Italialaisia? Ei, liian ujoja. Irlantilaisia nämä voisivat olla, tai ehkä puolalaisia? Miksei romanialaisiakin? Asiaa kummastelevat niin ulkomaalaiset turistit kuin paikalliset suomenruotsalaisetkin. Ajattelen, että he varmaan kyselevät toisiltaan jotain ja katsovat samalla vain tänne päin? Mietin, että onko minulla taas jäänyt näkyville hampaanrakoon jokin ruoanpala ja kuulenkin sanovani ääneen, että mitä töhnää minulla on naamassa? Lapsetkin huomaavat tuijotukset ja rehellisinä kysyvät: Miksi nuo ihmiset tuijottaa meitä?? Johon vastaan, että he eivät ole koskaan nähneet näin eksoottisia olentoja :D Mitä siihen nimittäin olisi pitänyt vastata, kun ei itsekään tiedä? Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta tapahtuneelle, jos viimeinenkään. Miksi joku voi kiinnostaa niin paljon? Luulisi, että isoissa maissa näkee paljon erilaisia ihmisiä? Mutta ei...Ilmeisesti suomalaiseksi meitä on vaikea uskoa, syystä jota en tiedä ja ihmisinä olemme muutenkin silmiinpistävä? Minä puhun paljon käsilläni, hymyilen paljon, olen hiljainen, hieman hassu, ajoittain hermostunut ja erittäin tempperamenttinen. Jos hillitsisin eleeni, niin eikö se vasta outoa olisikin? Puoliso taas on vakaa, rauhallinen ja näyttää mielentilansa kasvonilmeidensä kautta. Mikä tekee henkilöstä sitten erilaisen kuin muista? 

No, jenkit tulivat lopulta siihen tulokseen, että meidän on pakko olla amerikkalaisia (jostain noista heidän busseistaan), koska elekielemme on niin lähellä heidän omaansa? Yksi amerikkalaisista rupesi tuttavalliseksi ja höpötti "Howdy! How are you doing?" Asia nauratti, mutta emme siinä ruvenneet selittelemään ventovieraille yksityiskohtia kansallisuudestamme. Amerikkalaisuus taitaa olla sisääniskoistettu juttu. Omat isoisovanhempani olivat kullankaivajia Alaskassa ja pitivät myllyä Kanadassa. Isomummoni kävi ranskankielisen tyttökoulun ja sai lapsiakin tuolla. Mummoni luonnollisesti kasvoi kunnioittamaan samoja arvoja ja äitini sitten myöhemmin sai oman osansa kasvatuksesta. Puolison suvussa isovanhempia on myöskin ollut mantereella ja hänelläkin on serkkuja siellä. Lapsemme taas ovat miniversioita itsestämme ja kopioivat kaikki maneerit, mitä näkevät.

Jäin miettimään, että pitäisikö olla imarreltuja vai kokea alemmuutta? Persoonahan on sellainen asia, ettei sille itse mitään kuitenkaan voi. Sitä vaan toisinaan miettii, että minkälaisen ensivaikutelman itsestä antaa? 

Meille puhuneella amerikkalaisella oli etelävaltioiden aksentti, ehkä Kentuckysta tai Texasista. Joten luuliko hän meitä Etelä-Yhdysvaltalaisiksi? Sanotaan nimittäin, että omat tunnistaa omansa? Tiedä sitten, miten suhtautua tähän uuteen rooliini Hillbillynä tai Lehmityttönä? Ehkä ei kuitenkaan. :) 

Onko itsellesi tullut vastaavaa tilannetta kohdille? Miten olet suhtautunut asiaan?  

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

... ja inspiraatiota iltaan. 

Nämä sitaatit ovat rakastamieni idoleitten kirjoittamia ja lauseita, mitkä tiivistävät melko hyvin tämän hetkiset fiilikseni. Sen enempiä täydennyksiä. Enjoy!

 

"I'm selfish, impatient, and a little insecure. I make mistakes, I'm out of control, and at times hard to handle. But if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best."

 

"You try to be yourself, do only what you've always done and like to do, and right away, you're tagged as an oddball."

 

"Be a loner. That gives you time to wonder, to search for the truth. Have holy curiosity. Make your life worth living."

"It´s terrible thing to be lonesome, especially in the middle of a crowd."

 

"I'm full of fears and I do my best to avoid difficulties and any kind of complications. I like everything around me to be clear as crystal and completely calm."

 

“Values are like fingerprints. Nobody's are the same, but you leave 'em all over everything you do.”

 

"We are all in the gutter, but some of us are looking at the stars."

 

"Is there anything better than to be longing for something, when you know it is within reach?"

Share

Ladataan...

En sitten tullut kesärantakuntoon, jos tosissani koskaan edes yritin? Kiire ja stressi ovat ihana yhdistelmä keskenään. Itselläni nämä kaksi asiaa vaikuttavat unen laatuun ja turpoan kuin pullataikina. Sokerin käyttöä olen huomattavasti vähentänyt, mutta kahvilakko kaatui omaan mahdottomuuteensa. Epäonnistuinko? No en, sillä en koskaan luvannut mitään. Olisi mahtavaa ollut esitellä "ennen" ja "jälkeen" kroppatuloksia täällä, mutta ehkä sitten joskus? Tällä hetkellä on kiikun kaakun siinä, kehtaanko uimapukua edes päälleni laittaa, koska oma kehonkuvani suoraan sanottuna oksettaa. Ironista tässä on se, että kroppa on todennäköisesti kuosissa silloin, kun rantakelejä ei enää ole. Puoliso ei ymmärrä, miksi pukeudun mielummin villapaitaan kuin mekkoon, mutta mitä miehet tällaisesta tajuaisivat?

En ole mikään himoliikkuja, joten vartaloni kunto on omaakin syytä. Naamatauluni on ok (jos ei pystyynkuollutta lasketa) ja koitankin pitää siitä huolen. Kroppa taas on ihan oma lukunsa. Olen paljon ollut kipeänä, joten en ole jaksanut huolehtia itsestäni ja se harmittaa. Ulkopuoliset ihmettelevät, miksi en hihhuloitse takapihalla kesällä  bikineissä (se kun tuntuu nykyään olevan normaalia naapureilla iästä huolimatta)?? Jos olisi varaa, niin menisin oitis paikallispuudutuksella tehtävään rasvaimuun ja tekisin Kardashianit eli rasvat pumpattaisiin jonnekin muualle...Mutta kun ei ole ylimääräistä, niin saan tyytyä haaveiluun.                

Miksi minä oikeastaan stressaan tällaisesta pinnallisesta asiasta? Somemaailmassa ulkonäkö ei kuitenkaan ratkaise, vaan esille on päässyt moni myös rohkeudella. Stressaankin netin ulkopuolista maailmaa. Siellä moni asia on vielä täysin alussa ja kesken. Ikä on iso asia työelämässä, vaikka itselle se olisi vain numeroita. Huoliteltu ulkonäkö tuokin itsevarmuutta silloin, kun tarvitaan ylimääräisiä pisteitä edetä. Ulkonäöstä onkin tullut itselleni tärkeämpi kuin ennen.

Tekeekö sosiaalinen media sitten narsistiksi? -Se onkin kysymys purtavaksi. Tai ehkä kyse on jonkinlaisesta uudistautumisesta yksilötasolla? Ikäkriisi voi olla myös hyvä selitys.

Mutta en ole ainut. Jotkut vetävätkin ulkonäköpaineet överiksi. Meinasin pudota tuolista, kun huomasin erään läheisen sukulaiseni profiilikuvan sosiaalisessa mediassa. Olet varmaan törmännyt näihin nostalgikkoihin, joilla on (esimerkiksi facebookissa) esillä n. 20 vuotta vanha kuva, jossa hän on -20 kg hoikempi. Tällaisessa fiilistelyssä ei sinänsä mitään pahaa ole, mutta harhaanjohtavaa se on, sillä nämä henkilöt tahtomattaan pitävät illuusiota yllä ikuisesta nuoruudesta. Itselläni on tuoreita kuvia blogissani ja vanhoihin kuviin olen aina kirjoittanut niiden iän. Toinen järkytys minulle on ollut ihmisten älytön kuvanmuokkaus ja feikkaaminen, jossa ollaan esitelty itsensä aamuheränneenä, meikittömänä ja luomuna? Onko tämä ok? Voit valehdella itsellesi, mutta et voi tekoripsillä, kestotatuoinneilla ja botoksilla valehdella meikkitaiteilijalle ja seuraajille :) Tässä siis tuli se oivallus. Kyse ei ole narsismista, vaan epävarmuudesta. Ihminen yksinkertaisesti haluaa näyttää hyvältä ja tulla hyväksytyksi. Ja ihmiset, joista aina olin kuvitellut olevan sinut itsensä kanssa, eivät sitä todellakaan olleet. Surullista oikeastaan. Itse en todellakaan ole mikään rantakissa, mutta ainakin olen oma itseni. Eri asia sitten, tulenko hyväksytyksi... 

Share
Ladataan...

Ladataan...

…nimittäin silmäni.

Entisaikaan uskottiin, että silmistä pystyi näkemään ihmisen sieluun. Aasialaisilla on vieläkin käytössään tämä oppi ja he uskovat myös siihen, että kasvojen piirteistä voi lukea ihmistä kuin avointa kirjaa. Mitä se ikinä tarkoittaakaan? Nyt kuitenkin on tehty väitöskirjoja puolesta, joissa on todistettu tämän kyseenalaisenakin pidetyn väitteen paikkaansapitävyys. Ruotsin Yliopistoissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että silmät ovat vahvasti sidoksissa neurologiseen puoleen aivoistamme ja, että silmät kertovat jotain elintärkeää aivotoiminnastamme. Näin ollen ihmisillä, joilla on samanlaiset silmät, on jotain ”samaa” myös luonteessa. Näköelimen aiheuttama valosäteily eli näköaisti on ehkä tärkein aisteistamme, eikä silmiä siksi suotta pidetä arvossaan. Se millainen pigmentti silmiin tulee, on kuitenkin sattuman kauppaa ja siksi henkilön arviointi silmien värin perusteella on taikauskoista. Yleensä henkilöillä, joilla on tummat silmät, on myös enemmän ”pimeää ainetta” eli melaniinia vartalossaan ja ihmiset, joilla on vaaleat silmät, ovat saaneet vähemmän tuota ainetta. Siniset ja vihreät silmät ovat harvinaiset ja niitä on eniten juuri Pohjoismaissa. Sanotaan, että Neandertalin-ihmisten geenimutaatio värjäsi alun perin silmät vaaleiksi. Totta tai ei, ruskea silmien väri on kuitenkin maailman yleisin.                                        

Minulta on elämäni aikana usein kysytty sitä, minkä väriset silmäni ovat (kuten varmasti kaikilta)? Tämän kysymyksen ei pitäisi ärsyttää, mutta jostain syystä se tekee niin. Naamakirjassa ollessani myös seinääni tuli usein mainoksia, joissa luki: Vaihda nyt piilolinssisi uusiin. Saat kahdet, yhden hinnalla. En ole koskaan pitänyt piilolinssejä ja silmälasejakin kokeillut vain muutaman kerran. Miksi olisinkaan pitänyt, kun näköni on ihan hyvä? Naamiaistarkoituksessa ymmärrän silmien värin vaihdon piilolinsseillä, mutta ei minulla ole ollut tarvetta vaihtaa silmieni väriä ja leikkiä jotain mitä en ole. Totta on, että iän myötä/hormonaalisten muutosten takia näkökyky monesti heikkenee ja silmien väri haalistuu. Tällöin silmien väri voi tulla hailakaksi. Näin on käynyt myös itselläni. Pimeännäkönikään ei ole enää niin hyvä kuin se ennen oli ja lennostakaan en pysty enää erottamaan kaikkia pikkuisia yksityiskohtia. Kuitenkin, näen kohtalaisen hyvin ja se on pääasia. Jos näköni joskus sitten heikkenee, niin silmälaseja rupean käyttämään. En uskaltaisi käyttää piilolinssejä tulehdusriskin takia. Miksi käyttää edes värillisiä piilolinssejä? Miksi vaihtaa synnynnäistä silmien väriä? Joku vastasi joskus tähän kysymykseeni, että on helppo arvostella muita, kun itsellä on niin kauniit silmät. En minä arvostellut, ihmettelin vain. Olen kuullut silmistäni hyvää, mutta paljon myös pahaa. Ensinnä tulee mieleen kaikki ne villi-ihminen ja apinavitsit. Pöllövitseistä en kyllä edes loukkaantunut vaan ottanut ne kohteliaisuutena. Pointti on se, että tummasilmäisiä ei automaattisesti ihastella, vaan aina on ihmisiä, jotka ei jostain pidä. Ja se on ihan ok.

Oma silmieni väri on auringonvalossa punertavan ruskea ja päivänvalossa tummanruskea. Kahvia juodessani ja väsyneenä, silmistäni tulee läpimustat ja kun olen allergikko, niin silmäni ovat välillä myös veriset :/ Mitä sitten tulee sisariini, niin olen outolintu kaikkien noiden jäisten ja vaaleiden silmien kanssa.

(Valkoiset hiukset pikkulapsena. Hauska kontrasti)

Suvussani on paljon erilaisia silmäpareja, joista tällaiset vain muutamalla isovanhemmalla. Veriperintö on aika mahtava juttu ja se, että sitten itse välittää tietyt geenit jälkipolville.  

Silmät ovat ehkä vain yksi elin aistien joukossa, mutta ollapa ylpeä niistä, sillä ne ovat käyntikorttimme!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Pimeä keskiaika, synkkä tulevaisuus vai siltä väliltä?

Usva on jokaisen klassisen kauhutarinan perusta ja monen kirjailijan innoittama aihe. Usva on myös tämän tarinan keskiössä mysteerinä, mikä koskettaa lukijaa ihan omana sumupilvenään.

Palkittu tieteis- ja fantasiakirjailija Brandon Sanderson syntyi Yhdysvaltojen Nebraskassa vuonna 1975. Sandersonit olivat mormoneita, joten Brandon kasvoi tyypillisessä hieman suljetussa yhteisössä. Brandon piti lapsena lukemisesta, mutta yllättäen kyllä syventyi kirjojen saloihin kunnolla vasta yläasteella. Neuvokas opettaja halusi oppilaidensa lukevan, joten hän suositteli Brandonille Barbara Hamblyn: Lohikäärmeen kirousta (Dragonsbane). Brandon nautti lukemastaan niin, että alkoi etsiä käsiinsä samanlaisia kirjoja myös muilta tekijöiltä. Vuonna 1994 Brandon alkoi opiskella Biokemiaa pääaineenaan, mutta keskeytti pian opintonsa, koska ei tiennyt mitä todella halusi tehdä. Niinpä hän lähti pariksi vuodeksi ulkomaille. Brandon toimi kaksi vuotta humaanitäärisen avunannon lähettiläänä Etelä-Koreassa, jonka jälkeen palasi kotimaahansa Yhdysvaltoihin (vastoin äitinsä toiveita lääketieteen sijaan) opiskelemaan harrastamaansa kirjoittamista. Opiskelun aikana Brandon osallistui paikallisen yliopistolehden tuottamiseen, jolloin sai tästä varsinaisen kipinänsä kirjoittamiseen. Töitä piti kuitenkin tehdä elannon eteen, joten iltaisin Brandon toimi virkailijana hotellin aulassa. Rentoina iltoina hän käyttikin luppoaikansa tiskillä paperille rustaamiseen. Muistelmissaan Brandon kertoo ensimmäisten yliopiston kouluvuosien olleen rankkoja, sillä hänelle ei jäänyt aikaa sosiaalisten kanssakäymisten ylläpitämiseen. Muuta elämää ei oikeasti ollut kuin koulu ja työ.  Tuona aikana Brandon kirjoittikin seitsemän novellia. Kirjailijan ”työ” ei kuitenkaan ollut helppoa, vaan sinnikäs Sanderson sai useita kielteisiä kirjeitä kustantamoilta takaisin. Yliopistolehden takana toimiessaan Brandon ystävystyi useiden tulevien kirjoittajien kanssa, jotka myöskin haaveilivat urasta kirjailijoina. Samanmieliset haaveilijat neuvoivat toisiaan ja yrittivät epätoivoisina tuoda itseään esille jopa netin keskustelupalstoilla. Tuona aikana Brandon päätti itse kustantaa ensimmäisen käsikirjoituksensa, mutta kirjoitus ei menestynyt. Aikaa kului puolitoista vuotta ja Brandon oli jo luovuttamassa urahaaveensa, kunnes häneen otti yhteyttä toimittaja nimeltään Moshe Feder Tor-kustantamosta. Moshe oli huomannut Brandonin ja halusi ostaa tältä tarinan, johon Brandon tietenkin suostui. Brandon valmistui kirjallisuuden maisteriksi vuonna 2005, ja samana vuonna häneltä julkaistiin ensimmäinen novelli nimeltään Elantris. Vuonna 2006 Brandon meni naimisiin kollegansa Emily Bushmanin kanssa. Emilystä tuli heti tärkeä osa miehensä elämää ja Brandon luovutti urastaan tärkeän osan puolisonsa hoiviin. Vaimosta tuli Brandonin manageri ja parille siunaantui kolme lasta lyhyellä aikavälillä. Elantriksen ja uuden nuoren lukijakunnan myötä vuonna 2006 seurasi ensimmäinen osa Usvasyntyistä Trilogiaa: Viimeinen Valtakunta. Viimeistä Valtakuntaa seurasi Usvasyntyisen jatko-osat (Ylenemisen Kaivo sekä Ajan Sankari) ja täysin uudet kirjasarjat, joiden myötä Brandon sai kirjailijapiireissä tittelin tuotteliaimpana uutena kirjailijana. Kirjoja on käännetty fanien pyynnöstä ainakin 25 eri kielelle, joista Viimeinen Valtakunta käännettiin suomen kielelle vasta hiljattain. Sanderson on todistanut paikkansa loistavana kirjailijana, sillä eivät kaikki pääse toistuvasti New York Timesin bestseller-listalle.

Sain tässä kuussa arvosteltavaksi yhden hetken kuumimmista aikuisten fantasiakirjoista. Tämä kirja on nimeltään Viimeinen Valtakunta (Mistborn: The Final Empire). Muutamia fantasiakirjoja lukeneena, en kuitenkaan tuntenut Sandersonin tuotantoa juurikaan ja se jos jokin hirvitti. Kyseessä oli kuitenkin yli kuusisataasivuinen teos, josta en tiennyt mitään. Mietin, että mitä jos en pitäisi lukemastani? Ajattelin, mutta päätin sinnikkäästi jatkaa ensimmäisten sivujen yli. Hetken päästä huomasin uppoutuneeni täysin tarinaan, jolloin aika ja paikka olivat vaihtuneet jonnekin kaukaiseen. Aloin ahmia kirjaa öisin ja huomasin, että tarinan päähenkilöissä oli jotain erittäin tuttua. Yllätyin, kuinka kirjoittaja toi hahmot lukijan iholle ja hahmojen tunnereaktioita pystyi miltei aistimaan. Tarina oli kuvattu niin hyvin, että lukija näki mielessään kaikki kohtaukset väreistä liikkeisiin. Kirjaa lukiessani punastuin, pelästyin, jännityin, rentouduin, innostuin ja inspiroiduin. Mitä kirja oikeastaan siis antoi? Elämyksen. Vapaan pääsyn salaisiin hoveihin, kurkistuksen salaisuuksiin, jännitystä päähenkilöiden kohtaloista ja viatonta romantiikkaa. Kaikki siistissä paketissa. 

Viimeinen Valtakunta on tarina, josta ei tiedä kertooko se pimeästä keskiajasta, barokin huumasta, synkästä tulevaisuudesta vai siltä väliltä. Erehdyttävästi se tuo kuitenkin mieleen sorron, kauhun ja vallankumouksen. Ensilukemalta voisikin sanoa, että tarina sijoittuu kauas tulevaisuuteemme, jossa tavallinen kansa on orjuutettu eliitin alle ja, jossa on vain yksi kansojen keisari. Se on ennen kaikkea kamala painajainen, josta nyt on jo varoitusmerkkejä ilmassa. Tarinassa kansa on jaettu kasteihin: aatelisiin, palkkatappajiin ja skaa-orjiksi. Pelottavan tuttua? Ei tarvitse katsoa kauas menneisyyteen, kun tämänkaltaista elämää elettiin Suomessakin (vielä 1950-luvulla Suomessa oli huutolaisia ns. nykyajan roskaväkeä, joiden ihmisarvo oli nolla). Kirjailija selvästi hyödyntää tekstissään historiaa ja muistuttaa meitä siitä, että kaikki on häilyvää. Valta voi helposti siirtyä vääriin käsiin. Mutta orjat eivät ole tyhmiä. Orjia pakenee ja muutamat heistä järjestäytyvät rikollisliigoihin. Jokainen skaa toivoo, että keisari syöstään vallasta ja keisarin alaiset-aateliset lakkaisivat olemasta. Mutta helpommin sanottu kuin tehty, sillä sitä oli yritetty useita kertoja jo ennen, ja kaikki oli lopulta päättynyt orjien joukkoteloittamisiin. Näet keisaria ei voi tappaa, sillä hän on kuolematon ja hänen armeijansa yliluonnollinen. Kansalaisia on kaatunut ja useimmat ovat menettäneet rakkaimpansa. Mitä muuta on jäljellä enää kuin kosto? Niin skaat alkavatkin hämyisissä pikkumökeissään nähdä unta vallankaappauksesta ja vapaana olemisesta. Mutta miten? Milloin? Kuka olisi tämä uhkarohkea, joka uskaltaisi uhmata itse Lordihallitsijaa? On muuan rosvokopla, joka käyttäytyy eri tavalla kuin toiset. Tässä joukossa seikkailee lauma mielenkiintoisia hahmoja, jotka kaikki vaikuttavat saaneen niin todenmukaiset persoonat, että eivät voi olla muuta kuin peräisin kirjailijan oikeilta lähisukulaisilta tai ystäviltä. Tässä ryhmässä taistelevat; Kelsier, Clubs, Hammond, Breeze, Dockson, Kyttä, Renoux, Marsh, Yeden, Saze ja Vin.                                                                                                                                                                        

-Koplan päällikkö on nimeltään mestari Kelsier, joka on entinen orja. Kelsier on positiivinen levottomuuksien lietsoja, kapinallinen, joka on aina heikompien puolella oman tragediansa vuoksi. Tarinassa Kelsier kuvataan huumorintajuisena, vahvana velmuna, jolla on aina pilkettä silmäkulmassaan kuin eräänlainen versio Batmanista tai Robin Hoodista. Kelsierillä on yliluonnollisia kykyjä, kuten lähes jokaisella tarinan hahmolla. Kelsier on isähahmo useimmille ja järjen ääni kaaoksessa, jota hallitsevat tuonelan voimat. Kelsierin kerrotaan ennen olleen pahamaineinen skaa, jonka Lordihallitsija kidnappasi. Kelsierin vaimo Mare oli ”Tinasilmä”, joka vakoili ja piti yllä turvallisuutta. Lordihallitsija vangitsi pariskunnan ja heitti heidät Hathsinin kuiluun raatamaan kaivosorjiksi. Jokainen löydetty kivenpala antoi yhden päivän lisää elinaikaa nuorille. Kelsier ei voinut uskoa huonoa onneaan ja alkoi epäillä Marea kavaltamisesta. Tätä tuki Lordihallitsijan väite, että miehen vaimo olisi auttanut häntä. Nuoripari oli riutunut ja kuolemassa nälkään. Mare ei löytänyt kivipaloja, sillä hän ei jaksanut enää etsiä. Kelsierin silmien edessä nääntynyt Mare piiskattiin kuoliaaksi. Surun aiheuttama raivo johti napsahtamiseen ja tämä reaktio teki Kelsieristä sen, mikä hänestä tuli. Työn raakuudesta arpeutuneilla käsillään Kelsier kiipesi ulos korkeasta kristallikuilusta ja tappoi kaikki vartijat. Kukaan ei koskaan ennen ollut onnistunut siinä ja näin Kelsieristä tuli Hathsinin selviytyjä.

-Mestari Cladent eli Clubs on vanha käsityöläinen, puuseppä joka omistaa oman verstaan. Luonteeltaan hän on pessimistinen ja rosoinen resupekka. Clubsin verstaalla on tärkeä sijainti olla suojana koplalle, aina vaaran tullen. Clubs on laadultaan ”Savuttaja”.

-Hammond eli Ham on usvalainen. Ammattisotilaana hän näkee asiat, jotka lipsahtavat Kelsierin ohi. Hamilla sanotaan olevan perhe kaupungin ulkopuolella ja hän varjelee heitä olemalla erossa heistä, koska rosvoryhmää seuraavat aina ongelmat. Hammondin vaimon kerrotaan olevan ammatiltaan ompelija, jolla hän ”leikisti” elättää lapsensa. Laadultaan Hammond on ”Yllyttäjä”.

-Breeze on tyylikäs, iloinen ja leikkisä elostelija, jolla on kallis maku. Breeze kuvataan hieman pyylevänä, koska hänelle maistuvat herkut. Persoonana hän laittaa asiat tapahtumaan. Laadultaan hän on ”Tyynnyttäjä”.

-Dockson on keski-ikäinen plantaasi-skaa, joka pukeutuu mielellään kuin aateliset. Dockson on Kelsierin oikea käsi ja ainut ryhmästä, jolla ei ole allomantisia kykyjä. Docksonilla on myös menneisyydestään paljon patoutunutta surua.

-Kyttä on nuori, vasta varhaisteini. Hän on ryhmän apupoika, jolla on vaativa murre ja synnynnäinen puhevika. Clubs on Kytän serkku.

-Renouxia sanotaan näyttelijäksi, joka esittää aatelista kuin olisi sellainen (Hän tottelee käskyissä vain Kelsieriä). Renoux on hahmo, jonka Kelsier on palkannut esittämään koplan omiin tarkoitusperiinsä ylempisyntyistä. (Alkuperäinen henkilö on ilmeisesti tapettu). Renoux osaa väärentää asiakirjoja, jolla kopla hankkii tarvitsemansa varusteet armeijalleen. Todellisuudessa Renoux ei ole edes ihminen vaan jotain aivan muuta, mörkö nimeltä Kandra.                                                                                                                                                     

-Marsh on Kelsierin veli. Veljeksillä on riita ja he ovat etäisiä keskenään. Riidan syy on Mare, jota molemmat rakastivat ja jonka kuolemasta Marsh syyttää osittain pikkuveljeään. Kaiken alla, Marsh rakastaa veljeään paljon. Marsh muuttuu kuitenkin ”Velvoittajaksi”.                                                                                             

-Yeden on vaatimaton, ryhmän ulkopuolella toimiva kumppani. Hänet kuvataan nuorena, mutta erittäin vanhan näköisenä, raihnaisena ja epäileväisenä hahmona. Yedeniä on vaikea saada liikkeelle, mutta sitten kun hänet saa, niin hän innostuu nopeasti.                                                                                                                                                       

-Saze on oppinut Terrisläinen eunukki ja hovimestari. Hän on täydellinen herrasmies, joka hallitsee satoja vieraita kieliä. Saze on pettämätön ja laadultaan ”Tallentaja”, ”Säilyttäjä” sekä ferukemisti.                              

-Vin on nuori teini-ikäinen tyttö, joka elää kadulla varastaen rosvopäällikkö Camonille. Camon on raakile, joka pahoinpitelee tyttöä henkihieveriin ja valehtelee minkä kerkeää, vain pitääkseen tytön alistettuna lähellään. Vinin tarina on katulapsen tarina, jonka äiti yritti tappaa ja jonka veljen Reenin epäiltiin hylänneen. Vinin äiti oli skaa-syntyinen ilotyttö, joka tuli raskaaksi. Vinin isä oli aatelinen nimeltään Tevidian, lordiprelan. Vinin äiti kuoli, kun tyttö oli vielä pieni, mutta ministeriötä hallitseva isä elää yhä. Vin on kirjan toinen päähenkilö ja usvasyntyinen allomantikko.

Kirjan tarina alkaa aatelisen silmin nähdystä näkymästä. Näkymästä punaisen auringon värjäämässä tunkkaisessa, tuhkan peittämässä ja ahdistavassa joutomaassa nimeltään Luthadel. Luthadel on kaupunki kahdeksasta piiristä, jossa eliitillä on valta. Muita piirejä ovat: Tyrian, Zerinah, Faleast, Doriel, Morag, Kalling ja Torinost. Piirit sijaitsevat maapallolla, jota kutsutaan Skadriaksi. Skadria on jaettu omiin siivuihinsa (maanosiksi) joita ovat: Läntinen Valtapiiri, Pohjoinen Valtapiiri, Terrisin Valtapiiri, Eteläinen Valtapiiri, Itäinen Valtapiiri, Etäinen Valtapiiri, Kaukaisin Valtapiiri, Eteläiset saaret sekä Keskus Valtapiiri. Lisäksi on jokia ja järviä kuten; Tyrian-järvi, Luthadel-järvi, Musta-järvi sekä Seran-joki. Luthadel sijaitsee lähellä Pohjois-Napaa (tai niin ainakin kaikkien kompassien viisarit osoittavat pohjoista). Skadrial on maapallo tai sen kaltainen planeetta, jossa ei ole kuuta. Tämän Skadrian kansoja sanotaan yleisesti Skaaksi. Viimeinen Valtakunta on annettu nimeksi kuolemattoman Lordihallitsijan terrorisoimalle maalle, jossa toivo on pyyhitty ja jossa orjia pelotellaan työskentelemään kristityillekin tyypillisillä pelotteilla, kuten sielun kadottamisella. Tarinan keskeisessä lokikirjassa kerrotaan Lordihallitsijan synnystä ja mytologiasta, mutta kirjaa pidetään visusti salassa kapinointien takia. Kukaan ei enää muista, että skaat olivat aikoinaan vapaa kansa, vaan tuhatvuotisen elämän elänyttä Terrisläistä lordia pidetään kaikkitietävänä ylijumalana. Lokikirjassa kerrotaan, että Lordihallitsijan piti pelastaa yhteiskunta ”syvyydeltä”. Syvyydestä ei kerrota muuta kuin, että se on pimeys ja eräänlainen helvetti maan päällä. Kansan huhu on, että syvyys voitettiin, mutta jonkin sattuman kautta pelastaja muuttui itse pimeyden prinssiksi. Plus miinus nolla, Lordihallitsija alkoi käyttäytyä kuin tyranni, orjuutti väestön ja jakoi kansan kahtia. Skaa-heimo laitettiin pakkotöihin peltoihin, metsiin ja kaupunkeihin, joista kuolemaantuomitut heitettiin Geodikuiluihin ja luoliin raatamaan. Geodikuilut sijaitsevat maan halkeamissa ja niillä on iso osa tarinaa. Aateliset tekevät kauppaa kaivoksen kivillä- Atiumeilla, jotka timantin tapaan sisältävät voimia. Atium on metalleista voimakkainta ja siitä saa rakennettua esineitä ja syötävää superenergiaa. Atiumia käyttävät, myyvät ja välittävät aateliset. Atium on hyödytön tavallisen ihmisen käsissä, mutta henkilön, jota kutsutaan usvalaiseksi tai usvasyntyiseksi se saa muuttumaan nopeaksi, valppaaksi ja vahvaksi. Tällaista taikuutta kutsutaan ferukemiaksi tai allomantiaksi. Usvasyntyiset allomantikot saavat voimia metalleista, kun taas ferukemistit käyttävät metallia varastona tai voimien/ ajatusten hallitsemiseen. Skaasta saattaa tulla usvalaisia vain, jos aatelisverta virtaa suonissa viimeisen viiden sukupolven sisällä. Vähempi sukulaisuussuhde tekee orjasta tavallisen. Skaa-sukuinen usvasyntyinen on hyvä ihminen, mutta jalosukuinen usvasyntyinen on usein paha. Usvalainen on henkilö, joka pystyy liikkumaan usvan seassa vaivattomasti. Usvasyntyinen on henkilö, joka on sidoksissa usvaan juuriensa kautta. Metalleja on neljä kappaletta ja ne pystytään hajottamaan kahdeksaan omaan osaansa. Laadultaan metallit ovat sisäisiä tai ulkoisia. Sisäinen tai ulkoinen metalli sijaitsee mahan ulkopuolella tai polttoaineena mahassa. Nämä metallit voivat toimia joko työntävinä vipuina kuin hyppylaudat tai vedettävinä kuten magneetit. Skadriassa tiedetään, että kaikki metallit toimivat voimaannuttajina, mutta tavallinen kansalainen ei ymmärrä niiden päälle. Metallinhyödyntäjää sanotaan etsijäksi. Metallia voidaan hyödyntää liikkumalla niiden päällä tai syömällä niitä pieninä hiukkasina veden tai alkoholin seassa. Juomaa kutsutaan tinaksi tai juotostinaksi. Tämä juoma aktivoi usvalaisen niin, että sen lihakset kasvavat ja aistit herkistyvät vampyyrin tasolle. Leimauttamalla tinaa eli koskettamalla metallin ytimeen, saa henkilö lyhyen mutta juovuttavan voiman tunteen. Käyttämistä kutsutaan polttamiseksi, sillä mahaan se tekee usein polttavan tunteen. Juoman ansiosta esimerkiksi allomantikko voi liikkua metalleihin tarttuen kuin magneetti konsanaan ja liikkuen ilmassa vaivattomasti kuin lentäisi. Ylhäisaateleilla on pääsy vain yhteen allomantiseen taitoon. Sellaisia ihmisiä, jotka osaavat suorittaa vain yhtä allomantian kahdeksasta perusominaisuudesta kutsutaan usvalaisiksi.  

Kelsier on himoinnut kostoa jo vuosia ja hänen suunnitelmansa on lähellä ratkaisua. Kuitenkin, kopla täytyy koota ja tärkeät jäsenet puuttuvat. Kelsier kokoaa vanhan ryhmänsä kasaan, mutta tarvitsee vielä muutaman uuden jäsenen. Viekas kuin kettu, Kelsier pelastaa Vinin kadulta kuin tilauksesta. Usvasyntyiset skaat suunnittelevat vallankaappausta yhdessä. Suunnitelma olisi tarkoitus laittaa käytäntöön noin vuoden kuluttua ja siinä olisi tarkoitus yllyttää aateliset toistensa kimppuun. Maailman ollessa kaaoksessa, hyökkäyksen lordin kimppuun tulisi sujua helpommin. Kelsier tarvitsisi vain armeijan muodostamaan kapinalleen koulutetun ytimen. Suuraatelistoa halutaan johtaa harhaan ja antaa kuvitelma, että murha olisi tilattu kaikkein suurimmalta Venturen huoneelta. Kuitenkin, takana on vain pieni varaskopla, joka haluaa palauttaa vallan sen oikeille omistajilleen eli skaa-väestölle. Kopla on epäileväinen suunnitelman suhteen ja miettii, että haluaako Kelsier itse nousta Lordihallitsijan tilalle? Kelsier kouluttaa koplaa ja opettaa Vinille arvokkuutta, selviytymisen taitoja ja tappelemista. Päällikkö näkee Vinissä suuren potentiaalin ja huomaa pian, että tyttö omaa mitä erikoislaatuisimpia yliluonnollisia kykyjä. Vinistä tulee hyvinkoulutettu oppityttö ja tappaja, kuin oma lapsi Kelsierille, joka ei koskaan saanut lapsia. Vinille annetaan peitetarina soluttautua aatelisiin hienona Neiti Valettena ja Renouxin kaukaisena maalaissukulaisena, jonka tämä on ottanut hyvää hyvyttään oppimaan kaupunkiin luokseen ja tutustumaan seuroihin. Vinin tehtävä on olla korvat ja silmät siellä, missä kopla ei muuten voi olla. Vin oppii Valetten rooliin niin hyvin, ettei halua enää muistaa, kuka alunperin oli. Mutta esteitä tulee vastaan. Valette nimittäin rakastuu aatelispoikaan, hulttioon, joka uhmaa julman isänsä kardi Straff Venturen hermoja. Valette kuulee kamalia tarinoita aatelisista, jotka nauttivat sairaista huveista, eikä suostu uskomaan, että ystävänsä Elend Venture olisi samanlainen hyväksikäyttäjä kuin muut. Vin käy taistelua päänsä sisällä siitä, uskoako koplaa vai tunteitaan? Elend on ehkä sätkynukke, mutta ihminen joka oikeasti välittää Vinistä Vininä, ei Valettena. Vin luottaa sydämeensä ja kertoo asiasta Kelsierille. Vin ymmärtää, että luottamus on tärkeää, vaikka se hänelle itselleen onkin vaikeaa. Vinillä on paljon opittavaa tosiystävyydestä: ”Jos työskentelet kanssani, pyydän sinulta vain yhtä asiaa, sitä että luotat minuun. Otan sinusta kopin.” Kelsier lupaa ja Vin rauhoittuu siitä, että hänellä on perhe. Suunnitelma etenee, kunnes Velvoittajina toimivat inkvisiittorit, ihmishirviöt suurilla lävistetyillä silmillään saavat vihiä asiasta. Nämä väkivaltaiset olennot hyökkäävät yllättäen tytön kimppuun ja melkein tappavat tämän. Saze seuraa Viniä ja pelastaa tämän veden varasta. Tällä välin Marsh, Kelsierin veli soluttautuu myös eliittiin. Hän vuotaa sisäpiiritietoja hallitsijasta ja heikentää näin ylempien asemaa. Vin joutuu toipumaan pitkän ajan keräten voimiaan. Tuona aikana kuitenkin aatelistoon on tullut täysi rähinä päälle. Kolme aatelishuonetta murtuu ja jokainen epäilee toisiaan. Kelsier tuhoaa kaivokset niin, että aatelisto menettää valttikorttinsa. Kelsier saa käsiinsä yhdennentoista hopeanvalkoisen metallin, jonka huhutaan olevan ase hallitsijaa vastaan. Hän koittaa käyttää sitä, mutta mitään ei tapahdu. Hän ei vain osaa ratkaista kysymystä siitä, mitä metalli tekee tai mihin sitä tarvitaan? Ympäröivä maailma on pahemmassa vaarassa kuin koskaan aiemmin. Viattomia ihmisiä kuolee ja Yedenkin kaatuu taistelussa vihollista vastaan. Vin kuitenkin palaa takaisin vahvempana kuin koskaan. Aateliset pakenevat ja Lordihallitsija myhäilee tietämättömänä kaikesta. Vin ratkaisee Sazen kanssa arvoituksen ja saavat selville mitä tapahtui kauan sitten. Selviää, että Lordihallitsija ei ole se kuka hän on väittänyt aina olevansa ja oikea pelastaja on joku toinen. Hyvyys voittaa lopulta. Paha päihitetään ja kansa saa äänensä kuuluviin. Siihen tarvitaan vain yksi tragedia. Mies, joka hoitaa tilanteen niin, että ihmiset pääsevät kapinaan. 

Mitä tapahtuu lukujen välillä, onkin sitten toinen juttu. Kirjassa on paljon tarinoita, jotka selviävät vain lukemalla. Sanomattakin selvää, että rakastuin hahmoihin ja jäin janoamaan jatko-osaa. Ei ihan sellainen tunnereaktio, mitä aluksi odotin. Usvatarinasta tulisikin loistava larppaajien roolipeli, näytelmä teatteriin tai mikä parasta, elokuva tai Emmy-palkittu sarja televisioon. Mukaansatempaava ja ajaton. Tarina, jossa haluaisi olla mukana ja kertomus, joka tulee menestymään.

Unohda siis Harry Potter, äläkä mieti edes Taru Sormusten herraa. Vaan lumoudu usvan kiehtovista pyörteistä. 

P.S. Blogini kanssa yhteistyössä Arthouse: https://kauppa.tietosanoma.fi/epages/tietosanoma.sf/fi_FI/?ObjectID=50485315

Share

Pages