Ladataan...

Tämä on aihe mikä puhuttaa monia kirjoittajia ja lukijoita. Mitä on yksityisyys? Tuleeko sitä vaalia? Yleisesti ottaen yksityisyys tarkoittaa yksilötasolla oikeudellista suojautumista tunkeilijoita vastaan. Yksityisyydeksi voidaan käsittää henkilön omaisuus, koti, perhe ja henkilö itse. Yksityisyys internetissä on laajempi käsite, mutta kaikenlainen tarkempi yksilötieto on herkkää. Yksityisyys on kaikkein kallisarvoisimpia asioita, josta jokaisen kannattaisi pitää kiinni myös tässä julkisessa maailmassa. Valitettavasti yksilösuoja on maailman mittapuulla varsin mitätön. Henkilön tiedot löytyvät helposti napin painalluksella ja satelliitti pystyy jäjittämään sinut milloin mistäkin. Tätä kutsutaan edistykseksi. Jotkut asiat nykymaailmassa ovat hyviä, mutta jotkut asiat taas tekevät olon varsin levottomaksi. Suomen lait ovat aukkoja täynnä, mutta maallikkotasolla jokainen pystyy järkeilemään minkälainen urkinta on sallittua ja minkälainen ei. Yksityisyyttä rikotaan kuitenkin ulkopuolisten toimesta päivittäin.  Toisaalta on olemassa myös henkilöitä, jotka sallivat kaikenlaisen elämänsä urkkimisen. En ole syytön itsekään, sillä blogimaailma on julkinen. Kuitenkin, asiat joista en kirjoita ja jotka haluan pitää omina, eivät ole asioita mitä ulkopuolisten kuuluisi levitellä tai panetella. Blogi ja vlogimaailmoissa on kaikenlaisia ihmisiä. On niitä jotka toimivat valenimellä (joskus jopa jonkun toisen henkilöllisyydellä) ja niitä, jotka ovat luoneet jopa kokonaisen maailmansa täysin valheellisen minäkuvan perusteella. On olemassa myös niitä, jotka kertovat kaiken juurta jaksaen kaikista ihmisistä joita tuntevat. Itse en kuulu mihinkään kyseisistä ryhmistä. Enkä todellakaan voisi kirjoittaa ulkopuolisen elämästä arkaluontoista asiaa, koska se rikkoisi ihmisten välisen luottamuksen ja kyseisen ihmisen henkilösuojan. Pahimmassa tapauksessa tällaisesta voisi napsahtaa kunnianloukkaussyyte ja paljon muutakin kivaa. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, että mikä on järkevää ja mikä ei?

Kirjoittaminen nykymaailmassa on todella helppoa, sillä pystyt tavoittamaan miljoonayleisön hetkessä omalta kotikoneeltasi. Kuitenkin, samaan aikaan kirjoittaminen on myös todella vaikeaa, sillä lähes kaikesta kirjoittaminen on jollain tavalla kiellettyä. 

Tämä on kolmas blogini ja ainut, mikä on näistä kolmesta menestynyt. Reilu vuosi sitten alkukeväästä mietin pitkään, että mistä alkaisin pääsääntöisesti kirjoittamaan. Ajattelin, että tästä tulee äitiysblogi ja kirjoitan vain perhe-elämästäni, koska äitiysblogithan ovat sivustoja jotka keräävät todella hyvin lukijoita. Perheblogit ovat ihania, koska lukiessa samassa elämäntilanteessa olevista ihmisistä tulee olo, että on muitakin, joilla on elämässään välillä haasteita. Lukemisesta voi saada myös henkistä tukea, mitä ei jostain syystä saa kanssaihmisiltä. Hyvä mieli on se asia, miksi perheblogit kiinnostavat. Itse ajattelin omasta blogistani, että tiettyyn pisteeseen asti voisin kirjoittaa kunnes tajusin, että liika on liikaa. Ymmärsin, että minusta ei ole äitiysblogistiksi, koska en halua kirjoittaa 24h kakkavaipoista ja ulkopuolisille ei muutenkaan kuulu lasteni henkilökohtaisimmat tiedot. Joten muutin alkaneen äitiysblogini lifestyle-blogiksi ja se oli hyvä päätös. Tähän päätökseen edesauttoi sekin, kun luin muiden äitien blogeja ja järkytyin siitä, miten avoimesti blogistit jakoivat elämäänsä. Ajattelin, missä suojeluvaisto? Nimittäin onko oikein, että äiti tai isä jakaa lapsen ihottuma,-ja alastonkuvia täysin vieraille ihmisille? Lapsi ei voi suojella itseään, vaan se on vanhempien pääsääntöinen tehtävä. Surullista, mutta luulen, että valta ja raha hämärtävät jossain vaiheessa ihmisen ajattelukyvyn toimia. 

Tarkimmat lukijat ovat ehkä huomanneet, että olen itse vähentänyt lasteni kuvia blogissa ja, että kerron muutenkin asioista pintapuolisemmin kuin ennen. Sitä toivoisi, että blogin lukija olisi kunnon tyyppi, mutta jokainen järkevästi omilla aivoillaan ajatteleva tietää, että naiivisuus ja sinisilmäisyys ovat tällaisissa asioissa pahasta. Ehkäpä sitten jotkut mediatyöskentelijät tietävätkin, mutta eivät vain välitä?? Olen itse hyvin tietoinen somen vaaroista ja voisikin sanoa, että minä ja perheeni olemme varustautuneet tällaisten vaarojen varalta. Paras itsepuolustus on nimittäin helpoin puolustus. Mutta mitä ajattelevat ne henkilöt, jotka ovat saaneet uhkaavia yhteydenottoja ja siltikin viittaavat kintaalla näille? Radikaalia sanoa, mutta vanhempi joka ilkeästi vaarantaa lapsen intimiteettisuojan ei ansaitse lapsiaan, sillä lapsi ei ole mikään tuote vaan elävä olento (tuotteistaminen myy ehkä rapakon takana, mutta suomalainen Jonne ei ole mikään Kardashian). Kenties nämä ovat sitten niitä lapsia, jotka haastavat vanhempansa tulevaisuudessa oikeuteen elämänsä pilaamisesta? Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi taiteellinen perhe ja siellä perheessä olisi televisioon pyrkiviä jäseniä joita kiinnostaa esiintyminen (kuten oma sukuni on). 

Oma blogini ei ole siis vahingossa muuttunut minäkeskeisempään suuntaan vaan ihan tarkoituksella. Tylsä tai ei, niin tulette jatkossakin lukemaan minun eli kirjoittajan omista projekteista, kuten DIY-askarteluista, harrastuksista ja  kaikenlaisesta muusta. Mitä sitten tulee perheeseeni, niin perheeni tulee olemaan vain taustajoukoissa ja näin sen olla pitääkin.

 

Share

Ladataan...

Alternative tunnetaan myös nimellä Alternative Rock, mikä on nimensä mukaisesti Vaihtoehtorokkia. Alternative on sekoitus Rokkia, Punkkia, Grungea, Skata ja Metallia. Tyylilajia laulavan ääni on usein hieman laiska, mutta samaan aikaan myös nariseva, rohea tai karkea. Musiikkia soitetaan samoilla soittimilla kuin perinteistä Rokkiakin, joten laulajan ääni on ainut mikä tekee eron asialle.

Tämä tyylilaji on varsin nuori lajissaan ja vielä nykypäivänäkin harva mieltää sen omaksi suunnakseen. Vaihtoehtorokin tyyli voi vaihdella, mutta idea on aina sama. Vaihtoehtorock nimittäin kertoo maailman epäkohdista hienostuneesti, ilman sitä keskisormenheiluttelua ja "Fuck Off" voimasanaa. Alternativessa on asennetta ja tämän musiikin esittäjäksi ei sovikkaan ihan kuka tahansa, vaan laulajan tulee heijastaa äänellänsä elämän koettua kouluaan. 

Lupasin itselleni, että pidän taukoa näiden soittolistojen tekemisestä, mutta enhän voinut taaskaan vastustaa kiusausta. Sillä sattuneesta syystä nyt jos, milloinkaan on soittolistan aika. Joten nämä laulut omistan juuri poistuneelle Chris Cornellille, jonka musiikkia itsekin olen kuunnellut (lähes koko aikuisikäni) ja jonka suuren panoksen musiikkimaailmassa tulemme aina muistamaan. Kippis sinulle.

Tässä viisi suosikkiani kyseisestä tyylisuunnasta:  

1. 

 

2. 

 

3. 

 

4.

 

5. 

 

Share

Ladataan...

Tähän asti en koskaan ole kärsinyt pituudestani, vaikka rajoitukset ovatkin ärsyttäneet. Fakta kuitenkin on, että meitä lyhyitä naisia pidetään huonompina ihmisinä kuin pitkiä. Olisihan se hienoa olla pitkä, jolloin näkökenttäkin olisi korkeuden takia laajempi ja ei tarvitsisi koroketta jokaikisen maustepurkin nappaamiseen hyllyltä. Yleinen olettamus on se, että pienet ihmiset ovat avuttomia ja siksi heitä vähätellään. Pitkät saavat erivapauksia ja heitä ihaillaan. Ärsyttää, kun pienenä ihmisenä ei yllä edes sinne kaupan hyllylle normaalisti varpustamatta. Entäs kaikki muu elämä? Miksi keittiötkin rakennetaan niin, että paras säilytystila on siellä kolmen metrin korkeudessa? Tiedätkö sinä kolmemetrisiä ihmisiä? En minäkään. Mitä tällaiset rajoitukset yleisesti sitten ovat? Ne ovat esimerkiksi ammattiin liittyviä rajoituksia. Olisin satavarmasti hakenut nuorempana mallikouluun, poliisiopistoon, pelastustyönkoulutukseen ja olisinpa saattanut harkita myös lentoemännän koulutusta, jos pituus ei olisi ollut este. Miten pituusmitta on ollenkaan edes perusteltua? Nimittäin pituus ei kerro sitä, miten vahva henkilö on fyysisesti! Tiedän paljon vahvoja ihmisiä, jotka eivät ole edes keskimittaisia. Itseasiassa suurin osa näistä ihmisistä on lyhyitä. Uudessa maailmassahan pitäisi olla solidaarinen, mutta eikö tällainen ajattelu ole ennenkaikkea vanhoillista ja syrjivää? Toinen asia mikä nyppii on se, että pieniä ihmisiä pidetään luonnostaan vihaisina? Voiko stereotyyppisempää mielikuvaa edes olla? Samalla periaatteella voisi sanoa, että isot ihmiset ovat hitaita ja kömpelöitä? Tällaisia olettamuksia ei koskaan pitäisi kenestäkään tehdä, sillä ulkonäkö voi pettää. Ajattele vaikka eläinmaailmaa yleisesti. Sanotaan, että tietyt eläimet ovat suloisempia kuin toiset. Suloisuus yhdistetään usein myös kiltteyteen. Niin...mutta kun ne suloisimmaksi luokitellut eläimet ovat usein myös niitä vaarallisimpia. Törmäsin vastikään vauvapalstalla keskusteluun pitkistä ja lyhyistä naisista. Pitkät arvostelivat negatiivisesti lyhyitä ja lyhyet pitkiä. Pitkät haukkuivat lyhyitä kuukasvoisiksi läskilölleröiksi, koska suomalaiset naisethan eivät voi olla vartaloltaan sekä pieniä, että lyhyitä?? Pitkät kehuivat itseään pitkillä säärillään ja patsasmaisella olemuksellaan. Lyhyet kehuivat itseään taskuvenusmaisella olemuksellaan. Molemmat samalla vähättelivät toisiaan, mutta pitkät naiset olivat aggressiivisempia haukkumisessa. Miksi pitkiä naisia harmittaa? Monet pitkät naiset vetivät herneen nenään siitä väitteestä, että pienet naiset löytävät puolison heitä helpommin. Jos tämä ei edes ole totta, niin miksi hermostua? Monessa asiassa amatsoni kiilaa pikkumyyn, eikä kukaan tee asialle mitään. Luin juttuja kommentoimatta niihin, sillä koko riitely oli ihan naurettavaa. Sille näet ei voi mitään, minkä pituiseksi joku syntyy. Lisäksi en voi ymmärtää miksi on olettamus, että kaikki ihmiset on tehty samasta muotista? Esimerkiksi itse omaan todella pitkät jalat ja olen alle 160cm. Kuitenkin, koon vuoksi minua on haukuttu elämän aikana milloin miksikin kääpiöksi, vaikka kokoisiani aikuisia on maailma täynnä. Positiiviset asiat joita keksin ovat ne, että minua luullaan usein todella nuoreksi. Olen usein joutunut kaivamaan henkilöpapereita taskuista, kun ei edes uskota täysi-ikäiseksi. Mukavaa on myös, kun voi valita vaatteitaan joskus lastenkin vaateosastolta ja kaikki melkein mahtuu. Entisaikaan ihmiset olivat lyhyitä, joten kyse ei ainakaan ole sadanvuoden kestäneestä perinteestä ihailla pitkiä henkilöitä. Päinvastoin, entisaikaan pitkät ihmiset (kuten oma isoisoukkini työskentelivät sirkuksessa kummasteltavana). Voisiko olla niin, että entisajan sirkus on nykyajan televisio, jossa pitkät ihmiset ovat edelleen tuijoteltavana? Ovatko pitkät ihmiset sitten yli-ihmisiä? Tavallaan ovat ja tavallaan eivät ole. Oikeastaan riippuu siitä, missä valossa asiaa tarkastellaan.

 

Naamakirjan minulle kohdistetuista mainoksista huolimatta en muutu pitkäksi, vaikka joku niin toivoisikin. Joten täytyy olla tyytyväinen omana  kuukasvoisena läskilöllerönä itsenä. :D 

 

Share

Ladataan...

Jokaisen kirjoittajan unelma on kirjoittaa arvostelu tarinasta, josta pitää. 

Tällaisia tarinoita on kirjoissa, joita ovat kirjoittaneet kiehtovat ja mielenkiintoiset historiahahmot, sekä kirjailijat jotka kuuluvat arvostelijan omiin suosikkeihin. Minä sain tällaisen kirjan arvosteltavaksi ja voin sanoa, että oli aika mahtavaa lukea tekstiä, mikä on niin lähellä omaa ajatusmaailmaa. 

Kyseinen Brittiläinen kirjailija oli nimeltään Roald Dahl. Roald syntyi norjalaisille vanhemmille Walesissa. Hänen perheensä oli köyhä ja he elivät vaatimattomasti. Roald oppi jo lapsena, ettei mikään tule helpolla, vaan että hänen itse piti tehdä kaksin verroin töitä saavuttaakseen unelmansa. Roaldin elämä ei koskaan ollut helppoa, eikä hän rahapulan takia voinut nuorena lähteä opiskelemaan yliopistoonkaan. Vaan täysi-ikäiseksi tultuaan hän suuntasi ulkomaille töihin ja siitä armeijaan. Toisen maailmansodan puhkeamisen myötä Roald teki pitkän palvelusajan hävittäjälentäjänä, jossa vammautui pahoin. Pitkä toipilasaika kävi raskaaksi ja hän ajatteli, että pitäisi saada jotain tekemistä jouten oloon. Niinpä Roald alkoi kirjoittamaan tuntemuksiaan paperille. Roald ymmärsi pian, että hän on hyvä kirjoittamaan. Tästä innostuneena, hän alkoi lähettämään tarinoitaan lehtiin. Nimi sai pian julkisuutta ja hän pääsi julkaisemaan ihan ensimmäisen pitkän tarinansa, kauhukomedian metsässä asuvista riiviöistä.                                Riiviöt (The Gremlins), perustui osittain hänen omiin kokemuksiinsa sodassa. Walt Disney huomasi monilahjakkaan kirjailijan, otti Roaldin siipiensä suojaan ja loppu on tiedettävästi historiaa. Roaldista tuli kuuluisa lasten ja aikuisten kirjailija. Elämänsä aikana hän voitti useita arvokkaita kirjallisuusalan palkintoja, joista merkittävimmät jaettiin Edgar Allan Poen säätiössä. Roald kirjoitti lukuisia eri tarinoita, mutta tunnetuimmat lienevät: Matilda, Riiviöt (The Gremlins), sekä Jali ja Suklaatehdas. Lastentarinoiden kirjoittajana hän oli vertaansa vailla, vaikka taitava hän oli myös kauhukirjailijanakin. Roald teki urallaan käsikirjoituksia myös elokuviin kuin televisiosarjoihinkin. Näistä tunnetuimmat tuotannot ovat: James Bond: Elät vain kahdesti ja Alfred Hitchcockin nimikkosarjassa esitetyt Dahlin kirjaan perustuvat neljä osaa. Nykyhetkeen mennessä hänen kirjoistaan on tehty Hollywoodiin lukuisia eri versioita. Roald Dahl edusti ennenkaikkea mennyttä maailmaa, mutta oli niin aikaansa edellä, ettei kirjoittanut mitään, mitä ei nykyajan ihminenkään ymmärtäisi. 

Sain äskettäin arvosteltavaksi yhden Roald Dahlin kirjoista. Tiesin, että kyseessä on lapsille suunnattu teos, joten aloin lukemaan kirjaa iltasatuna vanhemmalle lapselleni. Roald oli minulle ennestään tuttu jo niistä lukuisista näkemistäni elokuvistakin, joten kirjaan nopea tarttuminen oli aika luonnollinen reaktio. Roaldin eläintarinoita on kuvattu päättömiksi, mutta oma reagointini kirjaan oli aika huvittavaa. Kirjan teksti oli runomuodossa. Lyriikka oli pitkää, joten ensisilmäyksellä katsoin, että mikä ihmeen runolaulukirja on nyt oikein kyseessä? Lasteni kanssa jaan intohimon kirjoihin ja yhteinen suosikkimme on Dr. Seuss. Tässä kirjassa oli jotain niin tuttua, että se toi elähdyttävästi mieleen juuri Seussin taianomaiset ja hullunkuriset tarinat. Roald Dahlin "Elukat" on lyhyt kirjanen. Sen kesto on vain viisikymmentäviisi sivua ja sen lukee ajatuksella läpi muutamassa tunnissa (jaoin kirjan kahteen iltaan). Kirjan sisältö koostuu yhdeksästä eläinrunosta, jonka teksti on onnistunut yhdistelmä kirjakieltä ja slangisanastoa. Tästä syystä kirjan lukeminen ei ole tavallisellekaan lukijalle puuduttavaa. Pienet lapset eivät ymmärrä, mitä kaikki sanat tarkoittavat, mutta isommille teksti tuo haasteen, sillä lapsi oppii sen myötä uutta ja hänelle vierasta sanastoa. Jokaisen tarinan lopussa on opetus, joten hurjuudesta huolimatta teksti antaa lukijalleen paljon myös sen huumorin lisäksi. 

Elukat kirja kertoo eläinmaailman tarinat toisin. Me emme kuule eläinten ajatuksia, emmekä tiedä mitä ne ajattelevat, sillä eläimet eivät osaa kertoa tuntemuksiaan meidän ihmisten kielellä. 

Jos possu saa mahdollisuuden, niin karkaako se karsinasta? 

Entä, mitä ajattelee iso kissaeläin lähestyvästä lihapaistista? 

Kirja kertoo meille lukijoille hahmojen päänsisäiset ajatukset ja elukan todellisen karvan. Roald teki tarinoista ajattomia ja anarkistisia, kirjoittaessaan eläimistä niin hersyävän oivallisesti. Itselläni oli naurussa pitelemistä, mutten ehkä lukisi kirjaa uudestaan enää ilta-aikaan, sillä tämä äiti näki elukoista painajaisia! :) 

Elukat on kirja mustan huumorin ystäville, lapsenmielisille aikuisille ja niille, jotka opettelevat riimien rakentamista.

Todellinen helmi. Arvostan.

 

Blogini kanssa yhteistyössä Arthouse: https://kauppa.tietosanoma.fi/

Share

Ladataan...

Moni pikkutyttö haaveilee olevansa aikuisena prinsessa. Useimmilla haave ei koskaan toteudu. Onneksi kuitenkin on keksitty yksi päivä jolloin jokainen äiti voi olla oman elämänsä prinsessa. Tämän soittolistan myötä;

Ihanaa tulevaa äitienpäivää kaikille meille äideille! <3

 

Tässä omat suosikkini:

 

1. 

 

2.

 

3.

 

4. 

 

5. 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

(HUOM! Tämä artikkeli on suunnattu niille lukijoille, joita kiinnostaa sukututkimus. Muiden ei kannata lukea ärsytyksen takia.)

Sillä ei ole väliä keitä sukulaisemme ovat, vaan sillä keitä itse olemme.     

Suku kiinnostaa jokaista. Keitä me olemme, mistä me tulemme, ketkä ovat esivanhempamme? Suomi on pieni maa. Kaikki ovat toisilleen jotain sukua.
Omassa perheessäni on innostuttu nyt ihan hirveästi geenitestaamisesta. Kaikki oikeastaan lähti siitä, kun isosisareni teki aikoinaan äitilinjatestin. Tein sitten toisena perheestäni etnisyystestin ja sama asia saa nyt jatkoa. Olen pikkulapsesta asti ollut kiinnostunut suvustani, joten aikuisena sukututkimuksesta tuli harrastus. Minulla on kuuluisa suku, mutta sukuni ei ole tunnettu sukunimestä. En ole siis hyötynyt suvustani mitenkään, kuten ne jotka ovat päässeet töihin ja kouluihin sukunsa nimellä. Ei siinä, tuollainenhan on hienoa, mutta jokseenkin aika korruptoitunutta ja epäreilua ulkopuolisia kohtaan, jotka ovat oikeasti lahjakkaita.                                                       

Ennen sukututkimuksen aloittamista halusin varmistaa, ketkä julkisuuden henkilöt ovat sukuani. Se ei ole mikään sukututkija joka valehtelee, ettei tämä olisi suurin motiivi :D Suomessa kaikki julkisuudessa olevat henkilöt ovat lähisukua toisilleen. Eli jos haluaa julkisuuteen, niin pitää tietää oikeat tahot. Minä miellän perheeksi: äidit, isät, veljet, siskot, enot, tädit, sedät, lapset, pikkuserkut, isovanhemmat, isoisovanhemmat, isosedät ja isotädit jne. Lähisuvuksi miellän kaikki viiteen serkkuun saakka. Tämän jälkeen tulevat sukulaiset ovat kaukaista sukua, muttei lähisukua.
Niin, mitä sitten paljastui geenitestin ja sukututkimuksen kautta? Ketkä ovat sukuani?

(Tiedetyt sukulaiset ennen tutkimista):

-Isoisoisoäitini oli jo kuuluisa, sillä hän oli Suomen ensimmäinen naiskauppias. Hän perusti kaupan Suomeen ensimmäisenä naisena ja siitä on Oulun kaupunginosa saanut nimensä Tuira. Tuiran kaupunginosa oli sukuni omaisuutta ennen. Tämä suku oli erittäin vauras, sillä he olivat rikastuneet myymällä tervaa ulkomaille. Heitä kutsuttiin Tervakuninkaiksi. (Kyseessä äidinäidin eli toisen mummoni suku).
-Isoisoenoni ja (samalla pikkuserkkuni) äidin suvun serkusavioliittojen kautta on näyttelijä Aku Korhonen. Aku Korhonen näytteli mustavalkoelokuvissa. Hän oli tunnetusti myös Suomen ensimmäisiä Stand-up koomikoita. (Kyseessä myöskin äidin suku).

-Isoisosetäni ja isoisoukkini olivat sirkustaitelijoita. Heillä oli kyllä viralliset ammatitkin, mutta he työskentelivät aikoja kiertävässä sirkuksessa. He olivat tunnettuja Gustafssonin voimaveljinä, taistellen härkien kanssa ja nostellen rautaa. Heistä monet myös kuolivat sirkuksessa. Isoisoukkini, isoukkini ja ukkini tunnettiin myös nyrkkeilijöinä, jotka voittivat lähes aina. (Kyseessä isänisän eli ukkini suku).

-Pielisenjoen kuuluisat Turuset ovat lähiserkkujani. Näihin pikkuserkkuihin kuuluu eräs laulaja ja ainakin yksi kirjailija. (kyseessä mummon eli isänäidin suku).

(Sukututkimuksella löydettyä sukua):

-Eduskunnassa istuu useita sukulaisiani. Nämä pikkuserkut ovat kotoisin Porvoon lähiseudulta ja puhuvat pääkielenään ruotsia (nimiä mainitsematta).

-2. ja 3. serkkujani äitini ja isäni puolelta ovat mm; Salovaara (Raahe, Oulu), Ikonen (Pohjois-Karjala ja Karjala), Tolvanen (Pohjois-Karjala sekä Viipuri) sekä Kinnunen (Raahe ja Pohjois-Karjala). (Tolvanen oli isäni mummo ja Kinnunen oli isän äidin mummo). Lähisukuani on mm; alkuperäisen Tuntemattoman Sotilaan "Rokka"

- Eu:n perustaja Richard Coudenhove-Kalerg on neljännen miesserkkuni lapsi. (isänäidin suku).

-Sukututkimuksen mukaan monet julkisuuden henkilöt ovat vain kaukaista sukua kanssani. Geenitesti tukee sukututkimusta, mutta saattaa kertoa myös uutta tietoa. Itse tiesin kyllä esivanhemmistani, joten halusin etsiä tietoa serkuistani. Sylkinäytteen (eli tavallisen geenitestin) kautta tietyt suvut kuuluvat neljänsiin ja viidensiin serkkuihini, joilla samoja esivanhempia kanssani: 
- Mm; Kelly, Hill, Presley, Hurley, Scott, Schumacher, Keating, Sutherland

Kaikkia julkisuuden henkilöitä en listaan tietenkään kirjoita, sillä listasta tulisi pitkä. Mutta on aika mahtavaa taviksena tietää, että Hollywoodissa on paljon lähiserkkujani. Heillä on tiedettävästi samat (Irlantilaiset, Skotlantilaiset, Saksalaiset, Ruotsalaiset ja Venäläiset) esivanhemmat kanssani.

Tähän voisi sanoa:

"If it looks like a duck, swims like a duck, and quacks like a duck, then it´s probably a duck"

 

Share

Ladataan...

Myönnetään, olen aika surkea kommentoimaan muiden blogeja.

Luen tällä hetkellä Lilyssä ainakin viittä blogia, mutta jostain syystä en ehdi niihin kommentoimaan reaaliajassa. Naamakirja on siitä hyvä, että jos olen missannut Lily-kirjoituksen, niin "seinä" nostaa nämä artikkelit luettaviksi. Tästä syystä minulta tuleekin usein tykkäyksiä, mutta harvemmin kommentteja. On nimittäin hieman noloa kommentoida tekstiä jälkikäteen, kun bloggaaja on julkaissut jo uuttakin materiaalia. Mutta haluaisin kommentoida positiivisesti. Positiivisia kommentteja on mukava saada ja niistä saa paljon hyvää. Kun artikkelia kommentoidaan, niin kirjoittajalle varmistuu se, mitä yleisö haluaa lukea. Tällöin ei tarvitse käyttää mitään sovelluksia kuten vaikkapa Google Analyticsiä, vaan ihmiset toiminnallaan kertovat sen. Kaikki bloggaajat eivät välitä kommenteista, mutta sellaiset untuvikot kuten allekirjoittanut, riemuitsevat siitä yhdestäkin kommentista. Se pieni ele nimittäin kertoo, että blogia ylipäänsä luetaan. Joten blogistit, tällä pahoittelen omaa hiljaisuuttani. Kyse ei ole siis siitä, etteikö kirjoitus olisi hyvä, vaan siitä että minä olen hidas. Tarvitsen todella aikaa tekstin lukemiseen. Minulla on omat tapani milloin ja miten luen blogeja. Aina en ehdi lukea läpi edes niiden lempikirjoittajienkaan päivityksiä. Vaan luen tekstejä noin kaksi kertaa viikossa ja useimmiten silloin, kun alan päivittämään omaa blogiani. Ideoita saan harvemmin muiden kirjoituksista omiini. Muiden tekstit toimivat nimenomaan niin, että tiedän ainakin mistä en kirjoita. Kirjoitan useimmiten myöhään illalla (joskus harvoin poikkeaa aikataulusta). Tämä siitä syystä, että häiriinnyn helposti ja minusta tulee äkäinen. Yleensä kädessäni on tällöin paperia, josta vedän kynällä yli kysymykset. Toisessa kourassa taasen on mukillinen kuumaa teetä tai kaakaota. Haluan pysyä terävänä, joten en koskaan syö mitään kirjoittamisen aikana. Olen kommentoinut vain pariin blogiin koskaan. Koitan oikeasti tsempata tässä, koska tiedän, että muutkin kaipaavat kommentteja ja haluavat ylläpitää keskustelua. Itse ainakin haluaisin tietää, jos jokin lukijaa ärsyttää, tekee iloiseksi tai harmittaa. Myös hyödyllistä tietoa on mukava jakaa ja saada. Ajankohtaisista asioista pitäisi saada keskustella sivistyneesti. Artikkelit on tehty sitä varten, että ne herättävät keskustelua sekä hyvässä että pahassa. Vastakohdan lynkkaaminen on aika lapsellista, eikä oikeasti sivistynyt kirjoittaja piilokettuile lukijalle, eikä toisinpäin. Vaan jos on jotain sanottavaa, niin se sanotaan suoraan. Ymmärrän, että kirjoittajaa harmittaa toisinaan ja hän haluaa välittää viestejä. Itse en uskaltaisi kaikesta kirjoittaa. On asioita, mitkä ovat tällä hetkellä niin tulenarkoja, että saa aikaan vaan negatiivista energiaa. Kuitenkin, jos haluaa olla varteenotettava kirjoittaja, niin silloin pitäisi painella nappuloita edes joskus.
Suosituilla bloggaajilla on vihamiehiä ja kateellisia ihmisiä riittää. Monet bloggaajat eivät kestä tätä ja vetävät herneet nenään negatiivisista kommenteista. Tällöin kirjoittaja masentuu ja poistaa hänelle epämieluisia vastauksia. Kukaan ei tietenkään halua sekopäitä vastaansa, mutta jos on valinnut julkisuuden harrastuksekseen/ammatikseen, niin tulisi kestää myös se kolikon kääntöpuoli. Ihminen ei voi sanoa kaikkea mitä suustaan haluaa, ilman että teolla on seurauksia. Tällöin tulisi miettiä kaksi kertaa, että teenkö minä nyt näin? Itse kestän kyllä paskamyrskyn, eikä intohimoani jokin tönkkö kommentti pilaa. Kaikki ei voi olla aina yhtä ruusuilla tanssimista, vaan toisinaan realistiset kommentit puhdistavat ilmaa. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että on ala-arvoista kommentoida anonyymisti. Sehän kertoo ihmisestä enemmän kuin tuhat sanaa. Joka ei uskalla omalla naamallaan esiintyä, on pelkuri. Kommentit ovat aina tervetulleita, mutta minua ei tarvitse myötäillä. Viestinnän vuorovaikutus on nimittäin elintärkeää meille bloggaajille.

Jos siis haluat lukea jotain uutta, niin kommentoi.

Jos haluat, että kirjoitan tietyistä asioista, niin kerro se.

Sana on vapaa ja minä kuuntelen.

Share

Ladataan...

Viime viikolla vietimme esikoisen syntymäpäiviä. Syntymäonnitteluiden jälkeen kysyin, että miltä tuntuu olla vuoden nyt vanhempi? Lapsi vastasi siihen, että en tiedä? Se oli rehellinen vastaus, mikä ei tarvinnut selontekoa. Miksi oikeastaan vanhenemisen pitäisi tuntua yhtään miltään? Se on hölmö kysymys, sillä joka päivä me kuitenkin vanhenemme lisää. Pienen pohtimisen jälkeen aloitimme juhlapäivän seisovalla kakkupöydällä. Uninen synttärineitonen hyökkäsi ensimmäisenä lahjojen kimppuun, mitä oli iso röykkiö.

Pienempi pikkukarhu oli suruissaan, sillä hän ei ymmärtänyt miksei saanut paketteja? Yllättävän tilannetajuinen esikoinen otti pikkusisaren mukaansa ja antoi avata omia pakettejaan. Yksi lahjoista, uusi hellehattu oli muutamaa kokoa liian pieni, joten isosisko sovitti sitä pienemmälle. Heti helpotti paha mieli, kun sai jotain itsekin.          
Puoliso oli kakusta ylpeä, sillä hän leipoi tänä vuonna ensimmäistä kertaa lapsille syntymäpäiväkakun.

Hieno kakku siitä tulikin (HUOM! Monster-High kakkuohje löytyy kinuskikissan sivuilta). Lapsi sai lahjaksi nukkeja, vaatteita, leluja, sisustustavaroita, uuden pelin jne. Mutta paras oli tulossa. Kuten kerroin jo viime syntymäpäiväpostauksessa, niin olemme viettäneet merkkipäiviä yleensä reissun päällä, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Syömisten ja pakettien avaamisen myötä lähdimme nokka kohti Korkeasaarta, mikä oli aivan nappiajoitus. Jos oltaisiin menty iltapäivällä, niin se turistirysä mikä tuli auringonvalon säteiden loppuessa ja meidän lähtiessä portista, olisi kuitenkin tukkinut kaikki kulkutiet. Porukkaa nimittäin oli myöhemmin liikkeellä todella paljon.

Itse saimme köpötellä aamun ihan rauhassa vain harvojen ihmisten seurassa, ihaillen maisemia ja suloisia eläimiä.

Hölmöjä tilannekuvia, kuten aina :D

Sää helli, mereltä puhalsi vieno tuuli ja aamuaurinko lämmitti selkää. Asteita oli melkein kaksikymmentä ja eläimetkään eivät olleet piilossa pesissä.

Tiikeri vaani jotain

​Riikinkukon soidinmenot

Lapset jaksoivat kävellä, eikä kukaan valittanut mistään.

Aivan mahtava pikkureissu! Matkalla mättöruokaa ja kotona illalla vielä kakkua, kera myöhäisillan lautapelin. Voiko olla mukavampaa? Kaikki simahtivat tyytyväisinä pitkän päivän jälkeen.

Tällaisia muistoja lisää, niin kyllä kelpaa :)

Share

Ladataan...

Lapsiperheessä on aina kiire. Syödään usein hedelmiä välipalaksi, mutta toisinaan keho oikein huutaa hiilihydraatteja. Ruoka saattaa tällöin olla nopeaa ja epäterveellistä. Hiilihydraattisen välipalan ei ole pakko olla kaloreita täynnä, vaan olemassa on erilaisia vaihtoehtoja, joilla saa mahaan kylläisen tunteen. Itse suosin smoothieita, rahkapatukoita ja voileipiä. Kesälla ei aina oikein maistu raskas ruoka, vaan kaipaa viileitä syötäviä. Hyvän välipalan saa aikaan perinteisillä sokerittomilla muroilla, mitkä sekoitetaan jogurttiin. Kutsun tätä muromössöksi. Muromössö on nopeaa ja täyttää mahan mukavasti. Makua saa, vaihtamalla jogurttia ja voi itse päättää syökö muromössön sokerilla vai ilman. Minä suosin Organic Health Täysjyvä Riisimuroja tähän tarkoitukseen. Organic Health-murot ovat luontaisesti gluteenittomia, eivätkä sisällä ohramallasta. Maidon kanssa murot eivät ole hyviä, sillä ilmavuutta ei ole lisäaineiden takia. Vaan nämä täyteläiset murot kannattaa nauttia juuri jogurtin kanssa tai mysliseoksena. Gluteeniton riisimuro ei maistu samalle kuin esimerkiksi Kellogg´sin Rice Krispies, mutta luomu riisimurojapa voit syödä hyvällä omallatunnolla!   
Organic Health-murot pitävät huolta ruoan sulatuksesta ja tekevät hyvää näin koko keholle. Kuvan murot olen sekoittanut Valion uuteen hunajajogurttiin, mutta seoksesta tulee yhtä hyvää missä tahansa jogurtissa.

P.S. Kuvan pakkaus on juuri uudistunut.

Hanki kevyempi ja terveempi kesä nyt Hyvinvoinnin.fi kautta!

 

 

Share

Ladataan...

Kuulun naisiin, jotka kantavat käsilaukkua tai olkalaukkua. En tiedä mikä siinä on, mutta ilman laukkua tunnen itseni alastomaksi. Lisäksi kun niskat on usein jumissa, niin näyttäisin hölmöltä, jos en pitäisi olallani laukkua. Käsilaukussani ei ole juuri mitään turhaa, vaan tavaroita, joita tarvitsen. Olen utelias luonne ja mietin joskus ohimennen, mitä kanssaihmiset kantavat laukuissaan? Naisilla kuvitellaan olevan laukut täynnä pelkkiä meikkejä, mutta itselläni on ainakin niin iso olkalaukku, että sinne mahtuisi jopa vaihtovaatteet. Suosin isoja laukkuja, koska ne ovat kätevämpiä kuin pienet. Tavaroita voi kiireessä pakata vaikka miten paljon mukaan, ilman että tulee yli. Ei ole tarvinnut rahdata ylimääräisiä rumia vaippakasseja mukana, kun tutit ja lelutkin mahtuneet samaan laukkuun. Ainut negatiivinen puoli, jonka keksin isoista laukuista on se, että tavarat hukkuvat sinne helposti ja paperimyttyjä kertyy ihan huomaamatta. Sanotaan, että käsilaukku on monesti likaisempi kuin vessanpöntön kansi. Tuskin omalla kohdallani, sillä juuri tuon epähuomioisen hamstraamisen takia pesen ja tyhjennän laukun usein. Minulle laukun merkillä ei ole väliä, mutta en pidä tyylillisesti rönsyilevistä tai ylivärikkäistä materiaaleista.

Mitä sitten kannan mukanani yleensä? Kaikenlaista. Riippuu oikeastaan siitä, mihin tai minne olen menossa? Laukussa minulla on usein mukana vesipullo, 2 puhelinta (vanha ja uusi) sekä talous/vessapaperia. Joskus mukana on myös useampi kuulakärkikynä ja hiusponnareita. Tämän lisäksi kassissa on satavarmasti kuvassa näkyvät tavarat: eli kotiavain, pieni meikkipussi, lompakko, vihko ja kynä, sekä lasten neuvolakortit.

Kesällä myös aurinkolasit ja muuta vastaavaa. Pakko myöntää, mutta puhelin on listan tavaroista ainoa, minkä suhteen olen hieman huoleton. Unohdan puhelimet usein kassiin ja ne ovat äänettömällä. Siinä sitten menee monta puhelua ja viestiä ohi. Selitän aina jälkikäteen nolona, että nyt kävi taas näin. En muista koskaan sellaista kertaa, jolloin olisin kokenut käsilaukkua kuitenkaan tarpeettomaksi. Nimittäin laukku jää kotiin, jos koen etten tarvitse sitä sillä hetkellä. Tällöin kannan taskussa kaiken tarpeellisen.   

Emme tule ajatelleeksi, mutta laukku kertoo ihmisestä paljon. Kallis laukku ketoo kalliista mausta. Iso laukku kertoo boheemista henkilöstä. Pikkulaukkua kantaa pikkutarkka ihminen, koska tavaroiden tulee olla järjestyksessä. Värikästä laukkua kantaa joku, joka haluaa kertoa jotain. Reppua kantaa reissaaja. Salkkua kantaa arvoituksellinen henkilö. Laukut ovat ihmisille tarpeellisia tavaroita, vaikka joskus ehkä turhamaisia. Asusteilla myös pönkitetään omaa egoa, kun halutaan näyttää jotain. Mutta miksipäs ei? Näyttäminen on luontaista kaikille eläville olennoille. Miksi ihmiset eroaisivat tästä joukosta mitenkään?

Ollapa siis ylpeä kassialma :D

Ladataan...

Mukavaa vappupäivää lukijoilleni! Mitenkäs olette juhlineet?
Meillä juhla on mennyt aika rauhallisissa merkeissä lasten ehdoilla.

Foliopalloja ja vappuhuiskuja on heilutettu, syöty gluteenittomia munkkeja ja juotu simaa.

Lapset ovat olleet sokerihumalassa ja heitelleet sohvatyynyjä lattialle, joihin hyppineet kuin pienet rambot konsanaan. Televisiotarjonta on ollut aivan surkeaa, joten katsottu palvelimilta ohjelmia. Aika laiskaa siis :) Tänä vuonna en laittanut simaa tulemaan vaan turvauduttiin kaupan simoihin, joista Springsima oli ihan kohtalaisen hyvää.

Viime vuonna muutimme Uudellemaalle. Vappua vietimme tuolloin (luonnollisesti) hieman juosten. Muistaakseni kävimme kirppareilla, joista mukaan tarttui cd-levyjä ja ostin Noora Karmalta jonkun lautapelin. Meidän piti mennä myös ulkoilmakonsertteihin, mutta ei ehditty. Nyt ei ole edes ilmaiskonsertteja, miksiköhän? Tämä vappu on ollut hyvin samanlainen kuin viime vuonna, mutta ilman sitä juoksemista. Ulkona ei ole kauheasti vietetty aikaa, eikä haettu jäätelökioskista perinteisiä jäätelöitäkään. Kuka hullu nyt söisi jäätelöä lumisateessa?

En voi uskoa, että toista vuotta peräkkäin on tällainen ilma? Pelkkä patsaslakitusten katsominenkin uutisista saa aikaan itselläni vilunväristyksiä. Päiväksi on luvannut reilua lämmönnousua, joten katsotaan pitääkö paikkaansa. Itse haluaisin viettää aikaa ulkona, mahdollisesti puutarhatöissä tai muuten vaan. Vappu on toiminut yleensä myös tulevan sään ennustajana, joten jos nämä sääennustukset pitävät paikkaansa, niin seuraavat syksy ja talvi olisivat samanlaisia kuin viime vuonna..eli ei hyvä. 

 Näillä ihmetyksillä jatkuu oma maanantaiaamu. Siinäpä sitten selittämään alle kouluikäisille, että miksi kesän lähestyessä tulee lunta ja jouluna ukkostaa?

Share
Ladataan...

Ladataan...

Viikonlopuksi teen jälleen musiikkilistauksen. Tämän ajankohdan huomioon ottaen voisin tehdä vappulistan, mutta en sitä tee, koska vappuna voi kuunnella millaista musiikkia tahansa.

Minulle vappu on ennen kaikkea nostalginen juhla, jonka juuret ovat jossain ihan muussa kuin skumppalasillisen nostamisessa. Vappu on alunperin työväen juhla, jolloin harvinaista vapaapäivää vietettiin irtiottona kovasta työstä. Vappu on myös kevään päättymisen juhla, josta on tiedetty alkavan kesän odotus. Vappumusiikki on yleisesti ottaen joko kesämusiikkia tai discomusiikkia, mutta nyt päätin valita kuitenkin hieman toisenlaisen suunnan. Jostain syystä itselleni Vapusta tulee mieleen vanhat suomifilmit, sekä 50- ja 60-luvut, joten tästä syystä lista on sen mukainen. Tämä musiikki ei ehkä soi kenenkään juhlissa, mutta nämä ovat omasta mielestäni parhaimmat ulkomaiset klassikot.

Tässä siis tämän vapun ikivihreä soittolista:

1.

2.

3.

4.

5.

 

P.S. Ensi vappuna vastaava kotimainen lista

Share

Pages