Ladataan...

Kuuluisat kirjailijat ovat sanoneet, että jos haluaa olla oikea kirjailija, niin tulisi kirjoittaa joka päivä muutama lause.
Kirjoittaminen ei ole koskaan ollut itselleni ongelma vaan aika ja ajankäyttö. Vuorokauden tunnit nimittäin eivät tahdo riittää ja ahdistun, jos en saa tekstiä ulosantiin asti. Otsikolla tarkoitan juuri sitä. Vaikeaa kirjoittaminen voi olla silloin, kun pää on täynnä ajatuksia eikä tiedä mistä päästä lähtee niitä avaamaan. Yleensä luonnostelen tekstin ensin paperille. Sitten kirjoitan puhtaaksi koneelle ja lopulta siirrän kirjoituksen jonnekin, jos siirrän. Kirjoittanut olen aina. Lapsena kirjoitin sukulaisille ja tuntemattomille pitkiä kirjeitä. Pidin myös päiväkirjoja yllä, kuten kaikki siihen aikaan. Sitten innostuin runoista ja siitä siirryin tarinoihin noin ala-aste ikäisenä. Minut muistetaan lapsuudesta tarinankertojana, sillä kerroin tarinoita, minne ikinä meninkin. Titteli on ehkä kyseenalainen, sillä aikuismaailmassa nimi tarkoittaisi valehtelijaa, ja sitä en ole. Kuitenkin, vilpittömästi muutamat lapset antoivat minulle tuon nimen silloin, ja kannan kyseistä nimeä kunnialla edelleen. Unelma olisi saada kirjoittamisesta leipä jonakin päivänä, vaikka tiedän että se tie ei ole helppo. Kun pääsen omiin ajatuksiini ja tekstiin kiinni, niin uppoan nopeasti mielikuvitukseeni. Kirjoitan enimmäkseen yöaikaan, sillä silloin voin ajatella rauhassa. Tapitan tuntejakin tietokoneen näyttöä ja voin usein huonosti tekstin hyppiessä silmissäni. Monen päivän tauko ei tulisi kyseeseen, sillä minun pitää saada kirjoittaa jotain joka päivä. Tekstejä on aina mielessä. Luomisen tuska on joskus niin fyysistä, että meinaan oksentaa. Nuorempana kirjoitin yötä päivää vanhempieni vanhan kirjoituskoneen ääressä, niin etten tajunnut enää edes ajankulua. Joskus saatoin kirjoittaa yhteen putkeen seitsemänkin tuntia, käymättä edes vessassa koko aikana. Tuollaisten ruljanssien aikana oksensin oikeastikin. Vanhempani eivät kummastelleet tätä, sillä olin pikkulapsena varsin erikoinen. (Saattoivat vain sanoa, että kävisit joskus ulkona :) Ja niin minä linnottauduin taas huoneeseeni pyjamassa pomppien, ison leipäkasalautasen ja limsapullon kera. Perhe-elämän myötä tämä on muuttunut luonnollisesti.

Olenko sitten lähettänyt koskaan tekstejäni minnekään? Voi, kyllä olen lähettänyt, ulkomaille ja Suomeen kustannusyhtiöihin. Läpimurtoa ei tietenkään vielä ole tullut, joten en voi käyttää nimeä "ammattilainen", vaan olen amatööri siinä missä kuka tahansa toistaiseksi tuntematon harrastaja. Kirjoittaminen on kuin kangastus; joskus sen saavuttaa ja joskus se jää leijumaan ilmaan. 

Ohessa 9-vuotiaana tehty runo. Lapsuuden juttuja ei voi lukea nauramatta :D :D

Unet maksaa tunteja, kello lyö minuutteja.
Kaksitoista kello lyö, kahdestoista kuutamoyö.
Nuo vieraat ystävät alkaa, tyynylle päänne pankaa.
Uni kutsuu minua, uni toinen myös sinua.
Epätodellisuus valtaa, taikamaailma alkaa
.

 

Share

Ladataan...

Olin kaksikymmentä, kun minulla todettiin lievä Endometrioosi gynekologin vastaanotolla. Ajattelin tuolloin, että se on lievä vain eikä aiheuta ongelmia, koska sukumme naiset ovat sairaudesta huolimatta lisääntyneet kiitettävästi vielä yli viisikymppisinäkin. Aika kuitenkaan ei ole armollinen ja sitä ei huomaa itse, että lievä muuttuu joskus...
Kuka ei tiedä mikä endometrioosi on, niin voin selittää. Endometrioosi on kohdun limakalvon sirottumatauti, mitä esiintyy hedelmällisissä iässä olevilla naisilla, joilla on monesti liian korkea tai häiriintynyt keltahormonin pitoisuus elimistössä. Sairaus diagnosoidaan yleensä teini-iässä tai ruuhkavuosien aikana. Endometrioosi on kivulias ja se oireilee ihmisillä eri tavoin. Endometrioosi ei ole sukupuolitauti vaan DNA:ssa siirtyneitä mutaation aiheuttamia perintöjä. Sitä ei voi itse aiheuttaa, eikä se tartu (tauti voi kuitenkin pahentua erilaisten hoitamattomien/pitkäänkestäneiden tulehdustilojen ja vaurioiden jälkeen). Endometrioosin yleisimmät oireet ovat; kuukautishäiriöt, kuukautisten poisjääminen, suolen ja virtsarakon häiriintynyt toiminta, selittämätön kipu, aristus, kirvely/kutina, turvotus ja erilaiset hormonikasvaimet varsinkin alavatsan alueella (kasvaimia voi olla jopa keuhkoissa, sydämmessä ja aivoissa). Endometrioosin diagnoosin jälkeen tulisi hankkiutua heti raskaaksi, sillä myöhemmin voi olla myöhäistä. Endometrioosi on yleisin syy lapsettomuuteen ja se on varsin yleinen naisilla. Endometrioosi ei oireile kaikilla naisilla. Endometrioosikasvaimet ja kohdun vajainen toiminta aiheuttavat yhdessä naiselle keskenmenoja ja kohdun ulkoisia raskauksia, sillä hedelmöittynyt munasolu ei pysty kunnolla kiinnittymään rosoiseen limakalvoon. Siihen ei ole olemassa lääkettä (ainakaan kehitetty vielä), mutta sitä voidaan hoitaa polttamalla ja leikkaamalla pesäkkeitä, sekä oireita voi vähentää/ lieventää ruokavaliomuutoksella (pätee moneen naistentautiin). Endometrioosi on monesti perinnöllinen.
Minä sain ensimmäisen lapseni täysin luomusti yhdestä yrittämästä, vaikka historian aikana olen saanut kolme keskenmenoa (yksi tuulimuna, toinen varhaisella viikolla ja kolmas neljännellä kuulla). Tauti ei parantunut synnytyksestä (yleinen harhaluulo) vaan paheni luultavasti vakavan jälkitulehduksen takia. Toista lasta ei kuulunut ja aloin huolestumaan erilaisten vatsaoireiden takia. Minulla ultrattiin kasvain kohdussa ja munasarjoissa. Tällaisten asioiden sanojaksi toivoisi empaattista ja ymmärtäväistä ihmistä, mutta omalle kohdalle tuli ilkeä ja asiaton, elämäänsä leipiintynyt hoitsu. Kukaan ei selittänyt minulle mitään muuta kuin että kasvaimia...Tuo aika oli kyllä henkisesti ehkä elämäni pahimpia, sillä koko joulun elin pelossa että minulla on syöpä ja kuolen. Vertaistukea en saanut kuin ehkä vauvapalstoilta netistä, eikä kukaan tajunnut tai edes halunnut olla olkapää. Tosiystävät hädässä tunnetaan (yksi syy, miksi en välitä enää ns. "kavereista"). Tammikuussa 2014 minut leikattiin ja sain odottaa yhteensä kaksi kuukautta patologin tuloksia. Lapsihaaveet muuttuivat tuossa ajassa hyvin nopeasti toivoksi siihen, että jään ylipäänsä henkiin. Oli kuin iso taakka olisi pudonnut harteilta, kun sanoivat että möykyt mahassa olivat hyvälaatuisia endokasvaimia. Huonot uutiset kerrottiin perään: "Koska on sekundaarinen lapsettomuus kyseessä, niin et todennäköisesti saa enää lapsia"...Olin syksystä asti vetänyt hyödyttömiä mies ja mummohormoneja, ollut piikitettävänä, joutunut vetämään lääkkeitä kourakaupalla, noudattanut eri ruokavaliota ja kaikki turhaan? Lääkkeet eivät olleet tippaakaan auttaneet vaan päinvastoin; aiheuttaneet kiputiloja ja kramppeja ympäri kehoa. Mahani iho oli pistojälkiä täynnä ja kohtu entistä kipeämpi. Minulle alkoi mieshormonin käytön takia tulla miesten vaivoja WTF?? Käteni turposivat sairaaloisesti ja lääkkeitä jouduttiin vaihtamaan, koska niiden ainesosat eivät sopineet. Olin väsynyt ja vihainen. Olinko ollut koekaniinina? Vointi oli paska ja rahan meno harmitti. Monta tuhatta euroa savuna ilmaan ja se halla, mitä jouduin tekemään noilla "parantavilla ihmelääkkeillä" itselleni?? Eikä siinä vielä kaikki...Lääkäri sanoi, että etten vanhenisi ennen aikojani, niin munasarjat tulisi herättää unesta uudestaan. Eli uudet hormonit tähän päälle. Enhän minä tuntenut oloani jo hormonihirviöksi, niin vielä jatketaan näitä myrkkyjä? "Sinulla on enää yksi mahdollisuus tulla raskaaksi ja sitten pelisi on pelattu" sanoi ylilääkäri minulle suoraan. Hän ei uskonut mahdollisuuksiini, sillä endometrioosini oli poikkeuksellisen aggressiivinen ja toinen munasarjani oli arpeutumisen takia poissa jo pelistä...Mutta lääkärit eivät ole jumalia. Eivät edes ne, jotka ovat olleet alalla ikuisuuden ja vieläpä lapsettomuusklinikalla. Minulle oli varattu aika koeputkihedelmöitykseen elokuulle. Hyvä kun ei sanottu suoraan, että olet maho! Puolisossa ei ollut vikaa, joten oli luonnollista syyttää itseään tästä epäonnisesta epäonnistumisesta. Tivasin, että miten kauan joutuisin syömään vielä myrkkyjä?? Olin nimittäin popsinut pillereitä kohta vuoden, ilman valoa tunnelin päässä. On se nyt kumma, kun ei saa lupaa yrittämiseen. "Ei, kun vasta sitten kun kaikki risut on puhdistettu sieltä ja tilanne saatu rauhoittumaan"-kuvaili kuin hämähäkin verkoiksi. Ja minua ärsytti, koska olin useasti nähnyt unta, että saan toisen vauvan. Koeputkihedelmöitykseen oli aikaa enää kaksi kuukautta...Sain Clomifen kuukautislääkkeen voimalla puolukkapäivät takaisin ja heti ensimmäisestä kierrosta raskauduin. Olin perunut jo elokuun koeputkihedelmöityksen, kun eräs klinikan hoitaja ja sama lääkäri soittivat perään ihmetellen. Ääni oli selvästi järkyttynyt molemmilla kun kerroin, etten tarvitse hedelmöitystä. Vauva on jo tulossa ja luomusti. Ihaninta tässä oli, että nämä ihmiset olivat aidosti onnellisia puolestani eikä sellaista voi teeskennellä <3 
Raskaus ja synnytys menivät hyvin ja sain ihanan "Onnen Kantamoiseni". Jos joku siis sanoo sinulle joskus, että et voi saada biologisia lapsia, niin muista että aina saattaa olla erehtymisen mahdollisuus. Endometrioosi on asia jonka kanssa elän aina. Ruokavalio auttaa oireisiin, mutta joskus dieetin orjallinen noudattaminen on rankkaa ja sorrun roskaan. Painonhallinta auttaa oireisiin, mutta alipaino ja ylipaino pahentavat. Oma endometrioosini on asia, jonka olen jo hyväksynyt. Jos en saa lapsia enää, niin ei voi mitään. Tässä sairaudessa monet jää lapsettomiksi.
Saan siis olla erittäin onnellinen ja etuoikeutettu kahdesta pienestä ihmeestäni <3 <3 <3

 

 

Share

Ladataan...

Viikonlopun aloittaa vauhdikas energiajytä, mitä kutsutaan myös amispopiksi. Tämä musiikin tyylisuunta on varmaan tuttu kaikille, jotka harrastavat autokruisailua tai ovat olleet joskus popittavan pösön kyydissä. Jyskyttävä musiikki aloitti uransa 80-luvun lopulla, ja tuli tunnetuksi teknona meille 90-luvun ala-asteen limudiscon kävijöille. Nykyään tämä tyylilaji tunnetaan Eurodancena, eikä se ole enää puhdasta teknoa vaan kaikkea trancemusiikin, konemusiikin ja popin väliltä. Musiikin rakenne on nopeaa energistä kuten kevät ja tuokin hyvin pohjaa talvelta heräämiseen ja Euroviisukisojen odotukseen. Musiikkivideot näissä lauluissa ovat usein humoristisia ja kertovat hyvin ajan hengestä. Tämänkään tyylisuunnan suurkuluttaja en ole, mutta kyllä sieltä löytyy useampikin suosikkilaulaja/laulu joukosta.

Tässä viisi suosikkiani:

1.

2.

3.

4.

5.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kun tästä on viime aikoina ollut mediassa puhetta, niin otetaan itsekin kantaa asiaan. Suomessa on tänä päivänä jonkinlainen kahtiajako, jossa ihmiset teilaavat toinen toisiaan suomalaisuuden, suomenruotsalaisuuden tai puoli venäläisten juurien takia. Vihapuhe ei rajoitu vain suomalaisten puolelle, vaan myös suomenruotsalaiset ja venäläiset puhuvat roskaa. Monella on sisäänsäädetty juttu, että vihollista pitää etsiä, vaikka väkisin. Räjähdysherkän tilanteen takia ihmiset piilottavat oman identiteettinsä, eikä kukaan edes uskalla myöntää olevansa suomalainen, ruotsalainen tai venäläinen. Tämä jos mikä, on erittäin ikävää.

Entä mitä tulee tietyn kielen puhumiseen? Yleisesti ottaen kieliä on hyvä ylläpitää juuri epävarmojen tulevaisuuskuvien takia, mutta siitä huolimatta se on ristiriitaista. Periaatteessa voisimme edelleen puhua venäjää tai ruotsia äidinkielenä, koska Suomi ei ole ollut itsenäinen kuin vasta sata vuotta. Toisin kuin koulussa on opetettu, niin suomen kieli on erittäin vanha kieli, tuttu jo muinaisilta ajoilta. Suomen kieltä puhuivat maanviljelijät ja oppineetkin, vaikka yleisesti oli tiedossa että ruotsin kieli ja latina olivat niitä, mitkä piti hallita Turun yliopistossa. Mutta miksi ei saisi puhua yhtä viidestä kielestä (suomi, ruotsi, venäjä, latina ja saamenkieli)? Ehkä siitä syystä, että olemme nykyään oma maamme, emmekä kuulu enää muille. Saamen kieli on vähemmistökieli, joten sitä olisi älytöntä opiskella yleisesti, sillä eiväthän kaikki suomalaisetkaan ole geneettisesti alkuperäiskansaa. Latina taas...no tavallaan latinaa ei ole unohdettu, sillä sitä opiskellaan yhä lääketieteessä, hoito-alalla, äidinkielen laitoksella sekä kirjallisuudessa. Yhtä lailla pitäisi saada valita, että haluaako puhua ruotsia tai venäjää? Johtopäätös on se, että olisi epäkohteliasta puhua enemmistökielenä vierasta kieltä.

Mitä sitten suomenruotsalaiset ovat kansakuntana? Joku sanoi, että sellaisia kuin suomenruotsalaisia ei ole olemassakaan ja että nämä ovat tietyn sukuisia ihmisiä, jotka saavat käyttää nimitystä suomenruotsalainen vetääkseen omia etuja läpi asiassa kuin asiassa. Joku perusteli, että mikä tekee tästä "paremmasta väestä" suomenruotsalaisen, kun he eivätkä heidän isovanhempansakaan ole asuneet Ruotsissa? Minä en edes kehtaisi käyttää itsestäni nimitystä suomenruotsalainen, koska olen niin paljon muutakin (mm. äidinäidin puolelta saamelainen). Se on noloa kun joku suomalaisen sukunimen omaava Peltonen sanoo olevansa suomenruotsalainen, varsinkin silloin kun omaa enemmän supisuomalaisia juuria kuin ruotsalaisia. Olen siis argumentista jokseenkin samaa mieltä. Totta on, että pieni osa suomen kansalaisista saa liikaa etuja toisiin verrattuna. On väärin, että valtion kassasta maksetaan yksityiskoulut, kun muut joutuvat maksamaan ne omasta pussistaan. Erittäin väärin on myös se, että tietystä suvusta tulevat ruotsia ensisijaisesti puhuvat pääsevät suomea äidinkielenään päätoimisesti puhuvia helpommin yliopistoon. Jos halutaan olla tasa-vertaisia, niin kaikki samalle lähtöruudulle! Joku sanoisi, että höpö höpö, että en tiedä mistä puhun. Itseasiassa tiedän. Siitä syystä halusinkin kirjoittaa tämän artikkelin. Olemme Suomessa, joten jos haluaa puhua ruotsia pelkästään, niin voisi muuttaa johonkin kuntaan kuten Tammisaareen, Kauniaisiin tai Ahvenanmaalle, jossa ruotsia puhutaan enemmän. Pakkoruotsi on idioottimaista. Pohjois-Karjalassa eikä Savossa tarvitse osata ruotsia. Päinvastoin venäjän kieli on erittäin arvostetussa asemassa esimerkiksi Lappeenrannassa. Mutta mikä on vielä idioottimaisempaa on yleinen harhaluulo, että kaikki suomenruotsalaiset olisivat rikkaita?? Tämä on sitten ehkä se pääsyy, miksi suomenruotsalaisista ei juuri pidetä.
Minä inhosin lapsena ruotsin kieltä ja inho oli läsnä vielä lukiossakin (opin aikuisiällä ruotsin kielen kohtalaisen hyvin). En oppinut aikaisemmin kieltä, vaikka kuinka yritin. Ruotsin kieli koulussa oli aina pakkoruotsia ja siitä teki vielä vastenmielisemmän se, että sitä opetti täysin suomalainen opettaja, joka äänsikin sanat eri tavalla kuin olin tottunut. Opettajat korvasivat oikeat sanat siansaksalla, mikä ei ollut sitä ruotsin kieltä mitä olin kuullut. Tiesitkö että suomenruotsalaiset puhuvat suomen sanoja ruotsin kielen seassa? Entä tiesitkö sen, että hyvin harva suomenruotsalainen puhuu sanoja "laulaen", mikä on ominaista juuri ruotsalaisille? Selvää on, että itselläni hylätyt paukkuivat, enkä uskaltanut väittää vastaan opettajien kanssa varsinkaan siitä syystä, että olin monelle opelle se "silmätikku"...En olisi kehdannut sanoa kaiken sen nöyryytyksen jälkeen, että meillä on tehty vähän eri tavalla. Nimittäin ruotsin kieltä sain kuulla joka ikinen kesä, kun serkkuni saapuivat kyläilemään Ruotsista luoksemme. Äitini oli saanut Etelä-Pohjanmaalaisena suomenruotsalaisen kasvatuksen ja vietti useita lapsuuden kesiään Pohjanmaalla Vaasan saaristossa taiteilija-tädillään. Hän jatkoi sitten tätä perinnettä sillä, että myös me saatiin opetella kesäisin ruotsinkieltä. Isäni isä (ukki) puhui meille usein lapsuudestaan. Hänen lapsuuskodissaan ei puhuttu muuta kuin ruotsin kieltä. Ukki taas koki olevansa suomalainen (osittain karjalaisen äitinsä kautta), eikä niin ollen suostunut puhumaan ruotsin kieltä omilleen. Meistä ei haluttu tehdä Kustaanpoikia, koska sukunimenä se ei olisi toiminut. Näin ollen meistä tuli Kuusistoja, jonka myötä ruotsalainen nimi Gustafsson Schildt jäi unholaan ensimmäisen maailmansodan ja nimimuutoksen myötä. Tunteeni ovat siis syystäkin sekavat. Tavallaan rakastan kaikkea mikä liittyy ruotsalaisuuteen ja ruotsin kieleen, mutta tavallaan tunteeni ovat itselleni vieraat. Hauskan asiasta tekee sen, että puolisoni on suomenruotsalainen :) Puolison äiti on ruotsin kansalainen ja puolison ukki (oli) Pohjois-Ruotsalainen. Mieheni äidin äiti oli Suomenruotsalaista sukua (Ruotsin vallan aikaan Suomessa väliaikaisesti majoittuneet sotilaat menivät naimisiin Hämäläisten talonpoikassukujen tyttärien kanssa. He saivat jälkipolvia, joista puolisoni on yksi). Puolison isän suku on alunperin myös Ruotsista.

Genetiikka on siis se, millä erottaa suomenruotsalaiset suomalaisista, mutta mitään toisistaan ylempiä kukaan ei ole. Samaa nöyrää kansakuntaa kuten kaikki Pohjoismaalaiset, huolimatta siitä onko slaavi vai skandinaavi. Haluaako sitten joku erottautua joukosta vai ei...

No se on ihan oma asia.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tiedättekö niitä aamuja, kun nousee väärällä jalalla ylös eikä mikään tahdo onnistua?
Herätyskellon ääneen en meinannut herätä ollenkaaan ja kompastuin eteisessä lasten leluihin, astellessani kylppäriin. Unipöpö ei karissut vankan aamupalankaan jälkeen ja kun katselin lasten unisia nassuja, niin ajattelin että en halua lähteä kerhoon tänään. Niin ja vatsa...Se on ollut löysällä viikonloppureissusta lähtien (tullut syötyä taas jotain väärää). Juoksin sitten tämänkin aamun vessassa. Lapsia ei tietenkään voinut hetkeksikään jättää valvomatta tempperamenttisten luonteiden takia. Vanhempi lapsi oli heti toisen kurkussa kiinni, kun toinen vähän uhmaltaan ärsytti. Mistä tämä aggressiivisuus on tullut? Meillä huudetaan aika paljon, mutta väkivaltaa hän ei ole kotona koskaan nähnyt. Huusin sitten pää punaisena (juosten vessasta ulos), että kuulivat varmasti ulkopuolisetkin kilometrin päähän: "EN VOI EDES VESSASSA KÄYDÄ ILMAN, ETTÄ HAKKAATTE TOISIANNE? MIKÄ HITTO SIINÄ ON, ETTÄ PITÄÄ JOKA PÄIVÄ TAPELLA? EN TODELLAKAAN LÄHDE TEIDÄN KANSSA YHTÄÄN MIHINKÄÄN. KERHOILU JA HARRASTUKSET LOPPUVAT NYT TÄHÄN!" Minulla on maha kipeä, joten se selittää osan tästä puuskasta (ihmisen suurin hermosto on vatsassa). Vatsatauti minulla ei ole (jos olisi niin, sairasteltaisiin visusti kotona), joten tulee käytyä tällaiset pakolliset oravanpyörät. Kuitenkin harmittaa...Tuli sanottua asioita rakkailleni, mitä en todellakaan tarkoittanut, sillä tässä ei ollut edes kaikki. Katselin toisten pieniä surullisia naamoja ja kuuntelin huutoa, että "Äiti, ei rakasta minua enää!" Tuli tosi kurja olo. 
Miksi en voinut pitää mölyjä mahassa, vaan laskin itseni lapsen tasolle? Sanoin kiukkuisena, että kyllä me menemme jos osaatte olla nätisti, vaikka äiti ei TODELLAKAAN halua. Aina ei ole aikuisillakaan kivaa, mutta stressi tulisi käsitellä jotenkin muuten kuin huutamalla,  helpommin sanottu kuin tehty. Jos itse osaisi käsitellä omaa mantraansa niinä harvoina kiukkupäivinä mitä tulee, niin saisi varmaan vuoden äiti palkinnon. Seuraavaksi oli tietenkin kotiavain hukassa. Vanha avaimenperä hajosi, enkä tietenkään ollut saanut laitettua siihen uutta kiinni (meillä on avaimenperiä satoja). Ei, sehän olisi ihan liikaa. Ei löytynyt takin taskuista, niin heittelin vaatteita pitkin poikin. Kiroilin ääneen, että voi "#"%  No, lopulta löytyi ja huokaisin helpotuksesta. Astuttiin ulos ovesta ja meinasin mulkata vaunujen kanssa heti peilijäälle. Siis oikeasti?
Isompi lapsi oli vieläkin kuin ampiaisen pistämä ja jouduin huutamaan pihallakin, että tästä ei tule mitään. Tyttö huusi minulle, että hänen ei tarvitse kuunnella äitiä ja meinasi juosta melkein vastaantulevien autojen alle. "HIENOA! Sitten lähdemme kotiin takaisin". Ei tietenkään menty takaisin, vaikka soudettiin tuossa pihalla pitkän aikaa. Kävelimme vähän matkaa ja pyysin lapsilta anteeksi ja hekin minulta. Sanoin kuten aina, että rakastan heitä hyvin paljon, eikä heidän koskaan tulisi epäillä sitä. Ajattelin, että pahin on raahautua itse paikalle, että sitten helpottaa ja niinhän se oli. Lapset rauhoittuvat kuin silmissä ja olin hyvilläni, että kaikesta negatiivisuudesta huolimatta jaksoin voittaa oman mielialani.
Aamu oli niin kurja, että näytin varmasti edelleen surulliselta tai ainakin myrkyn nieleeltä. Juoksin kerhossakin vessassa, sillä kun on stressimaha niin on. Yleensä niin hymyilevät suupieleni olivat laskeneet alas ja KUKAAN ei uskaltanut katsoa edes minua päin. Onneksi näitä päiviä on TODELLA harvoin. Jännä juttu on se, että mahan kunto vaikuttaa mieleen. 
Ei ole valetta väite, että ihmisen toiset aivot sijaitsevat vatsassa. Pientä auringonvaloa oli luvassa, kun huomasin että en ollut ainut väärällä jalalla noussut mamma, vaan siellä oli kolme henkilöä lisäkseni jotka huusivat lapsilleen ja ihan turhista syistä. Ei saisi olla vahingoniloinen, mutta pieni tyytyväisyys nousi itselleni, kun tajusin että joidenkin äitien suusta tuli niin vulgaaria huutamista, että merirosvotkin olisivat kalvenneet. Minä huusin lapsilleni tänä aamuna syystä, kun toinen kävi käsiksi pienempäänsä, enkä päässyt vessasta salamannopeasti erottamaan heitä irti toisistaan. Monilla äideillä on tapana huutaa lapsilleen ihan olemattomista asioista, tai jopa ilman syytä (joiden käytöstä olen jo pidemmän aikaa seurannut). Vaikka tänä aamuna olin täysin paska mutsi, niin useimmiten olen enemmän kuin jees.

Eikä tämä ole huonosti ollenkaan.

Share
Ladataan...

Pages