10 syytä rakastaa (tai inhota) Suomen Bacheloria

Toimitus

Katsoit sen itsekin, myönnä pois: Tässä 10 olennaista huomiota eilisestä Suomen Bachelor -jaksosta.

  1. Formaatti on yhä ilmeisen toimiva, sillä USA:ssa sarjasta on nähty jo 20 kautta ja maat Ukrainasta Uuteen-Seelantiin ovat tehneet siitä omat versionsa. Suomen versio vaikuttaa ensimmäisen jakson perusteella… rumpujen pärinää: tosi sympaattiselta! (Jos nyt sympaattiseksi voi sanoa melkoisen kivikautista asetelmaa siitä, että unelmien prinssin huomiosta kilpaillaan olemalla viehkoja.)
     
  2. Suomen unelmien poikamies ei ole mikä tahansa poikamies, vaan Juhaa kutsutaan nimellä bachelor. Siis esimerkiksi ”tuolla se bätshelöri on, onpa hän komea!”
     
  3. Naiset eivät ole mitä tahansa naisia vaan tässä ohjelmassa neitejä.
     
  4. Opimme sen, että suomalainen mies kestää puvussa seisoskelun myös paukkupakkasissa (olikohan alla villakerrasto?). Hengitys huurusi, kun Juha otti kartanolla neitejä vastaan, mutta hymy ei hyytynyt. Vain sauna puuttui tästä suomikuvasta.
     
  5. Joku ostaa yhä iltapukuja ja käyttää niitä! Ainakin sellainen on hyvä olla olemassa Bätshelörin ensikohtaamista varten. Kaikki naiset näyttivät upeilta ja käyttäytyivät yllättävän luontevasti prameissa iltapuvuissaan, vaikka sellaiset eivät varmaan yleensä käytössä kulu.
     
  6. Sarjassa jokainen kokemus, vaikka se jäisi yhden jakson mittaiseksi, on matka. ”Olen oppinut tällä matkalla paljon”, tullee olemaan sarjan käytetyin lause.
     
  7. Suomalaisen version roolitus vaikuttaa ensimmäisen jakson perusteella onnistuneelta. Juha on tosi sympaattinen mies, jolla kuitenkin on pilkettä silmäkulmassa (sitä todennäköisesti vaaditaan, kun tulee aika kuherrella useamman neidin kanssa). Bätshelörin lisäksi formaattiin kuuluu esimerkiksi yksi naapurintyttö, yksi yllättäjä, yksi riidankylväjä ja yksi luovuttaja, mutta silti kaikista jäi mukavasti sellainen kuva, että he ovat jutussa täydellä sydämellään. Sarja tuntui oikeasti romanttiselta!
     
  8. Suomessa on ihania sinkkunaisia ja -miehiä, jotka ovat valmiita löytämään sen elämänsä rakkauden vaikka sitten näillä keinoin. Ilmainen luksusmatka Etelä-Afrikkaan ja mahdollinen uusi kumppani… ok, ymmärrämme.
     
  9. Mutta missä on juontaja?! Edellisen Suomen Unelmamiehen juonsi Sami Kuronen, nyt juontajaa ei näkynyt. Bätshelör ja neidit jäivät yksin, kun kukaan ei ollut tsemppaamassa ruususeremoniassa: ”Juha, on illan viimeisen ruusun aika.”
     
  10. Toisaalta jos juontajabudjetti meni siihen, että porukka pääsee kuvaamaan Etelä-Afrikkaan eikä Alicanteen, hyväksymme! Kuka pääsee ensimmäisenä kutemaan Juhan kanssa poreammeeseen, mitä luulette?
     

Teksti: Anna Karhunen, joka ei missaa jaksoakaan Girlsistä, Helteisestä helmikuusta tai romanttisista kotimaisista tosi-tv-hittisarjoista (niin ja uutisista ja luontodokumenteista tietysti...) Kuva: Nelonen

Katsoitteko Suomen Bacheloria vai onko aika mielestäsi ajanut tämän formaatin ohi?

 

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Katsoin "läpällä" ja jäin ihan koukkuun! (Jos joku muukin, niin vink vink: Ruudusta näkee jo seuraavan jakson :D)

Toimitus
Toimitus

Todella koukuttavaa kamaa, kyllä! Kiitos vinkistä, saatankin klikata ruutuun heti :D -Anna

Ei pysty, ei kykene. Mielessä kummittelee edelleen ikivanha Miljönääri-Jussi. Puistattaa ja tulee huono olo...meen lenkille.

Toimitus
Toimitus

Nyt tuli mieleen ne Jussin kiharat! :D

EricaK
EricaK

ne Jussin kiharat, nyt en TODELLAKAAN kestä :'D

Intended Mum

Aaah, miten mä olin unohtanut koko Miljonääri-Jussin, voiskohan sen näyttää toiveuusintana!! ;)

Kiti
Katso tarkemmin

En katsonut (ja tuskin tulen katsomaankaan), ja ainoa mikä ohjelmassa kiinnostaa on se, miksi kotimainen versio on nimeltään Bachelor Suomi, kun taas alkuperäinen esitettiin nimellä Unelmien poikamies. Mikä logiikka? :D

Toimitus
Toimitus

Nii-inpä, olisko taustalla jotain formaattioikeudellisia asioita, hassultahan se kalskahtaa. Aikoinaanhan myös alkuperäinen Temptation Island tuli töllöstä suomennettuna nimellä Viettelysten saari ja nyt jälleen suomalainen versio on nimeltään Temptation Island Suomi :)

Mahdoton Nainen

Varmaan joku iltapukujakin vielä ostaa, mutta eiköhän noi puvut tule tuotannon puvustosta.

Toimitus
Toimitus

Oletamme samoin, juhla-asut (ja esim meikkari ja kampaaja) tulevat toki tuotannon puolesta, kyseinen kohta oli kirjoitettu hieman pilke silmäkulmassa - iltapuku kun ei ole ehkä se yleisin puku jossa juhlitaan tai mennään ensitreffeille varsinkaan. Toki iltapuvuille ostajakuntaa löytyy viritetymmissä kekkereissä, ainakin jotkut yliopistolaiset ja organisaatiot vuosijuhlissaan ja ainakin Linnan juhlien vieraat. :)

1. Formaatti on väärin: sen pitäisi olla nainen, joka valitsee useasta miehestä ja jotka yrittävät tehdä vaikutuksen. Näin päin se menee oikeassa elämässä aina linnuista ihmisiin saakka. Power of pussy, vaimitensemeni. Tästä formaatista amerikkalaisessa versiossa ainoa oikeasti loppuun saakka ja alttarille kestänyt suhde alkoi asetelman kääntämisestä päälaelleen. Odotan suomalaisilta samaa edistyksellisyyttä jo seuraavalla kaudella.

9. Juontajahan on tietysti ollut: Axl Smith. Mutta editointihuoneessa tuli kiire saksia miehen osuudet pois kun maa alkoi polttaa jalkojen alla.

Toimitus
Toimitus

Epäilemättä bachelorette-versio nähdään myös Suomessa. Joidenkin tietojen mukaan sellainen on ollut viritteillä, mutta jäi sitten tekemättä. Ehkä sopivia tyyppejä ei kuitenkaan löytynyt?

Nuorgamin Emmi (Ei varmistettu) http://emminuorgam.com

Mää itseasiassa Karhusen innoittamana katsoin sen, mutta en tiedä mitä ajatella. Toi asetelma on niin puistattava, että en kestä - enkä mä pidä näistä ohjelmista joiden osallistujat puhuu "kissatappeluista". Missä solidaarisuus ja hyvä sisko -meininki?! Sitä haluan, sellaista mun kuplassa nykyään on.

Toimitus
Toimitus

Mielestäni siinä oli nimenomaan vain yksi sellainen kissatappelu-tyyppinen osaanottaja, muut vaikuttivat (toistaiseksi ainakin) yllättävänkin solidaarisilta toisilleen. Tämäntyyppinen miehestä kilpailu on toki aika kaukana mistään hyvä sisko -meiningistä, se on ihan totta. - Anna

Vierailija (Ei varmistettu)

Miksi kauniit naiset eivät pääse telkkariin asti?

Toimitus
Toimitus

Tuota... tähän on aika vaikea sanoa mitään.

LTL-Anna
Loving These Looks

Meillä katsotaan myös jenkki Bachelor, Bachelorette ja Bachelor in Paradise, joten voitte päätellä vastaukseni siitä....

Toimitus
Toimitus

Bachelor in Paradise! Tästä emme olleet kuulleetkaan :D

LTL-Anna
Loving These Looks

Se vasta helmi onkin, edellisien kausien jämät lähetetään saarelle kuhertelemaan, draama on taattu!

Kommentoi