12 kirjaa, jotka jokaisen tulisi lukea

Ladataan...
Toimitus

Pyysimme vaikuttavia naisia suosittelemaan vaikuttavia kirjoja. Nämä 12 teosta meistä jokaisen pitäisi lukea.

 


Kirjailija Merete Mazzarellan suositukset


1. Mary Shelley: Frankenstein (1818)

”Vasta 18-vuotias Mary Shelley valitsi suuren aiheen romaanilleen: tarina kertoo kunnianhimoisesta tiedemiehestä, joka yrittää tieteen keinoin luoda uutta elämää. Noin 200 vuotta sitten kirjoitettu romaani käsittelee teemaa, joka on nykyäänkin hyvin ajankohtainen: missä kulkevat tieteen rajat ja ennen kaikkea millaista on olla ihminen.”
 

2. Jane Austin: Ylpeys ja ennakkoluulo (1813)

”Austen tutkii ihmisluonnetta ja sosiaalista elämää ihastuttavan hauskasti ja älyllisesti ja saa lukijan pohtimaan omaakin luonnettaan. Austenin hahmot kasvavat, heistä tulee viisaampia ja parempia ihmisiä. Nyt tällaista kirjaa olisi vaikea tehdä, sillä kehittymispyrkimyksiä pidetään sopivina lähinnä elämäntaito-oppaisiin.”
 

3. Homeros: Odysseia (noin 700 eaa.)

Odysseia on allegoria ihmiselämästä: eepoksen päähenkilö kuningas Odysseus lähtee kotoa, saa elämänkokemuksia, kohtaa haasteita, tekee virheitä – ja palaa kotiin. On kiinnostavaa, että Odysseus ja hänen miehistönsä tekevät retkillään asioita, joista heitä on nimenomaan varoitettu ja jotka tuntuvat vääriltä. Tämä on tuttua meille nykyihmisillekin.”


 

Mallitoimisto Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellmanin suositukset


1. Hayden Herrera: Frida Kahlo (1983)

”Frida Kahlon elämä oli uskomaton selviytymistarina. Hän joutui nuorena vakavaan liikenneonnettomuuteen, hänelle tehtiin monta leikkausta eikä hän pystynyt koskaan synnyttämään. Siksi hän koki itsensä vaillinaiseksi. Maalauksissaan Kahlo kävi läpi tuskaansa, mutta ne huokuvat myös valtavaa elämänvoimaa ja iloa. Frida Kahlo oli modernin, itseään vapaasti toteuttavan naisen esikuva.”
 

2. Andy Warhol, Pat Hackett: Popismi – Andy Warholin 60-luku (1980)

”Teos kuvastaa paitsi Andy Warholin elämää ja poptaidetta, myös 1960-luvun feminististä henkeä. Sen ajan uudenlaisia naisia − itsenäisiä ja seksuaalisesti vapautuneita – pyöri myös Warholin lähipiirissä. He olivat menossa mukana omina itsenään, taiteilijoina, eivät kenenkään vaimoina tai tyttöystävinä, ja he saattoivat tehdä mitä vain. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi, miten Bianca Jagger ratsasti yökerhoon valkoisella hevosella.”
 

3. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa (2007)

”Romaani kertoo 15-vuotiaasta Mariamista, joka naitetaan 30 vuotta vanhemmalle väkivaltaiselle miehelle Afganistanissa. Kirjassa koskettaa ääri-islamilaisessa kulttuurissa elävien naisten kohtalo. Lukiessa heräsi myös raivo: miten voi olla niin, että nainen, joka synnyttää uutta elämää, on yhä planeettamme sorretuin olento? Toisaalta kirja on myös selviytymistarina. On lohdullista, että tilanteet voivat parantua. Kirjan luettuaan muistaa myös, kuinka onnekasta on olla nainen Suomessa tänä aikana.”


 

Taideyliopiston teatterikorkeakoulun professori ja näyttelijä Elina Knihtilän suositukset


1. Anna Kortelainen: Levoton nainen – hysterian kulttuurihistoriaa (2003)

”Kortelaisen kirja auttoi tajuamaan, mitä hysteria on tarkoittanut menneinä aikoina ja miten naisia on luokiteltu ja rajoitettu tuon roskakoridiagnoosin avulla. Sata vuotta sitten minut olisi voitu sulkea hysteerikkona laitokseen vain siksi, että olen vaatinut asioita − olen myös tunneherkkä ja itken paljon opiskelijoidenkin edessä. On kiinnostavaa, että julkisesti itkevä nainen on yhä heikko tai hysteerinen, kun taas miehen kyyneleet ovat merkki siitä, että hän on inhimillinen ja tunteikas.”
 

2. Enid Blyton: Viisikko-sarja (1942-1963)

”Viisikko-kirjat muistuttavat minua lapsuusvuosista, joina oli rajattomasti aikaa lukea. Blytonin romaanit olivat täydellistä todellisuuspakoa arjesta arvoituksineen ja monen sivun eväskuvauksineen. Minulla ja kolmella ystävälläni on nykyään Enid Blyton Association -niminen yhdistys, jossa tehdään samaa kuin Viisikoissakin: seikkaillaan ja syödään hyvin.”
 

3. William Shakespeare: Macbeth (1606)

”Shakespearen synkin tragedia kertoo keski-ikäisestä miehestä, jolla on paljon kaikkea mutta jonka elämä on tyhjää. Tuota tyhjiötä Macbeth ja hänen vaimonsa ryhtyvät täyttämään vallan avulla. Yksi näytelmän keskeisistä teemoista on vallan turmeleva vaikutus. Näytelmä on hyvä opaskirja siihen, miten valtaa ei kannata käyttää. Tv-sarja House of cards on paljon velkaa Macbethille. Siinäkin on lapseton pariskunta, joka janoaa valtaa ja päätyy väkivaltaisiin tekoihin.”


 

Muusikko Terhi Kokkosen suositukset


1. Annika Idström: Veljeni Sebastian (1985)

”Luin romaanin ensi kertaa 14-vuotiaana ja sen voimakkaat kuvat vaikuttivat pöytälaatikkokirjoituksiini. Romaani käsittelee perheensisäisiä valtapelejä sekä äidin ja pojan mutkikasta suhdetta. Päähenkilö Anttiin on mahdotonta samaistua, eikä häntä ole sellaiseksi kirjoitettukaan. Hahmo on laskelmoiva ja jopa tunteeton, mutta romaanin julma maailma muuttuu kauniiksi kielen kautta.”
 

2. Samuel Beckett: Miten sanoa – runoja vuosilta (1930-1988)

”Beckettin ihmiskuva on melko synkkä ja runot pessimistisiä. Caj Westerbergin suomentamat tekstit ovat kuitenkin niin viisaita, että niissä on jotain lohdullista. Kun luen Beckettiä, minut valtaa miltei fyysinen tunne. Hänen tekstinsä on niin taitavaa ja kaunista, että se hengästyttää.”
 

3. Elfriede Jelinek: Pianonsoittaja (1983)

”Äidin ja keski-ikäisen tyttären ahdistavaa symbioosia käsittelevä romaani on yksinkertaisesti nerokas. Se purkaa länsimaisen kulttuuriperimän ja porvariston hillityn charmin voimalla ja taidolla. Jelinek on täydellisen anteeksipyytelemätön ja mielestäni yksi aikamme rohkeimmista ajattelijoista. Patriarkaalisen vallan rakenteet ovat esimerkiksi tieteessä, taiteessa ja uskonnoissa niin opittuja ja itsestäänselviä, ettei niitä aina osaa nähdä. Jelinek tuo vallan esiin.”
 

Teksti: Taina Latvala
Kuvat: Daniéla Vainio ja A-lehtien kuva-arkisto

Juttu on julkaistu Trendissä syyskuussa 2015.

 

Lue myös:

Miksi noituus on nyt muotia?

Luo nahkasi - kirjaimellisesti! Näin syntyy vegaaninen nahka kotioloissa

 

 

 

Share
Ladataan...

Kommentit

pöpelikössä
Pöpelikössä

Tuo "tuhat loistavaa aurinkoa" on muuten todella koskettava kirja. Pitänee ottaa uudestaan lukuun kunhan hömppäkausi lukurintamalla on ohi. :)

tinndy

Oi, Anna Kortelainen! Ehdoton suositus kaikille historiasta, feminismistä, psykologiasta ja ylipäätään maailmasta kiinnostuneille. Vakaumukselliselle freudilaiselle Levoton nainen avasi paljon uusia ajatuksia.

Kommentoi

Ladataan...