Älä sekoita liikkumista ja syömistä toisiinsa

Toimitus

Hyvitätkö sinäkin viikonlopun brunssiövereitä kuntoilemalla maanantaina? Lopeta. Liikuntaa ja syömistä ei kannata sotkea toisiinsa.


Munkki, tunnin lenkki. Suklaapatukka, puoli tuntia spinningiä. Jokainen meistä on törmännyt laihdutusohjeisiin, jotka kertovat, miten kauan yhden herkun kuluttamiseksi pitää liikkua. Ja mikäs siinä, palaveripullan kuluttaminen jumppaamalla kuulostaa sinänsä vaarattomalta idealta. Pieni laskutoimitushan vain varmistaa, ettei korvapuusti muutu vatsamakkaraksi. Eikö niin?

Ei. Laskeskellessa syöminen muuttuu helposti kaupanteoksi, ja kaloritaulukoihin perehtynyt tulee ikävän tietoiseksi siitä, kuinka paljon jokaisen voileivän eteen pitäisi juosta. Syntyy loogiselta tuntuva ajatus: pitäisikö lähteä juoksemaan, mutta säästää kaloreita ja jättää voileipä väliin? Pian seuralaisena on jatkuva pieni nälkä. 

Ja mitä nälkäisempi ihminen on ja mitä kielletymmiltä herkut tuntuvat, sitä enemmän ne kiinnostavat. Lopulta kierre on valmis. Herkkuhimon rinnalla kalvaa jatkuva ahdistus siitä, kuinka paljon syömänsä kuluttamiseksi pitäisi jaksaa urheilla.

Ahdistus on kuitenkin turhaa. Syömistä ja liikkumista ei pitäisi sotkea toisiinsa ollenkaan.
 

Väärin laskettu

Laskuvimmassa unohtuu nimittäin se, että ihmisen elimistö on viisas. Se osaa pyytää energiaa suunnilleen yhtä paljon kuin se sitä kuluttaa. Nälänsäätelyn saa kuitenkin helposti sekaisin, kun alkaa laskeskella syötyjä ja urheiltuja kaloreita.

”Haitallisinta kalorikeskeisyydessä on se, että se ohjaa pois kehon kuuntelusta, kun syötyjä kaloreita laskemalla päätellään, saako vielä olla nälkä. Energiantarve vaihtelee eri tilanteissa, ja esimerkiksi ennen kuukautisia pitäisi uskaltaa syödä runsaammin, jos nälkä niin sanoo”, huomauttaa psykologi ja psykoterapeutti Anna Riihimäki, joka on erikoistunut syömishäiriöihin ja psyykkiseen painonhallintaan.

Usein lihomista kammoavilla on sitä paitsi taipumus ali arvioida liikkumistaan ja yliarvioida syömiään kaloreita. Vaikka oman laskuopin mukaan kehon olisi jo pitänyt saada tarpeeksi, kroppa tuntuu silti vaativan lisää ruokaa.

”Ajatuksen voisi kärjistää näin: ’Miten minulla voi olla nälkä, juurihan toissapäivänä söin jäätelöä?’ Tällaisen ajatusvirheen kautta saattaa alkaa kontrolloida kehoaan entistä kovemmin, vaikka keho on kaiken aikaa tehnyt parhaansa selviytyäkseen liian vähäisellä energialla”, Riihimäki sanoo.
 

Säännöt uusiksi

Mutta entä jos on oikeasti ylipainoa? Eikö silloinkaan saisi yrittää noudattaa vanhaa kunnon ”syö vähemmän kuin kulutat” -neuvoa?

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg on sitä mieltä, että syömisten ja liikkumisten laskeminen nollasumma pelillä ei silloinkaan kannata, sillä pidemmän päälle se vain kasvattaa syömishimoa.

Käy nimittäin helposti niin, että ihminen alkaa ajatella ansaitsevansa ruokaa vain rankan treenin jälkeen. Kun lepopäivänä kuvittelee, ettei saisi syödä kunnon lounasta, alkaa viimeistään illalla himoita nälkäänsä sipsejä tai suklaata.

Eikä laskuoppi toimi välttämättä treenipäivinäkään. Kun kalorilaihduttaja ajattelee ansainneensa juoksemalla kunnon illallisen, ruokaa tulee helposti vedettyä kaksin käsin. Keho toki tarvitsee treenin jälkeen energiaa, mutta harvemmin kokonaisen pitsan verran.

Siksi Borgin mielestä laihduttajan, kuten kaikkien muidenkin, kannattaa keskittyä syömään ruoka-aikoina tarpeeksi kunnon ruokaa ja lopettaa laskeminen. 

”Liikunnan aiheuttama nälkä siirtyy osin seuraa ville päiville, joten on ihan hassu ajatus, että juuri kovina liikunta­päivinä söisi enemmän ja kevyinä vähemmän. Ylipainoisen pitää opetella ateria aterialta syömään sen verran kuin keho tuntuu tarvitsevan.”

Kun niin tekee, vähitellen tapahtuu jotain yllättävää: herkkuhimo helpottaa.

”Usein ihminen huomaa, että kun syömistä ei yritä kontrolloida, jaksaa paremmin eikä paino nousekaan.”
 

Rennompaa treeniä

Liikunnan ja syömisen pyhän liiton purkamisella on toinenkin hyvä puoli. Sen lisäksi, että syömiseen liittyvä ahdistus helpottaa, liikunnan harrastamisesta tulee paljon hauskempaa.

Mieti, millaista liikuntaa harrastaisit, jos sinua ei kiinnostaisi tippaakaan, miten liikunta vaikuttaa selluliittiisi, vyötärösi ympärysmittaan tai hauiksesi muotoon. Jos juoksisit edelleen yhtä pitkiä ja hikisiä lenkkejä kuin nyt, hyvä. Jos liikkuminen sen sijaan vaatii joka kerta kohtuutonta itsekuria, treeniohjelmasi kaipaa päivitystä. 

”Pakkomielteisen liikkumisen tunnistaa esimerkiksi siitä, että vaikka olo olisi uupunut, ei lihomisen pelossa uskalla olla liikkumattakaan. Tällöin olisi hyvä asettaa liikuntamäärilleen yläraja ja syömisilleen ala raja ja katsoa, onnistuuko pysymään niissä. Kalenteriin pitäisi myös lisätä lepopäiviä. Jos tuntuu, etteivät solmut kotikons tein aukea, kannattaa hakeutua syömisongelmiin erikoistuneen terapeutin vastaanotolle”, psykoterapeutti Anna Riihimäki neuvoo.

Et todennäköisesti kadota vyötäröäsi, vaikka vaihdat ”jopa 700 kaloria tunnissa” kuluttavat spinningtunnit välillä rennompaan treeniin. Liikunnan hoikentavat vaikutukset eivät nimittäin perustu vain treenin aikana poltettuihin kaloreihin vaan myös siihen, että liikunta lievittää stressiä ja parantaa elämänhallintaa. 

Parasta on silti se, että kun urheillessa lakkaa miettimästä munkkien ja suklaapatukoiden kuluttamista, elämästä tulee paljon hauskempaa. Ei tarvitse valita sitä kaikkein rankinta jumppatuntia vaan voi opetella vaikka twerkkaamaan, lumilautailemaan tai seisomaan käsillä. 

Se on pitkällä tähtäimellä kroppasi parhaaksi: kun liikun nasta nauttii, sitä jaksaa todennäköisesti harrastaa loppuelämän.


Teksti: Heini Maksimainen
Kuva: Toni Härkönen

Julkaistu Trendi-lehdessä 2/2015


Sinua varmaan kiinnostaa myös: Tulonsiirto, tutkiva ilmiöjuttu siitä, kuinka kolmekymppiset elävät yhä vanhempiensa rahoilla

 

Share

Kommentit

Hannnna (Ei varmistettu)

Hoi toimitus! Anna palautetta-sivu ei toimi. Olis palautetta ja asiaa, apua!! :)
(Yritän rekisteröityä uudelleen aiemmin tehdyn profiilin poistamisen jälkeen, mutta sähköpostiani pidetään silti kuukausien jälkeen edelleen varattuna.)

Toimitus
Toimitus

Laitahan meiliä tuottajallemme anna.karhunen(at)a-lehdet.fi, niin koitetaan saada nimimerkkiasia kuntoon!

Kommentoi