Bloggaajat kertovat: ”Tämän somekuvan lavastin”

Toimitus

Valtaosalla meistä on tapana esittää sosiaalisessa mediassa paras versio itsestämme: valita selfieistä edustavin ja julkaista kuvia kuntosalilta, salaattiannoksesta ja teatterireissulta ystävien kanssa.

Samanlaisia kauniita kuvia ihailemme muiden postaamina ‒ ja aina tasaisin väliajoin osallistumme keskusteluun siitä, miten ”totta” some- tai blogimaailma on.

Tuoreimman keskustelun aiheesta aloitti australialainen muoti- ja kauneusbloggaaja ja malli Essena O’Neill, joka kyllästyi julkaisemaan Instagramissa seuraajien ja tykkäysten perässä kuvia, jotka on tyystin lavastettu. O’Neillin tapauksessa kyse oli myös rahasta, sillä hän teki Instagram-tilillään sisältömarkkinointia eli julkaisi kuvia tuotteista, joiden mainostamisesta hän sai palkkaa.

Huomattuaan tulleensa riippuvaiseksi saamiensa tykkäysten määrästä O’Neill kirjoitti vanhoihin Instagram-kuviinsa uudet kuvatekstit, jotka kertovat, mitä kuvaa otettaessa oikeasti tapahtui.
 


O’Neillin tarinan innoittamina kysyimme kuudelta Lilyn bloggaajilta, löytyykö heidän Instagram-tileiltään otoksia, joiden kuvaushetki poikkesi kuvassa nähdystä. Coco Sweet Dreams -blogin Henna kertoo olevansa mestari filtteröimään kuviaan ja taitava rajaamaan vaatepinot pois kuvista. Erityisesti Hennalle tuli kysyttäessä mieleen tämä kuva:
 

”En syö koskaan omassa sängyssä, mutta nätin ja eteerisen instakuvan toivossa otan silloin tällöin kuvia aamupalasta sängyssä. Ehkä minusta joskus kuoriutuu vähän boheemimpi tyyppi ja oikeasti syön sängyssä, mutta toistaiseksi kannan safkat takaisin ruokapöytään kuvausten jälkeen.”

Lainahöyhenissä-blogin Piret puolestaan kertoi tämän kuvan syntytarinan:
 

”Olimme lomamatkalla mieheni kanssa ja jo valmiiksi myöhässä dinneriltä, mutta valon painuessa maille oli mekosta saatava kuva blogiin. Otimme todella kireissä tunnelmissa varmaan 50 kuvaa mekosta, ja kikatin järkyttävää tekonaurua, vaikka teki lähinnä mieli itkeä tilanteen korniutta. Lopulta tämä yksi kuva onnistui nappiin – ja vielä kun malli Niina Kurkinen kommentoi kuvaa Instagramissa sanalla ’kaunotar’, olin todella, todella otettu.”

Visual Diaryn Saara tunnetaan kauniista kuvistaan sekä blogissaan että Instagramissa. Saaralla on kuvan lavastuksesta selkeä esimerkki:

”Sanoisin kärjistetysti, että aina kun Instassani on viikonloppuisin ’söpösti nukkuva kissa’ -kuva, olen krapulassa eli en pysty instaamaan mitään muuta. :D”
 

Blogiteksteissään Saara on totuudenmukainen, mutta aikajänne heittää arkitodellisuudesta.

”Blogini laahaa yleensä ajallisesti 2–4 viikkoa oikeasta elämästä. Luin esimerkiksi just vähän aikaa sitten suhdeneuvoja lukijoilta, vaikka koko suhdeviritelmä oli jo kuopattu.”

Myös White Trash Diseasen Natan blogissa on lavastuksia.

”Blogin aikajänne ei seuraa normaalia elämääni lainkaan. Saatan postailla kuvia itsestäni poseeraamassa laitettuna, vaikka oikeasti istun verkkareissa sohvalla.”

Sen sijaan somen puolella Nata vakuuttaa kuitenkin olevansa rehellinen ja julkaisee siellä välillä hyvinkin arkirealistisia kuvia. Ne eivät kuitenkaan ole itseisarvo. Minkä tahansa kuvan tai tekstin julkaisemisen miettimisessä pelaa arkijärki:

”Silloin kun on huono fiilis tai elämässä jokin rassaa, jätän vain postaamatta.”
 

Niin tekee myös Missä olet Laura -blogin Laura Tähkävuori.

”Jos on huolia tai murheita, en joko julkaise mitään ja jos julkaisen, mainitsen asiasta jollain tasolla. Tuntuu typerältä pyytää ystävää tai puolisoa ottamaan kymmeniä kuvia vain saadakseen jotain julkaistua. Sellaiseen en lähde. Ennemmin käytän kuvaamiseen kuluvan ajan puhumiseen.”

Laura toteaa Instagramin olevan nerokas tapa jäsentää elämäänsä kauniimmaksi kuin se todellisuudessa on ‒ juuri niin kuin Essene O’Neillkin teki.

”Siinä piilee sama vaara kuin missä tahansa sosiaalisen median kanavassa; ihminen saattaa huomaamattaan luoda itselleen elämän, joka eroaa täysin todellisuudesta. Sellaiseen jää helposti kiinni.”

Nude-blogin Erika Naakkaa tehtävänanto mietitytti.

”Selasin eilen kooooooko Instagramini läpi, eikä minulle tullut mieleen yhtäkään tilannetta, jossa olisin lavastanut kuvan niin, ettei se olisi vastannut todellisuutta”, Erika kertoo.

”Minulle Instagram on osa työtäni ja haluan tehdä sen hyvin, enkä tiedä, mikä siinä on väärää. Siksi tämä aihe jotenkin ärsyttää näin bloggaajana. Meitä arvostellaan muutenkin milloin mistäkin ja työn määrää vähätellään. Joidenkin bloggaajien Instagram-kuvat lähentelevät jopa taidetta, ja niiden takana on paljon työtunteja. Katselijalla on sitten oma vastuunsa siinä, kuinka todellisena ja arkielämästä kertovana hän kuvaa pitää.”

 

Miten sinä valitset Instagramissa julkaisemasi kuvat, ja minkä verran muokkaat niitä?

 

Share

Kommentit

Lullah

Olipa kiva lukea näitä! Oli aikakin, että tämä täydellisien kuvien kupla puhkeaa ja joku sanoo suoraan. O'Niellin kohdalla oli aika räikeää kulissia ja varmasti löytyy tuhansia lisää. Varsinkin O'Niellin nuori ikä aiheuttaa hieman ahdistusta, sillä hänen seuraajansa varmaan ovat hänen ikäisiään ja aiheuttaa ajatuksia riittämättömyydestä, kun ei itse ole samanlainen. Nuorten medialukutaito ei ole vielä yhtä kehittynyt. Hyvä että kupla puhkesi ja toivon, että O'Niell löytä mielenrauhan, joka on somen takia ollu kadoksissa :)

 

On lohduttavaa kuulla tuo tekonaurukikatus, sillä viikko sitten yritin saada uutta profiilikuvaa someen (sain lasit, niin tuntui, että piti saada ne profiilikuvaan) ja jumaliste se oli vaikeaa :D Siinä kameran ääressä on niin feikki olo, mutta jos on liikaa "ihan normaalisti", niin näyttää jotenkin hassulta.

 

 

Pisteet muuten Eerikalle! Mietinkin miten kauneusblogissa voi lavastaa, kun siinä ei luoda semmosta lifestyle mielikuvaa, vaan puhutaan tuotteista, meikki-ideoista, miten hoidat ihoa, hiuksia tms. Peruskaava loppupeleissä on se, että tässä on jotain tosi upeeta ja hienoa ja kattookaa miten sain sen aikaseksi.

Mahdoton Nainen

Ihan kiva, mut kyllä mä ainakin lähden siitä lähtökohdasta, että kaikissa (ammattimaisissa tai sen oloisissa) lifestyle-blogeissä kaikki kuvat on enemmän tai vähemmän lavastettuja. Ja se on ihan okei, osaan kyllä ottaa ne suolahippusen kera. #nofilter

Todellisuuden rajamailla (Ei varmistettu)

Itse olen ihmetellyt näitä somen vaikutuksia jo pidemmän aikaa. Itse en ole unohtanut käytöstapoja puhelimen kanssa (ei ruokapöydässä, kokouksissa, leffassa tai muutenkaan seurassa), mutta hieman olen tuossakin lipsunut viime aikoina ja se on aiheuttanut jumitusta parisuhteeseen ja jonkin sortin irtautumista sosiaalisesti, kokee vähän sellaista yksinäisyyttäkin vaikka on yhtä paljon ihmisiä ympärillä. Puhumattakaan keskittymisvaikeuksista. Kuinka ärsyttävää se on, kun yhden elokuvan katsomiseen voi mennä puolet pidempään ihan vain siksi, että jatkuvasti itse keskeytät itsesi tai sinulta menee koko leffaelämys ohi.

Noh, monella nähtävästi on tuota addiktiota, vaikka eivät itse muka niinkään ole somessa. Hmm... näin "ulkopuolisen" silmin näyttää ihan muulta. Lapset ovat ihan levottomia ja onnettomia, kun vanhemmat tapittaa sitä puhelintaan joka välissä tai istuvat läppärin, tv:n ja puhelimen muodostamassa mediakolmiossa ja sitten valitetaan, kun lapsi keskeyttää sitä olemista ja on liian energinen tms. :o (No voihan näin ollakin, mutta voisi vähentyä, jos lapsen kanssa viettäisi muulloinkin aikaa kuin vain ruokkiessa.)

Entäs ystävyyssuhteet?

Kahvilla tai syömässä puhelimet ovat naaman edessä tai vähintään pöydällä, jota tapitetaan tai vilkuillaan vähän väliä. Jos lähdetään lasilliselle viikonloppuna, se aika käytetään siihen, että metsästetään parempaa menoa jostakin (tämä on todella kivasti tehty seuralaiselle ns. ystävälle).

Mites se paikan ja tekemisen valinta? No kahvittelussa tai syömisessä ei ole enää kyse siitä, että nähtäisiin ystävää ja siinä sivussa olisi jotain oheisnautintoa. Sillähän pitää olla jotain arvoa somessa, että käyt kahvilla (tai ylipäätään poistut kotoa). Arvoa, joka lisää sitä oman brändisi arvoa somessa. Eli paikanvalinta, yksinkertaisesti vain ystävän näkemiseen kahvin merkeissä, vaatii pitkää harkintaa arvostelujen edessä, missä olisi vaikuttavaa käydä. Sama tapahtumien kanssa: sama se, kiinnostaako se tapahtuma tai viihdyttääkö. Sinne mennään, pari kuvaa someen ja vartissa kotia tai kohti seuraavaa happeningia.

Avot! Erittäin menevän, sosiaalisen, lapsirakkaan ja/tai kultturellin ihmisen takaa löytyykin aivan ontto kuori liimattuna mobiililaitteeseen, joka ennen pitkään unohtaa, mikä elämässä olikaan niin mielekästä.

Eikä tässä vielä kaikki... olen myös huomannut ihmisten kulutuksen lisääntyneen huomattavasti ja jopa yli varojen, kun yritetään tavoittaa sitä kuvankaunista elämää. Onhan tätäkin ollut aiemmin, mutta nyt ollaan ihan eri tasolla, kun näkee teinejä tonnin veskat olkapäällä ja monen sadan korkkareissa. Nuorilla perheillä ja pariskunnilla on lainat niin tapissa, että kotona pupelletaan lähes ruohoa, että niiden asumis- ja muiden kulujen jälkeen jäisi rahaa postata ne pari pihviateriaa välillä someen ja pysyä vaatteissa bränsiuskollisina. Tuntuu ettei sitä koskaan mikään riitä. Loputon kaivohan se on. Tähän sopii hyvin sanonta: Ihminen, joka ei tarvitse mitään, on onnellinen.

Pitkä avautuminen nyt tuli aiheesta, mutta olen huolestunut ja kyllästynyt kansalainen, omainen ja ystävä. Tässä ei ole kyse bloggaajista, vloggaajista tai somemalleista eikä vastuuta voi heille täysin sysätä. Jonkinlaista herätysliikettä tässä moni kaipaisi muistuttamaan, että mitä se eläminen ja sosiaalisuus nyt olikaan.

humpuukiheikki

Tosi hieno teksti!

Olen miettinyt samaa usein, että ihmiset tuntuvat ajattelevan, että "sitä ei tapahtunut, jos se ei näy somessa."

Karu todellisuushan tuo on. Olen työni kautta niin paljon tekemisissä somen kanssa, että vapaa-ajalla pyrin pysymään mahdollisimman etäällä kaikista somekanavista. Olen ähky. En jaksa. Ahdistaa. En ole koskaan ollut edes Facebookissa. Kyllä ihmiset jaksavat hämmästyä, että voiko elämää tosiaan olla ilman somea. Vieläpä varmaan keskivertoa sosiaalisempaa elämää. Minulla on paljon ystäviä ja näen heitä paljon. Siinäkin sivusta seuratessa on tullut huomattua, että tiettyjen ystävien kanssa tapaamiset usein ovat sitä kännykän tuijottelua.

Itse tuohon postaukseen. Mielestäni jokaisella somen käyttäjällä pitäisi olla sen verran medialukutaitoa, että ymmärtää aktiivisten bloggaajien lavastavan kuvia. Eikä siinä mielestäni ole mitään väärää. Viihdyttäviähän nämä blogit ovat. Mielestäni vastuu tässä on kuluttajalla, eli lukijalla/katsojalla.

Metsästä törähtää

Tosi ja taru menevät sekaisin. Jopa ihmishengen vaatinut yliajokin kelpaa tuotteistamisen aineistoksi.

http://goo.gl/MhYY1U

http://goo.gl/w0eF8C

Todellisuuden rajamailla (Ei varmistettu)

Käsittämättömän järkyttävää! Jos tuo somekäyttäytyminen olisi yhdistetty tapaukseen, niin olisiko neiti selvinnyt kuolemantuottamuksesta 800 euron sakolla? En muutenkaan ymmärrä rangaistusta. Eikä edes korttia otettu pois!

Susanna P
Susanna Plane

Hieno teksti! Asiaa on tullut mietittyä itsekin lähiaikoina, tai oikeastaan siihen aina palaa tietyin väliajoin, ja välillä jopa ahdistuu kaikesta tästä some-höpötyksestä, minkä ympärillä esimerkiksi oma elämäni aika pitkälti pyörii. Tällaisia postauksia on aina kiva lukea, sillä niihin on niin helppo samaistua. :D Asian molemmin puolin. On todella hyvä välillä ottaa vähän välimatkaa instagrameihin sun muihin ja miettiä mikä oikeasti on tärkeää, mutta en kuitenkaan pidä sosiaalista mediaa pahana asiana - onhan siihen joku syy miksi me kaikki olemme siihen niin koukussa. Komppaan Erika Naakkaa siinä, että katsojalla on vastuu siitä minkälaisena kenenkin ottamat kuvat näkee, sillä uskon, että jokainen lavastaa edes joskus enemmän tai vähemmän jotain. Olen lukenut paljon postauksia, joissa esitellään epäonnistuneita kuvia tai valaistaan vähän miltä esimerkiksi suositun bloggaajan arki oikeasti on - siitä minä pidän! Se tuo kivaa tasapainoa tarkkaan mietityille ja muokatuille kuville (joissa ei myöskään siis ole mitään väärää). Ja myös Snapchatin nousu on ollut virkistävää, sillä siellä ihmiset ovat niin sanotusti aidompia.

M.
Avec Mari

Oli niin paljon sanottavaa, että oli pakko kirjoittaa oma juttu! :D

Toimitus
Toimitus

Huippua kun kirjoitit!

mystery
Vision One

Musta on kyllä kiva katsella kauniita kuvia asioista ja ihmisistä ennemmin kuin rumia, ja totuushan  on se että ei arki miltään kiiltokuvalta näytä vaikka kaikki olisikin hyvin. Ongelma on just se että tätä asiaa muista kun itse selailee muitten kuvia , ja väkisinkin se kateus jostain puskee :D

Minä laitan aina rehellisiä ja muokkaamattomia kuvia blogiin ja instaan, sen tähden ne ei vissiin niin kiinnostakaan:-(

Suvi55

Jaan Instagramissa suurimmaksi osaksi luontokuvia ja luontoa on hyvin vaikea lavastaa juuri sellaiseksi kuin sen haluaisi olevan, ilman että kävisi hakkaamassa edessä olevia puita nurin tai suoristamassa hiekkatien mutkaa ilman tielaitoksen lupaa. Toki muokkaan niitäkin kuvia rajaamalla vaikkapa ohi ajaneen auton pois ja värisävyjä muuttamalla, että niistä saisi mahdollisimman kivannäköisen - kännykän kamera kun aina hieman latistaa esimerkiksi auringonlaskukuvien tunnelmaa.

Kotona otettuja kuvia lavastan vain siivoamalla turhat rojut pois pöydältä jos kuvaan jotain pöydällä olevaa tai saatan asetella kirjan kulmaa hieman edullisempaan asentoon vaikkapa valoon nähden. En koe huijaavani arkeani kauniimmaksi tai paremmaksi kuin se onkaan, sillä jaan myös niitä ulkonäöltään epäonnistuneiden leivoksien kuvia tai kesken pyörälenkin katkenneita ketjuja. Mälsistäkin asioista kun voi silti saada ihan kauniin kuvan.

Toimitus
Toimitus

Sepä olisikin suurta antaumusta: puunhakkuu, jotta kuva olis just oman näkemyksen mukainen. :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Tulin kirjoittamaan kommenttia, mutta siitä meinasi tulla niin megapitkä, että kirjoitin lopulta kokonaisen postauksen. ;) 

Toimitus
Toimitus

Mainio postaus, kiitos! :)

Kiti
Katso tarkemmin

Mun mielestä Instagram on niinkuin valokuva-albumit, joita ennen koottiin. (Tekeekö kukaan sitä enää? Itse oon ainakin laiska tekemään kuvatiedostoista paperikuvia. Se on harmi, koska oikeissa, fyysisissä albumeissa on ihan eri tavalla tunnelmaa kuin tylsissä tiedostoissa.) 

Ennen kaikilla oli filmikamerat, joiden filmeissä oli rajallinen määrä tilaa. Kyllä sillon mietittiin tarkaan, mistä kuva otetaan, ja useinhan kamerat olivat mukana juuri juhlissa, matkoilla ja muissa eritystilaisuuksissa. Kuviin tallennettiin hyvät, kauniit hetket. 

Nykyään valokuvia voi ottaa rajattomasti, ja niitä voi ladata kaikkien näkyville rajattomasti. Mutta uskon, että pohjimmillaan meininki on sama kuin niissä albumeissa, jotka täytettiin niistä kauneimmista kuvista ja joita näytettiin vieraille ja sukulaisille. Kyllä niilläkin haluttiin antaa tietty kuva elämästään. 

Kyllä jokainen järkevä ihminen tietää, että some on vain pintaa. Mutta siellä on niin paljon helpompi antaa tietty kuva itsestään, että siihen kuvaan voi jäädä pahasti koukkuun. Koukkuun ja loukkuun.

Jos sosiaalinen media aiheuttaa enemmän ahdistusta kuin iloa, siihen suhtautumista kannattaa pohtia uudestaan.

Kommentoi